sunnuntai 28. joulukuuta 2014

KINKUN SULATTELUA

Joulusta päästiin kunnialla. Tai miten sen nyt ottaa. Ihan hyvin kuitenkin. Nyt vain odotellaan tulevaa vuotta kinkkua sulatellen.
Joulutunnelmaan päästiin täpötäydessä kirkossa laulaen kauneimpia joululauluja. Harmi vaan, että monet joutuivat kääntymään ovelta takaisin, kun ei istumapaikkaa enää viimeisille löytynyt. Täyttyisipä kirkko muulloinkin kuin jouluna! Jouluaamun jumalanpalvelus välitettiin televisiossa meidän upeasta tuomiokirkostamme. Kaunista kuunnella ja katsella.
 
Aattoiltana pikkuminiä oli kattanut joulupöydän kovin kauniisti, jokaisella ruokailijalla oli lautasliinansa päällä ruusunnuppu toivottamassa hyvää ruokahalua. Ja pötyä oli pöydässä jokaiseen makuun. Pääsin niin helpolla, että vein ainoastaan sienisalaattia särpimeksi. Ennen ateriaa käytiin sytyttämässä haudalla kynttilät ja kokemassa aattoillan hämäryys monien monien läheistensä haudalla viivähtäneiden kanssa. 

Hautausmaan yläreunassa sijaitseva sankarivainajien rivistö oli kynttilämerenä, niin myös läheinen muistelupaikka, jonne kuka tahansa voi käydä sytyttämässä kynttilänsä muualle haudattujen omaistensa muistoksi.
 Joululahjoja ei juurikaan pukki tuonut, yhteisestä sopimuksesta niistä on luovuttu, sillä perheen lapset ovat jo sen ikäisiä, että kullakin heistä on ikiomat mieltymyksensä ja turhaa tavaraa ei haluta pukin kantavan. Perinteisesti kauniin kukkakimpun toi pojan perhe jouluviikolla ja se ilahdutti tapaninpäivänä joulupöydässä.
Ehkä olin ollut vuoden aikana kiltti, kun pukki kaikista kielloista huolimatta muisti pehmeällä paketilla, parilla kirjalla ja vimpaimella, jota ensin luulin siksi kuuluisaksi täristimeksi, mutta joka osoittautuikin maidon vispaajaksi esim. latteen. En ole vielä ehtinyt testata laitetta, mutta aika hauska vikine se on.

Ensimmäiseksi aloitin Turusen Karjalan kuninkaan lukemisen. Heikki Turunenhan muistetaan varmaan parhaiten Simpauttajasta ja kirja on jatkoa sille. En ole kuitenkaan päässyt alkua pidemmälle, kun iltalukemisena vaan olen ehtinyt kirjaa availla. Pöydällä odottaa myös Aurora Karamzinista kertova kirja. 

Juuri jouluksi saatiin tänne myös lumipeite, nyt myös pakkaset.
Hanki kimaltaa ja piha on täynnä pupujen jälkiä. Simolla riittää ihmettelemistä ja tarkkailua iltamyöhään asti.
 Joskus on ihan pakko kääntää sälekaihtimet kokonaan kiinni, että koiruli rauhoittuu.

Tapanina oli koko perheemme koolla meillä. Jouluruokaa oli tarjolla ja onneksi maistui. Kinkun paistoin jo Vuokatissa ja samalla paistoin myös tortut ja tiikerikakut. Tänä jouluna meidän kinkku oli todella mehevä ja maistuva, vaikkakin tanskalainen. Pojan perheelle paistoin pienemmän kotimaisen kinkun, liekö pienuudesta johtunut, mutta en saanut siitä niin mehevää.
Tänään haimme sitten yksinään asuvat tutun miehen jouluruokien rääppiäisille. Nyt alkaa jo tuntua siltä, että kinkunrippeistä pitäisi keittää vaikkapa hernekeitto. Onneksi laatikkoruuat on lähes loppu.

Prinssipuoliso sai seurakunnalta joulukukkasen. Nupulla oleva lilja aukesi vähitellen täyteen loistoonsa. Valkoinen, puhdas, kaunis.
Taidan säilyttää sipulin ja yrittää saada sen vuoden päästä uuteen kukkaan.
 Sukkien ja lapasten kutominen on nyt hetkeksi ihan seis. Muutama pari sukkia jäi jäljelle  yli kolmestakymmenestä parista, ja lapaset, joihin kudoin pehmeästä vauvalangasta sisävuorit, tekivät myös kauppansa. No, ei hätää, käly lähetti aitoa lampaanvillalankaa ison muovikassillisen. Niistä ei kannata sukkia kutoa, eivät kestä kulutusta, mutta ehkäpä villapaita tai -takki sitten. No ans kattoo.

