JOS MINÄ SAISIN VALITA

Sain tämän haasteen Aili-mummolta. Siis jos minä saisin valita. Osaisinkohan valmiissa maailmassa tehdä parempia valintoja?

Vaan jos minä saisin valita, poistaisin ihmiseltä vallan yli toisen ihmisen. Olen nähnyt, miten valtansa sokaisema käyttää sitä kanssaihmisensä alistamiseen ja kurjistamiseen. Ja ainoastaan sen vuoksi, että tuntee kaikkivoipaisuutta. Lakia ja yhteisiä pelisääntöjä toki on noudatettava, mutta mahtailu ja orjuuttaminen eivät siihen kuulu.

Vaan jos minä saisin valita lopettaisin sodat kaikkialta. Mutta sehän onnistuu vasta, jos himo vallankäytöstä yli kanssaihmisen saadaan loppumaan.  Eli siis palataan edelliseen kohtaan.


Vaan jos minä saisin valita, ikäihmisten arvostus olisi kurssissaan. Kunnioituksenhan itsekukin omalla käyttäytymisellään hankkii, jos hankkii. Mutta vanhuksia on pidettävä arvossa eikä heittopusseina.

Vaan jos minä saisin valita, olisi vain onnellisia perheitä, joissa lapset olisivat toivottuja ja rakastettuja. Liian monelta lapselta puuttuu rakastavan sylin turvallisuus.


Vaan jos minä saisin valita löytyisi jokaiselle nuorelle koulunsa päättävälle työpaikka ja mahdollisuus oikeaan elämään. Soskunluukulle sopeutuminen ei kanna aikuisuuteen.


Vaan jos minä saisin valita, olisi enemmän aurinkoisia päiviä. Tasapuolisuuden vuoksi tarvitaan myös sadepäiviä ja myrskyäkin, mutta aurinkoinen sää saa helpommin hymyilemään. Hymyilevä ihminen on onnellinen ihminen.

(Jos Simo saisi valita, hän tuskin haluaisi enää lisää lunta...)


Taidanpa päättää tämän valitsemisen. Valinnanvaikeudesta. Vai pessimismistä! Kun ei mikään kuitenkaan minun tahdostani ja voimallani muutu enempää kuin omalta osaltani. Mutta onhan sekin jotakin. Pienistä puroista kasvaa iso virta.


Taispa olla melkoisen jyrkkäsanaisia valintani. Mut vissiin näitä ihan oikeasti valitsisin. Hm. Liian monta mutta sanaa...

TUMMIA RAITOJA VAALEISSA

Vaalipäivän jälkitunnelmissa. Kansa on puhunut, ugh! Pulinat pois.
Mutta silti. Nythän vasta tajutaan, että parin viikon sessio vielä edessä ennen kuin tiedetään, kuka onkaan maan isä. Ja maan äiti.


Tässä tilanteessa, missä keskustan kenttä on pettynyt, demareiden väki sekaisin kuin Sikkilän ämmän villat, perussuomalaiset pitävät kiinni mieluummin puheenjohtajastaan kuin haluavat hänet pressaksi, vasemmistoliiton nuorukainen on kasvamassa, ruotsalaisten edustava Eva tuplasi kyllä rkp:n edellisiä kannatuslukuja ja askeleen edellä ollut jäikin askeleen taakse. Siis mitäpä pitäisi ajatella jatkosta. Minä en ainakaan vielä tiedä, hämilläni vaan olen.


Jompikumpi valitaan, sehän on selvä. Ehdokkaiden puolesta ja vastaan argumentoidaan ja kilpajuoksu on alkanut.  Mietteliääksi sai minut tämän aamun pitkän linjan kolumnisti. Mietin, miten tärkeää Suomelle on päästä esim. YK:n turvaneuvoston jäseneksi. Ulkoministeriössä kerrotaan hälytyskellojen soivan. Venäjä, Kiina ja arabimaat eivät tule hyväksymään Haaviston Suomea. Niissä maissa homous on lailla kielletty. Pekan vierailut - miten tärkeiksi ne sitten koettaisiinkaan - ei onnistu liki kahdeksaankymmeneen maahan. Syynä puoliso. Että silleen. Näin kirjoittaa aamun lehti.


Vaikka minulle on ihan sen ja sama itsekunkin parisuhteet, jäin kyllä vakavasti miettimään. Presidenttihän on ulkopolitiikan johtaja. Enkä ihan vakavalla naamalla  voisi katsoa itsenäisyyspäiväjuhlan Tonava kaunoisen tanssinavausaskeleita miesparilta. Näihinkö tämä kaatuu minun osaltani? Vaikka mielestäni olen suvaitsevaa sorttia.


Monet ovat sanoneet jättävänsä toisen kierroksen äänestyksen väliin. Sitä jo itsekin harkitsin vakavasti. Mutta sittenkin. Se olisi tapojeni vastaista. Kertahan se on ensimmäinenkin, sanotaan.


