maanantai 29. syyskuuta 2014

HAIPAKKAA

Syksy on. Ja kiirettä pukkaa. Vaikka pitäs jo rauhoittua odottelemaan viilenevää säätä ja lumituiskuja. Mutkun ei. Tänä aamunakin aurinko paistaa. Ja lämmin sää ja parin päivän takainen sade on saanut mökkiselkäiset nilviäiset kipuamaan pellolta tielle ja yrittämään ylitystä juuri meidän kohdalta. No, siitäpä niitä sitten nitisteltiin.

Viime viikko oli varsinaista haipakkaa. Alkuviikosta normaalit laulut, pyykkäämistä, leipomista. Ja perjantaina piipahdettiin lapsenlapsen kanssa Tallinnassa. Onneksi myrsky alkoi vasta, kun olimme jo rantautuneet kotisatamaan.

Ihmetyttää sikäläisen pankin systeemi. Halusin lopettaa tilimme siellä, koska myös asuntomme myimme pois kevättalvella eikä enää tarvitse vastikkeita maksella. Pankkineiti antoi minulle lomakkeen täytettäväksi, tsiikasi tarkkaan passini, vetäisi lomakkeen vielä takaisin ja kehotti nostamaan rahat ensin tuulikaapin ottomatista. Jep. Haparoin pankkikorttini, katsoin tunnuslukuni ja otin tasasumman kun en enää hattarapää muistanut, paljonko tilillä oli euroja. Sitten tarkistin saldon ja otin viimeisen viiseurosen. Tilille jäi 4,18 euroa. Eihän automaatti kolikoita anna!
Palasin pankkineidin tiskille. Hän aivan lakoonisesti totesi, että "me ei voida antaa sularahaa"  eli pankki toimii vaan automaattien kautta. Sanoin melkeinpä suomeksi, että vaikkapa hanuriinne se loppuraha mutta tili lopetetaan. Mihinkähän Svedupankki tarvitsee ihmisten tilien kolikkojäämiä? Toivottavasti edes henkilökunnan virkistykseen tms. Hih.

Vähän hepeneitä shoppailtiin, ei juuri muuta. Tutuille mummeleille tietysti Ortofenia ja Voltarenia apteekista, edullisempaa kuin meillä kuulema. Kun apteekin kassa jätti hälytystarran voideputken pakkaukseen, hälytti se ulko-ovella ja vielä Virukeskuksessakin, kunnes tajuttiin tarra poistaa apteekkipussukasta. Kaikesta oppii!

Lauantaina ajeltiin ystävien luokse Padasjoelle. Siellä meille tarjottiin taas kerran maittavaa ruokaa ja omenapiirakkaa sekä vadelmakakkua. Nam. Aurinkoinen päivä vietettiin heidän mökillään käyden ja ihanassa kodissa, missä Simokin on aina kuin kotonaan. Ihmisethän sen kodin tekevät.

Sunnuntaina vähän siivosin huushollia imurin kanssa, laitoin prinssipuolisolle sapuskat ja keittelin kahvia synttärivieraille.
Alitajunnassa muhi matkalaukun sisältö, pitäs pakata kevyt kenttäpakkaus muutaman päivän lomaa varten. 

Tänään illalla lennähdetään Italiaan ystävättären kera, ihan naisten juttuja vaan. Simolle tilasin lääkärikäynnin, puhdistetaan koirulin takapuolen rauhaset, sillä poika vetää peppuaan nurmikkoon ja mattoihin. Ei ole aikaisemmin tarvinnut anaalirauhasia putsata, nyt on sitten aika. 

Elämä on. Kun torstain iltamyöhällä kotiudutaan, perjantaina on jo kiire lähteä niemen nokkaan, talven alta pakko siirtää telkkarit ja muut vimpaimet talvisäilöön. Toivottavasti viikonloppu on vielä sateeton, sitten kyllä puolestani saa jo talvemmaksi muuttua.

