LUETTUA JA LAHJUKSIA

Aika vähiin on lukemiset nyt jääneet, kun on reissattu ja kevättyöt painaa päälle. Automatkalla lukaisin kirja Lunta, sanoi perhonen.
Ostin kirjan paikallisen kirjaston tyhjennysmyynnistä ja kirjan lukeminen pysähdytti monesti ajattelemaan, millaisen lapsuuden monet joutuvat kokemaan. Hylätyksi tuleminen syö itsetuntoa ja vaikka sitten uusi koti olisi miten rakastava ja ymmärtävä tahansa, nuori kokee syrjäytymistä eikä usko läheisten rakkauteen.

Kirjan on kirjoittanut pastori Marjatta Koskenvesa, joka kertoo tyttärensä Päivin tragediasta. Päivi tule perheeseen perheen oman tyttären Kaisan tilalle tämän menehdyttyä syöpään vain nelivuotiaana. Perheeseen kuului myös kolme poikaa.
Kaksivuotiaana perheeseen tullut Päivi oli syntynyt keskosena ja sen jälkeen häntä oli hoidettu lastenkodissa.
Perheessä koettiin nuorten kaikki kasvukivut nimenomaan Päivin kautta. Kolme omaa poikaa tietenkin tarvitsivat kasvuunsa tukea, mutta eniten sitä tarvitsi Päivi.
"Kuinka paljon surua pienessä sielussa. Miten osaisi nyt puhella tarpeeksi tarkkaan ja ymmärtäen? Marjatan oli pakko hiljaa rukoilla viisautta.
- Äidin sydämessä on rakkautta pyöreä pallo. Kato nyt, tällanen ympyrä. Tommonen kimpale on rakkautta sinuun, tuossa on poikien palat. Huomaat sä, jokaisen pallo voi kasvaa ja kasvaa. Yhtäaikaa voi rakastaa montaa.
Hiekkaan oli syntynyt piirros, jota he yhdessä tutkivat hyvän aikaa.

Päivin elämä kävi nuorena kaikki variaatiot. Hän kulki jengeissä, missä ei syljetty pulloon. Jossakin vaiheessa hän tuli uskoon, kävi Vivamossa leirillä, toimi isosena jne. Mutta usko välillä horjui ja
mieliala painua niin alas kuin mahdollista ja vanha jengi kutsui häntä taas. Elämän vuoristorata tuli tutuksi myös perheen toisille jäsenille, huoli ja epävarmuus ja toisaalta ilo ja usko tulevaan vuorottelivat. Päivi sai työpaikan pesulasta ja oli onnellinen omasta rahastaan. Säästöillään hän osti moottoripyörän, jolla ajeli perheen kesäpaikkaan ja takaisin sekä tapasi myös kauempana asuvia kavereitaan. 

Päivin kurssi oli päättymässä ja perhe suunnitteli tulevansa onnittelemaan ja kurssin päättäjäisiin. Päivi varmisti vielä puhelimitse, että kaikki ovat tulossa. Perhe oli kuitenkin sitä ennen menossa hautajaisiin. Päivi oli puhelimessa itkuinen ja masentunut.
Pihasta lähdettäessä Marjatan miehellä Eskolla oli kummallinen tunne, ihan kuin joku olisi käynyt autotallissa. Mutta kun hän vilkaisi sinne, kaikki oli ihan ok, myös moottoripyörä oli paikoillaan.

Hautajaisissa he näkivät poliisiauton oman autonsa vieressä. Olivatko parkkeeranneet väärin? Eskolle poliiseilla oli asiaa ja hän lähti puhelimeen. Kun Esko palasi, hän oli kasvoiltaan ihan harmaa. Hän käveli Marjatan luo ja kumartui sanomaan kuuluvalla äänellä:  - Tuli ikävää kerrottavaa. Poliisi ilmoitti, että meidän tytär on löydetty kuolleena.

Päivi oli syyttänyt itsensä autotallissa ja palanut tunnistamattomaksi.
- Minun on ikävä sinua, Päivi, ikävä myös sitä elämää, mitä sinulla olisi voinut olla! Marjatta käy vuoropuhelua myös Jumalan kanssa.

Kirja jätti paljon ajattelemisen aiheita. Koskettava se oli sikälikin, kun oma nuorimmaiseni siirtyi tuonilmaisiin vain vähän yli neljäkymppisenä. Marjatta Koskenvesa kertoo oman perheensä tapahtumista, arkipäivästä, iloista ja murheesta. Kuitenkin päällimmäiseksi jää hänelle kiitollisuus niistä vuosista, jotka Päivi kuului heidän perheeseensä. Perheen rakkaus ei kuitenkaan voinut tyttöä pelastaa. 
Äidin voimakkaasta puheenvuorosta huolimatta kirja on myös Päivin oma puheenvuoro ikätovereilleen.
Kannattaa lukea!

