keskiviikko 26. toukokuuta 2010

JÄÄ HYVÄSTI BUDAPEST

Viimeinen matkapäivä, tavarat pakattuina bussiin ja hotelli Berliinille jäähyväiset. Matkamme alkoi keskellä Tonavaa sijaitsevalle Margit-saarelle, mistä sitten risteiltiin ylös-alas Tonavaa. Alitettiin Köysisilta, Vapaudensilta, joka aikaisemmin on ollut Franz-Josefin silta, sekä tietysti Sissin valkea silta eli Erzebethin silta. Katseltiin jälleen Gellert-kukkulaa, Kuninkaanpalatsia, Parlamenttitaloa ja muita Tonavan rannan nähtävyyksiä. Tässä Sissin silta.
Ja Köysisilta:
Kuninkaanpalatsi on nykyään keskuskirjastona tai kirjastomuseona.
Vilpoisen  laivamatkan jälkeen oli ohjelmassa Sankarten aukioon tutustuminen. Kuoro kajautti siellä komeasti laulunsa massiivisten sankarpatsaiden alla. Paikka on osa kaupungin keskuspuistoa ja sieltä lähtee Andrassi-katu, jonka varrella ovat asuneet monet kuuluisuudet, mm. Franz Liszt (kirjoitetaankohan nimi näin?). Ja kreivi Andrassi oli se valtiomies, joka pyysi Sissiä myös Unkarin keisarinnaksi. Komea mies ja ehkä vähän ihastunut Sissiin. Mutta niinhän me kaikki olemme.
Tässä väläyksiä Sankarten aukiolta:
Ja mehän oltiin sankareita kaikki, olimme viettäneet hienon pidennetyn viikonlopun Unkarissa. Kotimatka Suomeen alkoi ja vaikka paljon taas nähtiin ja koettiin, minä ainakin haluaisin palata vielä Budapestiin, olisihan se vasta neljäs kerta niissä maisemissa. Mutta nähtävää riittää lyhyen lentomatkan päässä.

Nyt pidän bloggauksessa vähän paussia. Tuli niin pitkä pötkö tarinaa. Mutta tuoreena muistiin merkittävä, ettei dementia vie parhaita paloja unohduksiin. Tässä vielä kukat komuutilla Pyhän Antin kaupungin kadulla.
Köss`önöm,  kiitos!

TUTUSTUMINEN KERAMIIKKAMUSEOON

Kolmas matkapäivä Unkarissa. Ohjelmamme jatkui tiiviinä ja nähtävää riitti. Ajoimme bussilla ja Monikan opastuksella "Pyhän Antin kaupunkiin" eli Szentendreen. Kaupunki oli pieni ja vanha, täynnä kapeita kujia ja myyntikojuja. Tarjolla pääosin käsitöitä ja kristallia. Teki mieli jäädä hypistelemään pitsiliinoja, mutta aluksi tutustuimme Margit Kovácsin keramiikkamuseoon. Sanoisinpa melkein, että se oli matkan parasta antia. Valitettavasti sisällä ei saanut kuvata ja meitä varoitettiin rikkomasta vahingossakaan teoksia, joilla on suuri rahallinen arvo nykyään. Margit Kovács on tunnetuin unkarilainen keraamikko, kuollut 70-luvulla.
Tässä museon sisäänkäynnin kyltti. Museossa oli keramiikkaa muistaakseni kolmekymmentäluvulta alkaen ja hänen töissään kiinnitti huomiota kuvattujen hahmojen ilmeet ja varsinkin silmät. Olin mykistynyt, niin upeita töitä olivat kaikki. Voin suositella tutustumista tähän kohteeseen Unkariin matkaaville.

Lounas nautittiin tunnelmallisessa kellariravintolassa. Tässä ovimies odottaa suomalaisia syömään.
Lounaan jälkeen jäi aikaa kierrellä hieman katselemassa, mitä putiikeissa oli tarjolla. Ja olihan sitä.
Pinokkiot tässä odottelevat ostajaa.
Nämä laukut ja lippikset on tehty kääpäsienestä. Kestävät kulutusta ja ovat hyvin keveitä kantaa.
Ja käsityöt oli taitavasti tehtyjä:

Ja hevosten keräilijälle löytyi punaviiniä täynnä oleva hevonenkin: Tosin mukaan lähti pienempi heppa.
Kaupunki oli vanha, tässä vielä ikiaikainen katu. Askelmissa vieläkin vanha kaiku?
Unkarille tyypillisiä paprikanippuja, gulassiohjeita (esiliinassa) ja paprikajauhetta oli tarjolla myös:
 

