PITKÄPERJANTAITA

Muistan, miten Yrjö Jyrinkoski lausui runoa: pitkänäperjantaina päivä on aina pilvinen...
Ja niinpä se ennen vanhaan sisemmässä Suomessa oli useimmiten.
Tänään olemme saaneet nauttia auringosta ja pilvettömästä sinitaivaasta. 

Tämä kuva on tosin näpsäisty eilen, piipahdettiin niemen nokassa katsomassa, joko järvi on alkanut sulaa. No ei tietenkään vielä ole merkkiäkään sulamisesta.

Rannan puolelta tosin jo nurkkapielet alkavat näyttää kesän merkkejä. Simon kanssa kierrettiin jäällä pieniä pyrähdyksiä ja käytiin saaren rannassa. Tosin koirulia kiinnosti tyttöystävät, teki jäälle pieniä ympyröitä aina tyttökoirien suuntaan.

Se on se kevät, mikä saa hormoonit pienellä koirallakin hyrryttämään.

Emäpitäjän reissulla tavattiin utelias hevonen. Simo ei oikein ollut hevosesta kiinnostunut, haukahti ensin ja sitten meni ohi kuin ei mitään. Hevosta olisi taas tämä tallikoira kiinnostanut hiukan.

Pakko kertoa ennenkuin unohdan. Diili-ohjelmassa joukkueet joutuivat jalostamaan puupöllit rahaksi. Toinen joukkue keksi, että on olemassa Mammutti-hirsi niminen firma. Tekivät diilin, firma toi neljä metriä korkean mammuttimaskottinsa malliksi ja moottorisahataiteilija sahasi pieniä hirsimammutteja,joita sitten myytiin. 
Matkalla keskiviikkona kuulin radiosta, että mammutti oli matkalla Lahden paikkeilla takaisin kotipaikalleen pohjoiseen. Ja kas, kun istuimme syömässä Hartolan Jari-Pekassa, hurutteli järkäleen kokoinen mammutti lavetilla nelostietä ylöspäin. Ihmisten reaktiot oli melkoiset. Harmi, että en ehtinyt reagoida ja kuvata tätä merkillistä tiellä liikkujaa. No, se siitä. Ei ole aprillipila vaan totta.

Kotimatkalla eilen käytiin tätini luona Pieksämäellä. Simo oli odotettu synttärivieras, mutta vähän väsyksissä. Testasi tädin nahkasohvaa ja täti laittoi tyynyn Simon päänaluseksi. Eikös koira käynyt kiltisti päiväunille.  Saatiin kahvit juoda ihan rauhassa koiran loikoillessa. Mutta se oli vain koiranunta!

Tänään on tehty kaksi pitkää ulkoilulenkkiä aurinkoisessa metsässä.
Vähemmästäkin käy väsyttämään.

Ja hyvähän on ottaa D-vitamiinit auringon säteistä. Tosin rusketus ei taida muuttua, hih.

Kevättalven aurinkoiset päivät oikein houkuttelevat ulos kävelemään. On helppo hengittää havumetsän happirikasta ilmaa ja askel tuntuu kevyeltä. Hiihtäminen taitaa jäädä tältä talvelta tyystin, vaikka sukset on otettu autokatokseen odottamaan. Tai ehkä sitä vielä joku aamu... saa nähdä.

Huomenna pitänee ostaa tuokkonen mämmiä, että tulee jotenkin pääsiäisen aika huomioitua. Paistoin tänään pari marjapiirakkaa. Huomenna om vanhimman lapsenlapseni tasavuosisyntymäpäivä, sitä mennään illalla juhlistamaan yhteiseen ruokapöytään.  Ja tietysti munia pitää keittää, vaikka ei värjätäkään enää.
Siinäpä sitten hurahtaa pääsiäisen pyhät, kellot siirretään kesää kohti ja odotellaan lumien sulamista. Tulee ne lämpimät säät kuulema heti kesän alussa! Vaikka kyllä minulle nämä kevätpäivät hyvin kelpaavat. Nautitaan nyt näistä ensin.

