AURINKOISENI

Kerronko, mitä näen? En suinkaan Isä Aurinkoista.  Näen syvänsinisen taivaan. Lämpimänä loistavan auringon, joka lämmöllään ja valollaan saa kasveihin niiden vehreyden, kypsyttää sadon ja antaa koko luomakunnalle elämän. Voin maata mökin laiturilla silmät kiinni kuuntelemassa veden loisketta rantakiviin. Voin aistia lokkien kaartelevan rannan tuntumassa veden yllä. Voin kuvitella pääskysen viiltämässä siivenkärjellään sinistä vedenpintaa. Jostakin kuulen satakielen monisäikeisen laulun ja taustalla käen kukkuvan.  Vihreän luonnon ja kukkiin puhkeavat tulenpunaiset unikot ja siniset akileijat. Avaan silmäni ja tunnen lämmön ja kesän. Olen onnellinen, auringon lapsi. Vaikka synnyinkin syysyönä synkkänä!!!

Tosiasiassa kuuntelen parhaillaan laineiden loiskintaa, aamuinen auringonpaiste vähitellen muuttuu pilvipoutaiseksi, mutta eipä haittaa. Luonto ympärillä vehmasta ja vihreää. Huomenna on juhannusaatto. Ja elämä mallillaan. Sieltä ne auringonsäteet pilkahtelevat pilvien lomasta, enpähän oikein tahdo ajatella, että tästä sitten käännytään taas syksyä kohti. Nyt kuitenkin nautitaan keskikesästä, juhannuksesta ja auringon lämmöstä. Ihanaa juhannusta toivottelen  täältä sielunmaisemastani.


Tämän positiivisia tunteita herättävän kuvan lähetän kaikille blogissani vieraileville, jotka haluavat kertoa oman näkemyksensä tästä kuvasta. Mitä sinulle tämä tuo mieleen?

ENSIMMÄISET MANSIKAT

"Paljon mahtuu pieneen Hiaceen Jussipaitoja, ihan aitoja"  lauloi Jope Ruonansuu. Aika paljon mahtuu yhteen tiistaipäiväänkin, jos nyt ei ihan Jussipaitoja niin paitoja kuitenkin. Oli ruusulaulujen ilta tulossa.

Päivällä piti huputtaa verkoilla punaiset viinimarjapensaat. Joku riipi niitä raakileina jo. Samalla huomattiin, että muutama mansikka oli jo kypsynyt. Siitäkös sain idean lähteä tarkistamaan metsänlaidan mansikkapaikat. Puolisen litraa poimin, kesältä maistuivat. Vetäisivätkö vertaa lapsena heinään pujottamillemme ahomansikoille? Tuskinpa sentään!

Hyvissä ajoin roudasimme laulukamat jokirantaan. Lapsenlapsi viritteli vahvistimia ja sähköä saatiin takana näkyvästä ikivanhasta kaivopytingistä. Olis kyllä jäätelökin ens alkuun maistunut kun lämmintä oli. Mutta sittenpä alkoi tuulla ja laulujen alettua piti pyykkipoikien avulla pitää nuotit ja laulunsanat telineissä. Välillä tuuli humahti mikrofoneissakin. Mutta eipä haitannut.

Tässä kaupungin "olohuoneessa" istuskeli yhteislaulusta nauttivia reilut neljäkymmentä henkeä. Taustalla Porvoon joki ja nykyisin kahvilalaivana toimiva Marita.

Tässä vielä kuva laulattajista, Ritvasta ja prinssipuolisosta, kun odoteltiin porukkaa paikalle. Viikon kuluttua on seuraava yhteislauluilta ja elokuussa vielä kolmas. Tämä on ihan vapaaehtoispakerrusta, laulumonisteet maksettiin kimpassa ja sähkö saatiin kaupungilta. Eli omasta pussista meni ja menee, mutta "kun se on ihan kivaa" totesi prinssipuoliso. Kiva silti, että saadaan lauluporukkaa liikkeelle kesäiltaan.

Kotiin palattuamme minun hommanani oli Simon iltalenkki. Kierrettiin tunneleiden läpi kalliopoluille. Näin, miten epäsiistissä kunnossa on tuo toinen tunneli. Roskia ympäriinsä, motarin välissä alas tunnelille tulevat riista-aidat kaadettu tahallisesti. Miten ihmeessä me aikuiset sallitaan tällaista, minä vaan kysyn. Ilkivaltaa on lehden mukaan tehty taas ihan joka puolella kaupunkia.