Sain eilen lahjana kirjan Vastarannan kiiski. Kertoo Paavo Väyrysestä tietty. En kuitenkaa taida sitä reissuun ottaa mukaan.
Aion pakata mahd. vähän ja mahd. kevyttä. Eipä sitä yksi nainen paljoa tarttekaan.


Siispä ilmojen halki vaikka peppu maata viistäisi! Kivoja syksyn kuulaita päiviä vaan toivottelen. Postailen sitten reissun jälkeen jos on mitään postattavaa. Heips. Kuvat on taas sillisalaattia, tavallista.

maanantai 22. syyskuuta 2014

POIS KESÄN KUKKASET HALLA VIE...

Eilen köröttelimme peräkärryinemme kotiin päin. Pääsimme tien päälle jo kahden jälkeen, pilveili ja välillä pilkisti aurinkokin. Ja kuin aina ennenkin, päästyämme ohi Hartolan, alkoi suunnattoman isoilla pisaroilla sataa rankasti. Sitähän me olemme kokeneet samoilla seuduin liki jokaisella reissullamme mennen ja tullen.
Taivas oli täällä etelän suunnallakin tosi tumma, mutta tiputteli vain hiukkasen pisaroita.


Mutta tänään. Tuli todellakin aito syksy. Lämpötila vielä yli kymmenen astetta, mutta vettä, sitä on saatu ja parastakin aikaa sataa kuin saavista niskaan kaataisi. Viilenevää luvassa, Lapista sain kuvaviestin, missä tunturin ruska oli peittynyt lumivaippaan.
Ja huomiseksi on luvassa räntää ja huonoa keliä jo lähes koko maahan.

Kuvasin eilen kun vielä oli kesäisempää noita muutamaa vielä kukkivaa kaunokaista. Syysvuokko ehti juuri avata ensimmäiset kukkansa ja nuppuja on vielä paljon. Tuskin ehtivät avautua enää. Harmi.

Kasvimaalta on poimittu satoa syksyn tieltä. Punajuuria, porkkanoita ja avomaakurkkuja. Ja ihme ja kumma, Maurin makea vadelma se taas sinnittelee kilpaa syksyn kanssa. Vielä tänään kypsytteli marjojaan.
Myös mansikkavadelmassa oli kypsä marja, tosin siinä vielä kukkiakin aukeaa.

Mutta kukkaset. Ihailin niitä ja kuvasin, vaikka monesti jo olen kai niistä kuvat postannutkin. Mutta haitanneeko?



Ja hännähuipuksi tämä sateella sisällä viihtyvä lemmikki, joka on ominut ison Nalle Puhin ikiomakseen.

Eilen tämä koiruli karkasi mökillä juuri ennen kotiinlähtöä, vaikka hetki sitten olin kuvannut koiranunta vetelevää Simoa lempituolissaan, mamman villatakista itselleen pesän tehneenä.
Minkäpä sille voi, että vainu vie. Niinkuin lauantai-iltana, kun jo pimeällä lähdimme saunaan ja Simo havaitsi mökin nurkalla jonkun vieraan otuksen. Antoi sellaiset lähdöt, arvelin että oli joko supi tai kettu nuuskimassa nurkkia. Hyvä vahtikoira.

Ärhäkkä terrieri, mutta nukkuessaan niin suloinen! Sydänkäpynen suorastaan. 

Taitaa Simokin uneksia vielä mökkimaisemista, missä myös syksy tekee voimalla tuloaan.


lauantai 20. syyskuuta 2014

AIKAINEN KANA JA AAMUN KUVAT

Lauantain aamuhetki niemen nokassa, auringon nousu ja sumun hälveneminen järven pinnasta. Aurinkoinen päivä ja lämmin, huomisesta ei tiedä, luvattu sadekuuroja ja Lappiin jo lunta.
Sieltä se nousee...

ja häivyttää sumun...

ja tuo saaren näkyviin sumuverhon takaa.