Toiseen asiaan:  Huomenna täyttää ystävämme taata vuosia.
Lähetänpä hänelle onnittelut tässä samantien. Ja kiitokset vielä Simon hellästä hoidosta ja myös ötökkähotellista. Se saa paikkansa mökillä. 

 Eräs ystävättäreni täytti tasavuosia sunnuntaina, ei juhlinut mutta aion kyllä piipahtaa viikolla häntä moikkaamassa.
Kyllä me kaikki ikäännymme vuorollamme. Ei paha. 

Onnea vaan molemmille päivänsankareille. Paistakoon päivä poluillenne!

SITÄ JA TÄTÄ

Tuli bloggaamisesta reissujen takia reilun viikon paussi, siksi on nyt pakkomielle suoltaa tekstejä lähes päivittäin. Mutta pulputkoon nyt sanasuoni, kyllä se siitä vähintäänkin tasaantuu jos ei ihan tyrehdy.

Eilinen kova tuuli ei lannistanut sammakoitakaan, jotka kylpivät lemmentuskissaan takapihan pikkulammikossa. Niitä oli pienessä lätäkössä kymmeniä. Mistä ne siihen joka kevät sukeltavatkaan? Pian on kutua kasoittain ja auringonsäteet lämmittävät niistä pieniä nuijapäitä. Mieleen tulee väistämättä kokemus turkkilaisesta kylpylästä, hamamista. 

Meitä oli iso ryhmä, naisia ja miehiä. Naisten puolella hamamissa oli pikkuruiset pukukopit, kostea ilma, suorastaan nihkeä. Kun suoriuduimme vaatteistamme, istahdimme oleskelutilan penkeille odottamaan savinaamiota kasvoillemme. Siitä sitten saunaan, jonka rappuväli oli niin korkea, että piti oikein könytä lauteille. Lämmittelyn jälkeen suihkuun ja sitten nuorten naisten pestäväksi kukin vuorollamme. Ja taas odottelemaan hierontakäsittelyä.
Hierojia oli kahdeksan, naiset makasivat kuin hylkeet marmoridivaanilla keskellä pesuhuonetta. Hierojilla oli jännät tyynyliinat, joita kastoivat saippuavesiämpäreissä ja sitten heiluttelivat ilmassa niin, että tyynyliina oli kuin ilmapallo. Sitten se aseteltiin naisen päälle ja puserrettiin saippuavaahto liinasta. Näin alkoi hieronta. Kahdeksaa mammelia vatkattiin samaan aikaan ja lopuksi läpsyteltiin ja heitettiin vettä päälle. Hieronta oli ainakin omalla kohdallani suht hellävaraista eikä paikat kipeytyneet käsittelystä. Suihkun jälkeen sitten uima-altaaseen, muutama lyhyt veto ja lepotuoleihin, jossa tarjoiltiin turkkilaista teetä. 

Kuva on esitteestä, kameraa ei voinut ottaa tietenkään mukaan höyryyn. Reunustoilla näkyy vesipisteet ja penkki, jossa vartalon kuorinta tehtiin ennen hierontaa.

Niin, miljoonakaupunkireissun saalista kuvasin. Löysin Saara Hopean nyppylämaljan, kun oli edullinen, otin kainalooni, vaikka olin yhden itse kirpparilla myynyt ja kotona odotti vielä toinen. Ehkä ei kovinkaan viisasta meininkiä.

Ja sitten punaista:

Rejmyren tuotantoa

Tämän alkuperästä ei tietoa 

Oluttuoppi rubiinilasia

   Pieni lasivati rubiinilasia

Hevostalliin löytyi pikkuruinen keinuhevonen:

Ihme, että hevosiakin löytyy aina vaan erilaisia. Hyvä niin.

Kotiutin yhden kotimaisen kannun ja turkoosin luulasimaljan, vaikka molemmat minulla on jo entuudestaankin.

Nuottipino kasvoi myös reissun myötä, nyt voidaan laulaa ruotsalaisia "gångloteja" ihan viimesen päälle.

Ja mitäs vielä. Loppuun voisin laittaa ensin painoksi kaksi Välimeren rannalta tuomaani kiveä

ja kevennykseksi laivan taxfreesta löytämäni tukkasoljet. Pitää kyllä kutrit kasassa vaikka ei uskoisi.

Lintukokoelmaani lennähti tämä tulkku miljoonakaupungin kirpparilta. 

