KUN NOKKA NOUSEE ...

...niin pyrstö tarttuu kuin  varikselle kävi tervatulla katolla. Kevätauringon pilkahdus sai minussa aikaan äkillisen siivouspuuskan ja aloin vimmalla kiivetä keittiötikkaille pyyhkiäkseni pölyt kannurivistöstä. Siellä ne tyhjänpanttina nököttävät ja pölyä keräävät. Sain idean läpätä niitä facen myyntilistalle yhden toisensa perään. Muutenkin olen käynyt Pomona-purkkikauppaa, paketoinut hevosia ja nekkoja ja yhtä ja toista minulle nyt jo tarpeetonta uusiin koteihin. Arabian kannuista on ollut kysyntää ja paketteja on kiikutettu postiin ja ärrälle.

Kaikki muuten ihan ok, mutta kun selaan torin ja facen sivuja, löydän sieltä esim. punaista lasia ja ne jos mitkä ihan nimeäni siellä huutavat suureen ääneen. Sanotaan, että kauppa se on mikä kannattaa, mutta minun kokemukseni on kyllä, että ei kannata, mutta pitää jotakuinkin tasapainoa. Ongelma on, ettei minun huushollistani  mikään vähene, sehän kuitenkin oli alkuperäinen tarkoitukseni.

Vuosikymmenten aikana on kertynyt hyllyihin niin paljon itselle tarpeetonta, että siivous on välillä kovinkin tarpeen. Joihinkin esineisiin on kiintynyt niiden tunnearvon vuoksi. Eihän niistä voi sittenkään luopua. Muka. Ja seuraavalle sukupolvelle on ihan turha mitään vanhoja kannuja ja kippoja säästää, eivät he ole niistä kiinnostuneita, sillä heillä on oma makunsa ja mieltymyksensä.

No, kiltisti asettelin osan kannuista ja soppaskoolin takaisin puhdistetulle hyllylle. Samoin kävi vaatehuoneen kevätsiivouksen kanssa. Monta sellaista vaatetta, joiden sisällä näytän turvonneelta lenkkimakkaralta, ripustin takaisin odottamaan, että josko sentään joskus.... vaikka tiedän tasavarmasti, että jos se joskus tulisi niin olisi se jo ehtinyt tulla. Tyhmästä päästä saa kärsiä koko kroppa. Niinpä.

Aamulla satoi märkää lunta, pihametsikkö näytti ihanan puhtaalta ja talviselta. Päivän mittaan oltiin plussalla ja loskaa riitti. Ihme talvi tämä. On povattu, että tätä menoa meillä on kohta samanlainen talvi kuin Unkarissa. Onneksi toistaiseksi vielä ilma meillä on puhdasta ja happirikasta, kiitos havumetsien. Ilmastomuutoksesta puhuvat ovat oikeassa. Tekoja tarvitaan.

Mihin pieni ihminen voi sitten uskoa. Ennen me ihailimme Amerikkaa ja amerikkalaisia. Nyt on ihailu muuttunut hämmästyneeksi hämmennykseksi. Mitä tästä kaikesta voi seurata?
Tuskin kukaan sitä tietää, aavistella toki voi. Ehkäpä sittenkin on totta, että on lottovoitto syntyä Suomeen. 

Päivä on jo pidentynyt selvästi. Simo odottaa kärsimättömänä iltalenkille lähtemistä. Taidan päästää koirulin kipittelemään ja tekemään pieniä tassunjälkiä märkään lumeen. Jaa kuvia!  En ole kuvannut muuta kuin kannuja, joten - olkoon. Hei toistaiseksi.

PALUU ARKEEN

Olen postannut sieluni kyllyydestä näitä Kuuban kokemuksia. Kaikki hyvä (?) päättyy aikanaan ja on palattava normaaliin arkeen. Kun kone laskeutui Hki-Vantaalle 4.1. niin ensimmäinen tunne oli riemu kotiinpalaamisesta. Kone jäi kuitenkin kentälle eikä sille ollut tilaa putkessa, joten bussikyyti terminaaliin oli edessä. Ulkona -19 ja vinkuva viima. Nopeasti jo koneessa kaivoin käsimatkatavaroista takit, mutta villaista olisi ollut tarpeen. Tuntui, että tukka irtoaa päästä pysäkillä bussia odotellessamme. No, pääsimme kuitenkin onnellisesti kotiin, missä lämpötila ensimmäisenä yönä veteli vielä alakantissa ennenkuin täysteholämmitys tokeni. Niin aina. Ensitöiksi haettiin Simo hoitopaikasta ja samalla tuotiin vettä ämpärillä, meillähän oli veden keittämispakko vielä useita päiviä paluumme jälkeen kaupungin vesijohtoverkossa muhivan bakteerin vuoksi.

