SYYSARVONTAA JA SANAHELINÄÄ

Hip huraa. Uusi viikko, aurinkoista ja pientä pakkasta. Kuntavaalien tulokset tiedossa. Vaalimakkaroita, vaalirokkaa, kahvia ja karkkeja on ollut tarjolla. 

Meikäläistä enää kuntavaalit niinkään hetkauta suuntaan eikä toiseen, se aika on kohdaltani ollut ohi jo vuosikymmenen ajan. Onnea ja menestystä vaan uusille päättäjille, haasteita on tulossa riittämiin.


Aamulla kun avasin blogin, näytti lukema tosi hauskalta.

Ja mitäs minä sanoin;  kun neljäkymmentä täyttyy, on arvonnan aika. Ei silti, että moniin muihin blogeihin verraten tämä olisi super, mutta minulle ihan iloinen juttu, että näin monta luentakertaa on laskuriin tallentunut. 
Siispä laitetaan sylyä pyttyyn. Arvonta alkaa nyt ja päättyy 11.11. (mikä muistini mukaan oli vanhassa allakassa nimipäiväni, hih!) joten arpavoitot pääsen paketoimaan ennen pikkujoulua.
Ja säännöt on ne entiset: kommentista yksi, jos lukija ja kommentoi niin kaksi ja jos vielä sen lisäksi linkittää, saa kolme arpaa. Muista kertoa, monellako arvalla olet mukana!

Ja palkinnot, tietysti:
Ensimmäiselle joulunpunainen lasimaljakko, jonka korkeus on sama kuin norm. postikortin! Sanoo nimimerkki "mitat hakusessa", hih.

Toiseksi noussut arpa voittaa viime vuoden antologiamme Aaltojen hiomat. Jos käy niin huono tuuri, että on sen jostakin syystä jo saanut, voi vaihtaa vaikka Kultarikkoon!
Ja lohtuna sitten levy Fazerin sinistä suklaata kolmannelle voittajalle.
Joten mitäs tässä muuta kuin kommentteja lootaan!

Eilen oli Simon nimipäivä. Arvaatte varmaan, että vaalipäivän istunnoista huolimatta koiruli sai hurjasti rapsutuksia kera namipalojen. Simo valmistautuu huolella tehtäväänsä arpajaisten virallisena valvojana.

Lepohan on tunnetusti sama kuin että rahaa tilille laittaisi!

Mukavata alakanutta viikkoo tässä ennee toevottelen enkä voevottele.
Kaekki on iha hyvällä mallilla, hih.

VALKEAA UNTUVAA...LUNTA!

Nyt se on tullut. Ensilumi. Perjantai-aamun ensimmäinen havainto: maa valkeana ja maisema valoisa. Nopeasti vaihtui syksystä talveen.
On kuin pihamaalle ja pensaisiin olisi heitelty marenkivaahtoa.

Viikonloppua leimaa kunnallisvaalit. Suuri osa aktiivisista äänestäjistä on hoitanut homman ennakkoon. Se on niin helppo tapa käyttää oikeuttaan ja velvollisuuttaan. Mutta varsinainen vaalipäivä on osalle kuntalaisista se ainoa oikea tapa käyttää ääntään. Ja perinteisesti vaalipaikoilla istuu totinen vaalilautakunta rivissä valmiina tarkistamaan henkilöllisyyttä ja ojentamassa äänetyslippua.
Sisso! Olen aiemmin toiminut vaalilautakunnan puheenjohtajana vuosikaudet, nyt onneksi käyttävät vanhaa rouvaa vaan varajäsenenä.
Tapana on ollut, että varajäsen toimii vaaliavustajana tarvittaessa ja hoitaa vaalipaikan järjestystä sekä hoitaa sijaistukset. Siispä huomenna remmiin.

