HAJANAISIA KESÄAJATUKSIA

Kotona taas täällä villissä maass! Ajeltiin mustikat takapaksissa täyttämään pakastimia kotona. Nyt riittää. Täällä alkaa puutarhamarjat jo kypsyä myös. Poimin  illalla saskatonit, loput jätin linnuille tankkaukseen, syövät niitä mielellään.

Ja kyllä niitä olikin ämpäri täyteen.

En aikaisemmin oikein ollut saanut niihin mitään makua, mutta nyt aurinko oli kypsyttänyt ne aika makeiksi. Tertut olivat täysiä kuin rypäleissä. Ja juuri kun olin saanut homman hoidettua, ajoi tytär pihaan seitsemän saskatonämpärin kera. Pakastin on hyrrännyt koko ajan ja yrittänyt saada marjoja jäähän!

Kirsikoita on juuri ja juuri maistiaisiksi. Pensasmustikatkin  ovat kypsymässä harvakseltaan. 

Mustat viinimarjat eivät vielä ole kypsiä, annan niiden vielä viikon olla pensaissa. Punaisista en niin välitä. Mustat viinimarjat kevyesti sitten soseutan muusinuijalla, lisään vähän sokeria ja pakasterasioihin odottamaan talven tuloa. Mökillä on pakko myös mehustaa, siellä on kypsymässä aina viikkoa myöhempään.

Simo ei oikein viihdy marjapuskissa, kuljeskelee mieluumminkin kukkapenkeissä! Ja perunamaalla! 

Meidän pihan kukkijoita (ja yksi kuukkijakin, tää sormustinkukka)  tänä aamuna. Ruusu on aivan sateen pieksämä, mutta näkyy koppakuoriaiselle kelpaavan lepopaikaksi.

Marjoja saskatonpuskasta riipiessäni kuuntelin, miten ohi ajoi ensin mopopoika, sitten kuului hirmuista jumpsutusta ja mutkasta ilmestyi mopoauto missä kajarit oli täysin kaakossa. Miten nämä lapsukaiset luulevat vanhempana mitään kuulevansa kun nyt pitää olla volyymit maksimissaan? No, taitaa olla sama vika kaikilla teini-ikäisillä rahikaisilla. Melkein mummoille melukasvi päähän kasvaa heitä kuunnellessa. Nimimerkki Kokemusta on!

Ja  ne räppilaulut. Eihän ne ole lauluja lainkaan! Kuin päätä seinään takoisi. Ja sitten tää P Nygårdko se on. Pelkkää v-tä ja p-settä ja p-lettä ja mahdollisesti muitakin voimasanoja. Tästäpä intoutuneena lupasin Siirille, että  postaan kyllä yhden älyvapaan oman räpin:

"Äsken multa suusta hävis oman äitin tissi,

pelästyin ja sitten mulle tuli housuun pissi.

Isoksi kun kasvan, musta saattaa tulla missi -

tai vaikka joskus presidentti, se on ihan vissi!"

Saa laulaa nuotilla tai ilman. Ja nyökätä tavuja ja hakata päätä seinään. No. Tää nyt on mun vinkkelistä sitä räppiä. Räp.Räp. ja räppäkäpälät. Saa nauraa.

Toinen asia mikä riipoo on matkiminen. Ja plagiointi.  Jokaisen pitäs keksiä omat jutut ja  hankkia oma elämä. Mut siitä sitten uus räppi joskus. Sitkun oikein aikuisten oikeesti risoo riittävästi. Hm.

Hyvin olen pärjännyt leivättömän pöydän ääressä jo viikkoja. Enkä edes vichyä kaipaa palan painikkeeksi. Olo on ihan mukava. Siitäkin vois räpätä. Hih-hii. Ja vaikka mistä sais laulun aikaan. Ans kattoo.
Ja lattiaa myös! Tsau siihen saakka!

SIMON MÖKKIPÄIVÄKIRJASTA

Me oltiin taas mökillä. Siellähän nyt on kaikenlaista puuhastelua noilla toisilla, mutta minun tehtävänäni oli liikenteen valvonta Korppisella. Aloitin sen heti aamusta samalla kun mamma ja pappa pulahtivat uimaan. Minua kyllä hirvitti kun tuo mammeli ui syvemmälle ja muka juoksi vedessä. Piti oikein sanoa sille kovasti, että rannemmalle. Olis ihan kamalaa jos se vaan uis ja uis kauemmaksi. Sitähän ei kestä pienen koirulin sydänhermot. Pitää olla lähikontakti mammaan että tuntuu kodikkaalta.