Googlasin lomalaisten matkakertomuksia Kuubasta. Joidenkin reissut olivat olleet ihan syvältä, pelkkiä negatiivisia kokemuksia, toisten mielestä Kuuba oli ollut lomalaisten paratiisi. Me kyllä molemmat tykättiin matkastamme, emme kokeneet ongelmaksi maan kommunismia ja sen vaikutuksia, sillä maassa maan tavalla. Joskus tosin vertasimme sitä entiseen Tallinnaan tai rapistuvaan Viipuriin. Mutta niinhän se tahtoo olla, että jos on ns. yhteisomistus, ei mikään ole kenenkään vastuulla. Jaapa jaa.

Kuubassa ei ole asuntopulaa, sillä valtio takaa jokaiselle katon pään päälle. Toki varakkailla on siellä omat luksustalonsa ja -alueensa kuten muuallakin. Maassa on kaikille ilmainen terveydenhoito. Ja vaikka varsinaista joukkoliikennettä ei ole, jokaisen kansalaisen liikkumisesta huolehditaan niin, että autojen velvollisuus on ottaa tien varressa odottelevat mahdollisuuksien mukaan kyytiin. Kuljettajat näyttävät käsimerkein, minne ovat menossa, mahtuuko kyytiin jne. Aika metka tapa toimia.
Kuuban valuuttapolitiikkakaan ei hetkauttanut, turisteille oli omat pesot ja maan kansalaisille omat. No, eipä juuri kauppojakaan ollut, mihin turistipesoja tuhlata. Paitsi tietysti rommi ja sikaarit.

Hotellialueella kaikki toimi hyvin. Ruokaa ja juomaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Huoneet siivottiin ja pyyhkeet vaihdettiin päivittäin. Meitä palveli iloinen Clary, joka toivotti ensin tervetulleeksi ja lähtiessä vielä toivotti hyvää kotimatkaa. Joka päivä Clary taiteili sängynpeitosta ja pyyhkeistä tms joutsenia ja sydämiä petaamisensa päätteeksi. Oli ilo jättää hänelle reilusti tippiä ja jäipä muutama uudehko, puhdas puseronikin hänelle.

Reissusta on aina tapana lähettää tutuille postikortteja. Kirjoitin kortit Havannasta, mutta nähtäväksi jää,  tulevatko ne koskaan perille. Oppaan mukaan voi kestää kolme viikkoa, kolme kuukautta, kolme vuotta - tai sitten eivät tule koskaan perille.

Hämmästelin subtrooppisen ilmaston antamaa voimaa limoviikunalle, aralialle ja monille muille meillä huonekasveina kasvatettaville. Kun omat aralia ja limo kituvat metrin korkuisina, Varaderossa ne olivat oikeita puita. Kookospalmuja ja kuningaspalmuja kasvoi yleisesti.  Ja kiinanruusut (hibiscus), oleanderit, ihmepensaat (crotonit) kukoistivat. Kuvasin myös erään puun kukintaa, ei aavistustakaan, mikä?

Kukkiva puu oli täynnä valkoisia, kauniin herkkiä kukkasia. Ihana.

"Yksi ruusu on kasvanut laaksossa.."  tuli mieleen tästä ainokaisesta ihanasta ruususta, joka kukki hotellin altaiden suihkun katveessa. Mieli teki taittaa siitä kukkanen, mutta enpä hennonutkaan. Tällaisen kun saisi omaan ruusutarhaankin.

No ei tietenkään kaikkea voi mukaansa saada. Mutta kaunis ruusu, eikö?