Kaikenlaista hässäkkää on mediassa ollut kuntavaalien tiimoilta. On ehdokkaita, jotka eivät kerro, ovatko työelämässä vai eläkkeellä, kuka maksaa mainokset, minkä kunnan valtuustoon on pyrkimässä, pyytävät ottamaan kännykällä kuvan täytetystä vaalilipustaan ja lähettämään sen ehdokkaalle arpajaisiin, samoin niitä, jotka eivät kerro, minkä puolueen ehdokkaina ovat. Tätä viimeistä ei kertonut mainoksessaan myöskään kohudosentti. Hän jos kuka on nyt saanut ilmaista mainosta, tosin ei ehkä niin positiivista. Parissa viimeviikon aikakauslehdessä kertoo mm. hänen Italiassa asuva exänsä, millaista elämä - lyhyt kaiketi - oli kohudosentin rinnalla ja miten vieläkin mies vaatii yhteisen lapsen huoltajuutta, tällä kertaa italialaisessa oikeudessa, sillä suomalainen oikeuslaitos antoi äidille huoltajuuden.
Luulisi nyt dosentin näkevän metsän puilta. Ja puhuvan myös naapurimaan medialle totta. Mutta jos toisten elämällä leikkiminen on kivaa, sitä voi jatkaa, varsinkin kun paino pussissa piisaa. Limsatehtaan ex-toimitusjohtajan pojalla. Vaan niinhän Nalle Wahlroosillakin oli nuoruusajan poliittiset seikkailunsa. Nyt hänen tärkein sanomansa lienee lausahdus, ettei varattomien ja vähäväkisten tartte tulla kantamaan kengissään hiekkaa pankkisalien lattioille. Jaapa jaa. Vaan onnea ja menestystä dosentille espoolaiseen kuntapolitiikkaan, jos sattuu niin onnekkaasti, että saa äänivyöryn ja pääsee sisään.

Juhannusruusu torstaina ja perjantaina!

Nytpä tuli liturgiaa lauantain tarpeeksi. Jalat maahan ja kotiaskareisiin. Prinssipuoliso lähti torvea töräyttelemään ulkoilutettuaan sitä ennen koirulin. Olen tosi onnellinen siitä, että löysin Simolle tepsivän - ainakin toistaiseksi - keinon estää polviensa jatkuva nuoleminen vereslihalle. Cothivet-yrttiöljyä apteekista ja sitä suihkauttamalla on polvet lähes kunnossa ja karva kasvaa.
Haavasumutteessa on sellaiset aromit, että koivet saa olla rauhassa.
Eikä enää tarvitse laittaa muovista kuonosuojaa edes yön ajaksi. Helpottaa.

Pakkasta on liki kymmenen astetta. Lammikon pinta ohuessa jäässä.
Saa nähdä, pysyykö lumi. Epäilen, sillä routa ei ehtinyt maata kovettaa. Ja vesisadetta on luvattu alkuviikosta. 
Omenapuuhun jäi talviomenat, eilen pikaisesti putsasin ämpärillisen jäisiä omppuja soseeksi. Nopea tapa saada tasaista sosetta muuten kuin iät ajat keittämällä: kiehuneet lohkot tehosekoittajaan ja sitten sokerin kanssa kiehautetaan uudelleen sose purkitettavaksi.. Pakastimeen laitoin. Olen kokeillut omenasosetta, kun sitä on tullut tänä syksynä paljon, myös marjapiirakkataikinaan. Korvaa hyvin kermaviilin ja antaa muhevuutta piirakkapohjaan.

Laiskuus on hyvä lahja, mutta välillä on pakko tehdä eläkeläisenkin jotakin. Nyt on iskenyt sukankutomisvimma. Vasta seitsemän paria on valmiina. Seitsemääveljestä on kerällä lähes muovikassillinen, saa vielä puikkoja sytkyttää ihan sielun kyllyydestä. Tänäkin jouluna lahjat on pehmoisia. Puhun pehmoisia ja annan sukat. Niin se menee.

Mutta pian menee tämäkin lauantai, ellen nyt justiinsa ota itseäni niskasta ja tyhjennä tiskikonetta alkajaisiksi. Vaan sitä ennen on saatava kupillinen kahvia. Kofeiinin virkistämä pää sitten toimii loogisemmin ja saan ehkä jotain aikaankin. Katsotaan. Hih.