Aamulla kun vein petivaatteita ulos tuulettumaan, kuuntelin lintujen aamukonserttia ihan hyvällä mielellä. Laulurastaan luritus kuin soolona ja siihen tiaisten titityyt väliin, palokärjen päristely tahditti konserttia. Kevät on ihanaa aikaa. Ja takapihalla kukki myös punainen jouluruusu, jonka luulin vasta kasvattavan nuppuja.

Nautitaan täysillä, pihamaan haravointi odottaa ja sitten sormet multaan. 

JA EI KUN REISSUUN TAAS...

Vanha renkutuslaulu, missä Mäntyharjun pojat lähti reissulle.... sopisi varmaan nyt meille myös. Maanantaina noustiin iltalaivaan ja Tukholmaan piipahtamaan ihan vaan kahdestaan prinssipuolison kanssa. Kevättä hakemaan kenties.

Viikonlopun risusavottahommista niemen nokassa oltiin kai vähän uupuneita, kun ei laivan houkutukset ottaneet millään tavoin ylivaltaa. Aikaisin jo painuttiin pehkuihin kun oli käyty Mondo-kahvilassa syömässä salaattiannokset. Minä otin kreikkalaisen ja huh miten oli oliiveja läntätty annokseen. Ja fetaa. Niin suolainen salaatti, että vettä kului sen jälkeen.
Aamulla sitten pirteinä meriaamiaisen jälkeen spatseeraamaan kaupungille. Ostettiin jälleen päivän metrokortit ja ajettiin Skärholmeniin Myrorna-putiikkiin. Vastaa jotenkin Pelastusarmeijan kirppistä. Ja sieltä sitten ostelin vähän nekkoja ja punaista lasia ym. pientä tilpehööriä. Löysin myös lasisen, pikkuruisen keinuhevosen! Prinssipuoliso selasi nuottihyllykköä ja kantoi kainalossaan nipun kassalle. Jatkettiin tunnelbanalla edelleen Vårbergiin, minne entinen Skärholmenin iso kirppis on aikoja sitten muuttanut. Tiistaipäivä ei ollut niitä ihan hulppeimpia päiviä, mutta kyllä siellä myyjiä oli ja väkeä kuljeksi. Löysin punaisen lasikannun ja turkoosin lasikulhon, tosin minulla se jo oli mutta ihan tietoisesti otin kun halvalla sain (sen verran Sulo Vileniä!).
Vårbergin asemalla kuvasin lähikallion kielekkeellä kukkivia  keväisiä kukkia:

Valkovuokot ja tietysti narsissit loistivat jo miljoonakaupungin vihertävillä tienvarsilla ja puistoissa.
Palattiin takaisin keskustaan ja jatkettiin T-centralista Hjulstan suuntaan Sundbybergetin asemalle. Siellä on ollut Kaupunkilähetyksen kirppari kahviloineen. Enää sitä ei ollut, mutta vastapäinen ns. luurankokirppis oli auki ja niinpä sitten piipahdimme sisään. Löytyi Arabian pieni maitokannu, Rejmyren rubiininpunainen jalallinen malja ja jotakin muuta pientä. Istuttiin katukahvilassa, aurinko lämmitti ja jäätelö maistui prinssipuolisolle. Minä join vain Fantaa tietystä syystä. Muistan miten nuorempana Fanta maistui oikein erinomaiselle, no eipä nytkään siinä valittamista ollut.

Päätettiin sitten palata jo laivalle takaisin. Tunnelbanalla on tosi helppo kulkea ristiin rastiin miljoonakaupungissa eikä päivän matkakortti maksa paljon (eläkeläiselle 70 kruunua). Kätevää.

Gärdetin aseman edustalla availi tämä kaunotar nuppujaan. 

Ja mäen rinteessä tämä, onnenpensaaksi - tai jo puuksi - arvelin.

Lehtikuusetkin kukkivat kevätauringossa.

Alastomia puitakin vielä, mutta pensaat jo viheriöivät.

Ja nurmikko vihreänä. Tuo punainen liekö koristekirsikka? 

Pikkuruiset orvokit nostivat kasvojaan aurinkoa kohti laivarannan tuntumassa.

Siellähän se Silja Symphony jo odottaa paluumatkalle.

Tämä viehättävä rakennus Värtanin satamassa seisoo aina yhtä ylväänä ja minua ihmetyttää tuo kiipeilevä vihreys, voiko se olla jo muka villiviiniä? Kauempaa se siltä näytti mutta nythän on vasta huhtikuuta. Keltanarsissit kukkivat seinustalla. Tässä talossa voisin hyvinkin asustella. Olisi lyhyt matka nousta laivaan ja piipahtaa kotomaassa. 
No hups. Tuskin sentään miljoonakaupunkiin muuttaisin. Sen pituinen se.

