KUUDANYÖ KORPPISELLA

Voi että! Sain äsken serkultani, mökkinaapurimme, kuvan niemen nokasta eilisiltana liki puolilta öin. Ihana kuutamo, sama järvi, sama saari. Meidän laituri on hiukkasen kuvan vasempaan laitaan päin. Nyt kyllä kuvittelen itsekin  istuskelevani omallakin laiturilla. Vaan kun ei.
Haikeaksi vetää, mutta muutaman päivän päästä se on mahdollista.

Syyshortensian kukkia sain ystävältä, muuttuvat punaisiksi vaasissa.

Tämä päivä on mennyt tietenkin - sadonkorjuussa. Kesäisen lämmin aurinkoinen päivä, käden ja käsivarret naarmuilla ja pieniä karhunvatukan piikkejä ihossa vieläkin. Mutta sinnikkäästi poimin taas kypsyneet vatukat talveksi pakkaseen. Kopistelin myös luumut alas luumupuista. Luumuja tuli vajaa puoli ämpärillistä. Ison osan olivat linnut hakanneet ja ampiaiset imeneet sokerisen mehun niistä. No, siemenkivet poistin ja säilöön. Niistä tulee mehukas piirakan päällys aikanaan.

Prinssipuoliso kiipeili rypäleitä poimimassa. Ihme kun on varret kasvaneet aivan katon reunaan asti. Kolme mehumaijallista niitä mehustin ja aivan kelpo mehua saatiin. Nyt on jäljellä enää aroniat ja karhunvatukoiden viimeiset marjat. Ne humautan sitten myöhemmin maijaan mehustumaan.

Puolukoita on kuulema jo poimittu. Täällä ei ole kuin ihan pihapiirissä, kypsyneitä ja odottavat poimimista. Tattimetsään en taida enää - tai saapa nähdä.  Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.

Lapsenlapsi toi pikkuisen "riisikipponi" eli Nissanin takaisin ja minä pääsen ihan omin nokkineni asioilleni.
Taaspa eksyin itse aiheesta. Taidan ihan oikeasti olla se, joka pelkällä puhumisella yrittää selviytyä. Sanotaanko sitä publikaaniksi? Vai onko nyt sittenkin niin, ettei elämässäni oikein tapahdu juuri mitään, siksi on pakko lätistä jonnenjoutavuuksia.
Ja joka härjillä ajaa, se härjistä puhuu sanoi Siirakkikin ennen.
Nopas, koirulini ymmärtää ihan selvästi puhetta. Se on niin monesti huomattu. Laitanpa jälleen Simon pisteeksi postaukseni loppuun.