Meidän tunneli on pysynyt siistinä nyt, vaikka siellä oli uusia piirroksia - taitaviakin - tehty. Ne, jotka eivät osaa, suttaavat toistenkin tekemiä kuvia ja kirjoittelevat hävyttömiä tunnelin seiniin. Mutta maassa ei ole onneksi heiteltyä roskaa lainkaan. Toivottavasti pysyykin siistinä.

Kerroin siinä roskisdyykari-runosessa meidän lepopenkistä. Tällaiseksi penkkimme oli murjottu.

Istahda nyt siinä sitten! Me on tarkoituksella jätetty tuo lautakasa muistuttamaan penkistä. Ehkä se vähän pistää omaatuntoa, kun on näkyvissä moukarointikivineen.

Uskalias räkättirastas rakensi pesänsä tunnelin kallioleikkauksen kivenkoloon. Ihme, että se on saanut olla rauhassa, munat lisääntyvät päivä päivältä.

Ja pihapiirissä avaa kukkiaan tämä ukonhatun näköinen vaalea kukka. Ukonhatun lehdethän on kiiltävät, tällä ne on mattapintaiset. Mikä lienee, kyselin sitä jo vuosi sitten.

Viiniköynnöksissäkin on paljon terttuja, saa nähdä, ehtivätkö tänä kesänä isommiksi kuin viime kesän sato oli.
Rypäleet jäivät pieniksi ja aika mauttomiksikin.

Saskaton tuottaa nyt valtavasti marjoja. Luin jostakin, että ovat mustikkaakin terveellisempiä. En ole niihin oikein makua saanut, vieläkin lie pakastimessa muutama litra viime vuodelta. Aika hauskaa, että pian on säilöntäkausi jo käsillä. Vaikka ei kesä ole vielä oikein kunnolla edes alkanutkaan. No, kalenterin mukaanhan kesäpäivänseisauksessa on päivän pitenemisen taitekohta. Että semmoinen tarina tälläkin kertaa. Sillisalaatti koko postaus. Vaan ei syytä huoleen. Juhannuksena pidän taas paussia postailusta. Lupaan sen.

SIMO, APINAKOIRANI

Tässäpä aluksi videolle otettuna oravajahtia ja lisäksi samasta tilanteesta muutama kuvakin.
Siiri kuvasi tämän meuhkaamisen videolle, olin ottanut näitä valokuvia juuri sitä ennen. Ei nämä ole mitään trikkikuvia, ihan aidosta oravanmetsästyksestä otettuja mökillä tasan viikko sitten tiistaina! Osa kuvista on vähän epätarkkoja, sillä meno oli niin hurjaa, ettei kamera pysynyt mukana.


On se siellä.....

Älä nyt karkaa...

Odotas, täältä tullaan, orava....

Kynnet vähän lipsuu kaarnakuoressa...

Nyt ote pitää paremmin...

Ai sielläkö puussa nyt....

Lintupönttöön et kyllä koske....

Tämä on aika hassu tarina, mutta meille jo viime kesänä antoi makeat naurut! Tämä on meidän Simo!

TULIPUNARUUSUT

                                                                                     

Juhannus on todella pian. Juhannuskokkoon on kerätty kaikki keväällä katkotut kuusenoksat, kaadettujen pihapuiden oksistot ja kukkamaalta irti väännetyt tervaskannot. Meillä on perinteisesti ollut yhteinen kokko serkkuni perheen kanssa rannalla, missä ihan pienenä tyttönä kävimme päivittäin uimassa. Sanoimmekin sitä uimarannaksi. Kun rantapeltoja sitten konevoimin kivettiin, katepillari työnsi kivet rannan tuntumaan ja siihen syntyi oiva kokkopaikka. Joskus on ollut kulovaroitus päällä juhannuksena ja kokko on jäänyt aattoiltana polttamatta. Silloin on grillattu makkarat tynnyrinpuolikkaaseen tehdyssä nuotiossa. Nyt näyttäisi kuitenkin tulevan kokkojuhannus. Maa on läpikotaisin märkää eikä ehdi varmasti rutikuivua ennen aattoiltaa. Ja sateitakin on luvassa. 

