keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

NYT SATAA EIKÄ ITKE SYDÄMEIN

Jippii! Nyt sataa ja vaikka ukkostaakin, ei haittaa. Sadepisarat ovat enemmän kuin tervetulleet ja veden lorina ränneistä kastelutynnyreihin on kuin musiikkia korville.
Eikö ihminen sitten koskaan ole tyytyväinen, kesäkuussa satoi, voi voi, heinäkuussa paahtoi, no voi voi. Mut liika on aina liikaa. Tosin kesäkuun sateet antoi kasvulle puhtia ja mustikat on isoja, samoin saskatonat joita tänään keräsin ämpärillisen.

Nautittiin me helteistä, monesti päivässä painauduttiin järveen vilvoittelemaan. Nyt kun ei ole järvi lähellä, pakko piipahtaa viileässä suihkussa monta kertaa päivässä. Yöt nukutaan huippuimuri, puhallin ja kaikki ikkunat avoimina antamassa viileyttä. Silti lakanat tarttuvat selkänahkaan. Mutta kesä on.

Saskatonissa on paljon c-vitamiinia ja linnut mielellään tankkaavat niistä muuttomatkaansa varten. Oli pakko verkottaa pensaat että jotakin jäi itsellekin, viime vuonna meni kaikki vähäiset marja parempiin nokkiin heti kypsyttyään. Verkottaminen on lievää rääkkäystä, mutta pakko jos jotakin itselle aikoo saada. Aina jää verkkoon joku tumpelompi lintu, tiaiset lentävät verkon silmistä läpi. Tänään kun otettiin verkot pois, kyllä tintit riemastuivat ja kilvan lensivät oksiin tankkaamaan mehevillä marjoilla vaikka me oltiin samassa pensaassa keräämässä.
Saskatonat on helppo kasvattaa ja marjat makeita. Niitä saa aina tertusta kourallisen. Aurinko tuottaa marjoihin sokeria ja marjat maistuvat. Varsinkin nämä nyt viinirypäleen kokoiset. No jaa, meidän viinirypäleet ovat vasta alkutekijöissään. Mutta ehtivät hyvin pullistua syksyyn mennessä.


Pensasmustikoistakin tulee kunnon sato. Ensimmäiset poimittiin tänään talven varalle. Ja puoliso tietysti singahti mustikkametsässä. Hän kun tykkää poimia marjoja ja kulkea luonnossa. Me Simon kanssa tehdään vaan pakolliset lenkit polkuja pitkin.

Kotipihan kukat ovat myös kasvaneet vauhdilla. Iso hirvenjuuri on valtavan kokoinen ja se piti tänään tukea pystyyn. Mehiläiset tykkäävät sen keltaisista kukista ja vieressä kukkivasta värimintusta.


Eipä kovin kauan satanut. Enemmän olisi saanut kastella, mutta ehkäpä yöllä sitten tulee lisää vettä. Huomiseksi on luvattu ukkosmyrskyjä. Tiistaina mökiltä kotiin ajellessa tuli monessa kohtaa niin rajusti vettä, että näkyvyys oli sitä luokkaa, että monet ajoivat tien sivuun odottamaan sateen laantumista.  

Sunnuntaina on nuorisolla jännä päivä, Neste-rallin pikataival ajetaan aivan mökin vieressä olevalla maantiellä. Haluavat sinne saamaan suut silmät hiekkaa täyteen. Vanha ei enää jaksa, tulipa nuorempana kiivettyä katselukivelle aivan parhaaseen hyppyriin.

Ja Simo voi hyvin. Tyttöystävä on unohtunut kun täällä kotipuolessa ei ole sellaisia Julioita. Onneksi. Ei sitä kestäisi Erkkikään että joka yö viuskutettaisiin ja vinguttaisiin lakkaamatta.
Siis rauha maassa. 
Komea poika kyllä kelpaisi tytöille...jos. Mutkun.