Simolla on ollut myös joulu, kinkun luu on maistunut koirulille kaluttavaksi. Erehdyin antamaan Simolle pienen murun juustoa ja sekö sai sitten pojan vatsan taas mouruamaan. Onneksi nyt on taas kaikki hyvin, Canikur-tahnaa tarvittiin vatsan rauhoittamiseen.

 Pukki muisti minua myös kirsikkasuklaalla. Toistaiseksi olen välttynyt avaamasta rasiaa. Muutenkin olen jättänyt herkut väliin, tahdonlujuutta se on tietysti vaatinut, mutta nyt on vaan pakko.
Eikä oikein haittaa, vaikka suklaata ja muuta namiskaa on tarjolla näin joulun aikana. 
 Minulle sopivampi vaihtoehto on tässä, hienosti jo huvenneet ovatkin.

Eilen piipahdin Itäkeskuksessa. Moneen vuoteen en ole siellä käynytkään. Ihmisiä tuntui riittävän kaikkiin kauppoihin ja käytäville. Pari tuntia riitti minulle, kahlasin alennusmyyntirekit ja löysinkin pari puseroa itselleni ja pari paitaa prinssipuolisolle edullisesti. Eipä sitä paljon tämän ikäisenä tarvitsekaan.


 Nyt odotellaan vuoden viimeisiä päiviä ja uuden vuoden vaihtumista. Ja niitä lupauksia on syytä jo miettiä. Vaikkakin entisiä. Toivon, etteivät jää kohdallani vain lupauksiksi. Parantamisen varaa on kyllä joka saralla.

Uuden vuoden vaihtuessa toivon hartaasti, että ilotulitusten paukuttelu pysyy annetuissa aikarajoissa. Kaikkien pelokkaiden koirien vuoksi, sillä niin monta koirulia on paniikissa karannut ilotulitusten paukkeesta.
Mutta silti. Oikein ihanaa ja leppoisaa loppuvuotta ja iloa ja onnea tulevalle uudelle.
 

tiistai 23. joulukuuta 2014

TAAS TOIVOTUS HYVÄN JOULUN....

Yksi ainoa yö jouluaattoon. Kinkku paistettu, tortut samoin. Pirtti on laastu ja kuusi kynttilöitä oksilleen saanut käpyjen joukkoon. Kystä on kyllä ja joulu saa tulla. Lumisade valkaisi maiseman juuri parahiksi jouluun. Perinteinen lapsuuden ajan joulusää.

OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA  JA  MENESTYKSEKÄSTÄ VUOTTA 2015 toivottelen kaikille anja-reginan aitassa piipahtaville.


"Ei itkeä saa, ei meluta saa, joku voi tulla ikkunan taa: joulupukki
matkaan jo käy..."


torstai 18. joulukuuta 2014

VIIMEISTÄ JO VIEDÄÄN

Torstai toivoa täynnä. Joulu tulossa, kinkku paistuu uunissa ja pian myös tortut. Ollaan viimeistä päivää täällä pohjoisemmassa ja aamulla sitten tien päälle ja kohti eteläisempää. Mennessä on ihan pakko poiketa niemen nokassa - tosin poikettiin tänne tullessakin - koska on treffit metsurin kanssa ja katselmus, että saadaan vinossa kasvava koivu ja kenties muutakin nurin tontilta. 

Täällä on rehkitty kylpylässä - siis minä - ja käyty hemmotteluhoidoissa kerrankin koko sakki. Meillä on ystäväpariskunta ajellut tänne yhteiseksi iloksi ja kivaa on ollutkin.
Ruokaa laitettu, kevyttä tottakai!?! ja kävelty ja uitu. Olen kauhonut joka päivä vähintään kilometrin. Nyt tällä viikolla olen käynyt kahdesti päivässä uimassa, kun noita kylpylämerkkejä on ylimääräisiä. Äskenkin eli aamupäivällä meni 1,3 km vaikka onhan se vähän pitkäveteistä 25 m:n rataa eestaas kauhoa.
Mutta siitä se kunto paranee jos on parantuakseen. Avantouinti on jäänyt, kun ei ole avantoa avattu laiturin viereen tänä talvena. Mutta kylmäaltaassa kyllä saa tuntumaa jääkylmästä vedestä.

Ulkona on pumpulinpehmeää lunta, sen verran, että nurmikko peittyi. Mökin terassin edessä kulkee jänisten polku, kovin lähelle ne tallustavat, vaikka meillä asuu Simo. Ja tilhiä, niitä on puiden latvat täynnä. Pihlajapuita on istutettu teiden varsille ja pihlajat on täpösen täynnä punaisia marjoja. Kyllä lintujen kelpaa. 