Kieltämättä Saulin puoliso on nuori ja herttainen. Vaikka ei puolisoa presidentiksi valita niin maan äidiksi kuitenkin.  Eli mikä nyt vaaássa kenelläkin painaa. Jos tunteet jättää huomioimatta ja pelaa järkisyillä, vaihtoehdot on vähissä. Tai sitten ei. Olo on kuin variksella tervatulla katolla; kun nokka nousee, niin pyrstö tarttuu. Ja kun pyrstö nousee, tarttuu nokka. Siis hämilläni edelleen.


Minkä ihminen rakastumiselleen mahtaa. Sympaattinen ja supliikkimies, mummojen idoli on kova luu toisella kierroksella.  Uskon kuitenkin, äänestinpä tai en, että söpöstä Jennistä tulee Linnan rouva. Ja ehkä niin on sittenkin paras.


Karu ja koruton postaus ei kuvia kaipaa. Katsotaan, sanoi lääkäri. Ja torventekijä totesi, että perästä kuuluu. 
Mukavaa tiistaita!

BIG, BIG DREAMS

Tylsä Mörökölli haastoi:


Jos minulla olisi kaikki maailman rahat, mitä viisi tärkeintä kohdetta ilman materiaalisyyllisyyttä hankkisin! Haaste edelleen viidelle.

Siis JOS.  Niin


1.  Itsekkäästi tekisin maailmanympärimatkan miettimättä. Ihan ehdottomasti kävisin myös Uudessa Seelannissa.  Koska käärinliinat ovat taskuttomat, kokemukset on ainoat mitkä saa - jos nekään - mukaansa tuontaivaisiin.


2.  Lapsilleni ja lastenlapsilleni turvaisin huolettoman tulevaisuuden, mikäli sen rahalla sitten voikaan turvata...


3.  Ajatellen "mun kotiani kallista" palkkaisin viikkosiivoojan loppuajakseni.


4.  Muita pytinkejä en rakennuttaisi, ainoastaan mökin pihalle mietiskelytornin tai vaihtoehtoisesti rantamäntyyn ison kottaraispöntön, jossa voisi ottaa päivänokoset ja kuunnella laineiden liplatusta.


5.  Kaikenmaailman rahoista joutaisi suurin osa hyväntekeväisyyteen siten, että ottaisin tusinoittain kummilapsia köyhistä maista ja takaisin heille rahoillani paremmat koulutus- ja elämisenmahdollisuudet.


Ja loppujen lopuksi. Hyvä on haaveilla ja unelmoida. Totuus on kuitenkin paljas, eli ei elämässä onnea saa rahalla ostetuksi. Paras on suutarin pysyä lestissään. Vaan kovasti houkuttaisi matka maailman ympäri!


Jaanpa tämän haasteen edelleen Minttulille, Unelmalle, Nenuselle, Kartanonrouvalle, Maikulle ja Rosinalle. Rahaa jaossa unelmoitavaksi!

Tämä on mun säästöpossuni johon todellisuudessa tiputan kaikki alle euron kolikot! 


Tervetullut lukijakseni Maahettaret! 

UUSIA KUJEITA, EI KUN KUTILEITA

Aikamoisen tavanomaisia arkipäiviä monenmonta peräperää. Ainoana viihdykkeenä kerä merkillistä lankaa (Tallinnasta) ja monta kerää tavanomaista seiskaveikkaa. Vaikka päätin jo kutomiset lopettaa tältä istumalta, sain kipinän kaulakäärmeen kutomisesta kun löytyi omanväristä lankaa.

Mutta ei sittenkään ole minun kaulani tälläistä "leitä" varten. 

Lanka oli suhteellisen edullista, alle viiden euron vyyhti, josta syntyi 11 silmukalla reilusti yli metrin tätä kiemuraa. Jotkut ovat kutoneet 6:lla ja 8:lla silmukalla hieman ohuempaa luiruketta ja saaneet sitä valmiiksi tietysti vielä pitemmältä. 
No, jos ei nuoriso tätä huoli, taidan käyttää sitä paketinnaruna! Tällaisen mummelin rinnuksille ei parane näitä hyrsylöitä asetella.


Ja sitten kipinästä kirjanmerkki ja kirjanmerkistä meteli jne. Aloin taas syynätä lankalaatikkoa ja kerin kaikki jämälangat väreittäin. Niistäpä sitten lapasia ja lapasia. Ja tänään taas aloitin yhdet sukat. Että saan kerät pois nurkista pyörimästä. 

Ja yhdet parit lähti jo maailmalle lämmikkeiksi. Mielikuvitus pääsi karkuun ja lapasista tuli just sen näköisiä...


Ja mitäs muuta sanoi puotipoika. Urheiltu on. Jepjep. Kävin uimahallissa vetäsemässä kilometrin. Aika tylsää on 25 metrin rataa sahata eestaas ja välillä vääntää kiekkoa matkan mittaamiseksi. Mutta olin kuitenkin lopulta tyytyväinen ja höyrysaunan jälkeen ostin jo kymmenen kerran kortin uimahalliin. Hyvä minä.


