maanantai 30. tammikuuta 2017

KUN NOKKA NOUSEE ...

...niin pyrstö tarttuu kuin  varikselle kävi tervatulla katolla. Kevätauringon pilkahdus sai minussa aikaan äkillisen siivouspuuskan ja aloin vimmalla kiivetä keittiötikkaille pyyhkiäkseni pölyt kannurivistöstä. Siellä ne tyhjänpanttina nököttävät ja pölyä keräävät. Sain idean läpätä niitä facen myyntilistalle yhden toisensa perään. Muutenkin olen käynyt Pomona-purkkikauppaa, paketoinut hevosia ja nekkoja ja yhtä ja toista minulle nyt jo tarpeetonta uusiin koteihin. Arabian kannuista on ollut kysyntää ja paketteja on kiikutettu postiin ja ärrälle.

Kaikki muuten ihan ok, mutta kun selaan torin ja facen sivuja, löydän sieltä esim. punaista lasia ja ne jos mitkä ihan nimeäni siellä huutavat suureen ääneen. Sanotaan, että kauppa se on mikä kannattaa, mutta minun kokemukseni on kyllä, että ei kannata, mutta pitää jotakuinkin tasapainoa. Ongelma on, ettei minun huushollistani  mikään vähene, sehän kuitenkin oli alkuperäinen tarkoitukseni.

Vuosikymmenten aikana on kertynyt hyllyihin niin paljon itselle tarpeetonta, että siivous on välillä kovinkin tarpeen. Joihinkin esineisiin on kiintynyt niiden tunnearvon vuoksi. Eihän niistä voi sittenkään luopua. Muka. Ja seuraavalle sukupolvelle on ihan turha mitään vanhoja kannuja ja kippoja säästää, eivät he ole niistä kiinnostuneita, sillä heillä on oma makunsa ja mieltymyksensä.

No, kiltisti asettelin osan kannuista ja soppaskoolin takaisin puhdistetulle hyllylle. Samoin kävi vaatehuoneen kevätsiivouksen kanssa. Monta sellaista vaatetta, joiden sisällä näytän turvonneelta lenkkimakkaralta, ripustin takaisin odottamaan, että josko sentään joskus.... vaikka tiedän tasavarmasti, että jos se joskus tulisi niin olisi se jo ehtinyt tulla. Tyhmästä päästä saa kärsiä koko kroppa. Niinpä.

Aamulla satoi märkää lunta, pihametsikkö näytti ihanan puhtaalta ja talviselta. Päivän mittaan oltiin plussalla ja loskaa riitti. Ihme talvi tämä. On povattu, että tätä menoa meillä on kohta samanlainen talvi kuin Unkarissa. Onneksi toistaiseksi vielä ilma meillä on puhdasta ja happirikasta, kiitos havumetsien. Ilmastomuutoksesta puhuvat ovat oikeassa. Tekoja tarvitaan.

Mihin pieni ihminen voi sitten uskoa. Ennen me ihailimme Amerikkaa ja amerikkalaisia. Nyt on ihailu muuttunut hämmästyneeksi hämmennykseksi. Mitä tästä kaikesta voi seurata?
Tuskin kukaan sitä tietää, aavistella toki voi. Ehkäpä sittenkin on totta, että on lottovoitto syntyä Suomeen. 

Päivä on jo pidentynyt selvästi. Simo odottaa kärsimättömänä iltalenkille lähtemistä. Taidan päästää koirulin kipittelemään ja tekemään pieniä tassunjälkiä märkään lumeen. Jaa kuvia!  En ole kuvannut muuta kuin kannuja, joten - olkoon. Hei toistaiseksi.

16 kommenttia:

  1. Joskus vähän kadehdin keräilijöitä...On todettava, että keräilijän geeni minulta puuttuu. Edes suvun peruja minulla ei ole valokuvia ja sukudokumentteja lukuunottamatta. Keräily mielestäni kehittää montaa aluetta; silmänruokaa, kontakteja toisiin ihmisiin, kulttuurien uutta kokemista ym. Vai mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vissiin sain sen geenin, niin hurjalta näyttää tää huusholli. No, silmänruokaa on riittämiin, hih. Kun vaan raatsis luopua jostakin.

      Poista
  2. Mulla vasta mietintä asteella se netti myynti, sillä sais kamat liikeelle.....mutku sitten alkaa se postitus hommelit yms. Olen aina sitä pitänyt tekosyynä kun olen paljon poissa täällä eihän se sitten oikein pelitä koko homma!? Vaan kun nyt olen tullut siihen tulokseen, että en matkustele enään kuin vähän ja lyhyitä retkiä. Pitäisi näihin huushollin siivous hommeleihin iskee kyntensä tosissaan ja hyvän sään aikana.....muuten hukka perii! Heti tuli yök olo kun tämmösisä ajattelen ja kaiken lisäksi ylös kirjoitan....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maikku, netissä kaupankäynti on tavallaan hauskaa, kärrään pikkuisia paketteja postiin ja ärrälle ja samalla tuon minulle tulleet paketit kainalossa kotiin. Kuule, kyllä minua myös välillä yököttää alkaa siivoushommelit ja muut(kin) huushollihommat, mutta pakko se vaan on yrittää.
      Laita vaan kamat kiertoon.

      Poista
  3. Hymyilytti tekstisi, niin totta joka sana:) Varsinkin vaatekaapin siivous tuntui kuin itse puhuisin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irma, taitaa olla sama juttu useammalla meistä, no, onhan toki niin hoikkiksia ettei vuodet kerrytä suojavanteita uumalle eikä vaatteet kutistu kaapissa.