Iloista ja munarikasta Pääsiäistä!

KEVÄT PISTÄÄ PÄÄN PYÖRÄLLE...

Lämmin aurinkoinen lauantaipäivä. Viimeiset lumet soljuvat katolta rymisten. Taitaa jo nousta plussan puolelle.

Aamulla vielä metsäpolulla vilakkaa, puiden varjot pitivät polun pinnan niin kovana, ettei hankeen uppoamisen vaaraa ollut. Pieni koira kipitteli tassukoillaan reippaasti metsän siimeksessä, minä välillä pysähtelin kallion päällä nauttimaan lämpimästä auringonpaisteesta, D-vitamiinit talteen, nääs. Aamulla haikailin avantoon mennäkseni, mutta Simon lenkin jälkeen en sitten enää hinkunutkaan. On jäänyt muutama pulahdus flunssan vuoksi väliin. Nyt alkaa jo olla helpompi olo kaikinpuolin.

Jotenkin tämä elämä menee vaan kuin päätä käännellessä. Tuntuu, etten mitään saa aikaan. Vaikka puolustelen itseäni kysymällä, että pitäiskö, jää huono omatunto kuitenkin kalvamaan. Pyörremyrsky tarvittaisiin tähän huusholliin fengsuijaamaan.

No, sain sentään keittiön työpöydältä tarpeettomat heiteltyä. Mutta sitten nuo muut hyllyt ja pöydät. Sääliksi käy jälkipolvia, joutuvat ottamaan siirtolavan saadakseen mummelin huusholliin jotakin rotia.
Mutta aikaa siihen ehkä vielä on. Ei ole päässäni vikaa. Ihan nyt virallisesti todettu magneettikuvauksen perusteella. Hyvä näin. Lennelkööt justeerisahan teräkuviot näkökentässäni. Ehkä se on vain kivutonta migreeniä. Vuosikymmenet kestin sitä kipuineen. Lähes joka viikonloppu, selvää stressimigreeniä. Vaan nyt stressit ohi ja elämä omaa. Vielä on parin viikon päästä toinen kontrollioperaatio, jos siitä saan puhtaat paperit, pitää vaan todeta, että on mamma ihan jees. Päällisin puolin.

Pojat ovat ajelleen risuja pihan laidasta. Metsäyhtiö on hakenut lähes kaikki pöllit, onneksi. Jäljellä on yhden kuorman verran, mutta kun tipottain noutavat, voi hyvässä lykyssä vielä ehtiä piha niin pehmeäksi, että tukkirekka uppoaa akseliaan myöten. Sitä en kyllä haluaisi nähdä. Toivottavasti ralli loppuu ensi viikolla ja pihanurmikko kestää viimeisetkin yli ajamiset.

Näin sitä saa postauksen syntymään tyhjästä. Eipä tullut edes hiirelle takkia, joten lopetan hyvän sään aikana. Viikonloppua, lintujen liverrystä ja auringonpaistetta!

PS. tuhat kuvaa kertoo enemmän kuin sata sanaa. Vaan kun ei yhtään kuvaa ja sanojakin vaan höysteeksi. Hm.

KOIRAMAISIA MIETTEITÄ

Tässä Simon siivouspartio, huomenta! Ihana auringonpaiste, pakkasta kymmenen astetta ja hanki kantaa. Ei muuta kuin ulos reippaalle aamulenkille.