Matkamme jatkui jälleen ja seuraavana kohteena oli Esztergomin Basilika, Unkarin suurin kirkkorakennus.
Rakennus muistutti meidän Suurkirkkoamme Helsingissä. Kirkon alla olevassa kryptassa oli piispojen haudat.
Alttaritaulussa Neitsyt Maria. Kirkon kupolista olisi ollut näköala ympäristöön, mutta toista sataa askelmaa ei enää houkuttanut. Kirkon ulkopuolella keskiaikaiseen asuun pukeutunut pillipiipari soitti yhtäaikaa kahdella nokkahuilulla. Ja "Ievan polkkakin" sieltä tuli!

Nousimme bussiin ja jatkoimme Kesztölciin viininmaistajaisiin. Meille kerrottiin viininvalmistamisen salat ja saimme maistella eri viinilaatuja. Maittavan aitounkarilaisen illallisen kruunasi torvimusiikki, jonka tahdissa jopa tanssahdeltiin, kunnes ilta vanheni paluuseen hotelliimme. Sade kasteli tienvarren valkoakaasiapuita ja unta ei tarvinnut odotella.

KUOROFESTIVAALIT 2010

Kansainvälinen Kuorofestivaali 2010 Dorogissa oli tavallaan myös matkan elämyksiä. Dorogiin on tunnin ajomatka Budapestista ja ilma enteili sateita. Perille päästyämme aurinko vielä helotti, mutta mustia pilviä kerääntyi uhkaavasti. Festaripaikkana oli paikallinen nuoriso-kulttuurikeskus, jota opas leikillisesti nimitti "Stalin-parakkityyliseksi". Sisätiloiltaan avara ja todellakin hyvin venäläistyyppinen rakennus.

Esiintyviä kuoroja oli paitsi Budapestin ympäristöstä myös Norjasta ja Suomesta. Kuorot olivat pukeutuneet omiin esiintymisasuihinsa ja laulu kaikui. Eniten ihastuttivat lapsikuoron esitykset. Valitettavasti salissa oli niin hämärää ja esiintymislava meistä niin kaukana, ettei valokuvia juuri voinut ottaa.

Tässä yksi paikallisista kuoroista aloittamassa omaa osuuttaan. He saivat laulunsa laulettua ja seuraavan kuoron aloittaessa ensimmäistä lauluesitystään iski salama salin pimeäksi. Siinä hetken istuttiin pimeässä ja odotettiin. Kuoro pääsi jatkamaan tai pikemminkin alkamaan uudelleen hetken kuluttua. Ja muut kuorot jännittivät, loppuuko salamointi vai katkeaako omakin esitys.

Suomalaiset laulut saivat kunnon aplodit ja kuoro esiintyikin hienosti. Mieskuoro on aina mieskuoro.
Norjalainen sekakuoro lauloi tuttujakin melodioita säestäjänään kuoronjohtajansa. Yhtenä hauskana porukkana oli unkarinsaksalainen mieskuoro, joita säestettiin pianoharmonikalla. Hyvin heiltäkin lähti vanhat schlagerit!

Kuorot viettivät yhteisen iltakaronkan Dorogissa iltapalan ja tanssin merkeissä. Musiikista huolehti ikämiesduo, varmasti kaksosveljiä, niin olivat samannäköisiä ja ikäisiä. Mutta tosi taitavia soittajia.
Mutta kaikki päättyy aikanaan ja "kotimatka" hotelli Berliiniin sujui bussilla vitsien ja laulujen myötä.

BUDA JA PEST

Aamulla noustiin Budan puolella olevalle Linnavuorelle sekä tutustuttiin Kalastajien linnakkeeseen ja Matiaksen kirkkoon. Matiaksen kirkkoa remontoitiin ulkopuolelta, mutta sisältä tämä viehättävä vanha kirkko oli entisensä. Tässä kirkossa vihittiin kuningas Matias ja hänen kolmas vaimonsa Beatrice italialaisesta Oranie-suvusta. Myöhemmin samassa kirkossa Itävallan  keisarinna Elisabeth eli "Sissi"  kruunattiin Itävalta-Unkarin keisarinnaksi.
Kirkon edessä on Pyhän Tapanin ratsastajapatsas katsomassa suoraan kirkon ovelle.
Kalastajalinnake on hieno maamerkki vastapäätä Parlamenttitaloa. Välissä virtaa Tonava Kaunoinen.
Sanotaan, että Buda on kuin nainen kukkuloineen, Pestin puoli taas kuin mies, tasaista maata. 
Tässä Kalastajalinnaketta. Kuin sadusta. Harmi vaan, että Matiaksen kirkon viereen rakennettu uusi hotellikompleksi häivyttää Kalastajalinnakkeen tornit silhuetista Tonavalta päin katsottaessa.