Kantarellit kasvavat kun saavat sadetta. Luin juuri terveystietäjän lausuman, miten sienet ovat terveellisiä suolistolle ja etenkin paksusuolelle. Ja miten monet sienet jäävät poimimatta kun ei niitä tunneta ruokasieniksi. Mm. limanuljaska. Minua jo nimikin kummastuttaa. Mut lupaan tutkailla kunhan sienet alkavat nousta.

Huomiseksi on luvattu kesän kovimmat ukkoset ja rankkasateet.
Ne kestetään, helteet ja aurinko palaavat viikonlopuksi. 
Joskus laulettiin: "nyt sataa, nyt sataa, ja itkee sydämein". Minä toivotan nämä sateet todellakin tervetulleiksi. Onhan helle meitä hellinytkin.


maanantai 28. heinäkuuta 2014

SADETANSSI TARPEEN

Luonto kaipaa vettä. Maantie pölyää, kukkamaan multa on rapsakan kuivaa, polkujen havunneulaset tönkkösuolattuja muikkuja. Aamulla aurinkoista, sitten hieman pilvenhattaroita, prinssipuoliso ryntäsi aamulla mustikkametsään että ehtisi ennen sadetta. Joo, sadetta! Tuli muutama iso pisara, ei mitään kastellut.
Eikä ajanut mustikanpoimijaa metsästä kotiin.


Raaputtelin kukkamaan multapintaa, että sade kastelisi syvemmältä. Siis jos saataisiin sadetta. Simon tyttöystävä eli sokea-Reetta pongahti pihaan ja lähti alta aikayksikön kun karjaisin sille että "kotiin!"  Ukkospilviä kasautui järven ylle ja tuuli tuiversi rantamäntyjä. Jopa vaahtopäisiä aaltoja syntyi järven selkään.
Eikä vieläkään mitään sadetta.

Palasi mustikanpoimija ämpäreineen. Isoja olivat ja mukavia siivota roskista ja lehdistä. Poimurilla kun poimii. Saatiin mustikat puhtaiksi ja kiepautin päiväruuat pöytään. Katseltiin järvelle että joskopa alkaisi jo sataa. Vettä kipeästi jo kaivattaisiin.

Ukkospilvet seilasivat järven yllä, kauempana jyrähteli harvakseen. Prinssipuoliso otti raivaussahan ja lähti tekemään mönkijälle tieuraa polttopuupölkkyjen luo. Ja silloinpa mäellä jyrähti oikein kunnolla.
Minä huutelin ja kun en kuullut raivaussahan hurinaa hyppäsin autoon ja singahdin tuohon mäelle katsomaan, onko mies ylipäänsä hengissä vai saiko sähkärin raivaussahan varteen. No sielläpä tuo kömpi jo kotiin päin. Ja vesipisaroita, ah, niitä tipahteli niskaan.

Vaan loppuipa ilo lyhyeen. Ei kastunut kasvimaa, ei nurmikko. Pakko se on vaan tarttua kastelukannuun ja lorotella eliksiiriä kasveille, että selviävät huomiseen. Josko silloin tulisi kunnon sadepilvi ja tyhjentäisi pisaransa juuri meidän kukka- ja kasvimaalle. Toivossa on hyvä elää. 

Lämmintä on. Vaatteet liimautuvat selkään ja järveen pulahtaminen aina välillä tuntuu ihanalta. Yksi meistä osaa ottaa kaiken rennosti.
Hän on lomafiiliksissä. Ruokaa ja lepoa. Ja välillä olen hänet uimaan kantanut, kun vapaaehtoisuutta ei löydy. 
Kummasti koiruli ymmärtää puhetta. Kun sanon, että mennään laiturille, Simo on innolla menossa rantaan. Jos sanon, että mennään uimaan, ei suostu tulemaan laiturille. Siis ensin narraan ja sitten uitan. Kyllä se poika nauttii lämpimästä uimavedestä.