Pihasta katsottuna kuin kaksin kappalein olisikin aurinkoja...

mutta yksi niitä on, kuvajainen vain veteen heijastuu.

Mökin rappusilla krysanteemikin on aukaissut silmänsä aamuun.

Järvellä vielä viipyy syksy...

ja mustikanvarpujen ruska on parhaimmillaan.

Näin niemen nokassa. Viimeisiä kertoja tänä syksynä, mutta jäädään odottamaan uutta kesää. Huak, huak!

tiistai 16. syyskuuta 2014

PESTUU- JA MUUT MARKKINAT

Lauantaina emäpitäjässä oli jälleen markkinat, perinteiset jo 1820 alkaen pidetyt pestuumarkkinat. Ne on aina syyskuun toinen viikonloppu ja markkinoilla ennen vanhaan aina pestattiin piiat ja rengit marraskuun alusta taloihin vuodeksi töihin. Nyt pestuut on markkinahumua ja totta vie tänä syksynä väkeä ja markkinakojuja oli ennätysmäärä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja oli kesäisen lämmintä. 

Ensin piti tarkistaa Lassilan kirppis. Sekin on jokavuotinen traditio.
Samat myyjät ja tavara aina liki samankaltaista.
Vaan pitihän sinne kuitenkin rynnätä. Vaikka ei mitään erityistä
löytynytkään.
Ja kirppikseltä sitten suoraan markkinoille. Aurinko paistoi vasten kasvoja ja vaikka joku tuttu olisi vastaan tullut, en nähnyt vaan porskuttelin eteenpäin.
Nämä tytöt huomasin myyntipöydällä! Ja tietysti nämä Höylän eläimet:

Vastaan tuli myös valjakko, aivan hauska tapa kulkea markkinaraittia.

Ja ohjelmalavan luona porukat kuuntelivat musiikkia ja puheita.

Ostimme markkinarinkelit, joimme kahvit kera lettujen ja olimme valmiit lähtemään takaisin niemen nokkaan.
Pöytä katettiin pojan perheen terassille aivan kylpytynnyrin kupeeseen. Palju oli käytössä ja nimitimme sen lihakeittokattilaksi, sillä vesi lämpeni siinä yli neljänkymmenen asteen. 

Sunnuntaina piipahdimme järven takana puolukoita poimimassa.
Talven varalle on iso pänikkä vesipuolukkaa ja jonkin verran myös pakastepusseissa. Kyllä kelpaa talven tulla marjasadon suhteen.

Viikonlopun jälkeen taas tien päälle. Melkein suoraan ajoimme syntymäpäiville Loviisaan nauttimaan sieni- sekä kinkkupiiraista, suklaatäytekakusta ja monesta muusta. Yllätyksenä Valkon lahden laiturille lehahti harmaa haikara. Sitä yritettiin porukalla kuvata ja viimein kuvia sitten saatiinkin, vaikka haikara lennähti välillä kauemmaksi. Minäkin sain kännykkäkameraani muutaman kuvan siitä, tosin en ihan lähelle päässyt.

Edellisen postauksen kuvan kanssa oli pelkkää ongelmaa. Tuskin se näkyi muiden läppäreillä kuin vain minun. Kokeilenpa huvikseni siirtää kuvan tähän loppuun. Kerran jo hävitinkin sen koko koneelta varmaan. Olen aika tohelo näissä hommissa. Ja vähän tietty muissakin. Mutta haittaakse?
Teksti tähän kuvaan - jos se vaan näkyy - on edellisessä postauksessa. Tällainen tapaus tällä kertaa, hih.
Muuten salkoruusut kukkivat aivan ihanasti, vaikka syyskuu jo puolivälissä. Eikös niiden pitäisi kesällä kukkia?
Olen niistä tosi iloinen, mutta hämmästelen, viekö hallayöt ne!