Auringon antama terve rusketus on vielä tallella, vaikka hiipuu vähitellen. Matkan muistot kuitenkin jäävät alitajuntaan, josta niitä on mukava nostella prinssipuolison kanssa keskusteluun.
Matkassa on aina parhainta kentis se kotiin palaaminen. Arkeen, omaan elämään ja Simon kanssa peuhaamiseen. Oli koirulilla kenties vähän ollut ikävä, roikkui farkun puntissani ensimmäiset päivät ikäänkuin huolehtimassa, että en enää karkaa. On niin mammanpoikaa, että. Ihana hoitopaikka Simolla oli matkamme ajan, mutta oma mamma taitaa olla aina oma.

Lunta sataa hiljalleen, on päästy lunta luomaan, kämmäämään liukkaalla iljamella (ihan terv.keskusreissun verran prinssipuolisolla). Olen kirjoittanut varmasti kaiken olennaisen matkastamme, kenties joskus vielä jaksamme pyyhältää maailman ääriin uudestaan.

Ja minulle, joka olen ihastunut hevosiin, kerännyt yli tuhannen hevosen lauman vitriinikaappiini, jäi lähtemättömästi mieleen tämä ihana hevosvankkuri havannalaisen hotellimme aulasta. Voi että!

Mukavaa vuoden alkua toivotellen lopetan lätinät tällä kertaa. Kiitos kun jaksoitte mukana.

MATANZAS, KUUBAN ATEENA

Varadero, maailman kauneimmaksi rannaksi nimetty, sijaitsee Hicacosin niemimaalla, joka on 20 km pitkä ja paikoin vain 500 m leveä, pohjoispuolella Atlantin valtameri ja eteläpuolella Karibianmeri.  Varaderon ovat löytäneet monet lämpöä hakevat lomalaiset. Finnair lentää myös lomalentoja suoraan Varaderon kentälle, josta on vain piipahdus lomakeitaalle.

Vain noin puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsee Matanzasin kaupunki, jota on nimitetty myös Kuuban Ateenaksi. Aikanaan - ennen vallankumousta - kaupunki oli kuuluisa säveltäjistään, kirjailijoistaan, taidemaalareistaan ja runoilijoistaan. Tämä maakunnan pääkaupunki on nykyisin osin rappeutunut, kadut huonokuntoisia ja irrallaan juoksevia kulkukoiria näkee lähes kaikkialla. 

Matanzasissa toimi myös teatteri, Sauto, jossa myös sanotaan Enrico Caruson esiintyneen.

Kaupungin keskuspuiston laidalla sijaitsee apteekkimuseo, upea liiketila, joka on valtion omistuksessa niinkuin arvata saattaa. Apteekkari oli aikanaan kaupungin rikkaimpia miehiä ja vallankumouksen jälkeen apteekki otettiin häneltä valtiolle. Kaikki on apteekissa jätetty ennalleen, monenmonet ranskalaiset posliinipurkit ovat täynnä yrttejä ja jauheita, pullorivistöjä, lapsenpäästövälineitä ja lääkkeiden tutkimus- ja kehittelylaitteita. Jopa pillereiden valmistuslaite oli pöydällä muiden apteekkivälineiden joukossa.

Synnytyksen apuvälineitä!

Tässä on pillereiden valmistusta varten kehitetty laite.
Apteekkimuseossa on todella kaikki jätetty ennalleen niinkuin silloin ennen vallankumousta. Mielenkiintoinen käyntikohde.

Matanzas tarkoittaa teurastusta tai joukkomurhia. Kumpi tulkinta on sitten oikea, sekö, että siirtomaa-ajalla kaupunki oli tunnettu teurastamoistaan vai sekö, että kaupungin lahdella käytiin lukuisia verisiä taisteluita. Väitetään, että lahteen on upotettu useita laivoja, mutta niiden tarkkoja paikkoja ei tiedetä.

Matanzasin ainoassa hotelli-ravintolassa nautittiin maittava lounas ja vain meitä varten soitti trio, viulisti, kitaristi ja rumpali. Tuttuja melodioita, Zardasta, Beatlesia jne. Oli nautittavaa kuultavaa.