Niin, aamulla jätämme jäähyväiset sotkamolaiselle talvimaisemalle.
Kotiin ja kohti uusia haasteita. Pian on jo uusi vuosi ja lupausten aika. Taidanpa kerrata vanhat lupaukset, enhän niitä ole tänäkään vuotena täydeksi saanut.

perjantai 12. joulukuuta 2014

KYLLÄ SE SIITÄ!

Edellisen viikon vaihtuessa ajeltiin körökyytiä tänne hieman pohjoisempaan. Kainuuta tämä lienee. Talvivaara höyryää tuossa muutaman mailiin päässä ja kauniiseen Sotkamon kyläkeskukseen on alle kymmenen kilometrin hujaus.
Eihän tätä matkaa kotoa tänne jaksa "erkkikään" yhtenä päivänä körötellä - paitsi jos on ihan pakko. Me yövyttiin emäpitäjässä ja katsottiin muka linnan kättelyseremoniaa iltapuhteella. Eipä näkynyt ykkösen kanava meidän vanhasta telkusta kun kaapelilla katsoa piti. Muistini mukaan edellisellä kerralla ei nähty kaupallisia kanavia, joten vuoroin vieraissa. Mökillä niemen nokassa tää pieni telkkari näkyy kaikilta kanavilta, vaikka antenni on vain miehen pään korkeudella aurinkopaneelien telineessä rannalla. Että sellainen itsenäisyysjuhla. No, katsoin läppäristä sitten kättelyjä. Ja ihan tarpeeksi näin. Hyvä itsenäinen Suomi.

Terveysrintamalla alkoi ponnistus. Reipasta yritystä ollutkin. Ensimmäisenä iltana hiippailin kylpylään ja uin seitsemänjapuolisataametriä (hih). Altaan pituus 25 m ja päästä päähän meni reilusti 35 vetoa. Nälkä kasvoi syödessä. Maanantaina jo vedin kilsan, samoin tiistaina ja keskiviikkona. Eilinen jäi paria sataa metriä vaille, kun oli muuta ohjelmaa. Mutta nyt menee altaanmitta jo 27 vedolla. Kehitystä siis. Ja ruoka on muuttunut salaattivoittoiseksi, flora beceliin ja kaikki sokeriset ja pullamössöt jääneet muistoiksi vain. Näihin lisättynä reippaat koiran ulkoilutuslenkit, niin elämä  maistuu. No, saa nähdä nyt kun kotiin päästään ja joulu on!?! Mutta olo on jo joka suhtessa köykäisemmän tuntuista, vai luulenko vain?


Simo on nauttinut myös täysillä, pihamaalla loikkii jäniksiä ja oravia ja kävelytiellä tulee aina koiratuttavia vastaan. Lunta on vain nimeksi ja ilma vielä plussalla. Tuuli nuoli tienpinnat liukkaiksi mutta hiekkaa on kylvetty kävelijöiden turvaksi.
Koirulin päivälepo Siirin kainalossa, molemmat nauttii!

Avantoon en ole vielä kyennyt, saa nähdä, menenkö, sillä eipä ole järvi kunnolla jäässä. Muuten elämä täällä on superhelppoa, porealtaat ja vesihieronnat uinnin lisäksi, muita hoitoja saa toiveiden ja rahapussin mukaan. 

Välillä putkahtaa mieleen jouluvalmistelut. Onneksi aikaa on, kotona ollaan kenties jo perjantain iltapuoleen. Aattohan on vastaa seuraavan viikon puolivälissä. Onneksi pikkuminiä laittaa aattoillan ruokapöydän, tapanina sitten porukka kokoontuu meillä.
Taidan leipoa kuivakakun ja tortut täällä ensiviikolla, ehkä paistan myös kinkun valmiiksi. Tai sitten en. Jouluna pitää olla pöydässä kaikki herkut, mutta minua varten ihan muut nautinnot. Mässäily ei ole mun juttu enää. Esim. marjapiirakan leivoin heti puolukoista täällä, mutta palastakaan en ole nenän alle vaakaviivaan työntänyt.
Hyvä minä, samoin muut kahvileivät ja makeat on jääneet onneksi.

Voi että, tulipa tästä taas varsinainen sepustus. Mutta niinhän se on, että kun härjillä ajaa, niistä myös puhuu. Haittaakse!

Oikein ihanaa joulun odottamisen aikaa kaikille ja terveisiä sotkamolaisesta maisemasta, jolle jätämme jäähyväiset perjantai-aamuna, sillä mökillä niemen nenässä odottaa metsurimies katsastamaan kallellaan olevaa koivupuuta, joka pitää pylläyttää nurin ennenkuin se itsestään aitan päälle romahtaa.