VIRSTANPYLVÄITÄ

Kyllä meikäläinen on  tekstiä suoltanut. Ennen eilistä oli postauksia 500 ja myös runonpunontapuolella 50. Ehkä pitäs vähän hillitä vauhtia. Tai olkoon.  Mahtuuhän tänne bittiavaruuteen sanoja tyhjänpäiväisyyksistäkin. Ja ainahan voin vedota siihen, että "minä en muista mittään..."  mikä todellakin alkaa olla jo ihan totta. Vaan sitäpä se ikä (vä?) teettää. No ei ikävä, siitä pitävät nämä asuinkumppanini, prinssipuoliso ja koiruli, päivittäin huolen, hih. Ja tietenkin kaikki blogissani piipahtavat ja vakilukijat. Tervetuloa vaan lukijaksi Hilja Helena, toivon sinun viihtyvän anja-reginan aitassa.


Tilaston mukaan sivunäyttöjä on hieman yli 50.000 ja virallisen laskurin (löysin sen joskus myöhemmin mittaamaan kävijöitä) mukaan pian 40.000. Olen tosi iloinen jokaisesta kurkkaajasta. Kun joku ystäväni kysyi nyt syksyllä, että miksi kirjoitan blogia tai kenelle sitä kirjoitan, osasin vastata vain, että tämä on kivaa ja toisaalta olen saanut paljon blogiystäviä, jotka käyvät juttujani lueskelemassa. Eikö siinä ole jo motiivia tällaiselle, joka yleensäkin on kirjoittanut itsestään ulos myös kaiken huolestumisen ja pahanmielen. No onneksi en blogiin kai niin känkkäränkkääkään ole ollut tunkemassa, pieniä pilkahduksia vaan. Oman arvioni mukaan tietysti.

Tuon tilasto-osan jälkeen (en sillä nyt hurmostella tahdo) muutamia kuvia eiliseltä luontoretkeltä. Vaikkapa laulun tahtiin ulkomuistista:

"Kaksi vanhaa puuta, sateen pieksämää...ja kaiken aikaa alla maan ovat juuriansa yhteen punoneet..."

"Punaiset lehdet vaahterasta maahan leijaa, kesä on mennyt, iloni raukenee..."  tosin ovat pilvikirsikan!  

"Pilvet on valkeita lampaita, ne ajan minä taivahan tarhaan..."

"Ne sammalmättäälle, tuuditellen hiljaa nukkumaan..."

"Hiljainen on kylätie...en enää kuule sun askeltes kaikua..."

"Vaahdoten pauhaa virta suuri, vihainen tuuli ulvoo vaan..." ja ihan oikeasti on vaahtopallo pienen puron alajuoksulla...

Sherbourgin sateenvarjot! "sadetta mä kuuntelen ja se yltyy vaan..."

"Orvokkini tummasilmä, kultasydän pieni, katsot aina lempeästi kun käy luokses tieni..."

"On ohdakkeist´ astella orpopojan tie, tie pitkä ja mittaamaton..."

"Korpikuusen kannon alla on Mörri-Möykyn pesä, siellä on elo, ja siellä on olo, ja peikolla pikkuinen kolo...."

"Kas meillä oli maalari ja ruokatuntiaan kun läks hän viettämään..."

"..oon meripeikko, rähähhähhää, purtes on heikko, se aaltoihin jää, tyirähhähhää---"

"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, ne hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa..."

Tästä tuli läpälässyä. Idea ei ollutkaan niin timangi kuin mitä alkuun luulin. Vahingonkorvauksena on pakko järjestää arvonta silloin kun neljäkymmentä tuhatta tulee täyteen. Siis kolmesataa piipahdusta tarvitaan. Mietintämyssyyn palkinto nyt heti. Drai-drai-drallallaa...

MYSTINEN YLLÄRIKIMPPU

Aurinko paistaa. Harvinaista valoherkkua tänä syksynä. Kiertelin puutarhassa katsomassa viimeisiä syksyn värejä. Vielä on kesää jäljellä, tosin ei enää kauan, sillä lunta on jo huomiseksi luvattu tänne eteläänkin. Saapa nähdä. Nyt vielä nautitaan aurinkoisesta syyssäästä.