Eilisellä lenkillämme tunnelin takamaille tapasimme maalaripoikia ravistelemassa spray-maalipurkkejaan tunnelissa. Ilman hengityssuojaimia pojat suihkuttelivat värejään betoniseinään. Liuottimen haju oli niin vahvana, että Simolla oli vaikeuksia ohittaa poikia ja purkkiarsenaalia. Lupasivat kyllä kiltisti viedä tyhjentyneet purkit mennessään.
Nyt aamutuimaan ei enää maalinhajua ollut tuulen läpipuhaltamassa tunnelissa. Mutta niitä korkkeja, muovisia, mustia, sinisiä, valkeita, tiivisterenkaita ym. pitkin ja poikin. Pysähdyimme keräämään korkit yhteen läjään ja seuraavalla lenkillä otetaan roskapussi mukaan.

Muutenkin vähän siivoiltiin. Otin pihasta rautalapion "kävelykepiksi" ja heittelin sillä kääntöpaikan pesäpalloräpylän kokoiset koiranläjät "metsähallituksen" puolelle. 
Tämän aamun paikallislehdessä näköjään alkoi joka keväinen yleisönosastokirjoittelu koirien jätöksistä. Totuuden nimessä on sanottava, että vastuullinen koiran talutushihnan toinen pää ei jätä lemmikkinsä jätöksiä kävelytielle eikä pissata koiraansa toisten portinpieleen. No, toisaalta on ehkä vaikeata kahlata hangessa metsään, mutta...  Onneksi Simo on niin pieni ja jätökset myös, pyllistää onneksi aina tieltä poispäin ja poikakoiran tapaan ruikkii teelusikallisen kerrallaan lumikokkareen tai risun sivuun. Kätevää on kääpäistä kakkakasa pieneen muovipussiin, jos paikka on sellainen, että kikkare jäisi häiritsemään muita liikkujia. Omat metsäpolut ovat todella hyviä ulkoiluttamisreittejä, siellä voi jättää kasan lannoitteeksi. Muuten, ketut ja supit tekevät kikkareensa aina keskelle tallottua polkua! Ei taida niiidenkään takapuoli tykätä lumesta...

Eilen lukaisin Sirkka Garamin kirjan. Siinä hän kertoo Likka-koiransa kasvamisesta perheen jäseneksi. Tuntui todella tutulta tarinalta, vaikka mitään sotkuja Simo ei tehnytkään jos jätettiin yksin kotiin hetkeksi. Ja samanlainen kohtelu oli Garamin perheellä kuin meillä ja Simolla yritettyämme emäpitäjän oluttelttaan pari kesää sitten. Onneksi taitaa jo enemmän olla ymmärrystä koiraperheitä kohtaan myös terasseilla. No, aika harvoin meillä näitä tilanteita.

Meitä huolestutti, että metsäyhtiö ei alkanut ajaa puukasoja pihan reunoilta. Tie metsäkoneille ja rekoille on aurattu osittain pihanurmikon yli, joten pelkäsimme kevään pehmentävän ajouran niin, että syntyy katastrofi.

 Nyt onneksi rekka haki eilen kaksi kuormaa ja toivottavasti tänään lähtee koivutukit myös pyykkitelineen takaa. Havuja ja oksia ajettiin jo ja viikonloppuna taas on mönkijälle peräkärryineen urakkaa.

Reippaan aamulenkin jälkeen on aika ottaa rennosti ennen päivän varsinaisia haasteita.

Niinpä minä myös suljen tietsikan ja kippaan matot tuulettumaan raikkaaseen maaliskuun pakkasaamuun. Se on moro!

TUULETTUMASSA

Jotenkin tää vanha rouva tässä tuntee itsensä koin syömäksi villapussukaksi. Näin keväisin sitten tekee mieli tuulettumaan. No onhan sitä huisketta toki ollutkin.

Ensin iski flunssa. Tiistaina ei laulu kulkenut kun kurkussa oli kaktus. Sitä sitten kurlailin. Sain nuhan keskiviikoksi. Ihan oikean valuvalu-nuhan. Torstaina piti lähteä risteilemään miljoonakaupunkiin. No niin kipeä en sentään, että reissua laistaisin.
Matka meni suht hyvin. Aurinkoinen Tukholma näytti keväisemmältä kuin tää meidän hankijänkä.  Meri oli lähes auki, tai no riitettä ja ohutta jäätä, jota laivan laineet sitten survoivat entisestään pienempiin palasiin.

