MAKUNAUTINTOJA

Syksyn aamuinen tuhnukeli vaihtui päivän mittaan aurinkoiseksi torstaiksi. Ja torstaihan on täynnä toivoa. Lämpöasteita ulkona, sisällä normaalit arkiaskareet. Prinssipuoliso viihtyy kovasti ulkohommissaan, milloin kääntää uutta kasvimaata (voi että kun sitä jo on liikaakin!) tai sahaa ja pilkkoo polttopuita (niitä on yllinkyllin ennestään), miettii ja tuumailee vesijohdon kaivamisen linjaa ja siirtää pensaita kaivurin tieltä. Hän nauttii selvästi omista puuhistaan. Ja minä - ja Simo, meille jää nämä sisäaskareet. Päivä tuntuu pitkältä kun on siirrytty taas talviaikaan.

Toissapäivänä keittelin bataatista ja muista vihanneksista makkarapataa. Meistä se maistui hyvälle. Maistuis varmaan Simostakin, enkä pöljä malttanut olla suostumatta koiran aneluun, sillä ykstoikkoistahan on pureskella Hills'in nappuloita ja massuttaa valmista märkäruokaa, olkoonkin, että ne haetaan aina eläinlääkäriltä. No joo. Hullu ja lepsu minä, annoin Simolle lusikallisen meidän ruokaa, joka sille maistui enemmän kuin hyvin.
Tais siinä mennä yksi makkarapalanenkin. Ja eilisaamuna sitten heräsin koiran vatsan äänekkääseen murinaan. Tiesin heti, että edessä on paastopäivä, ei muruakaan koira suostu ottamaan, tuskin vettäkään juo. Taas kerran päätin ja lujasti, että pidättäydytään raksuissa ettei tule turhia vatsavaivoja. Tänään sitten ollaan taas normaalissa, mutta viime yö meni vielä lähes yhteen asti murinoissa. Oma tyhmyys harmittaa.

Meillä oli sunnuntai-iltana ystävät kylässä. Onneksi olin paistanut lehtikaali-pekonipiirasta. Kun toinen vaihtoehto oli kaupasta ostetut valmiit pitsat. Onneksi en pitsoja paistanut, totesin tänään, kun yhden työnsin uuniin meille kahdelle päiväruuan lisukkeeksi. En lukenut pahvin päältä, mitä aineksia pitsassa oli. Mutta niin paljon chiliä siihen oli tungettu, että ensimmäistä palasta haukatessa tuli suusta liekit kuin tervaleijonalta. Vain kylmä maito viilensi poltetta.
Olispa siinä ollut vierailla nieleskelemistä jos pitsapalaa olisin heille tarjonnut, sillä kompostiämpäriin omanikin kippasin, ei sitä syödä voinut.

No, tää tarkan markan tyttö käyttää kyllä kaiken huushollissa hyödyksi - jos nyt vartalostanikin näkyy, miten sekin kaiken vaakaviivasta sisään tungetun lihaksi (lue läskiksi!) muuttaa. 

Siis asiaan: aamulla keittämäni kaurapuuro ei prinssipuolisolle uponnut kuin puoliksi. Kauhoi mokoma vain hitusen kippoonsa. Ajattelin, että syöt kyllä sen puurontähteen vielä tänään. Kun leivon pikaista marjapiirakkaa, käytän taikinaan desin verran kaurahiutaleita. Nyt kippasin puuron taikinakulhoon, lisäsin purkillisen kermaviiliä ja sekoitin tasaiseksi. Kun munia ei kerran jääkaapissa ollut, jätin ne tietysti suosiolla pois, vaikka pari munaa yleensä taikinaan kopautan. Vaniljasokeria, vehnäjauhoa vajaa kolme desiä ja leivinjauhetta. Luraus juoksevaa margariinia ja sekoituksen jälkeen taikina voideltuun lasiseen aurinkovuokaan. Päälle reilu kerros omaa omenahilloa ja vuoka 180 asteeseen noin kolmeksi vartiksi. Sitten odottelin, syntyykö hiirelle takki vai tuluskukkaro. Hyvä piirakka tuli, hieman jäähtyneenä leikkasin sitä kakkulautaselle, pursotin päälle valmista kermavaahtoa ja nam.

