YKSI RUUSU ON KASVANUT LAAKSOSSA...

...ja se kauniisti kukoistaa....

Aamukävelyllä takapihalla lauantaina leyhähti vastaan ihana ruusuntuoksu. Valamon ruusu  täydessä kukoistuksessa,  levinnyt melkoiseksi pehkoksi ja juurruttanut poikasiaan ympärilleen. Nekin jo kukkivat hehkuvanpunaisina . Saapihan sitä ruusulauluja lauleskella,  on sananikkarit ja säveltäjät tehneet kera kaipauksen ja ilman. Niinkuin nyt sekin, että "ruusujen tuoksuun ja virran juoksuun vertailla rakkaintaan laulussa voi".  Voipa hyvinkin. 

Tykkään ruusuista,  keväisin ulos istuttamani äitienpäiväruusut kukkivat takapihan kukkapenkissä joka kesä. Minä tyhmeliini siirsin ne uuteen paikkaan, eivät menestyneet.  Nyt nypin juurakot kompostiin, vain yksi täysin villiintynyt jäi piikkeineen törröttämään paikalleen.

Juhannusruusun aika on ohi, samoin suviruusu lopettaa kohta kukkimisen. Mustilan vaaleanpunainen on vielä nuppuvaiheessa.
Ja keltainen ruusuni juurtui hienosti, ehkä jo ensi kesänä pukertaa ensimmäisen nuppunsa. Parissa paikassa täällä kotona on ruusua, jonka pelastin rakennustyömaan alta, en tosin tiedä nimeänsä. On lähes piikitön, kukinto vaaleanpunainen ja kerrottu.

Ja sitten on kurttulehtinen ruusu, jonka kylkiäisenä ihan aito villiruusu. Myös punalehtinen ruusu kukkii,  joskin aika vaatimattomin vaaleanpunaisin kukin.

Ja valkoinen villiruusu, mistä lie villiintynyt, mutta piikeissä löytyy. Eli täällä kotona  - jos lasketaan juhannusruusun yksinkertainen muoto mukaan - on kaikkiaan kymmenkunta erilaista ruusua. Näiden lisäksi  mökillä vielä juhannusruusu Nelly, Tornionlaakson ruusu, Ristinummen ruusu, Kempeleen kaunotar ja nukenruusu (?) sekä tietysti  juhannus- ja suviruusut, Valamot ja Mustilat mm. Eli viitisentoista tätä kukkasortimentia. "On paljon harhaa, en sulle luvannut mä ruusutarhaa enkä aurinkolaivaa..." hih.

Vaan mitä tekikään sunnuntain aamuyöllä alkanut sade, joka jatkui varsin rankkana vielä viime yön aina tähän aamuun asti. Löi länttään Valamon ruusupuskani, kukat kuin selkäänsä saaneet.
Vain aurinko ja lämpö voisi ne vielä pystyyn nostaa. Nyt mittari näyttää tuskin kahtatoista astetta, ilma on kostea ja kolea. Suomen suvi. Lyhyt ja vähäluminen.

Sisähommiksi tämä menee. Eilen sateessa verkotettiin viinirypälekasvusto, sillä pikkulinnut napsivat raakileita urakalla.
Karhunvatukka on jo isolla raakileella, luumuja tuskin tulee, sillä kirvat levisivät luumupuihin, ikinä ennen ei sellaista kirvain invaasiota ole nähty. Mäntysuopaliuosta ruiskutettiin, mutta taidettiin olla jo myöhässä. Sama vika omenapuissakin. Mutta puutarhamarjoja kyllä tulee. Josko metsässä mustikkasato jäänee laihanlaiseksi.

Kanttarellit aion tänään poimia pannulle. Jos sadetta jatkuu, kasvaa niitä varmasti lisää.

Onneksi lehtokotiloiden määrä on puutarhassa niin vähentynyt, että joskus sattumalta löytää yhden yksilön. Mutta kyllä sekin ehtii lisääntyä vauhdilla ellei sitä kerkiä hukuttamaan tai rastaat sitä syö.

Simo rötköttää sohvan nurkassa, ei oikein mieli tee koirankaan tassujaan märkään nurmikkoon kastelemaan.