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

NIEMEN NOKASSA AURINKOPÄIVIÄ


Aurinko on suosinut, vain perjantaina pilvistä. Simo ehdottomasti haluaa soutelemaan ja prinssipuoliso häntä vie veneessä aina marjareissulta palattuaan. Puolukoita hieman, sieniä vähäsen.
Mutta Simolla on mökillä aina todella rentouttavaa...

Näytetään simo ja pappa.jpg


Tarkkana pitää kipparin olla ettei soudeta kiville. Ja samalla on tarkkailtava, ettei kuikat vaan satu olemaan lähistöllä.

perjantai 12. syyskuuta 2014

SYYSTUOKIOITA NIEMEN NOKASSA

Eilisen todella aurinkoisen ja lämpimän päivän jälkeen tämä aamu on ollut sumuinen ja kostea. Ei kuitenkaan sada, lämpötila hiukan yli kymmenen astetta. Tuntuu, ettei kostea sumu häviä järven yltä, vaikka ei ole sateeksi muuttunut vielä. Säätiedotus lupasi kuurosateen kulkevan tästä yli tänään, saapa nähdä.

Prinssipuoliso ponkaisi aamusta heti puolukkametsään. Otti mukaan karhutiukunsa, onneksi. Täällä on nähty näiden metsän kuninkaitten jälkiä lähialueella. 

Muuten nämä päivät täällä niemen nokassa ovat olleet tosi mukavia. Järven vesi on vielä uintikelpoista, viime viikon lämpimät päivät säilyttivät veden jäätymiseltä. 
Ja kuikat; enimmillään parvessa on ollut 16 kuikkaa yhdessä räpylöimässä ohi laiturin. Ja Simosta on mukavaa, kun kaverit tulevat aivan lähelle.

Yöt ovat jo sysimustia. Illalla syttyy aurinkokennovalot kuistilla.
Ei ne kovin valaise, mutta minusta ovat kauniita pilkkuja muuten mustassa iltayössä.

Iltapimeässä pihalla liikuttaessa kuului eilenkin järven takaa surkeaa rääkymistä. Ketunpoikaset siellä etsivät kai emoaan tai kavereitaan. Ääni oli sydäntäsärkevää. Viimein kai emo tuli liki, kun rääkyminen lakkasi. 
Joutsenet ovat kai lähteneet järveltä. Kurkipari vielä seisoo läheisen niemen nenässä järvessä, eivät suostuneet vielä lähtemään vaikka viiden kurjen parvi houkuttelikin niitä viikko sitten mukaansa auraan. Ja pikkulintuja on ison männyn latvuksessa melkoinen parvi. Mikä sirkutus ja lirkutus. Mukana myös tiaisten viserrystä.

Sieniretkeni lähimaastoon ei juurikaan saalista antanut. Muutaman kanttarellin lisäksi vain harva rousku ja tatti. Kävin tietämässäni mustatorvisieniä kasvavassa paikassa, sieltä löysin melkoisen läjän torveloita. Paistoin ne kehnäsienten ja kanttarellien kera eilen ja ne lusikoitiin parempiin suihin. Nam.

Pakko on tankata mieleen tätä maisemaa, sillä syksy hiipii, tulee talvi ja jääkansi peittää nyt aaltoilevan järven. Eikä tämä maisema taida ihan sama olla keväällä senkään vuoksi, että tarkoitus on kaataa lähellä rakennuksia olevat liian ison puut, joista on tullut jo vaara myrskytuulilla.

Kukkamaalla loistavat vielä eriväriset syysleimut ja illakot.

Ja tässä muitakin vielä kukassa olevia täältä niemen nokasta:



Nämä kaikki ovat tuttuja kukkia.

 Mutta tämän valkoisen pikkupalleroisen nimeä en tiedä!