Kotona on juhannusruusut jo kukkineet ja sade pieksänyt ne viimeisetkin kukkatertut. Aurinko ei enää pysty houkuttelemaan juhannusruususta kukkien tuoksua, olemattomista kukkasista mukamas. Punainen hansaruusu sen sijaan on avannut nuppujaan. Lähempi tarkastelu näytti nuppujen varsissa melkoiset kirvalegioonat. Mäntysuopavettä niskaan vaan suihkupullosta! Mökilläkin suihkuttelin vaaleanpunaisen ruusun lisäksi sitä ainokaista nuppua, joka oli siinä ruusussa, mikä Leena Lumin puutarhasta viime kesänä kaivettiin. Kiitos Leena, odotan jännittyneenä, minkälainen kukka aukeaa!

Tornionlaakson ruusun taimen istutin myös mökille, iloitsin sen lukuisista avautuvista kukista, vaikka taimi on vielä "varrelta vähäinen". 

Äsken Simon lenkkireissulla - kamera jäi tietysti kotiin - yritin taittaa villiruususta oksaa ja sain piikin sormeeni. Tulipa vaan mieleen, että laulussa, missä sanotaan "köyhänä ei ole tohtinut vaan on jättänyt paikoilleen" on virhe. Kyse ei ollut köyhyydestä vaan villiruusun piikeistä. Kuka hullu katkoo piikikästä vartta paljain käsin!

Nimim. kokemusta on! Se villiruusu on kollaasissa oik. alareunassa.

Valamonruusu on vielä nupulla. Suviruusu sen sijaan täydessä vaaleanpunaisessa loistossaan. Suviruusun toin aikanaan äitini puutarhasta ja nyt se on levinnyt metritolkulla ja kasvanut korkeutta yli kahden metrin. 

Valkoinen yksinkertainen ruusunkukka on juhannusruususta villiintynyt ehkäpä. Jostakin se on pihaani tullut.
Ja Mustialan ruusu on aivan täynnä kukkanuppuja. Toivottavasti ei sade niitä pieksä kun avautuvat, kukat on tosi herkkiä sateelle.

Ruusut ovat aina innoittaneet lauluntekijöitä.Tänään  yhteislaulutapahtumassa lauleskellaan prinssipuolison säestyksellä  ruusuaiheisia lauluja. niitä onkin  monisteessamme sivutolkulla. Varmaankin huushollistamme löytyy nuotit kuuteenkymmeneen erilaiseen ruusulauluun. Siitäpä vaan lauleskellaan. Ja vaikken ole ruusu, niin kukka kumminkin. Silti kauneimmankin ruusun alla piilee piikki pistävä, sanoo Ksantippa. Pitäispä sen verran poutaa, ettei nuotit kastuisi!

VESILINTUJEN PERHEIDYLLEJÄ

Luonnossa riittää "kaupunkilaiselle" aina uutta ihasteltavaa. Maisema muuttuu vähän väliä paitsi vuorokauden vaihteluista myös sään mukaan. Minun sielunmaisemani voi joskus näyttää kovinkin synkältä mustien pilvien ja sadekuurojen myötä, mutta sateen jälkeen tulee aina auringonpaiste. Takuuvarmasti.

Paitsi kasveja myös ympäristön eläimiä tulee seurattua tiiviisti. Kotona talitiaisen pönttö tyhjeni kesäkuun 10. päivänä kun ensimmäiset uskaliaat kokeilivat siipiensä kantamista töksähdellen märkään nurmikkoon ja kukkapenkkiin. Mökillä vielä tänä aamuna tiaisemot kantoivat ruokaa herkeämättä pöntössä sirkuttaville poikasilleen. Tosin pöntön reiällä kurkkivia päitä näkyi vähän väliä. Eivätkä häiriintyneet Simon puuhun kiipeämisyrityksistä lainkaan.

Järvellä nähtiin sorsaemo kahdeksan pienen poikasensa kanssa. Vähän väisti laiturin kohdalla kauemmaksi matkallaan lahden pohjukkaan. Hellyttävä näky, kuin helminauhana poikaset emon vanavedessä.

Tänä kesänä joutsenparilla oli ensimmäiset poikaset mökkijärvellä. Pesivät joutsenet kävivät vuorotellen rannassa syömässä, mutta vielä pesimättömät uiskentelivat kahdestaan.

Kovin lähelle rantaa uskaltautuivat, mutta kun näkivät minut kameroineni, näyttivät peräpeiliään.

Ovat uljaita lintuja. Ennen saaressa peri lokkien populaatio, nyt joutsenten pesiessä lokit ovat lähes kaikki muuttaneet matalammalle Vihtasen järvelle. Kalatiirapari kaarteli myös rantamme yläpuolella.