Kyllä siellä liikennettä olikin. Sorsaemon pikkuruiset nauhana kohti Konttilahtea. En minä niitä paljon viitsinyt haukkua, kun niin rauhallisesti menivät. Ja joutsenperhe oli aina niin kaukana meidän rannasta, että annoin niidenkin olla. Mutta varjele ne isot kurjet. Lensivät ja kraakuttelivat mennessään, niille kyllä mesoin melkoisesti.

Monena päivänä satoi ja ukkosti. En pelännyt, mutta pilviä oli sitten mukava katsella sateen väistyttyä.

Ja ketäs siellä nyt on taas menossa! Jos joku mainitsikaan sanan KUIKKA ryntäsin laiturille suorinta tietä valvomaan rantaa. Olikohan kuikilla joku kokoontumisajo vai miten niitä nyt oli samassa parvessa alun toistakymmentä? Kun sanoin hau-hau, hävisivät pinnan alle. Taitavia ovat sukeltamaan, hetkeen ei näkynyt missään kuikan kuikkaa!

Näkyy niillä olevan johtaja peränpitäjänä ja yksi vastarannan kiiski menossa perä edellä! Tusina niitä on yhdessä.

Aamulla piti peilata, että turkki oli siistinä valvontatehtävään. Ja tietysti, että näytinkö riittävän tomeralta ja arvovaltaiselta.

Vesikirput kylläkään eivät sitten yhtään olleet moksiskaan vaikka niillekin vähän ärhentelin. Kyllä oli ulkoasu moitteeton, olinhan ollut illalla saunassa ja yön aitassa mamman kainalossa peiton alla.

Vahtivuoron välillä piti käydä oikasemassa selkää mökissä ja odotella, ropiseeko ruokakuppiin raksuja palkkioksi.

Isoon mökkeröön laitettiin ihkauusi ovi, entisessä ei ollut ikkunaa ja nyt näkee heti, kuka on tulossa kylään. Vuorilaudat vaan puuttuu mutta ne on kyllä jo hankittu.

Mamma ihasteli tätä yhtä ainoata kukkaan puhjennutta eikä tiennyt edes sen nimeä. Nepalin hanhikkikin kukki punaisena, samoin keijunkukka.

Siellä se mamma kyykki kukkapenkissään. Ein löytänyt onneksi sinne hautaamaani korppua, olin kaivanut sen riittävän syvälle.

Roosa valitti, ettei tällä mökkireissulla paistettu vielä lettuja. Mamma otti maitohinkin ja teki taikinan ja sytytti lettukeittiön hellaan tulet. Niin ne sai sitten massut täyteen lettusia mökiltä lähtiessään. Minäkin sain pari, pappa salaa antoi, vaikka en saisi vehnäjauhoja syödä. No, eipä mammakaan yhtään lettua syönyt, se kun on vielä pitänyt pintansa viljan suhteen.

Mutta muuta ruokaa kyllä mammakin söi. Tosin tämä on papan lautasesta otettu kuva! Minulle tässä oli vain raejuusto, sillä pihvin marinointimausteet saa mun vatsani mouruamaan. Ja kantarellit, ei kiitos. Katselen niitä mieluummin metsässä.

Ja mikä on parasta mökillä? No kuikat, kun oravat on nyt metsässä eikä pihapuissa, ja tietysti sauna ja kyllä tykkään järven liikenteen päivystämisestäkin. Mustikoita maistelin myös metsässä, mistä lienee pappa tämän mustikan löytänyt! Joku on napittanut sen kuudella pienellä napilla?

Ja kun oikein joutuu laiturilla vahtimaan ja haukkumaan lokit sekä varikset ja kuikat, on pakko välillä tulla juomaan vettä että saa kielen taas kosteaksi.

Oletteko muuten havainneet, että ensimmäisiä keltaisia lehtiä on tipahdellut jo veteen! Minä tosin katselen kaloja, jotka puikkelehtivat ihan rantavedessä.

No heippa taas. Minä jatkan sitten päivystystä jälleen. 

Simo, herkutteleva herra

Tässä alkaneen viikon kuvasatoa mökiltä. Se jolle on kauhalla annettu, siltä voi lusikalla vaatia!

 Prinssipuoliso toi kolme ämpärillistä mustikoita, jotta meillä olisi töitä!

 Simo Sallinpoika Hurtta, linssilude.

 Eipä haittaa vaikka joku vei pihamme kanttarellit, sillä täältä niitä löytyy!

Aurinko paistoi saapuessamme mökille..

RIPPIJUHLAT

Eilisen, lauantain, aamu alkoi sateisena. Sää selkeni kuitenkin kymmeneksi, jolloin alkoi rippikirkko Tuomiokirkossa. Vähän ennen tilaisuuden alkamista kirkon penkit olivat jo täyttyneet riparilaisten omaisista ja ystävistä. Tunnelma oli odottava ja monen vanhemman silmäkulmassa kiilsi kyynelhelmi. Toiko tunnelma mieleen kentis oman rippikoulun ja konfirmaation tunteet?