Tässä Parlamenttitalo Kalastajalinnakkeen vastapäätä Pestin puolella. Rakennus, jossa punaista mattoakin tarvitaan kilometreittäin.
Upeita maisemia ja rakennuksia Tonavan virratessa Budan ja Pestin välissä. Mutta matkamme jatkui lounaan jälkeen jo Kansainvälisille Kuorofestivaaleille Dorogiin. Sehän oli matkamme todellinen päämäärä.

PUSTAN POJAT ja HEVOSET

Suomen Budapestin suurlähetystössä professori Sándor Csúcs sai siis Suomen Leijonan kunniamerkin juhlallisesti Finlandian kaikuessa mieskuoron laulamana. Professori puhui hyvää suomenkieltä ja hänen harrastuksenaan ovat - ihan oikeasti - legopalikat.
Aurinkoisessa säässä matkamme jatkui Lajosmizseen pustalle. Tervetuliaisviinan (palikan) ja pogácsan (kakku) jälkeen päästiin vankkuriajelulle.
Neljällä parivaljakolla ajettiin maatilan ympäristössä välillä hidastellen ja välillä ravaten. Ajelun jälkeen nähtiin taitavien ohjastajien ratsupiiskan paukuttelua ilmassa  ja kokonaisen hevoslauman liikuttelua aitauksessa.
Nämä hevoset syntyvät mustina mutta muuttuvat vanhetessaan harmaiksi. Niinhän mekin harmaannumme!

Hevosnäytökseen talleilla kuului myös Charlotte-aasin esiintymistä,  mutta pääosassa olivat nämä taitavat hevoset, jotka eivät säikkyneet ruoskaniskujen paukkeeseen ilmassa.
Hevoset istahtivat joustavasti muistuttamaan sotatilanteessa pensasta. Istuivat hiirenhiljaa paikoillaan. Ja sitten vaaratilanteessa osasivat suojautua sulautumalla maan pintaan.
On siinä hyvä kenttäpatja! Pötköttelivät hiirenhiljaa kunnes luvan perästä nousivat seisaalleen.
Eipä juuri reagoineet ratsastajaan, joka huolettomasti istuivat  pollen takajalan tai kaulan päällä. Pollet leikkivät kuollutta!

Ratsastusnäytöksen jälkeen vaeltelimme vielä talleilla, jossa kasvatetaan myös valkeita Lipiza-hevosia ja muita hevosia sekä niiden varsoja. Ihania, pienin varsa tuskin kahta kuukautta.  Jotkut meistä nousivat ratsujen selkään ja kiersivät laidunta. Me muut lähdimme jo odottelemaan illallista csárdassa, maalaisravintolassa.

Ravintolan ilme oli hyvin hauska. Pitkien ulkopenkkien kaiteet olivat hevosenpään muotoisia. Selkälaudat oli kaiverrettuja ja ovimies toivotti tervetulleeksi.
Tämä matami ohjasi toiletin ovella helpotukseen.
Ruoka oli todella maukasta. Jos halusi lisää tulisuutta, tuoretta chilipaprikaa oli paloina tarjolla. Maistoin yhtä ja se jäi kyllä lautasen reunalle. Join sen jälkeen litratolkulla vettä. Otin kuvan keitosta, mutta "ilman silmälaseja" joten vähän heikko kuva.
Illan kruunasi perinteinen mustalaismusiikki - ja tietysti välillä kuoro kajautteli suomalaisia lauluja. Upea ilta päättyi bussimatkaan halki pustan ja lopuksi Budapestin yövalojen katseluun. Meillä oli oppaana koko matkan ajan tarmokas ilopilleri Monika, joka kertoi joka käänteessä todella mielenkiintoisesti historiasta, nähtävyyksistä ja tämän päivän elämästä Budapestissa ja yleensäkin Unkarissa. Hotellin sänky maistui todella ihanalta, pitkä ja vaiherikas päivä uuvutti ja uusi päivä odotti.

tiistai 25. toukokuuta 2010

ELÄMYSMATKALLA UNKARIIN

Perjantai-aamuna noustiin anivarhain. Mieskuoro oli lähdössä kuorofestareille Budapestiin ja vaimot pääsivät siivellä, tosin maksoivat tietysti matkansa. Kaikki meni hienosti. Perillä ohjelma oli todella tiivis. Ehkäpä reissun kohokohta oli käynti perillä suurlähetystössä
jossa luovutettiin unkarilaiselle professorille tasavallan presidentin myöntämä kunniamerkki. Kuoro lauloi ja kuulostipa komealta. Mukana oli myös muualta Suomesta vieraita.
 