Tuli vaan mieleen Itämeren hylkeet, luodoille joutuvat nousemaan kuuttejansa synnyttämään ja hoitamaan, kun ei yhtään kantavaa jäälauttaa...

Lähempänä Tukholmaa rannat jo melkein sulana, joutsenia näkyi rantavedessä joissain paikoin.

Sen verran sulaa, että pystyivät räpylöimään eteenpäin.

Ja linnoitusbunkkeri paikallaan. Taitaa olla vain näön vuoksi, eihän mikään kuitenkaan uhkaa, ei ainakaan suomalaiset, hih. Ihan ystävällismielisinä saapuvat laivat pullistellen viettämään päiväänsä miljoonakaupungissa.

Kansankodin kerrostalon peilaavat aamutyynessä vesihileessä.

Yritin takoa päähäni, että pidän matalaa profiilia enkä osta mitään, mitä ilman suinkin voin olla. Vaan pitihän sitä tehdä Vilenit, eli kun halvalla sai, niin ei kun reppuun. Näitä Arabian vateja oli Vårbergin 
koijarilla kaksin kappalein ja me veljesten vaimot siis otimme ne molemmat, yhden kummallekin. Nyt on, mistä tarjota. Pitäs vaan selvittää, kenen suunnittelema tämä Korento-vati on.

Ja kun ostamisen alkuun himoni päästin, ilman tätä Rejmyren lasia en voinut olla.

Tämä pieni Olympia-malja lähti myös mukaan, siitäkin huolimatta, että olen kerännyt näitä kolme puolen tusinan sarjaa kera isompien hedelmämaljojen. Mutta särkymisvaraa pitää kai olla?

Pieni punainen simpukkavati tarttui myös mukaani. Kippofanille tuli taas hyllyjen täytettä. Hullu olen...

Kirppareilta voi löytää myös edullisia käsitöitä. Itse en osaa - tai jaksa virkata. Siispä nämä kaksi pikkuliinaa käärin myös taskuuni.

Yllätyksekseni sain sitten prinssipuolison veljen vaimolta tuliaisena tällaisen Muranon lasikorun. Aivan ihana. 

Prinssipuolison selasi nuottipinoja ja löysikin sieltä uusia lauluja ja muitakin kappaleita laulu- ja soittopiirille.

Pieni kuonolainen oli kisulassa hoidossa. Ja taas reagoi poissaoloomme vatsanmurinoilla. Ihme koiruli kun ei muuten murise, mutta vatsa. Se ikuinen ongelma! Tai sitten se, että me ollaan liikaa menossa.

Mutta nyt ollaan kotona taas. Ja koirulilla elämä hyvin. Vatsa toimii ja raksut maittaa. Ja aurinkoisella sohvan selustalla on hyvä päivystyksen välissä ottaa pienet nokoset.

Sorry, en ole kommentoinut postauksia, koska minulta oli hävinnyt lukulista taivaan tuuliin. Nyt äsken huomasin sen palautuneen. Mikä mättänee.
Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille tasapuolisesti!

VIISI KERTAA SEITSEMÄN

Sanotaan, että koiran yksi vuosi vastaa seitsemää ihmisen elinvuotta.
Jos näin on, tänään Ernon päivänä  pieni koiruli Simo Sallinpoika Hurtta on keski-ikäinen mies!  Simolla on tänään 5-vuotissynttäripäivä!

Herätys! Nyt ei ole unikeon vaan Simo-pojan päivä!

Vieläkin venytyttää, mutta kyllä se tästä vähitellen...

Nyt olisin jo valmis leikkimään, tässä on kala, yksi lempileluistani...

Eikö ketään kiinnosta ?!?

Ettekös te ollenkaan tajua? Minä haluan leikkiin mukaan...