Ilta- ja joskus aamupalaksikin olen yrittänyt lukea Hirvisaaren Katariinaa. Mutta ei oikein kulje. Mietin, eikö kiinnosta vai mikä tökkii. Tipitarkasti kerrottua, välillä sanonnoissa helmiäkin. Mutta jaarittelua enimmäkseen. Siis pitkäveteistä. En ole varma, jaksako kahlata kirjaa loppuaameneen. Siitäkin huolimatta, että olen Laila Hietamiehen, nyk. Hirvisaaren kaikki kirjat kerännyt hyllyyni ja lukenut ne jokaikisen. Mutta tämä ei nyt toimi. Harmi. No ei syytä huoleen, yöpöydällä odottaa Syvä kuin meri (vai mikä se nyt olikaan) kantensa  avaamista. Jos nyt jotenkin kutomiselta ehdin, hih. Aika yksniitinen olen, myönnettäköön.


Lunta on tullut kiitettävästi. Lisää ei nyt ihan tällä kertaa tarvittaisi, sitä on jo yli puolisäären. Luonto on todella puhtaan valkoinen, metsän polut peittyneet ja pikku koiruli kahlaa ja hyppelee tappijaloillaan vatsa lumenpintaa viistäen.  Liikenteelle lumisade on ollut hankalaa, aurausauto ajaa meidän ohi vasta myöhään iltapäivällä. Selvääkin selvempää on, että päätiet pitää olla auki ensin.


Simon kanssa käytiin tänään taas lääkärissä ja jatketaan kortisonikuuria, että saataisiin toinenkin polvi paranemaan lopullisesti. Samalla vaihdettiin raksut uusiin samoinkuin hammasraksutkit. Entisissä - vaikkakin eläinlääkärin suosittelemia - oli maissia! Katsotaan nyt, mitä vaikuttavat. Eläinlääkärin mielestä koira voi saada ns. varastopunkin mistä tahansa kuivasta ruoka-aineesta. Ja jos se on sitä, millä sen voi häätää. 


Vanha blogipohjani alkoi herjata ja kukkaset kulkea tekstin mukana. Nyt löytyi niin imelät kehykset meikämuorin blogiin, että ei tekstiin tarvitse siirappia lisätä. No en jaksanut etsiä kauempaa joten saavat nyt toistaiseksi ilahduttaa silmää. 
Huomenna on lapsenlapsen (yli 180 cm)  16-v. synttärit. Ja sunnuntaina istutaan vaalipaikalla. Siinähän se viikonloppu kivasti meneekin. Totta puhuen minulle on ihan se ja sama kenestä tulee uusi Linnan isäntä. Emäntää sinne ei näköjään tällä kertaa saada. Hyvässä lykyssä siellä voi olla mies ja parhaassa tapauksessa kaksi. Että sellainen vaali tällä kertaa. Heissulivei!

PÄHKLIPUREJAT

Tää päätti antaa tyttökaverilleen syntymäpäivälahjaksi balettielämyksen. Mentiin katsomaan Pähkinänsärkijää Estonia-oopperaan Tallinnaan. Lippujen tilaaminen oli superhelppoa ja onnistui yli odotusten.

Torstaina aamuruskon aikaan  noustiin vankkuriin ja sitten laivaan. Perillä meille jäi hyvästi aikaa asettua asumaan ja kierrellä Virukeskuksessakin ennen baletin alkamista.


Estoniateatteri on iso ja sokkeloinen talo. Äkkiä siellä oppi suunnistamaan tarvittaviin paikkoihin, naistenhuoneeseen, teatterisaliin ja lämpiöön.
Vaikka oli torstai-ilta, sali oli tupaten täynnä katsojia. Mukana muutama suomalainenkin meidän lisäksemme.

Harmi, ettemme ottaneet kameraa mukaan balettiin, joten kuvat on esitekirjasesta.

Pähkinänsärkijähän on joulutarina, jossa nuori tyttö saa joululahjaksi pähkinänsärkijän, ukkelin hahmon, jossa pähkinä laitetaan hahmon suuhun ja takana olevasta vivusta painetaan hampaat kiinni ja näin pähkinästä saadaan kuoret irrotettua. Jouluaattoillan myöhäisinä hetkinä kaikki lasten saamat joululahjat heräsivät tytön unissa elämään ja uniin tuli myös hiiret, sillä tytön villi veli oli paketoinut sisarelleen "lahjaksi" kuolleen rotan. Tytön unissa tanssivat myös lumikuningatar ja prinssi sekä kesäiset kukkaset.

Tsaikowskin musiikki on mukaansa tempaavaa ja minulle jäi mieleen Kukkaisvalssia tanssivat kevyen keltaiset kukkaistytöt sekä yksi puna-asuinen kukkanen poikaystävineen. Silmiähivelevän kauniita ja keveitä, vau.
Minä näin tämän baletin ensimmäistä kertaa ja nautin todella täysin siemauksin. Ja Estonian sali sinisine sävyineen on myös upea ja tilava. 
Kovasti säväytti meikäläistä myös  baletin upeat lavasteet, luminen metsämaisema erityisesti tanssivine lumihiutaleineenkin.


Sää torstai-iltana oli loskainen ja märkä, eipä se meitä mummeleita haitannut. Ratikalla ajeltiin lopuksi majapaikkaan ja unten maille näkemään ihania unia baletin jälkeen.


