TAAS PUNERTAA MARJAT PIHLAJAN...

Mikä on syksyssä kauneinta? Kuulaat illat, usvaiset aamut. Kuikan uintivana järven tyynessä pinnassa. No kaikki nuo, mutta aivan upeita ovat pihapihlajat punaisine marjoineen.

Mökin saunapolulla pihlajat on kietoneet oksansa niin, että muodostuu kaari saunapolun ylle. 

Vaihtelevassa säässä on tämä mennyt viikko vietetty. Rankkasateista aina lämmittävään auringonpaisteeseen. Mutta ei ole suuremmin haitannut. Tosin nyt tiistaina taas kotimatkalle on luvassa rankkasadetta ja ukkosta. Niin kuin aina kun ollaan reissun päällä.

Kolme päivää on istuttu herukkapuskissa. Oikea akatemia, sillä siellä on aikaa panna järjestykseen omia asioita ja vähän toistenkin. Tai ehkä paremminkin retriitti, eipä siellä paljon ole toinen toisellemme huudeltu, mitä nyt hätistelty juopuneita ampiaisia marjaämpäristä, ovat kovasti puolustaneet herukkareviiriään ja hämmästelleet, että mitenkäs ne herukat läjässä ämpärissä ovat!

Mehumaija on porissut kolme iltaa. Mukavasti mehustuivat, pullot on täynnä makeata mehua. Pieni pakastimeni täällä mökillä on piripintaan täynnä, vaikka poika vei ison kylmälaukullisen mehupulloja mennessään tänään. Hyvä, että kelpasi, minä olisin muuten ollut ihan hukassa pulloineni. No, osan pullotin tiiviisiin kuumennettuihin lasipulloihin.

Syysleimut loistavat ja niiden takana tuoksuu illakot. Oli mukava puuhastella tänään kukkamaalla. Kärräsin lisää multaa, siirsin kasveja paikasta parempaan. Prinssipuolison mielestä puuhaa riittää, jos joka syksy kaivaa perennat uuteen järjestykseen. Nopas, täytyyhän niitä vähän lajitella pituuden ja muun sukulaisuuden perusteella. Vielä pitäisi kaivaa kultasadepensas ruusujen keskeltä, samoin tuo viirullinen heinä siirtää pois kukkamaalta. Kielot istutin uuteen paikkaan, olivat jääneet kuuliljojen varjoon. Eli tekemistä on.

Onneksi järvi ottaa aamulla vilpoiseen syliinsä vasta heränneen ja antaa pontta päivän puuhille.
Mikäpä täällä on ollessa. Harmi vaan, että kotona haasteet kutsuu ja välillä on ajettava tuo kolmesataa kilometriä suuntaansa. 

Tästä alkaa kotimatka. Tuon maitotonkan maalasin ja kirjoitin siihen nimen, siitä syntyi oivallinen katukyltti. Päällä muovipadassa suikertaa suikeroalpi, tosin vielä aika mitätön. Mutta kasvaapa siitä.
Tie vie sinne, ja tie vie tänne, ja tie vie sinne ja tänne. Vai miten se oli. Kiva on kuitenkin tänne aina palata vaikka hetkeksikin.

Hyvää alkavaa viikkoa toivottelen täältä niemen nokasta.

KUN SAAPUU SYYS...

niin ilma on kostea ja sademäärät aivan hurjat. Ajeltiin eilen niemen nokkaan, prinssipuolisolla oli Heinolassa luokkakokous eli 60-vuotistapaaminen koulunsa aloittamisesta Heinolan seminaarissa.
Tapaamisessa oli toistakymmentä entistä opettajaa ja puhe sorisi ja muistoja kerrottiin. Kahville porukka siirtyi Siltasaareen, missä aivan upea kahvila. Ja kesken kahvittelun alkoi ukkonen jyristä, sataa rakeita ja vettä aivan tajuttomasti. Minä juoksi autoon tarkistamaan, miten Simolla menee rajuilmassa. Kastuin aivan likomäräksi, piti vaatteet vaihtaa autossa pikapikaa kuivempiin.

Merkillistä on, että joka kerta kun me ollaan tien päällä, ukkonen muistaa jyristä ja vettä heitellä. Vaan ehkäpä sienet nousevat näiden sateiden jälkeen.