Villiruusun kiulukat tarjoavat c-vitamiiniaan. Vitamiineja on tarjolla myös mansikkavadelmassa, joka viimein on saanut ensimmäisen marjansa tarjolle:

Eipä tosin maistunut "ei hongalle tai haavalle"  eli aurinkoa olisi tarvinnut makeutuakseen. Siirsin koko mansikkavadelman uuteen paikkaan vaikka se yrittääkin vielä kukkia ja kypsytellä uutta hedelmäänsä.

Mansikkakin vielä pinnistelee muka uusia kukkia ja marjoja. Taitaa ehtiä talvi tulla sitä ennen.

Ja on sillä kypsymässä jo isot raakileet. Vaan ei enää ehdi millään.

Keltaiset vadelmat sen sijaan ehtivät kypsiksi - tai ainakin keltaisiksi. Eipä niissäkään juuri makeutta enää, mutta viilin kanssa ihan ok.

Ensi kevään varalle kylvin eilen kolme siemenpussia. Euroopansorvaripensasta, orjanlaakeria ja tähkäkimikkiä. Saa nähdä, toimiiko syyskylvö ja nouseeko keväällä yhtään tainta. Toivottavasti.

Simon kanssa tehtiin pitkän kaavan mukaan metsä- ja kalliolenkki aurinkoisen päivän houkuttelemana. Metsävadelmiakin vielä puolukoiden ja juolukoiden lisäksi metsässä löytyy. Tosin ovat jo luttanoita eivätkä maistu miltään, paitsi puolukat tietysti.Pitänee postata siitä sitten oma laulunsa. Ja yllätysten päivä tänään. Muutamat nimpparionnittelut on tullut e-kortteina, tekstiviesteinä ja puheluina. Metsästä palattuamme kiikkui takapihalla Simon juoksunarussa iso ruusukimppu. Ei korttia mukana, joten kiitos tuntemattomalle. Kaunis ruusukimppu saa mielen tosi iloiseksi. No, kyllä minulla aavistus on kimpun tuojasta.

Kiitos kukkasista ystävälle ja iloa tähän viikkoon kaikille Anjoille ja  blogiystäville.

SE NÄYTTÄÄ IHAN SYKSYLTÄ

Vettä sataa. Siis tämä on aamun säätiedotus. Samanlainen kuin niin monena aamuna. Paitsi kahtena peräkkäisenä aamuna sisemmässä Suomessa. Silloin kun käytiin mökillä viimeksi eli viikonvaihteessa.
Ja aamun valitus: ihmettelen, mihin tämä vesimäärä mahtuu, nurmikko lainehtii ja ojat täyttyvät. Jossakin näyttää olevan viljanpuintikin kesken. Ja tällä menolla jää perunatkin nostamatta monissa paikoissa. Ei hyvältä näytä.

Jotain hyötyä kesän sateestakin lie ollut, leppä kasvatti lehtensä mahtavan kokoiseksi. Siinäpä riittää kastemadolle syötävää ja sateensuojaa. 

Matalapaineen poistamiseksi laitan tähän vielä muutaman kuvan viikonlopun maisemasta, sillä tänään ei kuvia synny. Kun vaan sataa.

Toisaalta; ehkäpä on niin, ettei usvaa synny ilman kosteutta. Tässä aamun usva on häipymässä pyhäpäivän tieltä.

Järven selkä rantapuiden oksiston läpi katsottuna. Takaranta hukassa.

Vähitellen alkaa Konttilahden ääriviivat selkiytyä ja tyyni vesi houkutella kastautumaan.

Laituri on nostettu talviteloilleen, askeleet päättyvät suoraan järveen.
Mutta onko sumusta haittaa jos suunta on selvä?! No, varovaisuussyistä askelsin kyllä laitupalkin sivusta alas veteen.

Alkaa jo saarikin näkyä vähitellen. Joutsenet ovat tainneet jo nousta siivilleen kohti etelää. Yhden joutsenparin - vain yhden - näimme Hartolan avoimella peltoaukealla, joka aikaisemmin oli valkeanaan ruokailevista joutsenista.