Perjantain ohjelmassa oli ainoastaan kierros Rocka al Maren ostoskeskuksessa. Eipä meillä juuri mitään ostamista mielessä ollut, kunhan hypisteltiin kaikkea kaunista. Sellainen tavarataivas ostoskeskus on, että sinne kannattaa Prisman ilmaisella bussilla ajaa edestakaisin vaikkapa vaan kahville ja jäätelölle. Tai painattamaan omalla tekstillä vaikka t-paita. Mietin, miltä tuntuisi kulkea rinnuksissa 

"mis sul viga on?" Hih.


Ennen laivalle palaamista piipahdettiin syömässä Vapinossa Hobujaamilla salaattiannokset ja mascarbonejuusto-mansikka-jälkkärit. Kyllä maistuikin hyvälle, sillä aamun muna-pekonista oli jo kalorit kulutettu.
Herkullinen salaatti, tosin ennen kuvaamista olin jo napsinut ison osan siitä ja ahne kun olen, en muistanut kuvata jälkkäriä vaan herkuttelin sen...

Vapinosta suunnistimme suoraan Rimiin lähelle D-terminaalia ja pähkinä- ja hunajaostosten jälkeen kohti A-terminaalia.


Sataman sulassa vedessä uiskenteli hytiseviä lintuja, joita nuoret pojat syöttivät. Yksi joutsenista oli vielä harmaassa höyhenpuvussa.

Kova säpinä syntyi aina ruokamurusten heittämisen jälkeen.

Me tuulen ja räntäsateen tuivertaessa puskimme läpi jäisten katujen A-satamaan ja kotimatkalle.


Matkamme oli oikein onnistunut. Mitään kommelluksia ei kohdallemme osunut ja tulipa tykytettyä yhdet lapaset ja ystäväni tykytti yhdet sukat valmiiksi. Jopa niin innokkaina neuloimme, että laivassa eräs matkustaja kysyi, onko meillä menossa jokin kilpailu!?! Saattaahan se näyttää  hassulta, että mummelit kaivaa kutileet ajankulukseen.  Nyt suunnittelemaan uutta balettielämystä keväämmälle. Tai konserttia vaihtoehtoisesti. Matka virkisti ja taittoi talven selkää. Suosittelen.


Tervetuloa uudet lukijani! Jotain häikkää mulla tässä blogipohjassa on, kirjaimet pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä ihan itsekseen ja kukkapohja katoaa välillä kuin talven alle. Yritän korjailla kunhan ymmärrän mikä tätä vaivaa. Sorry.

KOIRAMAINEN JUTTU

Jotenkin oli niin lutunen aamu. Pieni musta nenänpää - siis kuononpää - näkyi prinssipuolison peiton alta. Minä oitis nappaamaan kameraa, mutta ehti jo tulla täkin alta enemmänkin näkyviin.

Ei paljon kamerasta häiriintynyt, siirtyi vaan vähän vilakampaan olotilaan.


Aikani kameran kanssa hosuttuani päätti vieruskaverikin jo orientoitua alkavaan päivään. Ainakin raotteli jo silmiään!

Mutta mikäs aamulla auttaa, ylös on noustava. Koirulinkin. 

Ulos kylmään maailmaan! Siellä jo pappa pukee itseään postilaatikolle lähteäkseen. On jouduttava kiireesti mukaan. Tai kyllä se minua odottaa...

Ja sitten normaalit aamurituaalit. Ensin on saatava mammakin ylös sängystä ja saateltava se vessaan. Sitten pikaisesti raput alas ovelle, missä pappa odottaa. Postireissun jälkeen voi sitten tarkistaa, onko kupissa raksut odottamassa vai vieläkö mennään lammikolle ensin ja sitten vasta aamupalan vuoro!

Aika mukavat olot pikkukoirana! Sivelyjä ja sipatuksia ja raksuja ja halauksia. Mitä vielä pikkukoiruli voisikaan kaivata. No tietysti reippaat ulkoilulenkit motarin taakse kalliopoluille.  Elämä on kivaa!

VOI VENÄJÄN PYSSYT JA PUUKUULAT, SANON MÄ

Kyll mä niin kauhiast hämmästyin kun lehden luin. Miten jotkut julkkikset saavat helpostikin muotonsa muuttumaan ja silti säilyttävät freesiyden ja kasvojen kiinteyden eikä allit roiku, vaikka painoa on pudonnut jo kolmekymmentä kiloa!

Tää tatuoitsija, jolla vaaleat hiukset irokeesina ja t-paidassa lyhyet hihat jatkettuna pitsi- ym. tatuoinnein ihan ranteisiin saakka, ylpeänä julisti paitsi uutta tosirakkauttaan (vihille, vie!) myös terveitä elämäntapojaan. Niinpä.
Kun tässä itse pyrkii hivuttamaan hiljakseen painoaan alas ja vyötäröä näkyviin on pelkona, ettei vanhalla enää nahka jousta vaan jää vyyhdelle kuin koiralla - mikä senytse, no vihikoira - jolla pari-kolme numeroa liian iso nahka. Siksi hyvät neuvot ovat aina tarpeen. Tai kalliit?

