tiistai 18. kesäkuuta 2019

RUUSUJEN TUOKSUUN

Ihanat kesäiset aamut. Ulkona aurinko ja ruusujen tuoksu. Sireenien aika on jo ohi, myös Moskovan kaunottaren kukkatertut ovat lakastumassa. Mutta valkoinen juhannusruusu on kauneimmillaan, niin on myös suviruusuni, jonka vierellä sitä mittailin. Korkeutta parhaimmillaan liki 5 metriä ja leveyttäkin 7-8 metrin verran. Ja täynnä tuoksuvia vaaleanpunaisia kukkia.


Myös Valamon ruusu availee ensimmäisiä nuppujaan, Mustilan vaaleanpunainen on vielä nuppuvaiheessa. Punalehtinen ruusu on vaatimaton pienine kukkineen mutta puolustaa hyvin paikkaansa ruusujen joukossa, samoin eräs upeasti tuoksuva ruusuni, jonka nimestä ei ole vielä hajuakaan. Toin kyllä prinssipuolison veljen mökiltä ruusukirjan selvitelläkseni eri ruusulajien nimiä. Ja toinpahan sieltä muutamia ruusun versojakin, vaikka on kovin lämmin niin toivon niiden juurtuvan.

Minulla on ongelma näiden kuvien kanssa toistaiseksi, olen kuvannut paljon ipadilla ja sen sisältöä en vielä osaa siirtää tänne läppärille enkä läppärin tekstejä ipadille. Kun ei muka aikaa ole ollut opetella...

Juhannusta pukkaa, meidänkin mittumaari tavalliseen tapaan vietetään niemen nokassa, tosin tällä kertaa vain kolmestaan, minä, prinssipuoliso ja Simo. Ja hyttyset ja mäkäräiset, jotka niemessä jo odottelevat veritankkausta.
Simon suojaamista mietin, kun ei oikein voi hyttysvoiteitakaan turkkiin hieroa.

No, mökin vintillä on myös oravaperheen pienokaiset. Toivottavasti nyt selviävät hengissä puiden oksistoon, viime kesänä kaikki kolme poikasta oli syöty ja vain pienet pörröhännät oli jääneet mökin nurkalle. Harmitti.

Ja käsi. Se vähitellen kai kuntoutuu, arpi on jo osin siisti mutta nostaa ei voi mitään, kahvipannukin on liian painava. Olen kättä heilutellut ja sormia puristellut ohjeiden mukaan. Mutta sitten ilmeni, että olin saanut tällin myös oikeaan pakaraan. Kun mustelma vaaleni, ei kipu hellittänyt ja reiden lihas oli kuin tulessa. Magneettikuvattiin, onneksi luut ehjinä, mutta kestää taas tovin, ennenkuin särkylääkkeiden syömisen voin jättää. Elämä on.

Kuitenkin olen toiveikas. Ja prinssipuoliso sai lääkäriltään tänään hyviä uutisia, sädehoito on tehonnut ja arvot lähes normissa. Oli aika rankka reissu hänellä, 37 hoitokertaa eli joka arkipäivä. Mutta kesti kuin mies. Ja nyt minä tyttö tässä kipuilen vuorostani. No, parempaan ollaan menossa kuitenkin.

Käytiin viikonloppumatkalla Latviassa ja Virossa, mieskuoro oli esiintymässä Viljandin laulujuhlilla. Nähtiin latvialaiset linnat ja kirkot, joissa kuoro kajautti Suomen laulun ja Finlandiankin. Ja Viljandi on ystävyyskaupunki, jonka mieskuoro Sakala on meidän mieskuoron PML:n ystävyyskuoro, jo vuodesta 1969 lähtien joka toinen vuosi on vuoroin vierailtu. Nyt ystäviin liittyi latvialainen mieskuoro Valmierasta.

Hikeä pukkaa. Nyt pitää lähteä ulos nuuhkimaan kesän tuoksuja. Tänä keväänä en ole laittanut mitään uusia kasveja tietystä syystä. Paitsi ne, mitä toin Kiskosta ruusun juurakoita, keltaisen pionin, koristeraparperin ja lumikärhön.
Ihanaa Mittumaaria toivotellen Porvoon mitalla.