Taitaispa olla itsellekin parasta kääriytyä peiton alle ja sulkea silmät surkealta kesäsäältä. No, olisin varmasti herännyt todellisuuteen, sillä helikopteri lensi juurikin niin alhaalla ylitsemme, että puun latvoja hipoi. Jollakin lie ollut kiirettä. 

Tulipa kutsu serkkutapaamiseen. Olen ihan pikkuisen ylpeä siitä, että pari vuotta sitten sain tapaamistradition alkuun ja nyt sitä vuorollaan serkut jatkavat. Harmi vaan, että on niitäkin serkuksia, joille ei nämä tapaamiset käy laatuun lainkaan. Minusta kuitenkin on parempi tavata vuosittain yhteisesti, kuin luritella kirstukiuruna sitten jälkikäteen. Isoäitini sanoi aina, että "turha lurina kuolleelle laulaa". 

Liekö lausumaan ollut syynä pappani puolisolleen laulama: "jos sinä ennen kuolet ja minä tänne yksin jään, niin tummanpunaisilla ruusuilla käyn hautasi peittelemään..."
Ruususilla, kukkasilla tervehdin mä sinua, iloisella sydämellä muista aina minua...

EES JA TAAS

Tällä erää vimppa ilta mökkeröllä. Aamulla anivarhain baanalle ja kotiin, auton huolto on puolilta päivin. Ja prinssipuolisolla lauantaina Lahden reissu joten pakko on pakata ja lähteä. Huak!

Vaan ehkäpä pian taas....

Tänään on ollut aurinkoinen, vaikkakin koleahko päivä. Nyt illalla kun aurinko vielä paistaa, ahkeroivat mehiläiset karhunvatukan kukissa. Onneksi. Ehkä täältäkin muutama vatukka saadaan syksymmällä suuhumme.

Ja mikä mukavinta, Ristinummen ruusun ensimmäinen nuppu avautui aamuun. Ihanan herkkä, vielä on neljä nuppua odottamassa.

Luulin jo, että tätä ruusua ei ole muilla kuin minulla ja Leenalla Muuratsalossa, mutta yllätys yllätys: porvoolaisessa taimitarhassa sitä oli kaupan ja kun ihmettelin sitä heille, sanoivat, että hän joka ruusun asfaltoinnin alta pelasti on sitä taimittanut ja sitä on vain heillä myynnissä. Ennen oli sanonta että "vain minulla ja yhdellä akalla Pietarissa"  ja tämäkös minua huvittaa myös tämän ristinummelaisen suhteen.Hih.

Kuka härjillä ajaa, se härjistä puhuu. Niin minäkin kukkasistani.
En nyt oikein ylpeäkään niistä ole, mutta ihailen aina kukkamaalla kulkiessani. Nyt on tuliunikkokin aivan sepposen selällään ja terälehdet auki.

Sade on pieksänyt kauniit orvokkini lähes riekaleiksi. Pitää  kohta patoihin laittaa uusia kukkia loppukesäksi.

Rantavedessä kukkii keltainen kurjenmiekka monessa paikassa.
Siirtelin juurakkoja veden rajaan ja näkyvät viihtyvän varpaat vedessä.

Ja sinisessäkin löytyy:

Olen varmaan postaillut jo kaikista kukkivista täältä mökiltä ja kotoakin. Tässä vielä punainen tähtiputki, joka availee nyt kukintojaan.

Vaihteeksi luonnon hiirenvirnaa keltaisena. Sitä on myös perinteistä lilaa ja vähän isompaakin lilaa. Olen repinyt kukkamaalta, mutta aina vaan kiertyy kukkien varsien ympärille.

Simo istuksii laiturilla useita kertoja päivässä. Näyttää olevan koirulin paras paikka, laiturilta näkee laajalti maailmaan ja kuulee naapurin koirien haukuntaa kuikkien vahtimisen lomassa. Riittää kun toisella korvalla kuuntelee...

Pieni polku metsän halki vie... tää vie saunalta rantaan.

Vaikka yksi laatta on nurinpäin ja ylösalaisin...