Vaan tästäkö kaikki onkin kiinni:  W Slipowitsi on keksinyt käyttää kroppansa voitelemiseen kookosöljyä. Silmäpussit hän hoitelee näkyvistä peräpukamavoiteella ja kasvojen kiinteys ja kuulto syntyy spermalla. Ihan oikeesti! Näin hän itse kertoo.


Hetken asiaa fundeerattuani tulin siihen lopputulemaan, että vaikka läskit vajuisivatkin ja nahkani roikkuisi, tyytyisin ilolla kohtalooni. Vetelisin Niveaa naamaani ja näyttäisin sitten vaikka vihikoiralta. Mutkun tatskatäti on vihille menossa, ei voine näyttää vihikoiralta vihillä! Hih.

No, naistenlehti kertoo sitten joskus tarinan onnellisesta ja hehkeästä morsiosta ja me puolestamme ihastelemme. Eikä sitä ihastelua vähennä morsion tiedossamme olevat naamavoiteet. Kunhan eivät läjäpäin naamalla sentään.
Kokeilkoon ken uskoo - ja kehtaa. Minä jätän väliin. Mieluummin uskon saunaan, viinaan ja tervaan. Mutta ilman höyheniä sentään. Vai oisko sittenkin vesi vanhin voitehista?!?

PÄIVÄT IHAN SEKAISIN

Puhdasta, valkoista lunta! Pakkasta liki 15 astetta. Ihana talvipäivä, aurinko pilkistelee ja valaisee pihan lumisia puita.

Ihana sunnuntaipäivän rauhallisuus. Vaikka ei se ihan aamusta sitä ollut!


Heräsin aamulla katsomaan kelloa. Kahdeksan yli kahdeksan! Ryntäsin avaamaan telkkarin. Perjantaina eli loppiaisiltana oli jäänyt lemppariohjelman jakso näkemättä ja uusinta maanantaina heti kahdeksalta aamulla. Jep jep. Ostoskanavaa näytti. Vitsit rouvaseni, nythän ei ole maanantai vaan vasta sunnuntai.


Kupillinen kahvia pahimpaan paniikkiin ja heti olo rauhoittui. Siis onneksi on sunnuntai! Vasta sunnuntai. Hih.

Tämä kunnon motillinen kahvia saa kenen tahansa hermot lepotilaan. Tämän ihanan ja ison kupin sain kerran ystävältäni Unelmalta ja se on joka-aamuinen iloni. Sen kun täyttää höyryävällä kahvilla niin eipä tartte santsikuppia hakea!


Koko joulun jälkeisen ajan on minulla ajanlasku pielessä ja viikonpäivät hukassa. Ennen oli ns. "lentopäiväkirja" täynnä merkintöjä jokaiselle päivälle. Työelämästä irtautuessani päätin heittää almanakat elämästäni ja tätä tämä nyt on. Hammaslääkärit, jotkut tapaamiset ja reissutkin on prinssipuoliso merkinnyt omaan kalenteriinsa ja muistuttaa minua aina h-hetkellä. Hih. Hulda Huoleton on allakaton akka. Vaan mikäs kiire eläköityneellä!


Aamukahvin jälkeen hiivin makuuhuoneeseen ja nousin vaaálle. Aleneva suunta. Jippii. Se niistä suklaista sitten.
Mielessä soi Martan ja Tyynen Jenkkakahavat, tosin siinä vasta maanantaina aloitetaan tosi toimet.


Pakkasta ulkona on sen verran, että Simolle piti pukea takki päälle ulkolenkkiä varten. Silti pieniä tassuja alkoi jo palella. Pitäskö hankkia huopatöppöset tassukoihin, hih. Mutta sisällä on lämmintä ja päivystää voi piha-aluetta tukevasti sohvan selustalta.

Näinhän tämä maanantaiksi luulemani sunnuntaipäivä vähitellen lipuu iltaan. Auringonsäteet saivat hangen pintaan tuhannet timantit säihkymään ja mielialan nousemaan kaamoksen tummuudesta.
Olen melkein saanut luetuksi Utrion Oppinut neiti -kirjan. Monisäikeinen henkilölitania kirjassa mutta kun hyppii vähän yli ja etsii punaisen langan, kirjassa on (kaiketi) onnellinen loppu. Lapin oloja tämäkin tarina sivuaa.


Minun pieni kaverini sorkat sojossa pötköttää tuossa rottinkituolissa, lempipaikassaan aina silloin kun olen netissä. 

Päikkärit ei tekisi pahaa itsellenikään. Onhan sunnuntai lepopäivä.

Ilo on kimppu tulppaaneja!  Hyvää sunnuntain iltapäivää, ystävät.

LOPPIAISEEN LOPPUI

Niin sitten loppui joulun ja uudenvuoden juhla-aika eiliseen. Viikonpäivät on itselläni niin sekaisin, että tänään jo luulin sunnuntain olevan. Mutta hätäkös tässä. Valkoinen lumipeite oli paksuuntunut yön aikana ja intoa piukassa raahasin olohuoneen ison maton puhtaalle lumelle harjattavaksi. Simo osallistui talkoisiin juoksemalla maton päällä ihmetellen edes takaisin. Nyt matto on puhtaampi ja tuuletuksen jälkeen pian takaisin paikallaan.