Pitääkö oikein sanoa kova sana, vaikka on syntymäpäivä ja kaikki...?

No joo, kiitos nyt, olihan se synttäriaamun leikkituokio ihan kiva. Ja raksut kupista vetäisin heti herkkupalojen saattamana tuulensuojaan.

Lumipyryn ja tuulen takia piti vetää takki niskaan aamun ulkolenkille. Nyt taas takaisin sisällä ja kaikki hyvin. Mitähän hauskaa syntymäpäivänäni vielä saankaan kokea? On ihan kiva olla päivänsankarina. Vaikka kyllähän minua tässä huushollissa huomioidaan kiitettävästi ihan aina. Taidan olla oikea sydänkäpynen!

Terveisin Simo, 5-vuotta.

PAKKASPÄIVIÄ JA LUMISADETTA

Säätiedotusten mukaan tämä ajankohta on ollut kylmempi kuin keskimäärin. Yöt on pakkasöitä, yli kahtakymmentä astetta täälläkin eteläisessä Suomessa. Aamulla pakkanen hellittää, mutta jos ei aurinko paista, pysyy talvinen tunnelma tiukasti. Lumisateita on saatu, eilinen ajokeli pöllyävän lumen vuoksi oli hetkittäin huono, tänään on sitten satanut leijailevia valkohiutaleita hiljalleen vain noin sentin verran maan pinnalle. Uuden lumen sanotaan kuitenkin olevan vanhan lumen surma, mutta ei pakkaslumi entistä sulata. Tiukassa otteessa pitää talvi meitä vielä maaliskuussa. Ja linnut, jotka auringon paistaessa pitivät jo keväistä konserttiaan, ovat siirtyneet syvemmälle metsän suojaan. 

Auringon paiste sunnuntaina houkutteli Simon myös päivystyspaikalleen loikoilemaan. 

Ikkunan takana pitkä jääpuikko räystään reunalta tiputteli kirkkaita vesipisaroita alla olevaan lumipenkkaan.

Iloisen yllätyksen lumisateen keskelle toi postipoika eilen.
Vanha hiiriruno kertoo, että "kun liukkaasti liikkuu ja polkuja raivaa,
niin aitassa paistit ja makkarat kiikkuu". Tämä tuli mieleeni kun nopsaan vastasin Pihin naisen tarjoukseen Saima Harmajan runokirjasta Elämä on kaunis. Upea kirja, kuvitus on Sinikka Hautamäen. Kiitos Pihi nainen, teit minut hurjan iloiseksi.

Nyt on hyvä lueskella runoja, flunssa hiipii ja kurkussa tuntuu kaktus. En ole kyennyt avantoon tällä viikolla kertaakaan, yhtenä syynä on nuo rekat jotka rylläävät puupölkkyjä takapihan reunaa pitkin. No, tekosyy tietty. Olo on ollut vähän tukkoista. Ja parin päivän päästä pitäisi  seilata miljoonakaupunkiin. Ihan A-luokan matka, hih. No siinä mielessä, että prinssipuoliso haluaa (?) viettää laatuaikaa kanssani kokonaisen miljoonakaupunkipäivän verran. Muutenhan tuo piipertää noilla risukasoillaan kassaroineen kaikki vapaa-aikansa. No, jos eläkeläisellä nyt vapaa-aikaa, hih.

Vaikka mieluiten lennähtäisin lämpöiseen. No, kuukausi vielä ja meillä alkaa kevät lämmittää, toivotaan ainakin. Ennustetaanhan, että kesä sitten tulee ihan humahtamalla tällaisen talven jälkeen.

Simo on sitä mieltä, että kirjoittamiset shutup! Mangustaa vieressä siihen malliin, että on jotakin vailla. Läheisriippuvainen koirulini haluaa myös laatuaikaa? Siispä shutups!

Tässä myöhästynyt naistenpäiväruusu kaikille naisille!