MUISTOJA TURKISTA, MERHABA!

Kaupunki maan alla:
Keski-Turkista, läheltä Nevshiren kaupunkia, on löytynyt maanalainen ikivanha kaupunki, joka on antanut suojaa ennen aikaan sekä ihmisille että heidän karjalleen. Kerrotaan, että uusien rakennusten työmaalla maansiirtokoneet paljastivat sisäänkäynnin maan alle levittäytyvään tunneli- ja huoneistoverkostoon.  Paikalta löytyi maan alle useaan kerrokseen rakennettu muinaiskaupunki.
Kappadokian maanalaiset asutukset on kaiverrettu huokoiseen vulkaaniseen kiveen ja kaupungin uskotaan syntyneen jo Bysantin ajalle eli noin 300 luvulle.

Maan sisälle rakennetuissa asumuksissa oli selvästi nähtävissä 
asumisen eri tilat, keittiöt, oleskelutilat, kappelit ja portaikot sekä lisäksi eläinten suojat. Uskotaan, että maanalaisen kaupungin tilat
olisivat yltäneet yli sadan metrin syvyyteen. Jonkin uskomuksen mukaan maanalainen kaupunkiverkoston laajuus olisi yltänyt jopa Ankaraan asti. Tutkijoilla riittää mielenkiintoista tehtävää ja arviointia muinaisen ajan elämästä.

 Vulkaaninen kiviaines on pehmeätä ja eroosio näkyy myös kallioiden rakenteessa.

Tämä kuva on puistosta, jossa esiin kaivettuina on useita muinaisia kirkkoja.

Tässä kiivetään katsomaan kirkkoa sisältäpäin.

Täällä taisi olla huoneistoja myös vuokrattavissa!

Vuoriston välisiin laaksoihin oli muotoutunut mielenkiintoisia
kivipatsaita:

Alkuperäisistä suunnitelmista rakentaa maanalaisen kaupungin päälle uusia rakennuksia on luovuttu ja haaveena on maailman suurimman antiikkipuiston rakentaminen.  Siitä vaan, onnea toteutukseen.

Hieman myös dervisseistä:
Poikkesimme Konyassa Mevlanan museossa. Mevlana eli Rumi on ollut runoilija, jonka runot vielä nykyäänkin tunnetaan ja niistä pidetään. Hän oli dervissiaatteen luoja. Dervissit ovat munkkeja, joiden uskonnolliseen rituaaliin kuulu pyörivä tanssi.
Mevlanan museossa oli nähtävillä luonnollisen kokoisia dervissejä.

Tässä myös Koraani museon vitriinissä.

Eläviä dervissejä näimme sitten omin silmin. Heidän pyörivä tanssinsa oli huikeata katsottavaa. Dervissit kulkivat aluksi kumarrellen tietyn askelkuvion mukaan ja sitten antautuivat musiikin mukaan kukin vuorollaan pyörivään tanssiin. Dervissin oikea käsi on koholla kämmen ylöspäin ottamaan vastaan Jumalalta pyhyyttä. Riisuttuaan mustat viittansa he pyörivät helmat liehuen ja pystyivät sitten pysähtymään yht´äkkiä tanssin loputtua sekä aloittamaan uuden pyörimisen. Heitä säesti kolmen munkin orkesteri: lyömäsoittimet, monikielinen kannel ja jonkinlainen puhallin kuin iso ruokopilli.

Dervissimunkkien päässä oleva harmaa ja korkea möhkälemäinen hattu symboloi hautakiveä. Dervissien näkeminen oli vaikuttava kokemus.

Mantelipuut ja kirsikkapuut kukkivat, vuorilla satoin lunta ja loskaa. Mutta silmänruokaa riitti, samoin riitti myös herkkuruokaa jokaisella aterialla jokaiseen makuun.

Vai mitä sanotte alkupalapöydän pienestä osasta?  Tai sitten pullapöydästä:

Tai kenties tästä salaattipöydän valikoimasta:

Kyllä siinä mummelin silmät pyöri ja vaikea oli valita.

Jälkiruokaa oli ihan pakko valiten maistella.

Vaaka saa kotona vielä hetken odotella sulattelemista. 

Kengänkiillottajan paikka vapaana! Välineistä ei voi valittaa!

Nazirin silmä estää pahojen henkien vaikutusta, tässä puu kukkii näitä silmiä!

Vaikka Kappadokiassa ei lämpö meitä hellinyt, etelämmässä saatiin nauttia kesästä. 

Ja mikä ettei vielä joskus uudelleen Turkkiin. Antalya tai Alania ovat lämpimiä lomakohteita. Mutta Kappadokia oli ehdottomasti mieleenpainuva tutustumiskohde.