Simon yksi tehtävistä on toimia varakorvana. Tuossapa loikoili tuolissaan (siinä poika on taas kun kirjoittelen) ja yläkerrassa puhelimeni soidessa pomppasi salamana ylös ja alkoi vimmatun haukunnan. 

Juoksin (!) raput ylös ja ehdin vastaamaan: lehtimyyjä siellä taas tarjosi "kodonliettä" hurrrjan hyvään hintaan ja kylkiäisenä kukkavaasi. Kiitos ei. No miksei sitten tutustumistarjous (muuttuu sekin kestoksi, hm). No ei sekään sytyttänyt. Ja vaaseja on huusholli pullollaan entuudestaankin. Mikä siinä oikein onkaan, että kaikki tilaukset ovat kestotilauksia heti alusta! Miksen voisi tilata vaikka kaksi kuukautta ja poikki kerralla. Mutkun kustantaja on sitä mieltä että pitää olla kestoa. Jos sattuisi joltakin mummolta peruutus unohtumaan niin sepä olisi lehtitalolle eduksi. Oikeastaan; toisaalta olin itseeni tyytyväinen torjuttuani lehden tilaamisen ja toisaalta sitten pahoillani myyjän puolesta, häneltä meni ansio sivuitse suun minun kohdallani. Vaan miksiköhän minun - siis asiakkaan - pitää niin perusteellisesti perustella kieltäytymisen syy ja sitten olla vielä pahoillani siitä etten nyt tilannut kun toinen vartavasten Turkusesta asti soitti! Voi hertsileijaa. Kohta varmaan kohtalon ivasta soittaa joku ja tarjoaa "seuraa" tai "apua" tai "hymyä" ja voipa sieltä "alibinkin" saada jos sitä tarttee. No, ilkeä olen.

Jouluvalojen purkaminen ja kynttelikköjän kerääminen ikkunoilta pitää nyt tehdä. Vaikka taidan keittiön ikkunalle jättää tämän kynttelikön toistaiseksi tunnelmaa antamaan. Tontut sensijaan piilotan taas seuraavaa joulua odottelemaan. Joulukukista on vielä pitkäksi aikaa iloa - niinkuin eilen ystäviltä saadusta suuresta keväisestä tulppaanikimpustakin. Niistä oikein aistii kevään.


Luonto on valkoisen lumen peitossa, kaunista. Vielä perjantaina satoi vettä ja ränneistä valui solkenaan vesinoro ja

takapiha lainehti lammikon lailla.

Hiukka hämäriä kuvat kun otin lumisateessa iltapuoleen. Nyt saisi jo paljon valoisampia ja puhtaampia kuvia pihalta.


Simo osaa ottaa härkäviikkojen alkamisen uudenvuoden lupauksen mukaisesti eikä hötkyile.

Lemmenviemä ja Putous ei vähempää voisi kiinnostaa.

Silmiä vähän raottaa lököillessään telkkarihuoneen sohvalla. Osaisipa sitä itsekin olla hössöttämättä turhia.

Vaan jos minullakin olisi niin hyvä palvelu, ettei tarvitsisi makuulta nousta kun tuotaisiin viilipurkki nenän alle.....

Purkki tuli niin puhtaaksi, että vois suoraan laittaa kierrätykseen, hih!

Pätkähtipä päähäni aamulla kun laitoin broileripullia uunipannulle, että miten hurjasti tuota muovilaatikkojätettä syntyykään ihan tavallisessa huushollissa! Mietin käyttöä keltaisille muovirasioille, kelpaisivat pääsiäisenä rairuohon kasvattimiseen - ja herneiden! Huuhtasin neljä tätä varten talteen. Hm. Tunsin itseni siksi mainoksen mummeliksi joka tyhjiä jogurttipurkkeja perinnöksi lapsilleen säästi! Ja minä olen säästänyt - en perinnöksi vaan pakastamista varten - kaikki partaäijäjogurttipurkit kun niissä on kannet ja vetävät litran. Mutta liika on liikaa siinäkin hamstraamisessa. Mut minkäs voit! Ja kiva on antaa kävijän kainaloon partaäijäpurkillinen pakastemustikoita! Niinkuin nyt  joulusuklaatkin joutavat kävijöiden kainaloon. 




Tulevalla viikolla minulla on kivaa odotettavissa: lähdemme katsomaan  Pähkinänsärkijää Tallinnaan parhaan ystävättäreni kanssa. Ja aiotaan lampsia Rocka al Maressa alennusmyynnit. Tästäkin syystä nyt uunissa paistuu yhtä ja toista broilerista kotimiehille pahimpaan nälkään kun äitiliini on humputtelemassa. 
Mutta siitä reissusta sitten ensi viikonlopun postauksessa. Jos muistan ottaa kameran mukaan - viimeksi kun en...

KEVYEKSI KESKELLÄ VIIKKOA!

Jokainen "akkalehti" on pullollaan joululäskien sulattamisohjeita. Pyykkilautavatsaa luvataan hikisellä urakoinnilla ja valikoivalla napostelemisella. Venytyksillä, asanoilla, hyppelyllä ja ruumiin rääkkäämisellä ihan todellisestikin.