Kyllä meikäläinenkin kyynelehti heti ensi metreiltä, vaikka tämä oli jo kohdallani viidennen lapsenlapseni konfirmaatio. Mutta ne tunteet, ne vaan nousevat pintaan aina ja saavat padot avautumaan.

Nykykonfirmaatioon kuuluu, että kun nuoret ovat siunattavina alttarilla, kummit seisovat kummilapsensa tukena uudistamassa kasteen liittoa.  Niin Rasmuksellakin oli Johanna- ja Niina-kummit takanaan ja Harri-kummi oli lehterillä kuvaamassa tätä nuorten herkkää hetkeä.

Nuoret esittivät valitsemansa laulun.

Ensimmäinen ehtoollinen ehkä pikkuisen jännitti.

Ja koulustahan annettiin myös todistukset.

Konfirmaation jälkeen albasta kuoriutui kirkon pihalle salskea nuorukainen uudessa tummassa puvussaan. Kyllä siinä mummikin ihan ylpeyttä puhkui. Ja pikkusisko hehkui onnea kun sai halauksen isoveljeltä. Kolmen vuoden kuluttua hänellä on ripari edessä.

Kirkonmäellä pelättiin vielä sadetta, kun läntinen taivas oikein uhkui mustana. Juhlakalu lähti valokuvattavaksi ja muut suuntasivat rippijuhlakahveille. Me prinssipuolison kanssa piipahdettiin kotona hakemassa  Simo mukaan juhlintaan.

Ajellessamme kohti rippilapsen kotia taivas aukeni kirkkaan sinisenä.

Näytti siltä, että juhlat voitaisiin sittenkin pitää puutarhassa niinkuin oli suunniteltu.

Ruusuja ja onnentoivotuksia nuorelle miehelle kertyi roppakaupalla.

Ja juhlavieras Simo Sallinpoika Hurtta vahti silmä tarkkana, josko mamman lautaselta tipahtaisi edes pieni murunen!

Eikä herpaantunut vaan kieli lipoi odottaen herkkupalaa.

Tarjolla oli kuohuviinit,  noutopöydästä salaatit, juustot, leikkeleet, kahvin kera täytekakut (4 eri sorttia eli jokaiseen makuun). Minä lohkaisin palan juustokakusta ja maistui todella hyvältä. Montakohan viikkoa siitä jo on kun jätin jauhot pussiin!?!

Pihalle pystytetty teltta antoi auringolta suojaa, sateensuojaa ei tarvittukaan! Terassin ylle oli pystytetty myös telttakatos.

Ja Simo seurasi Rassea kuin hai laivaa, sitä houkutti sisällä olevat kisulit Mörkö ja Lumi!

Juhlat onnistuivat hienosti, nuori mies oli tyytyväinen rippipäiväänsä. Puku oli jo riisuttu ja vaihdettu farkkuihin. Joella J.L.Runeberg toi matkustajia Helsingistä takaisin Porvooseen.

Jo oli aika mumminkin ottaa koiruli kainaloonsa, nousta vankkuriinsa ja lähteä kotiin viimeisenä juhlijana. Kiva oli ollut viettää rippijuhlia ja tavata läheisiä ja tuttavia. Kiitos mukavista rippiksistä ja isohali nuorelle miehelle.

HAUKKULI-HAU KAIKILLE

Maanantaina paistoi vielä aurinko täydeltä terältä. Siirin kanssa olimme lähdössä muutamaksi päiväksi mökille ja tietysti Simo innokkaana tuli mukaan. Aamulla "isot pojat" olivat  lähdössä uimaan ja pihalla käytiin varsinainen haukkukonsertti. Kolme suurta Fila-koiraa autossa ja Simo pani parastaan ulkopuolella. Uskotte varmaan, ettei meidän pihapiiristä enää kanttarellit häviä, kun näistä kolmesta vartijasta on kuvat levitetty tontin tuloteiden varsille!
Simoa nyt kuka pelkäisikään! Vaikka maasta se pienikin ponnistaa - ja haukkuu!

Hurjan haukkukonsertin jälkeen Filaa täynnä oleva auto lähti ja tilalle ajettiin mamman Stilo.

 Simo oli autossa alta aikayksikön vahtimassa, ettei missään tapauksessa häntä unohdeta ottaa mukaan.

Ja taisipa siinä vähän pitää huolta takapaksin tavaroistakin! Lähtöhetkellä kärsivällisyys on Simolla kaikkein paras, muut hössöttää ja noukkii viimehetken unohtuneita tavaroitaan, mutta Simo tietää, että mamma huolehtii Simon kassin ja talutushihnan. Muutapa poika ei tarvitsekaan. Ja ei kun menoksi.