Suomalainen valssi Niittykukkia pyöri mielessäni kun keräsin tien varresta luonnonkukkasia pihan maljakkoon.  Eivät ne siinä monta päivää kestä, mutta sitten voi taas poimia uudet koiranputket ja kurjenpolvet, suolaheinät ja ojakellukat sekä niittyleinikit.

No, soromnoo, tänne on taas muutaman päivän kuluttua ihan kiva palata. Sinä aikana venyvät perunoiden varret, tillit ja salaatit.
Lipstikka ja kirveli ovat jo liiankin pitkiksi venyneitä. Vähän niitä jo ripustelin kuivumaan. Lipstikkasuola on hyvä mauste liharuokiin, myös keittoihin. Nokkosiakin roikkuu kuivumassa keittiön katosta.
Kaikki hyvin.

Kärpänenkin on ihastunut ristinummelaisen kukkaan....

SIELLÄ JA TÄÄLLÄ

Maanantain aamupäivällä noustiin vankkuriin ja nokka kohti kotia.
Taakse jäi niemen nokka ja lähes tyyni järvenpinta. Samoin kukkivat ruusut ja syreenit.

Ja tämä kuikkakolmikko, on Simon kavereita. Nyt vaan niin kaukana kamerasta, ettei selvää kuvaa pikkudigilläni saa onnistumaan.

Pilvet on valkeita lampaita, ne ajan minä taivahan tarhaan...
laulettiin lapsena. Nää kylläkin olivat lähes mustia lampaita
niinkuin minäkin tässä suvussa olen ollut. Siitä tuli konkreettinen muistaminen juhannuksenakin. Vaan eipä tuo haittaa, tottumus on jo toinen luonto. Ja riittää, kun läheisimpien kanssa on asiat ok ja suhteet lämpöiset.

Lähtiessämme tämä pieni ruikuhäntä hypähteli aitan polulla ja tarkisti keijunkukan juurakkoa ja lamoherukkaa. Nää on jo isoja poikasia ja pian saadaan verkottaa mökin katon aluset ja estää oravien ja lintujen pesät ja vuorivillojen nyppimiset.

Niin, ajeltiin osittaisessa sateessa takaisin kotiin. Kotona kaikki hyvin, huusholli aika kolea, heti vaan lämmitys pelittämään. No, oltiin yö kotona, tarkistettiin etanatilanne (ei juuri montakaan) ja katsastettiin puutarhan tilanne. Ja tietysti kukkien tilanne.

Mooseksen palava pensas oli syttynyt kukoistukseen. Samoin
tuoksuvatukat

ja kurjenmiekat

Yhden yön yli viivyttiin kotona. Ehdin leipoa kotona pullaa ja yhden luumupiirakan. Ja tottavieköön; kuivahiivat oli loppu, samoin loppuivat vehnäjauhot kun toisen paketin olin vienyt mökille...
No, prinssipuoliso oitis singahti Saleen ja sain hiivaa. 
Piirakka ulos uunista ja kakkukuljettimeen (kylmäkallet alle) ja autoon. Simo jo odotti piippuhyllyllä intoa piukassa. Ja menoksi.

Illalla oltiin mökillä kahdeksalta, hyvin ehti laittaa saunan lämpiämään ja asettua taas mökkiläisen elämään. Ajoin puolet matkasta ja vähän ennen Leivonmäkeä näin taas elämäni hurjimman ohituksen. Keltaiset viivat, kieltomerkki missä punainen auto ei saa ajaa mustan ohi, neljä rekkaa ja näiden välissä pikkuautoja odottamassa ohituskaistan aukeamista. Ja eikös takaa sujahda pikkuinen sinapinvärinen auto ZJX-41x ja näin sitä mentiin vasenta kaistaa ohi kaikkien neljän rekan ja pikkuautojen. Huh huijaa. Onneksi ei ketään tullut vastaan. Ja mitä tämä sitten kuljettajaa auttoi matkan teossa??? Toivakan risteyksessä hän jatkoi Jyväskylään, oli vain  parin auton etumatka hänellä. Että mikä kiire? Riskeerata nyt omansa ja toisten elämä hurjastelemalla.
Minusta olis tullut hyvä liikennepoliisi kai! Pöyristyttävät liikennekäyttäytymiset kun aina mieleeni rekisteröin.

