KELTAISTA SATOA

Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt...
Sateisen kesän (?) jälkeen keltalakkiset kanttarellit ovat nyt parhaimmillaan ja niitä on paljon. Kotona poimin pihametsiköstä toista ämpärillistä ja eilen illalla täältä mökin ympäristöstä lisää.
Kanttarellikiintiö alkaa olla täynnä, rouskuja ei montaakaan ole noussut, vaikka niitä kyllä mieluusti suolasieniksi poimisin.
Mökin pihassa kasvaa myös mustia torvisieniä, annan niiden hieman vielä venyä suuremmiksi ennen noukkimista.

Tässä Tupperwaren leivontakippo kukkuroillaan, arvioisin reilut 8 litraa ainakin.

Ja mökiltä poimin eilisiltana tämän reilun litran, olivat niin puhtaita, että helppoja siivota syöntikuntoon.

Ja vadelmat. Keltaisia - ja tietysti punaisia - Maurin makeita on saatu poimia urakalla.

Isoja ovat, mutta makeutta ei ole kun ei ole ollut aurinkopäiviä.
Onneksi makeutta voi lisätä mielen mukaan.

Ja kertyyhän noista punaisten kanssa melkoinen kasa pakastimeen laitettavaksi.

Villivadelmia on jo eteläisessa Suomessa, ovat isoja kooltaan. Pakkaseen sain niitä myös puolitoista litraa. Kyllä kelpaa talvella.
Täällä keskeisemmässä Suomessa ovat vielä kypsymässä, pienempiä kuitenkin. 

Simo teki elämänsä karkureissun pari päivää sitten. Pesin takaterassillamme painepesurilla isoja mattoja ja samalla pyykkikone pyöritti edellisen mökkireissun pyykkejä. Aurinko paistoi ja ripustin pyykkejä narulle, Simon tapansa mukaan siinä vieressäni. Ykskaks ei koiraa näkynyt missään. Huutelin, etsin, vihelsin. Ei missään. Hätäännyin melkoisesti ja lähdin autolla ajamaan lähinaapureiden lähelle, heillä kun on koiria ulkohäkeissä.
Ei vilaustakaan valkoisesta hännästä. Kun olin aikani etsinyt ja palasin kotiin päin, tulla vimpsutti koiruli kuin ei mitään meidän postilaatikkojen luona minua vastaan. Väsyneenä. Janoisena.
Ei tappijaloilla niin pitkälle pötkitä metsää pitkin. Olin helpottunut.

Samana iltana koiruli teki toisinnon. Kääntelin mattoja pyykkitelineellä ja eikös valkoinen hännäntupsu vilahtanut puuliiterin läpi heinikkoon. Ei auttanut huuto eikä rähjääminen. Oli kuin maa olisi nielaissut pienen otuksen. Prinssipuoliso oli kirsikkapuussa poimimassa kypsiä, huusin hänet apuun. Fillarilla hän ajeli ympäristössä, minä taas lähdin autolla etsimään. Ja kuten päivälläkin tämä koiruli tepsutteli tiellä kohti kotia. Taas huokaistiin helpotuksesta ja vannottiin, että poika pysyy hihnassa ulkona.

Vielä eilen illalla väsymys painoi pikkuista ja makasi reporankana ennen saunaa.

Kotona otin syysvuokon ja kirjavan ukonhatun juurakkoja mukaan tänne istuttaakseni. Syysvuokon söi pakkanen ja kirjavaa ukonhattua minulla on vaikka en sitä muistanutkaan.
Nostin ukonhatun juurakon ja kas, pieniä kirkkaita helmiä oli kasa mullassa. Lehtokotilo oli käynyt juurella munimassa. Otin munat multineen ruukkuun ja keitin vettä kiehuvaksi niiden päälle. Juurakot huuhtelin tarkkaan, sillä en halua niitä nilviäisiä tänne niemeen yhtään ainoata. Onneksi on säilynyt etanattomana. 
Mutta vesipaljussa, mihin on järvestä kannettu kasteluvettä, pienet järvikotilot eli näkit olivat tulleet veden mukana. Niitä oli astian sisäseinillä kiinni. Vietiin ne takaisin järveen varovasti. Eikä pelätty näiden näkkien vievän lapsia, niinkuin meitä pieninä peloteltiin. Kasvakoot isoiksi näkeiksi meidän rantakivissä.

Tänne ajellessa eilen iltapäivällä Hartolan paikkeilla viipotti kettu ihan edestäni nelostien yli. Laiha luikku, mutta onneksi ehdin painaa jarrua niin että pääsi onnellisesti edestäni tien yli. Mietin, miten helposti voi esim. koira karkuteillään jäädä auton alle.

Lämmin kesäilta, olihan eilinen jopa viides hellepäivä tänä kesänä, sauna lämpiämässä ja järvi lähes tyyni. Nautin täysillä tunnelmasta. Kyllä minuakin väsytti, olihan aamulla herätys ollut ukkosen paukkeeseen ja salamointiin sekä valtavaan vesivyöryyn tummista pilvistä. Tänään herättiin aurinkoiseen päivään, prinssipuoliso säntäsi mustikkaan ja Simo istuu laiturilla katse tiukasti takarantaan, missä mustikkamiehen vene on. Minä taidan lähteä myös laiturille vaikka lukemaan tai kutomaan sukkaa. 

Ja loppuun vielä kuva valkoisesta orkideastani. Kuudesta orkideasta kaksi valkoista pukkaavat kukkavarteen puhtaanvalkeita kukkia. Tykkään.

PS. Olen kyllä käynyt blogeja lueskelemassa, mutta miten lienen niin laiska nyt kommentoimaan. Sorry. Parannan tapani.