Suurlähetystössä oli hienosti esillä suomalaista taidelasia
ja suurlähettilä Jari Vilen oli ystävällinen,  sanavalmis ja sujuvakäytöksinen isäntä. Vieraat viihtyivät vastaanotolla, mutta kuoron tiiviistä ohjelmasta johtuen poistuimme aikaisin. Mennessä ihailimme vielä pihan ruusuja  
Kaiken vehreyden keskellä pation reunalla kukki vaalea, yksinkertainen ruusu.

Suurlähetystö sijaitseen aivan Gellert-hotellin ja kylpylän vastapäätä Linnavuoren rinteessä. Tässä Gellert-kylpylän takapihalta kuvattua. Ja hotelli ja keltainen raitiovaunu!  Joskus vuosia sitten edellisellä matkallani Budapestiin kävin myös kylpemässä tässä vanhassa ja arvostetussa kylpylässä Tonavan rannalla.

Matkamme jatkui kohti pustaa. Siitä seuraavassa kirjoitelmassa lisää.

HAUVA HAMMASLÄÄKÄRISSÄ

Simon hampaille oli tilattu puhdistus täksi aamuksi. Mamma hieman reissupökkelössä vei lemmikin lääkäriasemalle. Ensin nuuskittiin kaikki terveiset ovenpielistä ja lattiasta. Sitten punnittiin paino (7,6 kg) ja kuunneltiin sydäntä. Ja sitten annettiin piikki pussihousupersustaan. Ja odoteltiin. Hetken päästä poika jo koisaili mamman jalkojen vieressä, silmät painuivat kiinni.
Viereisessä toimenpidehuoneessa hoidettiin toista koiraa, joka reagoi  sellaisella haukahduksella, että Simon silmät taas avautuivat ja pää pompahti kuin ongenkoho. Rauhoittelin uuteen uneen. Kun lääkäri kohta astui huoneeseen, oven narahdus taas herätti ja taas pää kohosi vaikka kroppa jo uinui. Lisättiin pieni tujaus nukutusta.

Taas odoteltiin hieman ja kannoin lötköpötkönä makaavan koiran toimenpidehuoneen pehmeään häkkiin odottamaan hampaiden putsausta. Vaan kun piti aloittaa suun putsausta, ei uni vieläkään ollut riittävän syvää. Ja taas pieni lisätujaus. Arvelin, että kohta ei herää koirani tänä päivänä.

Istuin odottelemassa, kun vihdoin kuului ultran äänet. Toisesta toimenpidehuoneesta perheenisä kantoi pientä mustaa nyyttiä sylissään ja perässä tuli itkevä äiti. Vieressäni istunut vakava tyttö purskahti itkuun. Siinä oli jouduttu hyvästelemään perheen lemmikki koirien taivaaseen. Tuli todella surullinen olo. Kun Simo tuli lääkärin sylissä ulos, kokeilin heti pojan elonmerkkejä.


Kotona Simo nukkui peiton alla pitkälle iltapäivään. Herättyään halusi ulos, mutta kintut eivät kantaneet. Siispä sylikyytiin. Mutta kun kinttua piti nostaa, ei tasapaino pysynyt! Ruokakin maistui vähitellen ja nyt on poika jo jalkeilla. Vähän huojuu vielä, mutta kaikki hyvin. Onneksi.

torstai 20. toukokuuta 2010

ME OLLAAN SANKAREITA KAIKKI JA KAUNIITA TOTTA TOSIAAN

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjc81rxDmi6pLs4oCBJ6f1uHhNwb19zmx0Lal2kuBQeU4uL3mFBUzERzHnLlJyezzItZX7EAh_im_63Npa4BeMVqBZoZhV3BkIdCH6UPbl3E28cwHEmFAVidgWMk4Z4GYBzublDwztre-M/s1600/Maijalta+tunnustus.jpg


Kaikki me ollaan omalla tavallamme kauniita! Kiitos Unelma, nappasin tämän blogistasi. Muistutukseksi siitä, että olemme kauniita ja että "ei paha oo kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista"  (oliko E Leinoa?). Tänään on hoppupäivä, joten bloggailu jää vähemmälle. Mutta  "ihana tämä kesä kun mustarastaan pesä on aitan räystään alla ja kukkii kaikkialla. Jos pienet ilot muistaa, se murheet kauas suistaa ja riemu päivän täyttää. Nyt ihanalta näyttää tää aamu kesäinen. On mieli iloinen". Lirunlarunloru ihan omasta päästä kuin entisen emännän kalasoppa! Tsau!