Makunautinto hiveli. Teen muuten aina marjapiirakat tällä pikataikinalla, tosin joskus tekee mieli pullataikinasta väännettyä mustikkapiirakkaa ja sitten tuleekin tehtyä niin iso taikina, että siitä riittää korvapuusteiksi, pikkupulliksi ja mustikkapiirakaksi. Mutta harvemmin niin paljon vaivaa näen makunautinnon vuoksi.

Hyvä kirja on myös elämyksenä makunautinto. Nyt luen Kinnusen Neljäntienristeystä toiseen kertaan, että osaisin esitellä kirjan parissa tilaisuudessa lähiaikoina. Se on muuten hyvä kirja!

No kyllä sukan neulominenkin on hermolepoa ja nautintoa. Tavallista sukkaa syntyy nopeastikin seiskaveikasta. Olen saanut valmiiksi 17 paria, osa on mennyt jo parempiin jalkoihinkin.
Nyt on työn alla isänpäivälahjasukat, tosi pitkät varret, kuvioneuletta (joka tällaiselle huithapelineulojalle on hidasta ja virheitäkin tulee ja purkaakin pitää välillä). Se on niin haastavaa, että ihan itsestänikin haastelen ja aion kutoa omalla mallilla tästä tiettyjä kuvioita muunnellen paritkin sukat vielä. Erityisesti tykkään sukan teräosan kuviosta, joka muistuttaa ruutunäkkileipää!

Nautinnoista puhuttaessa ei pidä unohtaa päivälenkkejä koiran kanssa motarin takana kallioilla. Koivunlehtien ja havunneulasten peittämillä poluilla on kiva tallustella ja haistella metsikön syksyä.
Nyt olen vähän arastellut menoa syvemmälle metsään, sillä poronkuseman päässä meiltä eli Myrskylässä on nähty täyskasvuinen karhu, joka juoksutti ratsukkoa edellään. Onneksi otso kääntyi aukean reunassa takaisin metsikköön.

Orvokit kukkii vielä terassin ruukussa, kukkamaalla sipulikukat työntävät vihreitä lehtiään ylös mullasta ja kuusikko kasvaa suppilovahveroita.

 Mutta uskotaan, että tästä kuitenkin sää kylmenee ja päästään talveen.  Nautitaan elämästä ja sen kaikista sävyistä. Ja tietysti kesän muistoista.....

...niinkuin tämä perhe nautti kesällä meidän venerannassa lämpimästä kesästä.

SYKSYNLAPSEN SYYSAJATUKSIA

Lokakuu, metsässä syksyn tuoksu. Olin sunnuntaina suolla poimimassa karpaloita ja vau miten hyvälle siellä syksy tuoksuikaan. Ja pari litraa karpaloita pussukassa oli, kun Simo ja prinssipuoliso huolestuneina kyykkimiseni kestosta tulivat huutelemaan suon reunalle. 
Oli siellä toinenkin poimija, melkein rintarinnan raavittiin sammalikkoa sanaakaan sanomatta toisillemme. Karhunsammaleiden sisässä olivat mehevimmät pulleroiset.

Pari viikkoa sitten heti reissusta palattuani kiidettiin niemen nokkaan, missä mökki laitettiin talvea odottamaan. Käännettiin veneet, kumottiin kukkaruukut, laskettiin alas tiskipöydän yllä oleva kesäkatto. Järven vesi jo viiltävän kylmää ja kirkasta. Mutta aurinko paistoi ja sitä maisemaa sitten tankkasin talven varalle.
Tosin maisema muuttuu talven aikana, jos isot puut tontilta raivataan pois. Saa nähdä, huoliiko joku ne sieltä.

Taisin jo kertoakin, että Simo koiruli antoi kyytiä mökin nurkalle ilmestyneelle ketulle tai supille. Kuului hurja rähäkkä pilkkopimeässä, onneksi Simo kuitenkin palasi pihaan ja päästiin saunaan.