Aurinko alkaa jo lämmittää mäntyjen runkoja ja usva lähes hävinnyt.

Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti.... Aurinko!

Kukka-amppelit ripustin pihapihlajaan. Lila lumihiutale ja mikälie tuo toinen ovat säilyneet kukassa, ei ole pakkanen nitistänyt vielä.Takana matkamökki, joka ei ole päässyt maantielle pariin kesään vaan nököttänyt varanukkumapaikkana pihalla. Harmi.

Auringon säteet järven pinnalla, liekö syksyn viimeisiä....

kunnes jääpeite vangitsee veden ja kylmettää rantakivet. Huh.

MÖKKISULKEISET

Jos mieles tyhjenöö, eläpä unneuta katkasta iäntä. Niinpä.

Nyt on justiinsa sellainen hetki, että mieli on täysin tyhjentynyt mutta äänen katkaiseminen onkin sitten jo toinen juttu. Lätinää tulee kuin turkin hihasta. Oikein anjamaiseen tyyliin. Vaan olkoon.

Tämä kuva on otettu rantapuusta, lehdet jo varisseet ja taustalla auringon kimalletta veden pinnalla. Näyttää minun tämän hetkiseltä mielentilaltani. Ollaan mökillä, ajatusten "lehdet" yksi kerrallaan on tahallaan tiputettu matkan varrelle ja taustalla kimmeltää todellakin järvi, johon aamuiset askeleet vievät upotukseen asti.

Ensimmäisenä iltana oli hiukka vilakkaa, ennenkuin saatiin kaikki tulisijat sytytettyä ja sähköpatterit päälle. Sauna lämmitti mukavasti ja olisin nukkunut todellakin hyvin, ellei pieni koiruli olisi kuullut rapinoita ja omiaankin välillä ja pyrkinyt ulos. Käytiinpä välillä kurkistamassa pimeällä pihalla ja sitten taas kiireesti saunamökkiin.

Sunnuntain aamu valkena aurinkoisena, purppurapilvet värittivät itäistä taivasta ja veden pintaa.

Mitenkäs se olikaan: aamurusko päivän pasko, iltarusko hyviks ilmoiks! Tai sitten toisinpäin. Koko sunnuntain paistoi aurinko ja tuulikin oli niin lempeää sorttia, että tuntui mukavalta puuhata ulkona.

Tässä vielä aamun värileikkiä järven rantavedessä.

Haravoin pihaa, laitoin pussillisen tulppaanin sipuleita multaan, ihastelin viimeisiä kukkijoita.

Ja tietysti illan kohokohta - Simonkin mielestä - on päästä saunan leppeisiin löylyihin.

Ja maanantain aamun valjettua - tai hitaasti valkeni kun niin sumuista - auringollakin oli ongelmia näyttäytyä.

Pääsipä aurinkokin piilostaan ja päivä saatiin alkamaan.

Vähitellen kuitenkin alkoi rantapensaiden takaa saarikin näkyä.

Päivällä piipahdettiin karpalosuolla. Harmi, että melkoisen vähän käytetyt nokialaiseni vuotivat, jotenkin on hapertunut varren alareunasta. Nopas, litra yhteensä isoja karpaloita riittää meille. Televisio vietiin pois palelemasta ja tietysti kapula jäi mökin pöydälle. Sentään digi muistettiin viedä mukana. Nyt sitä kapulaa sitten kuljetetaan kotiin ja sitten taas television kylkeen Vuokatin reissulla. Hyvä me.

Nyt illalla on taas sauna lämpimänä ja kun Simo kuuleekin vaan sanan sauna, on koiruli viivana kiitämässä saunan ovelle. Aika löylyt ottaa ennenkuin lähtee alas lauteilta. 

Vielä aamulla pikainen pulahdus järveen ja sitten kotimatkalle. Mökkerö on talvikunnossa, pihaakin haravoitu kevättä varten. 

Syksyn ankeus laskeutumassa, koivujen lehdet on tuuli jo riipinyt viimeiseen lehteen. Siis luntako luvassa?

Vaikka järven vesi ei vielä ole edes sikakylmää...