Tänään istuttiin  mustaherukkapuskissa. Mahdoton tehtävä poimia kaikki reilut 20 pensasta tyhjiksi. Muutama päivä sateen lomassa siinä menee. Onneksi osa marjoista karisee ämpärin ulkopuolellekin. Mehuiksi keittelen mökin puuhellalla. Onpahan sitten talvella mitä flunssa-aikana juoda.

Aamulla mittari näytti 13 astetta. Veden lämpötilaa ei ole vielä mitattu. Eilisen kastumisen jälkeen oli niin vilu, että nuha alkoi niiskututtaa. Vähän harmitti koko kastuminen. 

Kansalaisopisto alkaa syyskuussa. Kahteen piiriin ilmoittauduin. Kirjoittamaan ja laulamaan. Eipä sitä enää muuta jaksa. Mutta jotakin pitää olla.

Kuvia en ole ehtinyt näpsiä. Vanhoja en viitsi postata. Ehkä sitten ens kerralla.

KESÄISIÄ KEITOKSIA

tai sittenkin jo syksyisiä. Mehumaija on porissut hellalla monena päivänä ja mustaherukkamehua on plakkarissa. Kotipuutarhan marjat on mehuna, toinen urakka odottaa niemen nokassa. Mutta siellä on sen verran myöhemmässä kypsyminen, joten ehtiipä tässä.
Muita marjoja kypsyy tasaiseen tahtiin. Pensasmustikkaa ja karhunvatukkaa on jo purkkitolkulla talven varalle. Ei muuta kuin syömään.

Ikinä en ollut maistanut kesäkurpitsakeittoa ennen viime kesää. Olin vaan paistellut kurpitsat lintteinä pannulla liharuokien lisukkeeksi. Ihastuin keittoon ja tänään sitten valmistin sitä ihan itse. No, vähän piti ohjetta soveltaa kun ei kanalientä löytynyt huushollistani. Käytin liemeksi kermaa ja sulatejuusto antoi loppusäväyksen. Nam.
Itse keittoon porkkanaa, sipulia, hapan omena ja kesäkurpitsaa. Freesasin kattilassa vähässä rasvassa, lisäsin hiukan vettä, suolaa, kurkumaa ja currya. Pehmeät vihannekset muusiksi ja kermaa runsaasti sekä sulatejuustoa, päälle persiljaa. Oikeaoppisesti piti liemenä olla kanalientä mutkun ei ollut. Vaan tosi hyvää ja maukasta keittoa tuli näinkin. 

Kesäkurpitsoita pukkaa jatkuvasti. Samoin avomaakurkut alkavat olla valmiita säilöttäväksi. Alkuviikosta alan kunhan haen etikkaa kaupasta. 

Mansikkavadelmat kypsyy myös. Aurinko on antanut niille makeutta ja kokoa.

Kantarellimetsässä en ole nyt hiiviskellyt, ehkäpä sade sai ne nostamaan lakkinsa taivasta kohti. Kirpparilla sentään käytiin eilen ja harmiteltiin myyjien puolesta, että välillä rankkasateen kuurot pyyhkivät myyntipöytiä. Mitäkö löysin? Kolme koiraa, olivat niin pikkuruisia ja hellyttäviä.

Ja ommellun orvokkitaulun sain ihan ilmaiseksi mieheltä, joka myi perintöjään kirpparilla.

Mökille kelpaa hyvin. Siellä on entisetkin ommellut taulut ilona.

Kaikki kasvu puutarhassa on rehevää. Samoin kukkaset. Leijonankidat, jotka sain ystävältä pikkuruisina taimina, ovat nyt avanneet kitansa auringolle. Tykkään niistä.

Muitakin kaunottaria on,  vaikka valkoiset isot liljat eivät enää niin valtavasti tuoksuaan levitä. Erityisesti tykkään tästä keltaisesta tiikerinliljasta.

Tilasin jo tänään ensi kesän kukkien siemeniä. Joku meillä kysyi, mihinkä ne kylvän, kun entisiä on paikat pullollaan. No, aina sitä jostakin pieni multatilkku löytyy. Tilasin valeunikkoa, vaal.punaista palavaa rakkautta  ja idän unikon siemeniä. Hyvä minä. Kunhan nyt selviäisin tästä talveen säilömisineni. Tän huushollin elämä ei todellakaan ole Dronningholmia. Toisaalta - jos olisin ne tärveltyneet mansikat hilloksi keittänyt enkä pakastanut, saisin paistaa koko talven lättyjä joka päivä ja mansikkahillo ei vaan loppuisi kesken.
Mut valintojahan elämä on. Niin tai näin. Ja rapatessa roiskuu.

