perjantai 12. syyskuuta 2014

SYYSTUOKIOITA NIEMEN NOKASSA

Eilisen todella aurinkoisen ja lämpimän päivän jälkeen tämä aamu on ollut sumuinen ja kostea. Ei kuitenkaan sada, lämpötila hiukan yli kymmenen astetta. Tuntuu, ettei kostea sumu häviä järven yltä, vaikka ei ole sateeksi muuttunut vielä. Säätiedotus lupasi kuurosateen kulkevan tästä yli tänään, saapa nähdä.

Prinssipuoliso ponkaisi aamusta heti puolukkametsään. Otti mukaan karhutiukunsa, onneksi. Täällä on nähty näiden metsän kuninkaitten jälkiä lähialueella. 

Muuten nämä päivät täällä niemen nokassa ovat olleet tosi mukavia. Järven vesi on vielä uintikelpoista, viime viikon lämpimät päivät säilyttivät veden jäätymiseltä. 
Ja kuikat; enimmillään parvessa on ollut 16 kuikkaa yhdessä räpylöimässä ohi laiturin. Ja Simosta on mukavaa, kun kaverit tulevat aivan lähelle.

Yöt ovat jo sysimustia. Illalla syttyy aurinkokennovalot kuistilla.
Ei ne kovin valaise, mutta minusta ovat kauniita pilkkuja muuten mustassa iltayössä.

Iltapimeässä pihalla liikuttaessa kuului eilenkin järven takaa surkeaa rääkymistä. Ketunpoikaset siellä etsivät kai emoaan tai kavereitaan. Ääni oli sydäntäsärkevää. Viimein kai emo tuli liki, kun rääkyminen lakkasi. 
Joutsenet ovat kai lähteneet järveltä. Kurkipari vielä seisoo läheisen niemen nenässä järvessä, eivät suostuneet vielä lähtemään vaikka viiden kurjen parvi houkuttelikin niitä viikko sitten mukaansa auraan. Ja pikkulintuja on ison männyn latvuksessa melkoinen parvi. Mikä sirkutus ja lirkutus. Mukana myös tiaisten viserrystä.

Sieniretkeni lähimaastoon ei juurikaan saalista antanut. Muutaman kanttarellin lisäksi vain harva rousku ja tatti. Kävin tietämässäni mustatorvisieniä kasvavassa paikassa, sieltä löysin melkoisen läjän torveloita. Paistoin ne kehnäsienten ja kanttarellien kera eilen ja ne lusikoitiin parempiin suihin. Nam.

Pakko on tankata mieleen tätä maisemaa, sillä syksy hiipii, tulee talvi ja jääkansi peittää nyt aaltoilevan järven. Eikä tämä maisema taida ihan sama olla keväällä senkään vuoksi, että tarkoitus on kaataa lähellä rakennuksia olevat liian ison puut, joista on tullut jo vaara myrskytuulilla.

Kukkamaalla loistavat vielä eriväriset syysleimut ja illakot.

Ja tässä muitakin vielä kukassa olevia täältä niemen nokasta:



Nämä kaikki ovat tuttuja kukkia.

 Mutta tämän valkoisen pikkupalleroisen nimeä en tiedä!

Tässäpä taas kuulumisia tältä perjantailta. Vähäiset sienet perkasin ja ryöppäsin. Laitan ne kevyeen suolaan ja pakastan.

Huomenna pitää rynnätä pestuumarkkinoille, katsastaa rompe- ja kirpputorit, vaikka mitään en aio enää tilpehööriksi ostaakaan.
Toivotaan, että huominen sää olisi vielä aurinkoinen ja lämmin, niinkuin on luvattukin.

28 kommenttia:

  1. Hienoa että kesäsi on mennyt hyvien tähtien alla, ja olette saaneet nauttia kauniista kesästä!

    Kiitos hienosta postauksesta, ja oikein ihanaista viikonloppua sinulle ja pojillesi, Anja-Regina! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kesästä on saatu varsin paljon irti. Säät on suosineet ja koleus vaihtunut huippulämpimään kypsyttäen sadon ennätysmäiseksi.
      Kiitos Aili ainapositiitisesta kommentistasi ja samoin täältä oikein mukavaa viikonvaihdetta. ♥♥

      Poista
  2. Kyllä nyt o ollut mukavaa jatkoa kesälle, niin kaunistasyyskuuta. Kukat kukkivat vielä kilpaa, no, osa on jo toki kuollut, be kevätkesän kukkijat, saa alkaa siivoamaan niitä pois kohta jo. Tänään kävin keskisellä ja mukaan lähti, tottakai kukkien sipuleita. Voi onnetonta. mihinkä nekin taas saan sopimaan.

    Oikein hyvää jatkoa tähän syyskuuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä mökillä on vielä kukkasia. Tänään sumusadetta, mutta huomiseksi taas luvattu aurinkoisempaa. Minä en ostanut kukansipuleita tänä syksynä, muutaman perennan kylläkin. En uskalla täällä niemessä juuri mitään uutta laittaa jos talvella harventavat isompia puita pihapiiristä.
      Myös sinulle ja Himmulle mukavia syksypäiviä.

      Poista
  3. Meil on järvi ihan tyhjä. Yks orpo telkkä. Ei sorsia, eikä kuikkiakaan. Mihin lie lähteneet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jännä, jos sorsat ja kuikat jo lähteneet. Täällä nuo kuikelot räpylöivät laiturin ohi suurina parvina, ovat uteliaita kun Simo kyttää ja haukkuu niiitä laiturin päässä. Vielä tarkenevat järvivedessä uiskennella.