Mutta päikkärit on tärkeät pienelle koirulille. Vai mitä mieltä?
Jos ei yöllä sada, aamulla tanssitaan taatusti sadetanssi. Se jos mikä sitten viimeistään tehoaa. Tosin järven takana näyttää lupaavalta sen suhteen, ettei tarvitsisi tanssiksi pistää.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

MUKAVA TAPAAMINEN SERKKUJEN KESKEN

Tänään oli tosi kiva päivä. Serkut - tai osa meistä - kokoontui kesäiseen tapaamiseen Vesannolle. Niiniveden rannalla Luostarissa syötiin ensin makoisa lounas ja puheensorina yhteisessä pitkässä pöydässä soljui kaiken aikaa.  Luostarin emäntä oli loihtinut noutopöytään toiveittemme mukaista syötävää, joka maittoi meille kaikille hyvin.

Luostarin suuressa pirtissä tuli mieleemme isovanhempiemme vanha, iso tupa. Samalla tavalla järvi näkyi ikkunoista ja ison pirtin jykevät honkahirsiset seinät tekivät paikasta kotoisan. Ikkunoissa oli virkatut kapat ja tuvan seinille oli ripustettu kolme vanhaa ja kaunista perinneryijyä.




Luostarista ajelimme jonossa tapaamisen järjestelyt hoitaneen serkkumme kauniiseen kotiin, missä meille oli katettu mahtava kahvi- ja virvokepöytä. Kiitos järjestelyistä Eerolle ja Maija-Leenalle erityisesti, olitte nähneet kovasti vaivaa tapaamisen onnistumisesta.  Meillä oli mukava ja lämminhenkinen iltapäivä.
Mitäs minä sanoin; sukuunsa suopetäjä, tekijäänsä tervaskanto!


Ja kuulimme runoja, vitsejä ja musisointia. Ihan vaan extempore
kitara- ja haitariduo syntyi terassille. Ja tottakai minunkin piti pari laulua kailotella. Olis pitänyt vanhan rouvan etukäteen harjoitella, mutta näin tutussa porukassa pienet fibat menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. 

Mukana serkkutapaamisessa oli tietysti meidän Simo, joka käyttäytyi suhtkoht herrasmiehen tavoin. Kotimatkalla autossa poika lojahti vaakatasoon, sen verran voimille otti reissu. 

Mukavan yhdessäolon jälkeen palattiin mökille ja uimaan. Pojan perhe ja vanhin tytär lähtivät sitten ajelemaan eteläisempään mukanaan melkoisen muhkea mustikkasaalis. Kylläpä meidän prinssipuoliso helteestä huolimatta  ahkeroi  mustikkametsässä.

Ensi kesän serkkutapaaminen on vastuutettu. Toivotaan, että nekin serkkumme, jotka nyt olivat estyneet tai muuten poissa, innostuisivat tulemaan mukavaan yhteiseen päivään. Mitä minä sanoin; turha lurina kuolleelle laulaa. Mieluummin ollaan yhdessä nyt, kun jalka vielä nousee.

 Ja niinkuin Maija-Leena kutsukirjeeseen pränttäsi: "Ei se, miltä me näytämme, eikä se, mitä me aikaan saamme, merkitse sen rinnalla mitään, mitä me olemme toinen toisillemme". 

Oisko siihen enää mitään lisättävää!

perjantai 25. heinäkuuta 2014

ROMEO JA JULIA

Kesäinen helle jatkuu. Vain muutama sadepisara on saatu, luonto kaipaa jo kastelua. Onneksi vettä on lähellä. Kun vaan jaksaa kastelukannua kiikuttaa!
Onneksi yökaste hieman avittaa. Ja itse kaipaa joka aamuista vilvoittavaa herätystä. Järven vesi on niin lämpöistä, etten muista naismuistiin koska aiemmin olisi ollut. Ja niin kun me huokailtiin kesäkuun koleina aamuina. Nyt nautitaan täysillä.

