SEPRAMARKKINOILLA

Lauantaina oltiin Haminassa. Siellä Bastionin linnakkeen sisäpihalla pidettiin Sepramarkkinat. Vuorovuosin markkinat on Suomessa ja vuoroin Virossa.
Markkinaperinne on syntynyt luovutettujen saarten (Suursaari, Seiskari, Tytärsaari, Lavansaari) ja vastarannalla sijainneiden virolaisten kylien ja kuntien välille. Saarelaiset veivät virolaisille kalansaaliitaan ja saivat näiltä vastaavasti viljaa ym.

Luovutettujen saarten silloisten asukkaiden jälkipolvet vaalivat perinteitä omissa yhdistyksissään. Minusta se on tosi hienoa.
Meillä on ollut onni päästä mukaan useamman kerran näille markkinoille. Muistuu mieleeni Kundassa pidetyt markkinat, satoi kuin saavista ja monet myyjät joutuivat varjelemaan esim. upeita käsitöitään vesisateelta. Vaan nyt oli poutaa Haminassa, kolea tuuli puhalsi Bastionin "altaaseen" ja oli viedä mm. soittajilta nuotit. Tanssit kyllä kävivät pienessä tuulessakin...

Markkinaväki marssii aina alueelle upeana kulkueena, kansallipuvuissaan. Tässä kuvassa tytärsaarelaisten  nykyinen 
puheenjohtaja vaimonsa kera valmistautumassa kulkueeseen.

Viralliset puheenvuorot ja lahjojen ja vastalahjojen vaihtaminen.

Ohjelmaa oli esiintymislavalla koko ajan. No, eipä ehtinyt lava juuri viilentyä, sillä edellisenä iltana Bastionilla esiintyivät Jari Sillanpää ja Cheek. Ja hieno esiintymispaikka Bastion toki onkin.

Ja tässä Raimo-puheenjohtaja laulaa merellisiä lauluja meidän
prinssipuoliso säestäjänään. Tuuli pyöritti nuotteja niin, että piti jalalla painaa nuottitelineen jalkaa, hih.

Tarjolla oli käsitöitä, koruja, kukkia ja pensaan sekä puun taimia, perinteisiä virolaisia katajaesineitä, suomalaisia takotuotteita, muikkuja, vohveleita, metrilakua ja viipurinrinkeleitä. Sisällä Bastionin holveissa oli maistiaisin (katajasiirappia, juustoja, saaristolaisleipää, tattikeittoa) ja kaikenlaista tavaraa. Minä ostin
korvapuusteja pari pussia, sillä oltiin menossa vielä tyttärenpojan huushollia katsastamaan. Ja mukaani tarttui Persian keltainen ruusuntaimi. Toivottavasti juurtuu ja kasvaa sekä kukkiikin joskus.

Meidän loviisalaiset ystävämme olivat karavaanialueella, joten pääsimme näkemään leirintäalueen elämääkin.

Tämä kota näytti mielenkiintoiselta ja pääsimme kurkistamaan sen savuntuoksuiseen sisään. Oven yläpuolella oli iso peltinen mainos: 

Meri oli suhteellisen tyyni, silti en halunnut uimaan. Maisemat on

upeat.

Alue oli siisti, saunat ihan rannassa ja huoltopisteet myös ihan ok.

Kyllä siellä kelpaa kesää viettää.

Alueen rantakalliot ovat pöytäkallioita, olisi ollut kiva pestä siellä mattopyykkiä, niin tasainen alusta. Ja vettäkin valmiina!

Kallion halki kulki ihmeellinen juova, kuin eri kiveä konsanaan.

Jännä! 

Simo ei paljon kalliosta perustanut, poikaa kiinnosti Urkki-koira, jonka turkki - tai ei lainkaan turkkia vaan kuin säämiskää - oli pehmoista ja ihmeellistä. Ja vaikka Urkki on myös poikakoira, olivat nämä kuin veljekset ilman mitään murinoita ja ärhentelyjä.

Meitä ihmetytti, sillä aina poikien kesken on ollut kähinöitä.

Urkki oli oikein yli-innostunut, seisoi takajaloillaan jä käpitti etutassuillaan! Näytti hauskalta tempulta.

Sinne lähti Urkki omalla vaunulleen ja me jatkoimme matkaa takaisin Riston ja Kaijan vaunulle, missä meitä odotti kahvit ja maukas mustikkapiirakka. Nam.

Oli aika lähteä moikkaamaan lastenlastamme. Aika hyvin osasimme ilman navigaattoria sinne. Mutta sitten kun lähdimme

takaisin kotiin, tien piti olla suora ja selkeä Helsinkiin päin. No joo. Olihan se aluksi. Mutta moottoritien rakentamisen takia pieniä teitä risteili ja rasteili ja viitoitus oli vähän sinne päin. Me eksyttiin motarille ja kas, kierrettiin kyläpaikkamme vielä rinkiin uudestaan ennenkuin ura urkeni. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Mielenkiintoinen ja antoisa lauantaipäivä oli jo illassa ja markkinat nähty.

Juhannusta pitää nyt ruveta odottelemaan. On vaan aika koleaa, kuulema yöhallaakin, että villapaitoja pitänee varata mukaan.

Toki etunsa silläkin. Ehkä on vähemmän hyttysiäkin.

Muuten, arvatkaas mikä tämä vekotin on:

Tää on mun yksi tärkeistä esineistäni, sain sen muutama vuosi sitten hampurilaisilta serkuiltani. Ei, ei sillä syödä hampurilaisia.

Sillä hoidetaan hyttysenpuremia. 

Tuossa suu-osassa on pyöreä metallilevy, joka laitetaan pureman päälle ja silmäpainikkeesta painetaan, kunnes piippaa, eli on lämmennyt tarpeeksi. Ja tehoaa kyllä, ei tartte raapia puremia.

Minä olen kevään eka hyttysenpistoille kai vähän allerginen, tahtoo nousta kunnon mokkulat ihonpintaan. Mutta kutinaa ei tämän vekottimen ansiosta onneksi ole.

Myös juhannuksena tämä on minulla salaisena aseenani. Hih.