Jokainen nainen on jokainen päivä ruusunsa ansainnut, eikös?

NAISTEN PÄIVÄ VAI NAISTENPÄIVÄ

Oikeinkirjoitussäännöistä viis, molemmilla tavoilla on oma merkityksensä. Naisten päivä voi olla mikä päivä tahansa, mutta tänään vietettiin kansainvälistä naistenpäivää. Ruusut ja terveiset ovat blogien välityksellä lennelleet ja ilahduttaneet meitä naisia.

Aurinkoinen pakkassää houkutteli meidät Simon kanssa jo aamusta pitkälle lenkille. Ihan piti silmiä siristellä kun aurinko paistoi.

Pakkasta oli kuitenkin yli 15 astetta ja pienen koirulin tassut olivat jäätyä. Välillä otinkin Simon syliini ja lämmitin pieniä tassuja. Mutta onnellisesti pääsimme takaisin kotipihaan, lenkillemme tuli pituutta ainakin yli neljä kilometriä.

Iltapäivällä minulla oli opistolla kirjoittamisen opiskelua, ykskaks tuli lunta taivaan täydeltä. Olin luvannut kävellä kotiin ja puolessa välissä matkaa olin jo ihan väsyksissä (reilut 3 kilometriä matkaa) siitä syystä, että katujen ja kävelytien pinta oli jäässä ja siihen satoi sitten lunta päälle. Varovainen askeltaminen nosti reidet maitohapoille. Mutta sisulla jatkoin, muistin pitää suuni kiinni ja kielen pois hampaiden välistä jos vaikka olisin kaatunut. Sanotaanhan, että kieli keskellä suuta!?! Minulla sitä varten hampaat yhdessä, ettei kaatuessa kieli jäisi hampaiden väliin ja napsahtaisi poikki...

Vaikka hyvähän taas auringon helottaessa oli muuten kävellä.
Jotkut kun jopa fillaroivatkin pelkäämättä kupsahtamista.

Onneksi pääsin kotiin ja lösähdin väsyneenä lempparilöhötuoliini katsomaan lemppariohjelmaani Lemmen viemää. Simo käpertyi koppaansa kädenmitan päähän. Siinä se aina "katsoo" kanssani suosituimmat telkkariohjelmat.

Prinssipuolisolla on kova urakka karsia noita oksia ja latvuksia.

Pihassakin on havukasoja odottamassa peräkärryyn kuormaamista.

Ahkerasti siellä kassara heilui pakkasesta huolimatta. Oli kyllä melkoisen naatti lopetellessaan askareensa. Mutta saunan löyly virvoitti taas selkä- ja käsivarsilihakset ja aamulla on taas sama höökä päällä. Ajateltiin kuormata risuja tuonne motarin lähelle ja sitten vähitellen niitä poltella, tai antaa sitten vaan maatua.
Metsäyhtiö on hakenut vasta yhden autokuorman pöllejä pois, ensi viikolla on luvassa noutoa lisää. Hoputin, koska en halua, että pihan läpi aurataan tietä vielä tulevanakin talvena. Ans nyt nähdä, sillä kelien lämmettyä ei ole mitään mahdollisuutta ajella pyykkitelineen vierestä metsälöön.

Illalla sytytin kynttilän tänään haudan lepoon siunatun serkkuni muistoksi. Viime kesän serkkutapaamisessa hän kertoi vakavasta sairaudestaan ja vaikka toivoimme elämän voittavan, realiteetit olivat vähäiset. 

Mutta jokainen meistä vuorollaan on lähtevä noutajan mukaan. Toiset elettyään pitkän elämän, toiset kesken parhaimman työikänsä.
Totta on, että elinpäivämme ovat niinkuin ruoho. Kun tuuli käy ylitsemme, ei meitä enää ole. Onneksi jää muistot, joita aika kultaa.
Minulle jäi serkusta erittäin lämpöiset muistot. 