Mustikkakausi on parhaimmillaan. Prinssipuoliso on ahkera siinä hommassa, minä sitten osallistun putsaukseen ja pussitukseen pakkaseen. Isojakin ovat mustikat täällä. Ja kanttarellit nostavat nuppejaan koivikossa. Kyllä kelpaa.

Sunnuntaina on vuorossa serkkutapaaminen. Ajatteluttaa, mikä sen merkitys muille serkuille on. Minulle tärkeä, toki siihen on vahvat perustelut. No, muutamille niin yhdentekevää, etteivät ole osallistuneet. Näillä mennään, jos vuosi kerrallaan tuntuu liian tiukalta tahdilta, on varaa löystyttää. Tärkeintä on yhdessä oleminen, niin kuin aiemmin sanoin, on turha luritella kuolleille. Me jo sen ikäisiä melkein kaikki, että noutaja voi poimia kenet tahansa.
Ja kun sukuunsa suopetäjä ja tekijäänsä tervaskanto, on mukava tavata kerran kesässä isolla joukolla.



Tässä meidän Simo-poika vielä kotipihassa. Nyt niemessä ei viime yönä nukuttu juuri lainkaan. Syy kuin näytelmästä Romeo ja Julia.
Paitsi että Julia kyykki ulko-oven takana ja Romeo viuskutti sisäpuolella. Siis koko yön. Julia eli naapurin "sokea Reetta" olisi halunnut sulhasta ja tää meidän puoliksi leikattu Romeo olisi mielellään sulhasena toiminut. Peitin Simon kainalooni takatassusta kiinni pitäen. Ei auttanut, tempoi ja riuhtoi ja ryntäsi itkemään avoimen ikkunan eteen ja siitä ovelle. Kuudesti kävimme antamassa morsiolle kyytiä, yhä uudelleen tämä palasi takaisin. Tänään viritän verkkoaidan tien suulle, josko sitten pysyisi houkuttelevat tuoksut mökistä kauempana. Vaikka kuinka yrittää ymmärtää, että vietit vie, tämän ikäisenä haluaa kyllä nukkua yönsä rauhassa. No näkee sitten ensi yönä.

Tupu, Hupu ja Lupu ovat kasvaneet. Vanhemmat uittavat niitä järven ympäri etsimässä sopivaa syötävää. Välillä nousevat takarannan kalliolle lepäämään. Onneksi eivät ole joutuneet kettuemon saaliiksi ja nyt ovat jo niin isoja, että taitavat selvitä vaaroista. Muuten viimeisetkin talitintin poikaset ovat lentäneet maailmaan ja rannalla ei kuulu sirkutusta, vain kurkien huutoa ja muutaman lokin kirskuntaa. Kesän konserttitarjonta on siis ohi.

Kukkamaalla on menossa valkoisten kukinta. Ja vaaleanpunainen kärhö avaa uusia nuppujaan. Iso hirvenjuuri kukki täysillä kotona, niemessä vielä nuppuvaiheessa. Iristen kukinta on jo ohi. Kohta onkin taas syysleimujen aika. Mutta siihen saakka nautitaan lämmöstä. Talvella on sitten kiva muistella, miten aurinko paahtoi täydeltä terältä. 
Kotona meillä oli yöt huippuimuri, pöytätuuletin ja kattotuuletin pyörimässä, ikkunat auki eli läpiveto. Silti nihkeys tuntui lakanoissa.
Niemen nokkaan hankittiin ilmalämpöpumppu, ihan hyvä hankinta, sillä ainakin helteillä saa mökin helposti viilennettyä, vaikka hellassa pitääkin tulta ruuan laiton aikaan. Ja syksyllä sitten puhallutetaan lämpöistä ilmaa mökkeröön.

Soromnoo. Tää lähtee nyt uudelle uintikierrokselle ja uittaa tän kitisevän Romeon myös. Ehkä vesi häntäkin viilentää....Hih.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

OI JAAKKO, JAAKKO

Nyt alkavan naisten viikon jälkeen on vuorossa Jaakon päivä. Jaakko se viskaa kylmän kiven järveen. Voi ei. Uintivesi on ollut niiin lutusen lämmintä. Ihan vanhakin siellä on helposti voinut uiskennella särkien ja ahventen kauhuksi.