Ennen kaupunkiin tutustumista olimme käyneet lähellä sijaitsevassa tippukiviluolassa. Kosteat porrasaskelmat alas luolaan olivat sinänsä jo koettelemus, mutta ylöskiipeäminen vei kyllä viimeisetkin mehut polvista.
Luola löytyi kuulema vahingossa, kun alueella työskentelevältä työmieheltä putosi vahingossa työkalu onkaloon. Luolaa riitti pitkälle maan syvyyksiin, kävimme 750 metrin päässä luolan suuaukosta. Ilmankosteus luolassa oli 98 prosenttia, joten nihkeä olo taisi olla kaikilla. Valtavat tippukivipaadet reunustivat luolan käytävää ja välillä tuli jo ahtaan paikan kammokin. Luolassa oli kolme "lähdettä", ikuisen nuoruuden, rakkauden sekä eron lähteet. Minä tietenkin kosketin sitä ikuisen nuoruuden lähteen vettä!
Luolaston kuvaamiseen olisi pitänyt saada lupa erikseen, joten ei minulla kuvaa luolasta ole tähän liittää. (wikipediasta sen löytää).
Maan pinnalla sitten näin elämäni ensimmäisen auton käynnistyksen palavalla soihdulla! Mies laittoi soihdun autonsa konepellin alle ja kyllä hyrähti 50-luvun ajokki käyntiin niin, että paksu musta savu pörisi pakoputkesta. Soihtunsa mies sitten heitti huolettomasti sivuun maahan itsekseen sammumaan.
Valtavasti kulkukoiria asusti luolaston ympärillä. Kuka niitä ruokkinee.

Matanzasin retken päätteeksi kävimme vielä läheisellä kukkulalla ihailemassa kaupungin lahtea ja ympäröivää maisemaa.

Matanzasin kaupunkiin olisi ollut ehkä pitänyt tutustua vähän kauemmin, mutta puolipäiväretki ei antanut mahdollisuutta enempään ja luolaston rappujen alas ja ylös ravaaminen vei kyllä mehut niin, että mielellään sitä jo palasi hotellin uima-altaille vaakatasoon. Ehkä joskus vielä...

VARADERON VALKEAT HIEKKARANNAT

Jouluaattona jätimme taaksemme Havannan ja köröttelimme lähes kolmen tunnin matkan (vain kuitenkin 142 km) Varaderoon. Matkalla pysähdyimme tiettyyn taukopisteeseen, jossa nopsat kauppiaat olivat jo valmiiksi laittaneet pinacoladat ananaksen koverrettuihin kuoriin meitä odottamaan. Kyllä se kaikille maistuikin. Suomalaista opasta ei bussissa ollut vaan paikallisopas selvitti meille, jos matkan varrella oli jotakin erikoisempaa nähtävää.

Varaderoon tultuamme olimme ensimmäiset, jotka bussista jäivät hotelli Barloventoon. Nopea sisäänkirjautuminen, tavarat huoneeseen ja ulos katsomaan hotellin uima-altaita. Samalla teimme illan pöytävarauksen jouluaattoaterialle.

Katsastimme myös valkoisen hiekkarannan, joka kiinteästi liittyi hotellialueeseen.

Hotellin aulassa oleva koristeltu ja led-valoja välkkyvä joulukuusi sekä Merry Christmas -seppele olivat oikeastaan ainoat jouluiset asiat, no, altaiden lähellä oli palmupuihin kierretty myös led-nauhoja.

Jouluaattona ravintola pani parastaan, kinkkua ja kalkkunaa löytyi myös kaiken muun tarjonnan lisäksi. Koko lomamme ajan ihmettelimme ravintolan runsasta valikoimaa, kaksi pitkää noutopöytää täynnä mitä erilaisimpia herkkuja, vastapuristettuja tuoremehuja, hedelmiä, jäätelöä ym. Ja halukkaille kokit paistoivat munia eri tavoin, siivuttivat juuri kypsennettyä paistia tai kalkkunaa, sekoittivat asiakkaan toivomusten mukaisia pasta-annoksia jne. Alussa sitä söi silmillään ja otti lautaselle hieman uteliaisuuttaankin jos vaikka mitä. Loppuaikana sitten jo valikoitiin tarkemmin. Mutta ihan älytöntä syömistähän se oli; aamiainen, lounas altaiden takana olevassa isossa katoksessa lähellä rantaa, päivällinen taas ravintolassa ja välipalaa sai lounaan ja päivällisen välissä niin halutessaan (ranskalaisia, hampurilaisia jne). Hotellin baarit palvelivat lähes kellon ympäri ja sieltä sai hakea haluamaansa juomaa ilman eri korvausta. No, näkyipä joitakin istumassa aulabaarissa iltamyöhään ja aamulla anivarhain. Mutta ei siellä - yhtä nuorta miestä lukuunottamatta - kukaan juuri örveltänyt, liekö lämmin ilma haihduttanut juomat nopeasti taivaan tuuliin.