Kuvat tähän postaukseen eivät täsmäkuvia, mutta enpä ole muka ehtinyt paljon kameraa käyttämään. Ehkä ensi viikolla sitten.


torstai 4. joulukuuta 2014

EI NIINKÄÄN NEUTRAALIA

Media velloo sukupuolineutraalissa teemassa, eduskunta nappasi nuijaa pöytään. Jotkut on tyytyväisiä, toiset sitten taas ei. Minä en niinkään asiasta provosoidu suuntaan enkä toiseen, en eroa kirkosta enkä liity mihinkään kuppikuntaan. Omat asiat on nyt päällimmäisinä. Vaikka kyllä näitä muitakin teemoja mielessä pyörittelen.


Joo, kävin valkotakkisella kituuttajalla kuulemassa madonlukuja. No tiesin kyllä etukäteen, ettei siellä päätä silitetä. Niin huonosti olen itseäni hoitanut. On ollut olevinaan tärkeämpääkin tekemistä.
Ja huolehtimista.
Verensokeri koholla. Vaikka ei minusta nyt huolestuttavasti. Lääkäri lupasi kotimittarin ensin kokeeksi, josko sitten ensi vuoden alkupuolella aloitettaisiin lääkitys. No, diabetes-tilkkuhattu sitten soitti ja sanoi, ettei mitään mittareita anneta ennenkuin on lääkitys aloitettu. Pitäkää tunkkinne, melkein jo lausahdin. Ja kolesterolilääkeresepti napsahti samalla kertaa. Tosin lievin mahdollinen vesliukoinen. Mut silti. Epäilyttää aloittaa, koska olen lukenut sivuvaikutuksista. Ja toisaalta, kerranhan me kuitenkin potkaistaan itsemme tuonilmaisiin, joten suurtako väliä sillä, tapahtuuko se hiukka aikaisemmin veren rasvaplakeista johtuen.
Enemmänkin mietityttää nuo sokerit, ne kun on sukurasite ja olen ikäänkuin varttunut, milloin itse muutun niin imeläksi että pitää insuliinit ottaa lisäksi.

Näissä tunnelmissa täällä nyt pakkaan vähän vaatteita kassiin ja häivyn sisempään ja pohjoisempaan viettämään joulunalusviikkoja.
Kinkunkin ajattelin siellä paistaa valmiiksi, että on sitten jouluna rasvaista lihaa ihan mättönä. Siitäpä verenrasvat sitten hyökynä lisääntyvät.
No ei vainenkaan. Lapsenlapsi oli pari yötä (tosin toinen yö melkein kokonaan lasaretissa hänellä, kun sappi alkoi kenkkuilla) ja eikös tämä nuori nainen tuulispään lailla putsannut mummin jääkaapista kaiken "myrkyllisen ja epäterveellisen", tilalle kävi prinssipuolison kanssa hakemassa terveellistä ruokaa (kaalia, rasvatonta maitoa (hyh), maitorahkaa, rasvatonta kinkkuleikettä ja tietysti kurkkua, tomaattia, yms yms. No silakoita paistoin eilen itselleni ja Simolle, prinssipuolison eväät on tällä viikolla olleet kodin ulkopuolella. Ei, en ole häntä ulkoruokintaan vielä laittanut, on ollut kaikenlaisia kokouksia ja tapaamisia ja kissanristiäisiä joissa mies on saanut vatsansa täyteen eikä ole tarvinnut kotona perunakattilaa tulelle hänen vuokseen laittaa.


Kanarisottoa, terveellistä, laittoi tuo oiva kotiapu  mummille sapuskaksi. Piti vielä esitelmän, ettei kaikenmaailman marinadeissa uivia kanasiipaleita kannata ostaa, sillä naturel-pakkauksessa kaikki on lihaa eikä marinadia. Ymmärsin. 
Liikunnan lisäämiseen ei ole vielä ollut saumaa, sillä lupaamani sukkaparit on pitänyt saada valmiiksi ennen joulua ja lomaviikkoja.
Nyt alkavat olla valmiina, silti seiskaveikka- ja nallekerät lähtevät mukaan myös lomalle, vaikkakin yritän sitten pohjoisemmassa liikkua ja uida. Kävin muuten uimahallissa maanantaina. Hitto miten huono kunto, vain neljäsataa metriä meni sammakkovedoilla.
Kilometriin on vielä pitkä taival, mutta ehkäpä ennen joulua sekin jo sujuu.


 Kuvassa terveellinen smoothie jälkkäriksi sävy sävyyn leivänpaahtimen kanssa, hih.

Aurinko paistaa, pikkuisen plussalla on. Kaikki lumihärmäkin sulanut. Mutta näillä mennään. Mukavaa lähestyvää itsenäisen Suomen juhlaa toivottelen. Juhlitaan kukin tavallamme, sillä juhlaan on totisesti aihetta, kiitos veteraanien.