      Poista
  4. Hienot ovat kukkamaat, odotin Simon kuvaa turhaan mutta sitä ei ollutkaan. Mukavaa syksyä Teille ja puolukat ovat kypsymässä, vähän kävin itsekin sienireissulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Mustis, onhan Simo tuossa ensimmäisessa kuvassa vaan näkyy niin pikkuisena! Tuossapa vieressä reuhkaa terrierimäiseen tapaansa tälläkin hetkellä.
      Puolukat ovat paikoin todella kypsiä, meillä alkais olla jo talven puolukat poimittuina, mutta sunnuntaina soudellaan tuohon järven taakse kalliolle, missä perinteisesti isot puolukat odottamassa. Sienet keitin ja suolasin.
      Mustia torvisieniä on huomiseksi odottamassa paistamista.

      Poista
  5. Vai on siellä nalleja, olkaapa varovaisia.
    Kyllä se vaan on jo syksy, mutta onneksi on lämmintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nallen jälkiä on nähty lähimaastossa, mutta karhutiuku ämpärin reunassa kertoo nallukoille, että täältä tullaan, juoskaa karkuun!
      Tänään sadetuhnua, huomiseksi markkinoille luvattu aurinkoista.

      Poista
  6. On teillä siellä oikea lintujärvi:))) Ja marjoja riittää, toivottavasti ne kontiot pysyvät kauenpana marjamiehestä.

    Aurinkoista huomista pestuumarkkinapäivää toivottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun minä olin lapsi, vain muutamia sorsia oli järvellä. Nyt on nähty haikaroita, joutsenia, kurkia ja valtava lauma kuikkia. Isokoskelokin on pesinyt rannalla.
      Ja nuo ketut, niitä on aina ollut, mutta nyt elämöivät rannalla iltapimeässä ja kuulostavat pelottavilta.
      Kuikkaparvesta jotenkin tykkään, ovat niin rohkeitakin ja uteliaita.

      Jep, aamulla ponkaistava kirkonkylään katsomaan markkinahumua.

      Poista
  7. Voi näitä leppeitä kelejä on luppailtu koko loppuvuujeksi, uskotaan...Minäkin näin tännään kolme komiata kurkiauraa lentävän perätysten meijän talon yli, syksystä ei voi kun nautiskella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppeätä on ollut, tänään tosin koleahko sumusade peitti auringon.
      Kurkiauroja en ole bongannut vielä, paitsi ne viisi, jotka houkuttelivat rannan kurkiparia viikko sitten eivätkä saaneet niitä vielä mukaansa. Hanhiparvia on kotona lennellyt katon ylitse ja Simo, meidän ylimmäinen ilmatilan valvoja, saa aina valtavan räksyraivarin.

      Poista
  8. Syksy jatkuu kauniina! <3

    Mahtava puolukkasaalis... karhutiu'usta en ole ikinä ennen kuullutkaan...

    Mukavaa syyskuun jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, se "karhutiuku" on oikein isokokoinen tiuku, sama malli kuin tonttulakissa. Sen kun laittaa naruun ja marjaämpärin sankaan, niin karhut ainakin tietävät, että täältä tullaan.
      Puolukoita löytyi riittävästi, osa pakastettiin, osasta tehtiin vesipuolukkaa lähdeveteen.
      Samoin sinulle kivaa syksyä.

      Poista
  9. Komeita puolukoita!

    VastaaPoista
  10. Oi kun blogisi on niin kotoinen ja ihana. Aivan kuin vierailulla kävisi. Minulla ei ole juuri syyskukkia. Kesällä kyllä oli niin rehevää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kyllimarjaana. Ihan tavallisia tarinoita nämä minun päivitykseni ja päivittelyni ovat. Kiva jos tykkäät. Muutamat kukat vielä ilahduttavat, tänään kun tultiin mökiltä kotiin, näin, miten upeasti salkoruusuni olivat puhjenneet kukkaan. Ilahdutti.

      Poista
  11. kuuman kesän jälkeen lämmin syksy, tämä on harvinaista, mutta mukavaa ainakin tämä syksy Kuvasi puhuvat anteliaasti . toivottavasti ei tule kylmät yllätyksenä lintusillekkaan, jotkut voivat jäädä pidennetylle pohjolan lomalle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivät olleet lämpimiä, tosin yöllä jo koleaa, aamulla oli kiva vielä käydä järvessä aamutuimaan, kun sumu peitti tienoon.
      Pikkulintuja on melko paljon, liekö puukiipijä muuttolintu vai jääkö talveksi tänne. Joutsenet ja kurjet parkkeerasivat ruokailemaan Hartolan kohdalla oleville pelloille, siinä niiden vakiopysäkki. Muuttomatkalla nekin.
      Tänään bongattiin harmaahaikara Valkossa laiturilla, tuli siihen useaan kertaan katselemaan sorsien ja lokkien liikkumista. Otin kamerakännyllä kuvia, mutta en päässyt oikein lähelle.

      Poista
  12. Kauniit kuvat, vielä on ihania kukkasia väripilkkuina :) Markkinat kuulostaa mukavalta tapshtumalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markkinat olivat ihmisiä ja kauppiaita ihan turvoksissa, muistini mukaan ei koskaan aiemmin niin paljon väkeä liikkeellä. Postaan markkinoista kun ehdin. Mukava tapahtumahan se on koko pitäjälle.

      Poista
  13. Toivottavasti pysyvät karhut pois pihamaalta . Kauniita puolukoita olette saaneet.
    Tämä syksyn alku on kyllä hyvin lämmin ja aurinkoinen hyvä niin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne nallukat onneksi ole vielä pihalle tulleet, mutta marjametsässä pitää olla tarkkana kuitenkin. Puolukoita löytyi mukavasti ja nyt ne on säilötty talveksi.

      Poista