Niemen nokassa kiertelin kukkamaalla heti, niinkuin nyt muka yhden yön aikana olisi jotakin ehtinyt tapahtua! Jo vain.
Unikon nuppu oli hieman enemmän raollaan,

kurjenpolvet olivat pukanneet kukkaa molemmat

ja tiikerinliljoissakin oli jo punerrusta nupuissaan

ja tietysti sinivalkoinen akileija oli pukannut uusia kukkia varteensa

ruusujen kukkimisesta puhumattakaan. Kesä - vaikkakin kolea - on todella upeata aikaa. Ja luonnon niittykukkia on tienvarret täynnä, 
koiranputkea, puna-ailakkia, suolaheinää, niittyleinikkiä, metsäkurjenpolvea vaaleampaa ja tummempaa lilaa, ojakellukkaa ja muita maljakkoon sopivia kaunottaria. Niistä saa kauniin kimpun pihapöydälle pieneen ämpäriin.

Aurinko pilkahtelee hetkittäin, silloin on lämpöistä. Järven vesi on viileätä, testasin aamulla pulahtamalla laiturilta, joka viimein juhannuksena laitettiin rantaan. Simo tykkää myös katsella laiturilta järvelle. Niinpä kuikkakolmikko taas tänään purjehti läheltä laituria.
Ja piha on täynnä pikkulintuja. Tosi kivaa.

Ihan tavallista elämää tämä meidän on. Edestakaista ajamista kodin ja mökin välillä, pientä puuhastelua siinä välissä. Aika mukavaa. Ja Simosta myös. Kaipa koiruliakin vaihtelu virkistää.

MITTUMAARI OLI JA MENI

Kylmin juhannus kolmeen vuosikymmeneen, sanottiin uutisissa.
Totta, tulomatkalla saatiin  rakeita, räntää, vettä ja lämpötila ei vaan jaksanut nousta juurikaan,  pohjanoteeraus Hankasalmen kohdalla vain neljä astetta. Mutta mökillä kestettiin - ja mikäs on kestäessä, katto pään päällä ja tulisijat käytössä. Ja sauna joka ilta, uinti kylläkin vapaaehtoista! Aitassa nukkujille vietiin lämpöpatteri yöksi.

Aurinko pilkahteli aina sateen lomassa. Mutta ei valittamista, kaikilla taisi olla samankaltainen juhannussää!
Meitä oli täällä niemen nokassa yhteensä kymmenen ruokapöytään istujaa sekä Simo vielä päälle päätteeksi. Laitettiin yhdessä pikku-miniän kanssa ruokaa (siis hän suunnitteli, kattoi ja poika grillasi), minä vain perunat keitin ja porkkanat. Ihanalta maistuu jos ei itse tarvitse hellan äärellä seista.

Juhannuskokko jäi meistä riippumattomista syistä aattona polttamatta, kaipa sen sitten seuraavana iltana sytyttivät, mutta meillä oli sitten jo muut menot. Aattona takassa grillattiin makkaroita ja saunottiin.  Sataa tihuutti, mutta sitten kun aurinko pilkahti, sateenkaari tuplaantui ja ylettyi saaresta meidän rantaan asti.

Sateenkaaren päästä löytyy aarre, minulle se on tämä mökkerö, senhän jo näkee sateenkaaresta!

Hieman myöhemmin kun pelattiin porukalla ristiseiskaa, katsahdin ulos ja vautsi, mikä värimaailma.

Niinhän sitä sanotaan, että iltarusko hyviksi ilmoiksi. Ja tänään onkin ollut sateeton päivä!

Pakko postata vielä toinen kuva varmuudeksi!

Simolla on ollut mukavaa, aina on löytynyt rapsuttajia, lenkittäjiä ja herkkupalojen jakajia. Simo kyllä viihtyy täällä niemessä tosi hyvin.

Aina kun joku meistä oikaisi itseään sohvalle, oli Simo oitis päivänokosilla kiinni koipien välissä. Nautinnollista päiväunta koiralla!