Sateisia päiviä oli riittämiin. Mutta sateen tauottua auringon pilkahdus loi järvelle auringon sillan! Joskus näkyi pilvien lomasta palanen sinistä taivasta kuin enteillen poutaa.

Pilvet heijastuivat hauskasti rantaveteen. Vesi oli suhteellisen lämmintä ja sateesta huolimatta kävimme aamuisin herätysuinnilla. Simollakin jo rutiinina juosta aamulla ensimmäiseksi laiturille uintivahdiksi.

Maisema kirkastui ja lämpeni, kunnes uudet sadepilvet ropisivat aitan kattoon. Koskaan aikaisempina kesinä emme ole keksineet viedä sähköpatteria lämmönlähteeksi nukkuma-aittaan. Nyt sekin on koettu.

Kukkamaallani ei vielä ole kovin paljon kukassa olevia kasveja, mutta perhosia ja kukkakärpäsiä lenteli jättilaukan kukinnoissa ja Tornionlaakson ruusussa.
Yhden perhosen kuvasin mökin ikkunan ulkolaudassa. Hyvin naamioitunut ja "liukenee tapettiin".

Täällä kotona on puutarhassa kitkemistä, pyykinpesua ja postien lukemista. Kunnes taas noustaan vankkuriin juhannuksen alla. Missäpä sitä täällä kokkoa polttelisikaan! Ei houkuta risukasan sytyttäminen pihametsikössä samalla tavalla kuin järven rannalla. Vaikka sateita onkin luvattu juhannukseksi. 

TÄTÄ OLEN JA TÄSTÄ UNEKSIN

Aili-mummolta tuli tällainen haaste kertoa kolme totuutta itsestäni sekä kolme toivettani.

Siis millainen olen?

1) Pönäkkä eläkeläinen joka nuorena tuli Keski-Suomesta läpi Pönttövuoren tunnelin tänne etelämpään. Täällä sitten urakoi työikänsä, kerrytti Michelinit ympärilleen eikä siis mahdu enää Pönttövuoresta läpi takaisin syntymäsijoilleen.

2) Olen melkoinen haihattelija, yhtenä päivänä keksin yhtä ja toisena toista. Toteutus nyt ei aina natsaa, mutta jäähän  haaveet!

3) Olen hulluna yhteen pieneen koirapoikaan, sitä ei liene vaikea arvata. Simo on silmäteräni ja prinssipuolison sanoin "enemmän kuin koira".

Kolme toivetta:

1) Että pysyisin ja pysyisimme ikääntymisestä huolimatta virkeinä ja uudelle vastaanottavina.

2) Että hyvät ja lämpimät välit lapsiin ja lastenlapsiin säilyisivät ja että jälkikasvullani olisi elämässään terveyttä ja onni myötä.

3) Että pystyisin pitämään hyvät ja läheiset ystäväni maailman melskeistä huolimatta, ja tietysti omista töpeksimisistäni huolimatta.  He ovat kultaakin kalliimmat.

Do diin! Näin äkkiseltään kotiin tultua elämä näyttää tällaiselta.  Juhannus painaa päälle ja huomenna lauletaan Ruusulauluja. Toivottavasti ei sada, ettei tilaisuus mene pipariksi. Tää taisi jo olla neljäs toivomus, hih!

SÄITÄ ON PIDELLYT

Helleaalto hellitteli meitä ihan olan takaa. Viime viikonlopulla ajeltiin mökille ja vaikka itselläkin oli tukala matka hikisessä peltipöntössä, oli se Simolle kenties vieläkin tukalampaa. Koiruli loikoi jalkatilassani ympärillään kostea kylpypyyhe helpottamassa hikistä matkaa. Onneksi ajopeli on menossa vaihtoon ja uudessa on ilmastointi vakiona. Helpotusta luvassa  kesäisiin reissuihin tältä osin.

Niemessä kaikki hyvin. Tai ei sittenkään. Pihanurmi oli rutikuivaa, valkoapilat pitivät kiinni viimeisillä voimillaan vähäisestä kosteudesta maan sisällä. Orvokit olivat kaatuneet kyljelleen jokaisessa kukkalaatikossa. Näytti masentavalta. Taisin turhaan  iloita istuttamisista.