Simon anaalirauhaset olivat täyttyneet ja käytin ennen reissuani poikaa lääkärissä. Kaiken piti olla kunnossa, mutta kun palasin reissusta, koiran hännänjuuri oli tulehtunut samoin kuin koko takapuoli. Uusi reissu lääkärille ja nyt Simo on syönyt antibiottikuuria kera kipulääkityksen. Samalla lääkärikäynnillä Simo sai loishäädön kun kerroin tappelusta ja pelkäsin pojan saaneet siitä naarmut korvanlehteensä ja kenties kapin. Tosi helppo toimenpide, pieni tuubi liuosta niskaan karvojen alle ja tehoste kolmen viikon kuluttua. Nyt poika voi tosi hyvin, ruoka maistuu, antibioottikapselit hienonnan ruokaan ja lisäksi annan maitohappopulveria joukkoon. Ei koira enää kipuile eikä ärhentele. 
Eli kaikki hyvin. Ja läheisyys lämmittää; lapsenlapsen loikoessa sohvalla Simo valitsi hyvin paikkansa löhöilyyn.

Nyt viikonloppuna tekis mieli taas hurauttaa niemeen, tosin ei siellä ainakaan hikoilla voine, luvassa on vain pari astetta päiväsaikaan.
Voi olla, että mukavuus voittaa, täällä  olis tyrkyllä myös antiikki- ja keräilymessut viikonloppuna. En ole mitään hankkimassa, mutta ainahan on kiva käydä hipelöimässä kauniita esineitä.

Jotenkin on aika mennyt niin, että pikaisesti olen lukaissut blogeja ilman kommentointia. Vähän on seurakuntavaalitkin teettäneet työtä, sillä prinssipuoliso on edelleen ehdolla. Hän on myös koko vanhusviikon kiertänyt laulattamassa ikäihmisiä palvelutaloissa ja vanhainkodeissa entiseen tapaan. 

Pihan kukkaset ovat laskeutuneet jo syksyyn. Väriä pihalle tuo komeat kanervat. Bataatin mukulat kaivoin talvisäilöön, mutta krysanteemit ja laventelit taidan jättää edelleen ulos talveksi.
Uusi kesä ja uuden kukkaset sitten taas.
Nyt nautitaan syksystä, sen väriruskasta ja tuoksuista.

LOMANEN ANCONASSA

Viikko sitten lennähdettiin ystävättären kanssa muutaman päivän lomaselle Italian pohkeen kohdalle. Rohkeita ollaan, menolento oli latvialaisen koneen, italialaisen miehistön ja suomalaisten matkustajien yhteiskokemus. Eikä nyt niin elämys, mikäli ei oteta huomioon perusväsynyttä lentohenkilöstöä, ei hymyn häivää ja tarjottavaa liian niukasti. Mutta perille päästiin, vaikka alastulossa töyssähti kentän asfalttiin.

Majoituimme neljän tähden hotelliin Michelacciin GabricceMaressa. Siis sinun tähden, minun tähden, heidän tähden ja muun tähden. Pettymys, että huoneet sokkeloisessa käytävälabyrintissä, aamupala tosi vaatimaton (olimme maksaneet siitä jopa lisähintaa!) ja illalliset kuin perus kouluruokaa. Mutta niillä mentiin.

Retket sensijaan, kunhan ensin selvisimme infotilaisuuden järkytykseltä niiden hinnasta, olivat parasta koko reissussa.
Nähtiin Urbinon kaupunki mukulakivikatuineen, siinäpä kiipeämistä kun kaupungit keskiaikaan rakennettiin kukkuloille!

Ensimmäinen makunautinto kera latten oli katukahvilan suolainen lettunen, chresha folie tai jotakin sinne päin. Maistui vaatimattoman aamupalan jälkeen. Katseltiin viereisellä pöydällä myynnissä olevia multasieniä eli tryffeleitä, hinta huikea, sekä viipaleina kuivattuja suomalaisia (?) tatteja, pilleineen ja madonreikineen. Proteiinia!
Mutta Pinoccio-puulelut yms. viehättivät. Jotakin tarttui myös mukaan.

Urbinosta jatkettiin pienimpään valtioon, San Marinoon. Tulipa käytyä ja nähtyä. Huonompijalkaisilla oli kapuamista kauppakujille, sillä bussi jätti alas laitakadulle. No, viinejä maisteltiin, joku ostikin kun halvalla sai. Minä ostin pieniä tuliaisia lapsenlapsille. Ja itselleni isokivisen hopeasormuksen loppuviikosta tulevan 55-v hääpäivän kunniaksi. Pitäähän sitä jotenkin juhlia, kai?