No joo. Minä, joka en sitten keväisen päivän ole leivänmuruakaan suuhuni pistänyt tortuista, pullasta ja kakuista nyt uneksimattakaan, nousin tässä aamutuimaan vaaálle. Katsos perhanaa. Tasan ei käy onnenlahjat! Prinssipuoliso valitteli painonsa nousemista, vaan ihmekös tuo kun puputtaa kaikki herkut mitä pöydälle ilmestyy. Eikä yhtään ruokahetkeä ilman ruisleipää. Ja päällysteitä. Ja nam. Ja nam. Suklaata ja konvehteja nyt jouluaikaan. Mutta mistä ihmeestä MINÄKIN olin kerännyt "michelinejä" reilun kolmen kilon verran. En hymistele enää akkalehtien ohjeille vaan tartun toimeen.

Siis olin ahtanut luukustani kinkkua ja laatikoita (lanttu- ja porkkana- ja väistellyt makarooni- ja maksalaatikot). Juustoa ja metwurstimakkaraakin. Hyvällä omallatunnolla. Pähkinöitä. Ja suklaata tietysti. Kun en kerran leipää. No joo. Kaikki mun kutistuneet soluni olivat huokoset levällään imemässä kaiken rasvan ja tärkkelyksen ja mitä vielä. Joulupöytä herkkuineen kulki filminauhana silmissäni...


Samantien polkaisin itseni käyntiin ja porhalsin uimahallille. Sammakoin kilometrin kun radallani oli sen verran väljää ettei tarvinnut toisten varpaita väistellä.  Kävin vesihieronnassa ja kylmäaltaassa, nautin höyrysaunasta ja tavallisestakin. Tuntuipa hyvältä olo mainen.


Kotiin palattuani ilmoitin, että suklaan syöminen on nyt loppu ja slut. Ja että hankin sarjakortin uimahalliin seuraavalla käyntikerralla. Ulkona on nyt ihan kamala kulkea liukkailla teillä ja poluilla, pitänee hypätä narua sisällä toisten iloksi. Kun polvet jo hyvin kestää hyppelemisenkin.

Jep jee. Vaaka on mummelin paras ystävä. Ennen ne oli timantit, mutta niistä on jo aika ajanut ohi. Yhtä tärkeintä timanttia kannan kaulaketjussa alinomaa ja toinen timanttini on tuo pieni koiruli. Että se osaakin olla lutunen, viime yönäkin työnsi kuonoa peittoni reunan alle päästäkseen pitkin pituuttaan säärivarteni viereen. Läheisyys lämmittää.

No joo, on onneksi joitakin muitakin parhaita ystäviä. Sellaisia, jotka nostavat murheen suosta ja jakavat iloiset hetket. Niitä taidan sittenkin enemmän tarvita kuin vaakaa! 

TODELLINEN TIKKUTIISTAI

Vihdoinkin saatiin lumipeite! Miten se valaiseekaan pimeän maiseman! Aamulla taivallettiin Simon kanssa reilu lenkki kallioille täysin koskemattomalla lumella. Ei edes hiirten hyppyjä. Nauratti, miten pieni koira nosteli jalkojaan ja hypähteli umpilumessa kuin lehmä viskoen takajalkojaan sivulle. 

Helpotuksen tunne, kun joulut ja uudet vuodet on takanapäin. Arkiviikot - vaikkakin joskus tylsiä - ovat kuitenkin se normaalin elämän uoma. Loppiaisen jälkeen jatkuvat laulupiiri ja elämänkertakurssi. Jotakin lisääkin sielu huutaa virikkeeksi. Aamupulahdusten lisäksi ainakin kerran viikossa uimahalliin kuntoradalle sammakoimaan. Edes sen verran saatava itsestä irti. Sukankutomiset nyt vuodeksi jäihin ja lukemista tilalle.


Tänä vuonna on perheessä kolmet tasavuosisynttärit. Kauhistuksen kananjalka! Minäkin jo ikäloppu enkä silti rikkiviisas. Kun tunnen itseni melkein teinitytöksi hetkittäin. Taaksepäin ajateltuna aika on mennyt nopeasti. Vastahan rippikoulusta pääsin, hih.

Ja tuo soittoharrastus pitää elvyttää taas. Korvakuulosoittamisen sijaan nuottivihkosta enemmän. Hitaasti mutta varmasti. Omaksi iloksi vain. On päässyt haitari pölyttymään viime aikoina, vaikka prinssipuoliso omallaan vetelee päivittäin säkkijärveläistäkin.

Eipä nyt viriä tekstiä, tikku kielessä näin tiistain alkaessa. Luin eilen Katja Ketun Kätilön loppuun ja aloitin Kaari Utrion uusinta. On vähän erilaista tekstiä, vaikka lappilaiseen maisemaan molemmat tarinat kiinteästi liittyvätkin, tosin eri aikakaudella. Kätilöstä jäi hämmentävä vaikutus, teksti on rohkeaa ja värikästä, juoni kiepauttaa edestakaisin Villisilmän ja Johan Angelhurstin välillä. Voin hyvin kuvitella sen todenperäisyyttä kaikkine lapsenpäästöineen ja sikiönlähdetyksineen. Kirja ei voi jättää ketään kylmäksi, mutta minulla kestää hetken sitä sulatella. Näkyi olevan Runeberg-palkintoehdokkaanakin tämä Kätilö.
Kaari Utrion teksti taas on helppotajuista ja johdonmukaisempaa.
Mutta yhtä kaikki; lukuelämyksiä, joista nauttii paitsi lukemisen hetkellä myös jälkikäteen tarinoiden eläessä alitajunnassa.