Onneksi järvessä on vettä eikä se kantamalla vähene. Paljon sitä tarvittiinkin, ennekuin orvokit ponnahtivat takaisin pystyasentoon. Mutta seuraavana aamuna hyvin nukutun yön jälkeen ne nostivat kasvonsa aurinkoa kohti. Ihmeellistä, miten tainnoksista sitä voikin virota elämään. Vaan niinhän sitä mekin virkoamme heti veteen pulahdettuamme. Joka aamu ensimmäiseksi ja hellepäivinä lähes alinomaa.

Vielä sunnuntaina oli kiva aurinkoisella järvellä soudella, kun tähystäjä ....

...ja kipparikin olivat omasta takaa!!!

No, sittenpä sää muuttui. Maanantaista keskiviikkoon oli niiiin koleata ja sateista. Siirsin nukkumapaikat aittaan ja jätimme saunakamarin lapsenlapselle, joka suurin toivein tuli shortseissa ja uikkarit kassissaan.
Ja kun mökkeröä piti lämmittää, hellanuunissa paistelin perheelle rieskaa, marjapiirakan ja pikkupullat. Kaikki taas omasta päästä. Uskokaa tai älkää, marjapiirakasta huomasin leivinjauheen jääneen lisäämättä. Sellainen horopää. Mutta sen verran kohosi munasta, että syödä saattoi. Rieska oli niin hyvää, että jouduin seuraavana päivänä paistamaan uuden. Itse en tietenkään sitä edes maistanut, viljaton elämä on mennyt tosi hyvin. Ja vointi hyvä edelleenkin.

Heti mökille saavuttuamme kävin tarkistamassa mustarastaan pesällä, miten siellä voidaan. Hups. Poikaset kököttivät pesässä, tuskin enää mahtuivat sinne. Ja yksi toisensa perästä lähtivät ulos sateiseen metsään. Olisivat voineet odotella aurinkoisempia päiviä lentoretkilleen. Mutta kaipa jokin sisäinen vietti kertoo, milloin siivet kantavat. Tervemenoa maailmaan. Toivottavasti laulunne kaikuu ensi keväänä mökkimetsikössä.

Joutsen lennähti venerantaan aterioimaan. Eipä yhtään välittänyt liikuskelustani lähistöllä.

Ja kuikat, ne tulevat joka kerta tervehtimään ihan laiturin eteen. Eipä ne enää Simosta mitään välitä.

Vaan Simo välittää oravista. Että se saa lähes hepulin, kun pieni kurrelainen kurkkii katajasta tai pihamännyn oksalta. Kuin kiusatakseen. Ja koira vaahtoaa! Siiri otti videolle yhden aamuisen oravajahdin, postaan sen jos ja kun osaan siirtää videon  blogiin joskus.

 Ensin prinssipuoliso ja Simo näkivät, miten orava hyppäsi katajasta mäntyyn ylemmäksi.

Ja tietysti Simo kunnon kiipijänä yritti ylös puuhun pienen oravan perästä.

Ja vielä lintupönttöpuuhunkin oravan perästä, yhä ylemmäksi.....

Vaan liian korkealla oli oravainen. Simo juoksi pitkin rantaa eestaas ja orava edellä puusta puuhun. Reipas poika saa tässä aamuvoimistelulla ja hyppyharjoituksilla päivän mukavasti käyntiin.

Sitten oli jo koiruli niin väsy, että otti pienet levot Siirin polvien välissä sohvalla. Raukea kovan räkyttämisen jälkeen!

Kotona on asiat hoidettu, pyykit pesty ja postit katsastettu. Voispa tästä jatkaa vielä lomailua. Tietsikan kanssa on ongelmia, eilen ei käynnistynyt näyttöpuoli, aikaisemmin tulostin. Nyt tulostin taas pelittää ja sain kuvan jo näyttöönkin. Tiedostojen siirto ulkoiselle kovalevylle tökkii...mutta apuva on tulossa.

HELTEINEN TORSTAI

Helle hellii meitä edelleen. Illalla pitää taas kastella puutarhassa, kovasti jo sadetta kaipaisivat. Mutta vasta viikonloppuna on luvattu viileämpää ja kenties ukkostakin. Niinhän ne vuorottelevat, aurinko ja sade. Ja sateen jälkeen paistaa aina aurinko, lohduteltiin ennen. Tosi on.