Martta-tädin akileija avasi kasvonsa auringolle. Myös ruusut kukkivat; tornionlaaksolainen, suviruusu,tummanpunainen pienikukkainen juhannusruusu Nelly, valkoinen juhannusruusu,  ristinummelaisessa kuusi nuppua vielä aukeamatta, samoin Valamon ruusu odottaa lämpöisempää säätä. Tulomatkalla sain Amalialta muutamia ruusunjuuria, mm. Kempeleen kaunottaren. Kaikki on istutettu ja toistaiseksi hengissä, vettä on tullut taivaasta ja kannettu järvestä. Ja unkarinsyreeni kukoistaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Nyt on järvellä aivan tyyntä. Niemestä on juhannusta viettämään tulleet jo lähteneet takaisin, vain me kolme, minä, prinssipuoliso ja Simo lämmitellään täällä saunaa ja nautitaan maisemasta. Hyttysiä on ollut aivan hurjat määrät, armeija odottaa jo oven ulkopuolella, jos sisältä tulisi verenluovuttajia!

Tänä aamuna harmittelin, että kamerani oli sisällä mökissä kun olisin sitä tarvinnut. Simo juoksi aamulla heti laiturille niinkuin aina.

Minä kuuntelin saunamökin rappusilla miten kuikat kaakattivat tullessaan meille päin. Luulin niitä olevan vain kaksi tai korkeintaan kolme. Ylväästi ne uivat laiturin ulkopuolella noin viiden metrin etäisyydellä. Kaikkiaan yksitoista kuikkaa!  Ne pysähtyivät Simon haukkuessa häntää heiluttaen. Tietäväthän kuikat, ettei koira tassujaan niiden takia kastele. Kaksi kuikkaa lähti tulemaan laituria ja koiraa kohti, oikoivat kaulaansa ja kääntelivät sitä. Tulivat parin metrin päähän koirasta haukkujaa ihmettelemään. Lopulta kaikki kuikat lähestyivät laituria ja ihmettelivät Simon täpinää. Kun minä liikahdin, sukelsivat kaikki yksitoista ja vain renkaat jäi veden pinnalle. No, tallentuipa alitajuntaani vaikkei kameraani.

Tällaista eloa meillä. Aitan takana puupinossa kuoriutuu parhaillaan pikkiriikkiset linnunpoikaset pikkiriikkisistä linnunmunista. Niiden vuoksi toivoisin hiukan lämpöisempää säätä! Ja muutenkin.

SEPRAMARKKINOILLA

Lauantaina oltiin Haminassa. Siellä Bastionin linnakkeen sisäpihalla pidettiin Sepramarkkinat. Vuorovuosin markkinat on Suomessa ja vuoroin Virossa.
Markkinaperinne on syntynyt luovutettujen saarten (Suursaari, Seiskari, Tytärsaari, Lavansaari) ja vastarannalla sijainneiden virolaisten kylien ja kuntien välille. Saarelaiset veivät virolaisille kalansaaliitaan ja saivat näiltä vastaavasti viljaa ym.

Luovutettujen saarten silloisten asukkaiden jälkipolvet vaalivat perinteitä omissa yhdistyksissään. Minusta se on tosi hienoa.
Meillä on ollut onni päästä mukaan useamman kerran näille markkinoille. Muistuu mieleeni Kundassa pidetyt markkinat, satoi kuin saavista ja monet myyjät joutuivat varjelemaan esim. upeita käsitöitään vesisateelta. Vaan nyt oli poutaa Haminassa, kolea tuuli puhalsi Bastionin "altaaseen" ja oli viedä mm. soittajilta nuotit. Tanssit kyllä kävivät pienessä tuulessakin...

Markkinaväki marssii aina alueelle upeana kulkueena, kansallipuvuissaan. Tässä kuvassa tytärsaarelaisten  nykyinen 
puheenjohtaja vaimonsa kera valmistautumassa kulkueeseen.

Viralliset puheenvuorot ja lahjojen ja vastalahjojen vaihtaminen.

Ohjelmaa oli esiintymislavalla koko ajan. No, eipä ehtinyt lava juuri viilentyä, sillä edellisenä iltana Bastionilla esiintyivät Jari Sillanpää ja Cheek. Ja hieno esiintymispaikka Bastion toki onkin.

Ja tässä Raimo-puheenjohtaja laulaa merellisiä lauluja meidän
prinssipuoliso säestäjänään. Tuuli pyöritti nuotteja niin, että piti jalalla painaa nuottitelineen jalkaa, hih.