Nyt lopetan ja painun päikkäreille. Univelkaa on tullut kun minun vieruskaverini - prinssipuolisosta en nyt puhu - ottaa valtavan tilan patjaltani löhöten poikkiteloin niin, että minulle ei jää juuri kääntymisen varaa. Patja on jo kuopalla ja huomenna pitää mennä ostamaan uusi. No vitsi vitsi. Oma lylleröpainoni sen kuopan on patjaani saanut aikaan. Enkä laihdu millään. En edes yritä. Hm.

YLPEYS KÄY LANKEEMUKSEN EDELLÄ

Ei pitäs pullistella. Pitäs vaan olla nöyrää tyttöä. Mut kun ei pystynyt. Saatiin vuosien paras mansikkasato. Sitä vähän taisin kehaistakin. Ja pakastin. Niin. Sadan litran pakastekaappi täpösen täynnä. Kyllä kelpais talvella nassutella ja maiskutella. Joopa joo.

Tiistaina alkoi niemessäkin - onneksi - sataa ja meidän piti suunnitellun mukaisesti ajella kotiin. Rankkasateessa, kuten kaksi edellistäkin matkaamme. Ja ukkosessa. Olipa ukkostanut kotopuolessa jo aikaisemminkin.Tehnyt sähkövirtaan piikin, joka sammutti pakastekaapin.

Iloisena kypsistä karhunvatukoista poimin niitä heti kotiin päästyämme ja laitoin rasioihin. Päätin kurkistaa, josko pakastekaapissa olisi yhtään pikkuruistakaan lokeroa johon vois mahduttaa pari litteätä rasiaa. Jösses, mikä makea viinin haju kun avasin kaapin! Jokainen mansikkarasia sulanut ja tietysti mansikat ja vähäinen sokerinripaus oli alkanut käydä ja jotkut jopa lämmöstä homehtua. Yäk. Meinasin ruveta itkemään. Siis koko sato, jonka minä näpsäkästi pakastin tähän melkoisen uuteen sadanlitran pakastekaappiin, täpösentäydeksi. Voihan itkun tikku! Meillä ei siis mansikoita syödä tulevana talvena. Kanna nyt sitten koko työ ja vaiva ja talven mansikat suoraan kompostiin!!! Ainoa hyvä puoli, että ei tartte nyt lähteä rasioita lisää ostamaan, kun pesin nämä tyhjät mansikoitten jäljiltä. Huh.

Mitä tästä opin. Ehkä en muuta kuin sen, että ukkosen ajaksi töpselit irti ja jos ei, niin ainakin pitää tarkistaa, onko ukkonen ehkä lyönyt virran pois. On huoltomiehen mukaan niin paljon enemmän elektroniikkaa näissä kaapeissa kuin arkuissa. Jonotin vakuutusyhtiöön ja sain hirvittävän päänsäryn kaiken lisäksi.
Kaappi käy nyt kuin enkeli ja pakastaa. Siirrettiin se keittiön nurkkaan häpeämään, eli ihan silmän alle kontrolliin ja täytettiin ruokapakasteilla. Tuleepa ainakin kurkittua useammin kuin mansikoita, kenties.

Ja eikä se vielä siinä. Keskiviikkona viis vaille neljä löi salama olohuoneen telkkariin että lämähti. Pimeäksi meni, mutta onneksi vain sulakkeet paloi. Minä en olisi kehdannut enää itkeä vakuutusyhtiön ihmisille. Onneksi ei tarvinnut. Nyt temmotaan töpseleitä ukkosen alta urakalla. Kesä on.

Vettä on saatu niin rutkasti, että etanatkin alkavat helteistä virota.
Hyvää sadevesi on tehnyt luonnolle. Tottahan toki. Ja syksy hiipii vähitellen, vaikka järvivesi oli tiistaina vielä lutusen tuntuista uiskennella. Mutta pakko oli palata ruotuun, mustaherukoita on poimittu urakalla ja mehustettu. Pensasmustikoita poimittu ja karhunvatukoita myös. Kanttarellit eivät ole vielä uudelleen ponnahtaneet maan pinnalle.