Tässäpä taas kuulumisia tältä perjantailta. Vähäiset sienet perkasin ja ryöppäsin. Laitan ne kevyeen suolaan ja pakastan.

Huomenna pitää rynnätä pestuumarkkinoille, katsastaa rompe- ja kirpputorit, vaikka mitään en aio enää tilpehööriksi ostaakaan.
Toivotaan, että huominen sää olisi vielä aurinkoinen ja lämmin, niinkuin on luvattukin.

tiistai 9. syyskuuta 2014

SAPUSKASOVELLUSTA

Syksyn satoko syynä, että meikäläinenkin uskaltaa poiketa normaalista ruokalistasta ja kokeilla myös uutta. Eilinen punajuuri-broilerinjauhelihavuoka maistui oikein hyvälle. Tänäänkin  sitä vielä lämmitettiin mikrossa. Ja kun reilusti tein, pakastimessa on rasia tulevia kiirepäiviä varten.

Ruskistin broilerijauhelihan, keitin ohrahelmiä liki kypsäksi ja raastoin tuoreet punajuuret raastimen isoreikäisemmällä puolella eli rouheaksi. Sekoitin keitetyt ohraryynit jauhelihaan, lisäsin punajuuriraasteen, maustoin suolalla, kurkumalla  ja kosteutin purkillisella kermaviiliä. Ja ei kun voideltuun vuokaan ja uuniin. Sadassaviidessäkymmenessä hauduttelin tunnin verran eli sen aikaa, mitä viivyin pihanlaidassa puolukkamättäillä. Puolukoita sain liki kolme litraa. Ja sitten syömään, lisukkeena  oman maan kurkkuja "hölskytettynä" eli pelkästään suolaa ja tilliä, sekä tomaattilohkoja. Hyvin näytti myös perheelle maistuvan.

Tässä satoa, kasvamassa oli neljä perunaa, nää on viimeisen kasvut.

Tänään on tullut iltapäivällä kunnon sadekuuroja. Ihan kaatamalla. Onneksi ehdin pelastaa pyykit narulta sisälle kuivina. Muuten keväällä on aivan ihana fiilis, kun ensimmäisiä kertoja saa viedä pyykit ulkonaruille kuivumaan. Mahtava tunne. 

Viikonloppuna on emäpitäjässä pestuumarkkinat. Ennenvanhaan talolliset palkkasivat pestuilta piiat ja rengit talveksi töihin. Nykyisin pestuilla on markkinameininki, tosin siellä on ohjelmaa ja mielenkiintoista kirppistavaraa ja kiva on muuten vaan tavata vanhoja tuttuja - sikäli kun enää heitä tunnistaa, hih.

Tänään ostin krysanteemin Robbarista. Tuli kai oikosulku, sillä mökillä on jo, samoin kotona ystävän tuoma valtavan suuri valkoinen.
 Mutta haitanneeko. Eihän pihalla juuri kukkia enää ole, paitsi keltaiset nauhukset, jalokellot ja syysleimut.

 Kylvin nyt syyskylvönä valeunikkoa, vaaleanpunaista palavaa rakkautta ja unikoita. Ans kattoo, nouseeko keväällä mitään. Kunhan nyt uinuvat mullassa kevääseen.

Meillä on pihassa harvennettu luumupuita ja tyrnejä istutettu lisää.
Kaupungin vesi- ja viemäriverkostoon on tien laidassa jo putken päät pystyssä,  kunhan saavat pumppaamonsa pystyyn niin sitten yhdistetään meillekin. Entinen suljettu viemärisysteemi jää historiaan samoin kuin oma porakaivo. Kaivoon haluaisin vanhanaikaisen pumpun kasteluvettä varten. Ja isot lasikuitusäiliöt joutaa sitten niitä tarvitseville vaikkapa mökkikäyttöön. Sellainen tapaus tällä kertaa. Ja Siirakkia:  laiska töitänsä lukevi!