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

MITÄ YHDESTÄ SÄRKYNEESTÄ SYDÄMESTÄ.....

Tää laulu on pyörinyt mielessäni tänään. Niin, mitä yhdestä särkyneestä sydämestä, jäihän niitä vielä kaksi jäljelle.

Tosin ovat minisydämiä. Muiden alta meni myyräjoukkio. Mutta sinnikkäitä kukkijoita kyllä pihalta löytyy. Vuosi vuodelta kukkii sekä sininen että valkoinen lemmikki. Vergiss mein nicht!

Lämpimät päivät ovat saaneet kaiken puhkeamaan kukkaan.  Saskaton on avannut kukkatertut pölyttäjille. Näin vain yhden ison kimalaisen pörräävän pensaan kukissa. On siinä toukomehiläisellä urakkaa, jos yksin joutuu kaikki pölyttämään.
Saskatonin marjat ovat loppukesästä lintujen todellista herkkua. Ja maistuupa ne myös muiden marjojen joukossa meille toisillekin. Mutta sittenkin ihanampia ovat keltaiset luumut. Luumupuu availee myös kukintoaan täyteen hehkuun.
Ja koko latvus on täynnä nuppuja ja avautuvia kukkia.
Nyt on lupailtu viilenevää säätä. Omenapuut eivät ole vielä avanneet nuppujaan, joten kestävät nuppuisina viileän. Olisi harmi, jos tuleva sato menisi säiden vuoksi.No, eihän sitä vielä tiedä, joten huolet hevosille.

Takapihalta kaadettiin muutamia puita. Pihan reunassa oli viimekesäinen kanto, se kaivettiin pois ja kuoppa täytettiin mullalla. Mitäs minä siihen laittaisin? Kylvän nyt ainakin kehäkukkia ja sitten siirrän chilin taimet. Kunhan ensin nousevat kunnon taimiksi. Ja stevioillekin se olisi lämmin paikka. Ans katsoa nyt.

Tienvarsipenkissä avautuivat  esikot. Keltaisen kukkiminen on jo ohi, mutta nämä ovat parhaimmillaan.


Ja tämä matala mustaa viinimarjaa muistuttava pensas levittäytyy pitkin maanpintaa.
Tämän "matelijan" nappasin joskun reissulta Fiskarsiin. En ollut sitä aiemmin nähnyt ja kaivoin palan vartta pienine juurineen kosteaan nenäliinaan ja toin omaan pihaan kasvamaan. Marjoja tämä ei kylläkään tee!

Mutta kaikista iloisin olen näistä värikkäistä tulppaaneista. Eilen olivat vielä nuppuja, mutta tänään jo apposen auki. Vahinko, etteivät kestä monta päivää kukassa, mutta nousevatpa sitten taas ensi keväänä uudelleen.

Lämmin etelätuuli tuo uusia tuoksuja Simon kirsuun. Pieni siimahäntäinen orava juoksee joka aamu käpymetsään ja illalla takaisin sähkökaapelia pitkin autotallin vintille. On käsittämätöntä, miten koiruli vaistoaa oravan ja nähtyään sen ryntää hullun lailla näkemättä mitään muuta kuin tuon pörröisen otuksen.


Ja päivystys jatkuu  pihanurmikolla. Myös ohikulkijat huomataan, vaikka ei ryntäilläkään. 
Nyt on tähän blogiin kerrottu niin monta juttua kevään kasvusta, että lienee parasta laittaa rukkaset naulaan ja nauttia kesästä vaikka puolukkamehulla. Tässä näkyvän kivikkokasviruukun vien sitten joskus vaikka mökille ja perustan sinne oman kivikkopuutarhan. Sitä harkitsen, kuulunhan kivenpyörittäjien klaaniin!

Ja kivikkopuutarhaa voi sitten tehdä pikkuhiljaa samaan paikkaan. Ilman suunnitelmaa. Sellainen sopii tällaiselle "elämäntaiteilijalle", joka toteuttaa hetken mielijohteesta impulssejaan.