      Poista
  4. Hih, semmoista se on joka kevät minullakin, kun siivousvimma iskee. Joillakin esineillä vaan on sitä tunnearvoa ettei tohdi luopua. Joitakin vanhoja lähes pitämättömiä vaatteita säilytä, kun ovat hyvälaatuista kunnon kangasta ja niistä saisi pikku tuunailulla pitovaatetta, kun vaan kehtaisi tuunata.
    Hyvää alkanutta viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Beate, viikko on saatu mukavasti käyntiin. Uskotko, että vaatehuoneen nurkassa kököttää täysi musta jätesäkillinen prinssipuolison paitoja pääosin, paria niistä ajattelin vielä käyttöön, mutta piilotin ne alimmaiseksi. ovat nyt odotelleen pian kolmisen kuukautta roskiin kippaamista. En vaan ole saanut aikaiseksi. Omia vaatteitani pinosin ja pudotin Uffin laatikkoon kyllä. Ja kenkiä olis kun tietäis minne ne sujauttaisi. Mitään uutta ei kannata niin kauan hankkia kun komerot pursuu. Ja oma ohentuminen on vain kaukainen haave, sitä varten ei kannata säilytellä mekkoja ripustimissa. Kyllä se nuukuus on mulla pään sisässä varmaan eikä hevin irtoa sieltä.

      Poista
  5. Heips! Mukava huomata että hyvin täälläkin porskutellaan. Itsellä on keräilygeeni vahvana, mutta toistaiseksi minimaaliset neliöt pitää homman kurissa. Toisella se on lasi, itselle on kertynyt parin vuoden ajalta KIVIÄ matkamuistoina, voi apuva :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips täältäkin. Kivien keräily, niinpä. Ne tuntuvat niiiiin mukavilta kämmenissä. Viimeksi toin Varaderosta pieniä korallikivettymiä (luvatonta!) ja sitä ennen Virosta Toilan kylpylän rannasta litteitä meren sileiksi hiomia. Mulla on iso korillinen pyöreitä ja litteitä kiviä, siirtelen sitä koria aina imuroidessani ja se painaa kuin syntisäkki. Mutta jos kivet voisivat puhua, mielenkiintoisia tarinoita niiltä kuulisi. Keräile vaan kiviä, niissä on elettyä elämää ja ikiaikaisuutta.

      Poista
  6. Tuttu juttu tuo kaapissa kutistuneet vaatteet :)
    Noiden taivaalisten tavaroiden kanssa on meillä sellai juttu, että ainut lapsemme on tylysti ilmoittanutt, että sinne ei mahdu yhtää mitää. Täytyis vaan raaskia luopua niistä. Helpommin sanottu, kun tehty ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ne meille taivaalliset tavarat eivät kelpaa seuraavan sukupolven huusholleihin. Mietin joskus, että rikkikö ne kaikki vaasini vasaroivat sitten kun... ja siksi jotakin yritän jo itse hävittää perikunnan avuksi. Vaatteet ne kyllä polttaa, niin tein minäkin äitini jälkeen. No yksi kolttu taitaa olla mökin aitassa vielä, pitää ensi juhannuksena kiikuttaa juhannuskokkoon sekin roikkumasta. Ja omista vaatteista: jonkun sanonnan mukaan jos ei ole kolmeen vuoteen kolttua tarvinnut, sen voi heittää pois. Niinpä. Jos hennoo!

      Poista
  7. Jos minä jotain olisin alkanut keräämään, en varmaan pystyisi mistään luopumaan. o, sentään joitain kaapissa venyneitä vaatteita vein pois, kauna niitä pidin varalla että jos kuitenkin.
    Juuri tälläviikolla oli paikallisessa päivälehdessä kuvia ja kerrontaa nuoresta miehestä, joka peltipurkkeja kerännyt 4 vuotta ja nyt jo 700 erilaista purkkia siististi hyllyille laitettuna. Joukossa oikein vanhoja kaunottaria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joissakin esineissä on niin paljon tunnearvoa, ettei niistä voi luopua vaikka rahallinen arvo olisi kuinkakin vähäinen.
      Keräilyhinku kun iskee, kohde voi olla vaikka vanhat peltipurkit. Minultakin on ostettu peltipurkkeja ja kirppareilta niitä ostetaan jatkuvasti. Joku kerää haitareita, joku vanhoja perämoottoreita ja moottorisahoja. Eli meitä on joka lähtöön. Helpointa tietysti olisi tyytyä keräilemään vain kokemuksia, ei tulisi tilaongelmia.
      Kauneus on katsojan silmissä, sanotaan. Muuten ei voi ymmärtää esim. moottorisahojen keräilyä. No, vanhat museoautot on myös tilaa tarvitseva harrastus. Mukavia helmikuisia päiviä sinulle mummeli ja Himmulle rapsutus.

      Poista
  8. Suurraivausta meilläkin tarvittaisiin, en vaan onnistu aloittamaan. Mihin onkaan aloitekyky hävinnyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on kadonnut aloitekyky minultakin. Tässä pyörin kuin pässi narussa ja ihmettelen, kun ei oikein synny mistään mitään. Ei pitäisi kevätväsymystäkään olla, mutta mitäpä tää lienee. Laiskuutta kenties. Kevätpäiviä sinulle ja taatalle.

      Poista