Käytiinpä perjantaina edestakaisin mökillä pojan kanssa, hänellä oli kaivinkone tasaamassa pihaa ja eikös vaan mummeli rattaille ja mukaan. Aamukuudelta oli kiva  rauhassa ajella keskisempään Suomeen ja sitten illalla takaisin kotiin. Minulla oli kuin lomapäivä, itsekseni haahuilin mökin pihalla ja välillä pulahdin virkistävään veteen.

Eilinen päivä oli juhlaa. 
Lapsenlapsistani nuorimmainen pääsi ripille ja konfirmaation jälkeen olimme juhlimassa tytärtä hänen kotonaan, pihalle oli pystytetty iso telttakatos, aurinko porotteli ja kahvipöydän antimet, sekä suolaiset että makeat, menivät hyvin kaupaksi. Olin oikein ylpeä näistä nuoristani, isoveli kuin amerikkalaisesta filmistä ja pikkusisko valkeassa mekossaan todella söpö ja suloinen. Voi että.

Seuraavat rippiäisen meidän suvussa on sitten vasta, kun meikä jo varmaankin horsmaa kasvaa. Mutta sur ny näitä, sanoi entinenkin mummeli. Kivat oli juhlat ja muistoja syntyi.

Mustikoita ei siis ole. Paikkapaikoin ainoastaan. Onneksi on viime syksyn sadosta pakastin puolillaan. Ne riittää meille. Puolukoista on povattu hyvää satoa. Mansikkasatokin on ollut ainakin meidän osalta ihan huippurunsasta. Pensasmustikoita ja karhunvatukoita näkyy tulevan myös reippaasti, samoin herukoita. Eipä siis hamstereilla syytä huoleen. Kirsikoita on syöty, saskatonpensaat piti verkottaa rastaiden vuoksi, marjat kun sinistyvät silmissä.


Mökillä oli avautunut ensimmäinen neljästä kärhöstäni. Ikinä ei minulla ole kärhö aiemmin kukkinut - ei tosin ole hengissä selvinnytkään edes kukkiakseen. Ilahduin kun jo kaukaa näin vaaleanpunaisen ja kämmenen kokoisen kärhönkukan.
Nyt odottelen valkoisen, sinisen ja tummanlilan kukan ilmestymistä kärhököynnöksiin. Eli mökille pitäs päästä hetimiten.




Ritarinkannukset, malva, kurjenmiekat, kurjenpolvet, ketoneilikat, palavat rakkaudet ja monet muut kukkaset tervehtivät kukkamaalla.
Viimeiset Valamon ja Mustialan ruusujen kukat hehkuivat auringossa. Istutinpa ruusutarhaan taas yhden uuden taimen, ei aavistustakaan, mikä ruusu se on. Ehkä kukkii jo ensi kesänä.

Kotipihassa on harjaneilikoiden ilotulitusta. Sitä mukaa kun se siementää ja leviää, värikirjo monipuolistuu.




Luonto on ihmeitä täynnä. Ja kesä on helteistä huolimatta aivan ihanaa aikaa. Välillä kuurona iskevä saderyöppy pesee ja virkistää luonnon kasvoja. Ja sitten taas aurinko kuivattaa pisarat. Niinhän se on elämässäkin, välillä ilon aurinkoa, välillä puolestaan surun kyyneleitä. 

Simon päiväunia ei hälinät haittaa. Pieni koira tarvitsee paljon unta ja päikkärit on paikallaan juhlimisen jälkeen.

Välillä kuitenkin pitää unisilmänä tarkistaa, ettei mamma ota kameran täydeltä unikuvia.