Papaija oli minun makuuni.

Tutustumisen arvoinen oli myös tämä guava, tosin siinä oli pikkuruiset ja kovin kovat siemenet hankaloittamassa. Myös tuoretta ananasta, banaaneja, greippejä ja appelsiinia oli aina tarjolla.

Lounas tarjottiin palmunlehdillä katetussa majassa. Valikoima ei ollut ihan niin laaja kuin ravintolassa, mutta grillimestari grillasi kanaa, possua, kalaa ja hampurilaispihvejä joka päivä valittavaksi.
Hotellialueella oli paljon kissoja, ne kuljeskelivat aina hotellin ja lounaskatoksen välillä, aina sinne, missä ruokaa oli tarjolla. Jopa mustanpuhuva kisuli, jonka ristin Pekka Töpöhännäksi, suoritti erään pöydän astioiden esitiskauksenkin.

Kissoilla tuntui olevan reviirit, lisäksi niillä oli Cat cafe - koppi hotellin pihalla.

Aina ei jaksettu loikoa auringossa altailla tai rannalla vaan ajettiin Varaderon pääkatua aina niemen kärkeen ja takaisin. Varaderossa tuntuu olevan liki pelkästään hotelli hotellin vieressä. On ainakin englantilaisten ja kanadalaisten suosiossa. Kanadalaisille kuin Kanarian saaret meille. Suomalaisia lomailijoita oli myös runsaasti Varaderossa, Havannassa heihin ei juurikaan törmätty.

Varaderon pohjoispuolella lainehtii Atlantin valtameri ja eteläpuolella Karibian meri. Karibian puolella oli upeita veneitä odottamassa.

Ja niemen hotellit ovat melkoisia rakennuskomplekseja, tilaa turisteille näyttää riittävän.

Kyllä valkoinen hiekkaranta oli houkutteleva. Merivesi oli lämmintä ja kristallinkirkasta. Monet purjehtivat, surffailivat, liitovarjot leijuivat, katamariinit ja poljettavat veneet suuntasivat kanoottien kanssa kilpaa merelle. 

Rantahiekassa ja läheisillä puunrungoilla puikkelehti pieniä gekkoja, jotka tarkkaavaisina seurasivat hiekalla olevia siivekkäitä hyönteisiä ja nappasivat ne salamannopeasti parempiin suihin.

Kuubankrokotiilejä emme nähneet, niitä elänee vielä jokien suistoissa ja krokotiilitarhassa muutamia. Papukaijoja ei myöskään nähty, mutta pikimustia närhen kokoisia lintuja ja tietysti varpusia oli puissa pienempien sirkuttajien ohella. Pelikaanit lentelivät rannan edustalla, yhdestä sain kuvankin tabletin kameraan.
Eläimistä ei siis ole haittaa Kuubassa, ainoastaan pienistä itikoista, joita kuin ihmeen kaupalla ilmestyi iltaisin myös hotellihuoneeseen. Ennen nukkumistä piti läiskiä niitä hengiltä, mutta aina niitä vaan inisi valmiina pistelemään. Minä olin - allerginen kun olen - aivan hurjilla paukamilla, miehellä ei mitään ongelmaa niiden kanssa. Onneksi oli hydrokortisonituubi mukana.
Sama ongelma oli muutama vuosi sitten myös Malesian matkalla niin, että piti välilaskupaikaltalta Intiassa ostaa rauhoittavaa voidetta käsivarteen.

Varadero on mielestäni lomapaikka lomapaikkojen joukossa. Paljon valkoista hiekkarantaa, huimasti aurinkoa ja kirkasta vettä. Paljon ostosmahdollisuuksia ei ollut, muutama kuubalaismusiikin kasetti löytyi. Ostoskeskuksessa olisi ollut ihana lasinen kukko ja hevonenkin, mutta hinta huimasi ja olivat Muranon lasitehtaalta Italiasta, joten päätin joskus (?) noutaa ne sieltä.

Ehkä vielä yhden postauksen verran puserran tästä reissusta, eli Matanzan retkestämme. Siihen asti...