Naistenpäivän ilta hiljenee. Pojat ovat jo vaakasuorassa ja minulla alkavat silmäluomet jo lupsahdella siihen tahtiin, että on aika lopettaa sanojen suoltaminen ja siirtyä makkarin puolelle. Hyv´ yötä vaan...
tai niinkuin vanhat ennen sanoivat: hyvää yötä, Jeesus myötä. Miten vaan.

ONHAN SE MUKAVA REISSUSTA PALATA

Matkailu avartaa, sanotaan. Pieni irtiotto arjesta oli valtakunnallinen harmonikkaristeily sunnuntai-illasta maanantain iltaan.

Vuosia on risteilytapahtuma toiminut sekä Kultaisen että Hopeisen harmonikan  loppukilpailuun valittavien karsintana. Niin nytkin. Laiva oli lastattu harmonikoilla ja varsinkin innokkailla soittajilla. 

Paitsi nuo nuoret kilpailijat myös varttuneemmat esittelivät soittopelejään ja soittotaitojaan laivan käytävillä. Joskus oli ihan mahdotonta päästä käytävää eteenpäin, kun innokkaita laulajia ja kuuntelijoita oli kasaantunut soittajan tai soittajien ympärille.

Ja ohjelmaa laivassa oli perinteisesti. Esittelyjä, konsertteja, kilpailuja, tanssia. Laivan yökerhon tanssilattia oli niin turvoksissa, että väliin ei päässyt helpolla vaikka kuinka tanssivarvasta olisi kutittanut. Eikä varsinkaan mitään kuvioita siellä pystynyt tanssimaan, mentiin yhdessä hytkymällä kuin pyöreässä pilkkumissa liikutettu aladobi.Vaan tuntui kaikilla olevan paitsi hiki myös hauskaa. Ja mikä ettei.

Tämä näytteillä ollut harmonikka olis mun lemppari...kaksirivinen ei ole kovin helppo soittaa kuitenkaan. Mutta nätti ja kevytkin on.

Laiva seisoi yön ja maanantain aamupäivän Tallinnan satamassa. Risteilymatkustajilla ei ollut lainkaan mahdollisuutta nousta maihin.

Vertasin reissua viime vuoden vastaavaan, silloin lähtösatama oli Turku ja piipahdettiin Tukholmassa. Ja henkilökunta oli suomalaista. Nyt henkilöstö oli laidastaan virolaista ja palvelualttius oli kovin kyseenalaista. Eron aisti selvästi. On se vaan ihmeellistä, että vaikka palkka syntyy siitä, että matkustajia riittää, sitä ei ole oikein mielletty. No, kyllä Viikkariakin on joskus sanottu ketsuppilaivaksi ja pidetty Siljaa huonompana. Vaan on punaisilla laivoilla kuitenkin ystävällistä henkilökuntaa.  Ja kahvikupinkin saa niin halutessaan ilman puuroa ja buffettia. 

Tälläkin Wettexillä olis ollut kovastikin pyyhkimistä....

No, jos ei takerru lillukanvarsiin, reissu oli ihan ok. Kuultiin paljon musiikkia, Soittilan ja Lepänhaaran duo vahvistettuna Lankisella nauratti pubissa molempina päivinä kuulijoista pullistelevaa tilaa.
Monta mukavaa vitsiä kuultiin virtuoosimaisten hanuriesitysten lomassa. Näiden poikien seurassa ei tule suru puseroon.

Meillä oli lyhyt bussimatka satamasta kotiin. Lahden motarilla oli Malmilla jo peräänajoja ja jonoa mutta Porvoon moottoritiellä rekan kaatuminen oli aiheuttaa huonossa säässä viime vuoden kaltaisen peltirysän. Onneksi ei kuitenkaan monta autoa ollut suistunut tieltä.
Ajokeli oli huono, joillakin oli matkaa aina Kuusamoon asti. Toivottavasti myös heillä meni kotimatka hyvin.