Sunnuntain aamu, aurinkoista on, vaikka muutamia pilviäkin. Ja äsken ropsahti muutama vesipisarakin, enemmänkin olisi saanut sataa. Mutta kastellaan kurkuntaimia ja tomaatteja. Ehkä niistäkin ehtii satoa syksyksi.
Viikon päästä on serkkutapaaminen. Oikein sitä jo odotankin.

Sukuunsa suopetäjä, tekijäänsä tervaskanto. Jännää, miten ihmisen piirteet periytyvät seuraaville sukupolville tahtomattaan. Siinä on se juttu!




sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

HIEMAN SADETTA, HIUKAN TUULTA....

...PALJON, PALJON AURINKOA!  Tämän toivotuksen saimme vuosia, vuosia sitten silloin jo liki 90-vuotiaalta Emmi-tädiltä.
Nyt on saatu aurinkoa, aurinkoa ja aurinkoa.  Tuntuupa todella hyvältä, että parhaillaan kesäinen sadekuuro ropisee järven pintaan.

Yritin eilisiltana kuvata superkuuta, ei tullut kuvista kuun näköisiä, liekö siihen vaikuttanut Tangomarkkinoiden Täysikuu-tulkinnat, hih. No, kansa on saanut sekä upean kuninkaan että kauniin kuningattaren. Minä olen valintoihin supertyytyväinen, vaikkakin facessa kavereiden kanssa on hitusen sanailtukin, makuasiat kun on sellaisia, että niistä ei kiistellä kannattaisi. 

Kotona kerättiin mansikkasatoa, pakastimessa on nyt talven varalle riittävästi tätä makeata marjaa. Aika hassuja mörököllejäkin löytyi mansikkamaalta!

Kukkamaalla odotti yllätys. Türin kukkamarkkinoilta mukaani tarttui varjolilja, vähän harmitti silloin, että raahasin sitä mukaani kun kerran varjoliljaa jo kotona oli ennestään. Mutta nyt kun lilja avasi kukkansa, väri oli kuin olikin tummanpunaista. En enää katunut pätkääkään ostostani.

Tämä on tavallisempi varjolilja mökin kukkamaalta kuvattuna.

Valkoinen varjolilja antaa odottaa kukintaansa vielä ensi kesään ainakin. Taimi on noussut jo mullasta.

Erään kerran pyysin pysäyttämään auton Hartolan tienoilla kaivaakseni tätä isoa kissankelloa pienen juurenpalan mukaani.
Eipä se ensimmäisellä kerralla lähtenyt kasvamaan, mutta kun seuraavan kerran pikkuisella lapiolla kaivoin uuden juuren, sepä on kasvanut ja hyvin voinut kotona kukkapenkissäni. Tykkään tästä luonnonkukasta kovin.


Monissa kukkamaani kasveista on takanaan tarina. Olin joskus Valamon luostarisaarella ja näin kuivalla kankaalla kasvavan tämän lilan kanervan kukkia muistuttavan (?) pienen kasvin. Otin sitä pikkuisen palan kosteaan paperinenäliinaan ja toin kotiin. Eihän se kasvamaan lähtenyt. Ja nyt sitä samaa kukkaa oli mattona naapuritalon (asumaton) pihalla. Oitis kaivoin sitä pienen palasen ja istutin kukkapenkkini reunaan. Nimeä en tiedä eikä se tässä kuvassa edes ole edukseen, mutta riemulla istutin ja kastelin ja nyt odotan, että selviäisi hengissä ja leviäisi. 

Tällaisen ruusun juurta myös siirsin omalle tontille. Mikähän tämä on nimeltään? Suloinen kukka vaikka minin käpäläni kuvassa näkyy kun  kukkaterttua nostin kuvaamista varten.

Niemen nokkaan asennettiin lauantaina uusi lämmitys-viilennysmasiina eli lämpöpumppu. Nyt pyörii sukat mummin jaloissa ja vaarin myös! Tehokkaalta vaikuttaa. Ihan tyytyväisiä olemme hankintaamme.

Ja tähän maisemaan. Kuva illasta ja ...