Yöpöydällä odottaa vielä Hirvisaaren Katariina Suuri. Avaamattomana joulupaketissa. Luonnehdintoja Mirkka Rekolasta lueskelin välipaloina, kiitos Leena! Niitäkin tässä sulattelen.
Mukavaa talvista päivää nyt niin kauan kuin lumi kestää maassa. Huomiseksi on luvattu lauhaa ja vesisadetta. Hm.

VUODEN ENSIMMÄINEN

Ilotulitteiden paukkumisen saattelemina hiivittiin aamuyöstä nukkumaan. Simokin käpertyi peiton alle tiiviisti mamman kupeeseen ja veteli aamukahdeksaan unia. Mutta kas, paukuttelusta - tai sitten nakkimakkaraan jääneestä stydystä sinapista - johtuen koirulin vatsa kurni heti aamusta eikä ruoka eikä raksut maittaneet. Tarjolla oli myös raejuustoa tonnikalalla höystettynä. Ei kelvannut. Pitkä ulkolenkkikään ei auttanut ruokahaluun. No, kerrankos sitä ei ruoka maita uudenvuoden päivänä, hih.

Päivemmällä pyysimme vanhaa yksin asuvaa tuttavamiestä meille syömään, kinkkua ja lanttulaatikkoakin oli vielä joulusta jäljellä pakkasessa. Tarjosin jälkiruokana myös sitä "joulumämmiä" ja keitin päälle kunnon kahvit. Meillä oli mukava iltapäivä yhdessä. Simoa maaniteltiin syömään. Nyrpisteli kuonoaan. Mutta sitten yks-kaks ruoka alkoi maittaa ja raksukuppi tyhjeni sekä tonnikalasekoitus hävisi parempiin kuonoihin. Koira muuttui muutenkin pirteämmäksi, tottahan toki, jos kerran vatsan murina lakkasi ja ruoka maistui.

Simo oli saanut joulupukilta ikioman paketin, jossa oli harmaa possu. Possu sai ansaitsemaansa kyytiä jouluaattona ja tänään se otettiin uuteen höykytykseen. Röhkiminen oli jatkuvaa ja sehän sai meidät taas nauramaan. Pienestä on ilo kiinni. 


Pakkasta on pari astetta, taas luvattiin lauhempaa säätä. Aamulla kun käytiin pulahtamassa lammikkoon jäätä oli noin sentin kerros. Taitaa sekin taas sulaa jos lauhtuu. Ihmeellinen on tämä talvi säiden suhteen.


Mutta ei syytä huoleen kirjoitti Maakansa, ja jatkoi: kanatalouden harjoittaminen alle yhden kanan ei kannata. Ja jos pitää ottaa huomioon myös viihtyvyysnäkökohdat, on hankittava vähintään yksi kukko!  No vitsi, vitsi! Tämä oli taas niitä takaraivoon takertuneita juttuja.

Nostin ennen pakkasten tuloa sisälle miljoonakelloamppelin, johon olin istuttanut maahumalaa lisäksi. Ja kas, maahumala kukkii!
Jotenkin alkaa tuntua siltä, että aletaan odottelemaan kevättä kun ei 
kerran talvea saada. Hypätään suosiolla yli kylmät kuukaudet ja     odotellaan muuttolintuja. Luin muuten, että jossain Espoon seuduilla on sinisorsalla ollut pesässään jo kymmenkunta munaa! Aika hurjaa, jos koko luonto herää kevääseen ja sitten tuleekin yllättäen takatalvi, eikun siis ihan oikea talvi.


Prinssipuolisokin haikaili jo suksien perään. Suosittelin persuksia. Josko liukurilla vois laskea persmäkeä takapihan puolivetisellä rinteellä. Eikä tarttis sauvoja. Niin, asiasta toiseen: ne suomalaiset imperfektikunnathan ovat: Kisko, Sauvo, Kaavi. Ja voi niitä enemmänkin olla. Mutta e-päätteisiä adjektiivejä pitäisi olla viisi ja minä toope en saa päähäni muuta kuin ne kolme: tuore, terve, tiine.
Sitä se ikä teettää. Unohtelee täysin tärkeitä asioita. Hups.


Mutta uusi uljas vuosi on alussa. Kun tässä on kaikenlaisia kiireitä ollut, päätimme lämmittää saunan ja aloittaa viikon rentoutumalla leppeissä löylyissä. Tsädäm.

Siitä sinapista: se on virolaista poltsamaan SINEP kange -nimistä sinappia. Pojat tietysti väänsivät peilikuvaa ja muutenkin vitsiä, mutta stydyä on ja siis tosi riittoisaa. Jää taatusti maku suuhun.