Tarjolla oli käsitöitä, koruja, kukkia ja pensaan sekä puun taimia, perinteisiä virolaisia katajaesineitä, suomalaisia takotuotteita, muikkuja, vohveleita, metrilakua ja viipurinrinkeleitä. Sisällä Bastionin holveissa oli maistiaisin (katajasiirappia, juustoja, saaristolaisleipää, tattikeittoa) ja kaikenlaista tavaraa. Minä ostin
korvapuusteja pari pussia, sillä oltiin menossa vielä tyttärenpojan huushollia katsastamaan. Ja mukaani tarttui Persian keltainen ruusuntaimi. Toivottavasti juurtuu ja kasvaa sekä kukkiikin joskus.

Meidän loviisalaiset ystävämme olivat karavaanialueella, joten pääsimme näkemään leirintäalueen elämääkin.

Tämä kota näytti mielenkiintoiselta ja pääsimme kurkistamaan sen savuntuoksuiseen sisään. Oven yläpuolella oli iso peltinen mainos: 

Meri oli suhteellisen tyyni, silti en halunnut uimaan. Maisemat on

upeat.

Alue oli siisti, saunat ihan rannassa ja huoltopisteet myös ihan ok.

Kyllä siellä kelpaa kesää viettää.

Alueen rantakalliot ovat pöytäkallioita, olisi ollut kiva pestä siellä mattopyykkiä, niin tasainen alusta. Ja vettäkin valmiina!

Kallion halki kulki ihmeellinen juova, kuin eri kiveä konsanaan.

Jännä! 

Simo ei paljon kalliosta perustanut, poikaa kiinnosti Urkki-koira, jonka turkki - tai ei lainkaan turkkia vaan kuin säämiskää - oli pehmoista ja ihmeellistä. Ja vaikka Urkki on myös poikakoira, olivat nämä kuin veljekset ilman mitään murinoita ja ärhentelyjä.

Meitä ihmetytti, sillä aina poikien kesken on ollut kähinöitä.

Urkki oli oikein yli-innostunut, seisoi takajaloillaan jä käpitti etutassuillaan! Näytti hauskalta tempulta.

Sinne lähti Urkki omalla vaunulleen ja me jatkoimme matkaa takaisin Riston ja Kaijan vaunulle, missä meitä odotti kahvit ja maukas mustikkapiirakka. Nam.

Oli aika lähteä moikkaamaan lastenlastamme. Aika hyvin osasimme ilman navigaattoria sinne. Mutta sitten kun lähdimme

takaisin kotiin, tien piti olla suora ja selkeä Helsinkiin päin. No joo. Olihan se aluksi. Mutta moottoritien rakentamisen takia pieniä teitä risteili ja rasteili ja viitoitus oli vähän sinne päin. Me eksyttiin motarille ja kas, kierrettiin kyläpaikkamme vielä rinkiin uudestaan ennenkuin ura urkeni. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Mielenkiintoinen ja antoisa lauantaipäivä oli jo illassa ja markkinat nähty.

Juhannusta pitää nyt ruveta odottelemaan. On vaan aika koleaa, kuulema yöhallaakin, että villapaitoja pitänee varata mukaan.

Toki etunsa silläkin. Ehkä on vähemmän hyttysiäkin.

Muuten, arvatkaas mikä tämä vekotin on:

Tää on mun yksi tärkeistä esineistäni, sain sen muutama vuosi sitten hampurilaisilta serkuiltani. Ei, ei sillä syödä hampurilaisia.

Sillä hoidetaan hyttysenpuremia. 

Tuossa suu-osassa on pyöreä metallilevy, joka laitetaan pureman päälle ja silmäpainikkeesta painetaan, kunnes piippaa, eli on lämmennyt tarpeeksi. Ja tehoaa kyllä, ei tartte raapia puremia.

Minä olen kevään eka hyttysenpistoille kai vähän allerginen, tahtoo nousta kunnon mokkulat ihonpintaan. Mutta kutinaa ei tämän vekottimen ansiosta onneksi ole.

Myös juhannuksena tämä on minulla salaisena aseenani. Hih.