Mamma ajoi alkumatkan Hartolaan asti. Sitten Siiri astui puikkoihin ja matkaa jatkettiin kohti ysitietä. Hartolassa on puolimatkan krouvi, siellä tankataan auto ja porukka. Simo istuu aina joko auton takaikkunalla tai sitten terassilla mamman jalan vieressä. Siellä on muuten vesikuppi tarjolla talon puolesta. Toisin kuin emäpitäjän olutteltassa, jonne ei koiraa saanut ottaa mukaan (kuulema ruokailualuetta - niinhän huoltoasemallakin ruokaillaan myös terassilla!) ja jossa tuli lähes häätö kuumimpana kesäpäivänä. No, kyllä siellä kaljankiskojat jo naamat punaisina örisivät. Tämä mainittu olutteltta mainosti itseään emäpitäjän olohuoneena. Meillä Simo saa olla olohuonessa. No jaapa jaa. Ravintola voi valita asiakkaansa ja Simoa ei valittu. Meidät kirjaimellisesti koiran takia häädettiin. Merkillistä, että kun lehmä viedään ravintolaan se muuttuu häräksi. Ja kun mies viedään ravintolaan, se voi muuttua siaksi. Ehkäpä minä muutuin koiraksi, kun en ymmärtänyt, miksi ei oikein missään 450-vuotisjuhliaan viettävän emäpitäjän olohuoneessa voinut pientä lasia olutta juoda koira jalanjuuressa, sillä missään ei ollut paikkaa, mihin sitoa koira vesikupista nyt puhumattakaan. No, asiasta käytiin ravintolapäällikön kanssa keskustelu myös paikallislehden palstoilla. Ja edelleenkin otan mieluummin koiran olohuoneeseen enkä porsasta.

Simo matkusti  mamman jalkatilassa loppumatkan nukkuen pää vaihdekepin vieressä, mutta aina kun hiljennettiin vauhtia tietöiden tms vuoksi, nousi pää pystyyn ja koira syliin tarkistamaan, että ollaan kartalla. 

Vihdoin viimein päästiin perille. Onnellisina pulahdettiin järveen ja sitten käytiin taloksi. Se kävi helposti, sillä minä olin ollut vain yhden yön poissa mökiltä. Sauna lämpimäksi ja nauttimaan.

Ukkospilvet nousivat uhkaavasti ja iltayöstä jyrisi jo mahtavasti. Haaveet aurinkoisista päivistä haihtuivat ja sadetta saatiin aina torstaihin asti. Välillä satoi rankastikin. Vähän harmitti, sillä meidän piti käydä mansikoita poimimassa. Mutta torstaina sitten heti aamusta oli selkeää ja suuntasimme tuttuun mansikkataloon heti puolilta päivin. Aika monta mummelia ja papparaista pyllötti jo mansikkapenkeillä, kieliäkin kuultiin, ruåtsia ja tallinnaa. Että ihan kansainvälinen paikka tää emäpitäjä kesäaikaan. Hih.

Mansikat puhdistettiin ja pussitettiin valmiiksi ja kotona nostettiin kylmälaukuista suoraan pakkaseen. Edullisia olivat, sillä suurimmat ja muhkeimmat mansikat sade oli pieksänyt niin, että niistä ei olisi ollut pitkään kuljetukseen, joten keräsimme vain ehjät mansikat. Suurimmat menivät kerääjien parempiin suihin.

Torstaina piti jo lähteä kotiin. Laiturilla SImo ja Siiri haistelivat lähtiessä tuulta ja harmittelivat, että aurinkoinen niemennokka piti jättää.

Simo vähän arkaili, sillä ainahan saattoi olla uintivuoro! No ei sentään pientä lähtiessä kasteltaisi.

Tuolin pehmusteet oli nakattu rappusille, siinä oli koirulin hyvä odotella mansikoiden pussitusta ja kotimatkaa. Sade oli piiskannut vanhassa pesusoikossa kukkineet orvokit mullan tasalle portailla.

Takan reunukselle jäivät "mummi ja pappa" perään katsomaan, kun takavalot vilahtivat mökkitien mutkaan.

Ja kotona odotti yllätys. Prinssipuoliso oli poiminut talven mustikat, suurin osa oli jo pakkasessa, loput n. kolme ämpärillistä pussitin vielä samaan syssyyn.  Mökillä ei vielä näyttäneet edes olevan kypsiä.

Huomenna on Rasmuksen rippijuhlat. Toivottavasti sadekuurot kiertävät kaukaa, sillä iltapäivällä on puutarhajuhla sukulaisille ja pojan kavereille. Näin on taas yksi mummin pikkuisista kasvanut liki aikuiseksi.