Eilen ajeltiin Varsinais-Suomen puolella ja prinssipuolison veljen arboretumista kaivelin ruusuntaimia, jotka karkulaisina valtasivat hänen ruusutarhaansa. Oli Katri Valan, Vuosaaren ja ties minkä ruusun taimia. Nyt ne on kasvimaalla juurtumassa ja siirtelen niitä sitten myöhemmin niemen nokkaan. Toin myös väriminttua, punaista minulla on ennestään mutta nyt sain lilanvärisenä.

Siinäpä se on viikonpuolikas mennyt. Pakastimet täyttyy mustaherukkamehulla. Talven mustikat on plakkarissa myös, mutta epäilenpä vahvasti, että tää mies joka meillä asuu, ei kuitenkaan malta pysyä pois metsiköstä. Eipä haittaa. On ollut ns. jakovaraakin.
Että sellainen tapaus tällä kertaa. Enkä ikinä kehu kuuna päivänä satoa enkä saalista. Jos vaan pystyn suuni supussa pitämään mustikoita syödessänikin...

Keskiviikkoiltana laulettiin jokirannassa. Piti sen ajan poutaa, onneksi, ja reilut neljäkymmentä urhoollista laulamisesta kiinnostunutta hoilasi rakkauslauluja. Ja Simo tietysti myös, tosin Simon laulu kohdistui valopylvään nokkaan istahtaneelle naakalle!

Tuskin oli mikään rakkauslaulu kuitenkaan....

SYÖ SÄÄSTÄEN SAVEA...

sanoi sammakko pojalleen. Minä puolestani ohjeistin, että suut on pidettävä supussa ettei lennä hiekkaa suotta hampaisiin. Lähtivät nimittäin Neste-rallin EK-25 seuraamaan ihan tähän mökin tuntumaan. Ihan oikeasti meiltä on vain 300 metriä parhaisiin hyppyreihin linnuntietä. 

Minä ja Simo jäätiin suosiolla niemeen. Pörinä kyllä kuului ihan pihalle asti. Ja helikopterin lensivät laiturin yli niin, etten päässyt uimaan - siis ilman uimavermeitä. 

Meidän porukka vei mukanaan laituripenkin, kirjoittivat siihen tussilla LANDOWNERS ONLY  tai jotakin sinne päin. Ja motittivat katselukiven punaisella nauhalla, siis oma vip-aitio. Ja paras hyppyri. Minä olen sen aikaisemmin kokenut, joten ei niin paljon sykähdyttänyt lähteä tien varteen.

Muuten viikonloppu meni sujahtaen. Kun EK ajettiin sunnuntaina, tie oli kiinni aamuvarhaisesta iltapäivälle. Lauantaina lähdettiin Jatan kanssa katsastamaan kanttarellit tien takaa. Meitä vastaan käveli naapurin pariskunta kainalossaan muovikassi sieniä. Sanoivat käyneensä mäellä keräämässä ennenkuin ralliväki ne pissaa ja tallaa. Jo vain. Me luultiin, ettei mitään enää jäänyt. Hypättiin maantien yli ja kas, mustahuppuinen mies säikähytti sanomalla Tervehdys! Löytyykö?  Hitsin hitsi. Parhaat sienipaikat on siis yleisessä jaossa!  Vaan kas kummaa, Meidän sienisaalis karttui vikkelyydellä ja sillä tietämyksellä, mitä meikäläisellä kyseisten koivunympärysten rihmastoista on. Muovikassi pullollaan, siivottunakin täys ämpärillinen. Niitä on nyt sitten popsittu hyvällä halulla joka ruokailussa. Sienet on terveellisiä, sanoo terveysguru Heinonen. Ja mehän popsittiin ja uskottiin. Kyllä nyt paksusuolet sai työtä ja ravintoa.

Mulla on ollut niin olevinaan kiire, että en yhtäkään kuvaa ole ehtinyt näppäämään. Vaan onhan noita entisiä. Läpätään tähän nyt maisemaa niemen nokasta.

Joku väitti, ettei ole mustikoita. Meidän prinssipuoliso löytää isot mustikat lähimaisemista. Suut on jatkuvasti pysyneet mustikoista mustina. Hih.
Tää lähtee nyt saunaan. Heipparallaa.