...kuva aamusta, jolloin kuului vain kuikan kaihoisa huutelu läheisestä lahdesta...
ja minä olin menossa aamuiselle uintiretkelle.

Tämä on ollut nyt "normaali" näkymä viime päivinä.

Nyt tämä lähtee sunnuntaipäivän haasteisiin. Katsastan kanttarellit ja jos, niiin niistä sitten tänään ruokaa... Aurinko paistaa taas.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

NYTPÄ PAISTETTA PÄIVÄN SYLINTÄYDELTÄ SAAN

Ihana kesäpäivä eilen ja sama jatkuu tänään. Aurinko on kietonut meidät lämpöiseen syliinsä, on uskallettu uimaan jo monta kertaa.


Tämä ihana perhe kiersi ympäri koko järven, siinäpä lapsille varsinainen rengasmatka kotijärvellä. Harmitti, kun kamerasta loppui akku ja laturi ei tietenkään ollut mukana. Olisi ollut useita tosi makeita kuvauskohtia tämän perheen uiskentelusta.


Ja meidän kippari-Kalle nauttii täysillä, soudettiin saareen, pitäähän sitä edes kerran kesässä. Saaressa on vielä rantasipi pesimisvaiheessa joten hihnassa poika kulki kallioilla. Eikä muutenkaan uskallettu Simon antaa omin nokkineen juoksennella, on se niin torvelo, että voi juosta tyhjän päälle (sen tempun koki ystävien uudessa kodissa, kun tarkasti myös alakerran ja putosi vauhdilla tyhjennettyyn uima-altaaseen, onneksi selvisi pienin ruhjein ja luut ehjinä, Luojalle kiitos!)


Ensimmäiset kanttarellit on syöty, kasvattelin niitä kotipihan reunamilla ja vähän viereisen asumattoman talon tontin puolellakin.
Kävimme Simon kanssa postilaatikolla ja tarkistettiin sienten koko, tarkoitus oli, että iltapäivällä poimitaan isoimmat. Eikös vaan "jämä-jasse" ajanut Suloja tyhjentämään ja kauhoi kanttarelleista suurimmat parempiin suihin. No, jäi niitä meille riittävästi ja uusia näkyy kasvavan sekä kotona että mökin maisemissa. Mustikat alkavat kypsyä vauhdilla, mansikoita kypsyy päivittäin.

Kesällä tulee enemmän katsottua uutisia. Jalkapallo ei niin kovin kiinnosta kun en sen säännöistä paljon ymmärrä. Uutisissa kiinnitti huomiota virkamiesten osuus 8-vuotiaan tytön surmassa. Ehkäpä tällä vältetään tiettyä välinpitämättömyyttä vastaavissa ilmianto-tapauksissa. Jokainen lastensuojeluun liittyvä ilmianto on syytä tutkia perinpohjin. Ja sitten; minusta on ollut merkillistä huivien pitämisestä meuhkaaminen. Meuhkattais paremminkin siitä, että syyllisiksi todetut pakotettaisiin katsomaan omalla naamalla oikeuden jäseniä eikä joku rätti päässä kasvojen suojana. Jos kantti riittää pienen viattoman lapsen kiduttamiseen ja tappamiseen, pitää kantin kestää myös oman naaman paljastaminen oikeuden edessä.
Olen tainnut jo kerran ennenkin tähän ottaa kantaa, mutta on se vaan niin inhottavaa, että tuomioita langetetaan villapuseroille ja huppareille. Kas kun ei commando-pipoille samantien.

No, jotkut asiat on vaan niin pimeitä. Mutta kesäinen ilta on kaunis, vai mitä mieltä tästä kuvasta?
Lie otettu ennen tai jälkeen ukkoskuuron. Kesä on. Ja aurinko yrittää sulattaa rintaan jähmettyneen möykyn. Vähitellen.

Tämän tuoksuvatukan kukkien myötä; nautitaan nyt kesästä ja lämmöstä.