HATTARAPÄÄN POSTAUS PITKÄSTÄ AIKAA

Voi että aika on mennyt siitä, kun viimeisen postaukseni reissun alkumatkasta tein. Neljässä kuukaudessa ehtii unohtaa tämän ikäinen jo kaiken, hyvä jos vielä oman nimensä muistaa. No ei nyt sentään. Matka oli antoisa, käytiin saaren eteläkärjessä Callen kaupungissa ja keskiosassa kierrettiin yhden päivän verran. Nähtiin tsunamin jäljet, teeviljelmät, temppelitanssit ja jalokivihiomot ja -museot. Ja se valtaisa temppeli, jossa säilytetään Budhan pyhää hammasta. Temppeli on entinen palatsi Kandyssa, joka aikoinaan oli saaren pääkaupunki, mutta englantilaiset muuttivat pääkaupungin meren rantaan Colomboon.
Meidän majapaikkamme oli Negombossa, mistä tehtiin retkiä taitavan kuljettajamme Sunilin kyydissä. Joskus pelotti, varsinkin iltapimeällä hotelliin palatessamme, sillä liikenne oli uskomatonta, sikin sokin tuk-tukeja, mopoja, pyöräilijöitä ja jalankulkijoita henkilöautojen, kuorma-autojen ja bussien seassa.
Eipä siellä olisi itse osannut eikä uskaltanut ajaa, sillä kaiken lisäksi liikenne on vasemman puolen mallia. Maassa maan tavalla. Tulipa koettua, mutta tuskin enää jatkossa Sri Lanka houkuttaa, sen verran pitkä lento ja kerran nähty nyt.

No, muistot reissusta on tallella, teetä keittiön hyllyssä ja muutama huivi sekä puinen pieni tuk-tuk. Ei siellä juurikaan mitään muuta ostamista ollut. Tosin kävimme kasvitieteellisessä puutarhassa, mistä löytyi luonnonmukaista lääkettä jos johonkin vaivaan. Naamarasvoja ostelin muutaman purkin ja vaniljauutetta.
Ja prinssipuolisolle ompelutimme pellavakankaasta liivin. 

Ystävystyimme nuoren Fawasanin kanssa, hänellä oli varsin siisti pieni market-myymälä pääkadun varrella. Lähetin hänelle hänen pyynnöstään kotiin palattuani pari Suomen lippua kiinnitettäväksi t-paitaan. Ja kuljettajallemme sekä Fawsanille postitin heijastimia turvalliseen kulkemiseen.

Sitten tuli joulu. Meille varsin murheellinen. Vanhimman tyttäremme mies menehtyi juuri ennen joulua, samana päivän muutti myös miniämme äiti tuonpuoleisiin. Lisäksi entinen työkaverini myös samana päivänä ja vielä eräs
lastenlastemme sukulainen oli menehtynyt, joten samalle päivälle neljä lähtöä
tuntui lähes kohtuuttomalta. Tummille vaatteille on ollut käyttöä. 

Muuten tässä on menty ihan normaaliin tahtiin. Viikko-ohjemat pyörii tavanomaiseen tahtiin. Villasukkia olen kutonut liki viiskymmentä paria ja jakanut niitä kaikille läheisille, vienyt arpajaisvoitoiksi ja keräyksiin ym. En osaa tehdä - tai en viitsi - kokeilla kuvioita vaan pötkellän raitavarsisia seiskaveikasta, jota prinssipuoliso aina välillä tuo kaupasta tullessaan.

Pientä kippokauppaa olen harrastanut facessa, jotakin myynyt ja vastaavasti taas ostanut tilalle. Ja niin kun on pitänyt tyhjentää hyllyjä mukamas! Olen tosin vähän siivoillut ja järjestellyt hyllyjä. Luulin saavani kirjoja vähän vitriiniin, vaan sinne lennähtivät kanarasiat eikä yhtään kirjaa enää mahtunut. 

Yritän jatkossa olla vähän reippaampi näiden postausten suhteen. Olen kyllä lueskellut blogeja hissukseen, kommentoinnit on kuitenkin jääneet vähiin. Ymmärrettävästi. 

Ja voi että. Löytyi tuossa julkaisematon postaus, läväytin sen esille äsken. 
Kuten huomaatte, hattarapää olen. Yritän jatkossa tsempata. Bis dann, sanoo saksalainen.

CEYLON, BRITTIEN SIIRTOMAA

Sri Lankan, entisen Ceylonin vanha pääkaupunki oli keskemmällä saarta vuorien välissä ja rinteillä sijaitseva Kandy, missä teeviljelmät vihertävät rinteillä.  Britit rakennuttivat Kandyn ja Colombon välille rautatien ja siirsivät pääkaupungin Colomboon, meren rannalle, mistä tuotteiden laivaaminen Englantiin oli huomattavasti helpompaa.