Tänään on yhdellä lapsenlapsellani jännä päivä. Ajokortti vain inssiajon päässä. Poika on tänään 18 v ja saa luvan ajella, kunhan löytyy "oma" auto. Hänellä on unelma autosta, jonka ehdottomasti haluaa. Tarjosin omaa vähäsen ajamaani edullisesti, mutta oli väärää merkkiä. Minä valitsin joskus nuorempana autoni sen rekisterikilven ja punaisen värin takia. Ja miksen olisi valinnut, pieni Suzuki Alto, ARP-ja jotakin. Joitakin rekkareita muistaa, niinkuin ZJR-33:n, yhden niistä ensimmäisistä. Muut on unohdus vienyt, eikäpä sillä mitään merkitystä tosin ole. Huomaa vaan muistinsa heikenneen. Ikä tekee tepposiaan. Valitettavasti.

Aamuvarhaisella, kun nurmikko oli vielä yön jäljiltä kosteaa, hiivimme Simon kanssa pihalle. Levitin koneellisen pyykkiä ulkonaruille kuivamaan. Jotenkin se tuntuu aina niin mukavalta hommalta. Eikäpä kovin kauaa kestänytkään, kun sain taitella pyykit kuivina takaisin koriin.

Aamupostissa tuli puutarhaliikkeen mainos. En ollut edes aiemmin hoksannut, että jokirantaan vähän enemmän yläjuoksulle oli tullut keväällä uusi myyntipiste. Ajeltiin sinne katsastamaan, kun oli mainoksessa hyviä tarjouksia.Aitaverkkoa, maisemointikangasta. Minua kiinnosti saksankurjenmiekat, löysin vaaleankeltaisen, punalilan ja valkean juurakot. Tulenpunaista miljoonakelloa oli tarjouksessa ja heti nappasin kainaloon. Tornionlaakson ruusun taimen halusin myös. Harmi, että olin jo istuttanut kaikki orvokit, sillä vaihtoehtoja oli paljon. Piippuköynnöstä myös kyselin, mutta ei ollut. Tuurenpihlajan tilasin, sillä se oli päässyt loppumaan ja lupasivat seuraavaan kuormaan tilata sen minulle. Kävelin puutarhaliikkeen käytävillä kuin Liisa Ihmemaassa. Mutta tolkku kerjätessäkin, sanoi mummo ennenvanhaan. Mutta minipelargooniamppeli, se oli ihan pakko!

Miljoonakellot istuttelin amppeliin, kurjenmiekat odottelevat mökkikyytiä. Ruusulle ei vielä ole ehditty löytää sen omaa paikkaa.

Päivällä innostuin paistamaan pannukakkua. Kahdesta eka pellillisestä tuli pannukakkua mutta seuraavat jo pullistelivat ja puhkuivat, kun lisäsin uuniin lisää lämpöä. Nyt on kaikki purkit täynnä pannaria, jota työnnän pakastimeen vastaisen varalle. Muuten se raparperihillo maistui mukavalle pannarin päällä!

Nyt olen suoltanut tekstiä monta päivää, joten laitan minigripit eli suun suppuun. Ehkäpä jotakin järkevämpää kehkeytyy kun vähän malttaa mieltään. Prinssipuoliso on omissa haasteissaan; valmistelemassa yhteislaulujuttua ja sitten kirkkovaltuuston kokouksessa. Me Simon kanssa lähdetään syöttämään itseämme itikoilla!

Enkä malttanut. Iltalenkin kuvat piti vielä postata!!!

Ja tässä itikkareissun kuvia: Meidän "kalliokiitäjä" vauhdissa!

Ja sitten tuoksut pysäyttävät menon.

Ei kuitenkaan tuoksua vanamon (Linnea Borealisko se oli?).

Eikä jalka paina polulla.

Eikä kiinnosta edes tuleva mustikkasato! Kyllä näyttää tulevan mustikoita.

Meidän tunnelitie on nyt niiiiiiin siisti! Kelpaa sitä tassutella kun pappa haravoi suurimman murskepalat pois tassujen alta.

Oli muuten yksi iloinen asia: pari päivää sitten oli paikallislehdessä "roskisdyykarirunoni" julkaistu. Ja tänään oli tekstaripalstalla kommentti, että oli hieno runo, josta tuli oikein hyvälle tuulelle. Siispä kannatti.

Nyt tullaan jo pihalammelle. Loppumatka kipitetään kiireesti, että hyttyset jää inisemään jälkeen.

Lopuksi: miten sitä laulettiinkaan, että "ohdakkeist on astella Urpo-pojan tie..."

Ja voihan se olla joskus myös Anja-tytönkin! Onneksi nyt valtakunnassa kaikki hyvin. Hallitusta vaan ei synny.