Meidän "kotipesämme"  oli Colombon lähellä Negombossa, josta teimme päivän retken paitsi saaren eteläosaan Galleen myös Kandyyn. Oppaana ja kuljettajana meillä oli paikallinen Sunil Rodrig, joka asiantuntevasti opasti meitä kaikilla tekemillämme retkillä. Tähän vuodenaikaan alkaa monsuunisateet, meille osui kaksi sateista päivää, mutta eipä se tahtia haitannut retkipäivinä edes.

Kandyssa kävimme aluksi teetehtaalla. Käsin kerätyt teelehdet käyvät läpi monenlaisia myllyjä ja kuivureita, ennenkuin ne on teepusseina tai teepakkauksina.

Teelaaduista parasta sanottiin olevan valkoinen tee. Ostinpa sitä kotiin tuomisiksi, samoin vihreää teetä, mangoteetä ja sitruunateetä.

Kandyssä kävimme myös buddhalaisessa temppelissä, joka on aikoinaan ollut palatsina, mutta nykyisin siellä säilytetään mm. Buddhan hammasta, joka on tärkeä joka vuotisessa rituaalissa, samoin kuin norsu, joka kantaa selässään kultaista hammasta pienessä häkissä. Laitan kuvia sitten, kun olen saanut ne tabletilta siirtymään.  Temppelialueelle oli kova tungos ja parkkipaikat niin tiukassa, että tarvittiin sekä supertaitoa että myös hyviä hermoja kuljettajalta, joka sai sujautettua autonsa ilman naarmuja kadun varteen jo pysäköityjen väliin ja sieltä myös pois.
Temppelissä ihmiset ostivat lootuksen kukkia ulko-ovelta ja veivät niitä temppeliin Buddhan patsaalle. Kengät piti riisua temppelin ulkopuolella ja mekin hipsuttelimme siellä paljain varpain.

Poikkesimme myös kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa opastetun kierroksen jälkeen ostimme mm. vaniljaa uutteena, teetä, sekä avocadoa sisältävää naamarasvaa ja santelipuuöljyä mm. Eihän se ihan halpaa ollut mutta ehkäpä tehokasta, kunhan opin käyttämään niitä. Myös hyönteisiä karkottamaan oli ihan oma sitruunantuoksuinen öljynsä, moskiitot kun tuppasiva tikkaamaan ihon avoimiin kohtiin.

Oppaamme oli varannut meille liput temppelitanssijoiden esitykseen, mutta sitä odotellessamme kiersimme jalokivimuseossa joka oli vastapäisessä rakennuksessa. Ja voi sitä kivien ja valmiiden korujen säihkettä. Onneksi - tai prinssipuolison onneksi - en siellä sortunut vaan pääsin ilman ostamista sieltä ulos.
Temppelitanssijoilla oli rumpuja rytmittämässä ja kolme naistanssijaa sekä muutama taitava miestanssija kovin upeissa asuissa. Olihan se näkemisen arvoista mutta en niin suuresti innostunut, kun rummutus oli niin kovin äänekästä.

Kotimatkalla piipahdimme vielä paikassa, missä puusta kaiverrettiin lähestulkoon mitä tahansa.
Elefantteja, lintuja, pieniä soittimia, naamioita ym. Meille esiteltiin myös eri puulajit, joita Sri Lankassa kasvaa.

Ilta pimeni jo paluumatkan alkaessa ja minä istuin kuljettajan vieressä ja koska ratti oli väärällä puolella ja vasemmanpuoleinen liikenne, minä "ajoin" siinä koko matkan, tuntui aivan hurjalta menolta. Prinssipuoliso takapenkillä huokaili enemmän ja pelkäsikin sanojensa mukaan, vaikka tie oli Sunilille varmasti tuttu samoinkuin liikenne. Mutta kyllä vaikutti siltä, ettei mitään liikennesääntöjä noudatettu tai sitten niitä ei edes ollut. Valottomia tuk-tukeja, skoottereita, kevytmoottoripyöriä, polkupyöriä ja jalankulkijoita riitti vesisateisen paluumatkan varrelle. Ja ne ohitukset, ne vasta jotakin, varsinaista sukkulointia. Itse en siinä maassa uskaltaisi auton rattiin.

Onnellisesti kuitenkin päästiin takaisin hotelliin. Kuljettajamme halusi hoitaa meidän viimeisenkin retken kuljetuksen ja sai sen järjestymään. Meillä kuitenkin oli välipäivä retkistä ja vietettiin leppoisaa oleskelemista rannalla.


PS. Tämän kirjoitin jo joulukuun puolessa välissä mutta jäipä painamatta julkaise-nappia. Haittaakse?