 Sanoivat olevan edullista ostella San Marinossa, mutta mene ja tiedä. Laukkuja katseltiin, hyvissä hinnoissa olivat merkkilaukut ainakin. Vaikka erikoisiakin löytyi, jäi ostamatta.

Illaksi palattiin hotellille, odoteltiin makunautintoa, mutta ruokana oli - tietysti - spaghettia, sitten possuviipale mummonmuusilla kera muutaman porkkanasiivun. Jälkiruokana kahvisorbetti, joka oli jo ehtinyt sulaa ja lisämausteen siihen antoi tympeän miestarjoilijan peukalo kipon sisäreunalla. Lusikallisen maistoin ja siihen jäi.
Olenko nirso? Kaipa mielialaan vaikutti väsähtäneiden tarjoilijoiden pompottelu pöydästä toiseen, sillä norjalaisille oli varattu pöytiä - myös aamupalalla - ja niistä sitten hätisteltiin meitä pois. Oltiin kuin toisen luokan reissaajia.

Seuraavan päivän retki suuntautui Loretoon. Mielessä pyöri se laulu, missä Loretoon saapui kerran mies joka sitten vei mennessään neidon. En vain saanut värssyn alusta millään kiinni ja se vaivasi koko bussimatkan ajan.

Loretossa on upea kirkko, jonka sisälle on siirretty Marian talo Nasaretista. Pyhiinvaeltajat kiertävät polvillaan taloa ja marmoriin on syntynyt melkoiset urat ihmisten polvista. Kirkossa oli meneillään messu, ihan tuttua virttä veisasivat, mutta italiaksi. Sykähdytti, sytytettiin kynttilöitä omiemme muistoksi.

Näin upeita maalauksia Loreton torin kiviin ei jokainen osaakaan!

Loretosta jatkettiin Colonnaran viinitilalle joka sijaitsi ylhäällä kukkuloilla.

 Paikalliset viininviljelijät toivat traktorin peräkärryt täynnä rypäleitä kaadettavaksi suureen altaaseen, josta ne jatkoivat matkaansa viinin valmistusprosessiin. Ja mitkä viinivarastot olivatkaan kypsymässä tilan suuressa kellarissa! 

Meille kerrottiin, miten pulloja "tanssitetaan" eli käännetään vähitellen vinossa asennossa, jäädytetään kaulastaan ja saadaan näin sakka pulpahtamaan jään mukana pois. Sitten viinipulloon lisätään likööriä, josta saadaan makeutta viiniin ja pullo tietysti täyteen sekä korkitettavaksi ja kauppaan. Suomessakin muutamia Colonnaran viinejä on myynnissä.

Viinin maistajaiset sitten saivat seurueen kielet laulamaan ja moni venytti matkakassaansa ja hankki viinejä suoraan tilan myymälästä.
Minä myös, ostin yhden kuohuviinipullon ja punaviinipullon.

 Ongelmaksi tuli, miten ne saa kotimaahan, kun mukana oli vain pehmoinen käsimatkatavaralaukku! Mutta hädässä ystävä tunnetaan ja tungettiin matkakumppanini laukkuun viinit ja toivottiin, että kestävät kuljetuksen koneen ruumassa.

Hotellille tultiin sitten niin ajoissa, että ehdittiin vähän kuljeskella lähiympäristön kauppakaduilla. Ja tietysti istua cappuzzinolla lähibaarissa. Minun latteni tuotiin erikseen maito lasissa ja kahviosa pienessä nekassa. Sievässä nekassa. Teki mieli saada se nekka mukaan ja kysyin nuorukaiselta, joka baaria hoiti, voisinko sen ostaa ja saada mukaani nekkakokoelmaani. Kyllä poikaa nauratti, antoi suosiolla puhtaan nekan hyllystä ja toivotti hyvää matkaa. Nyt minulla on nekka kotona nököttelemässä, hih.
Hotelli puolestaan tarjosi illallisena pennepastaa jauhelihakastikkeella sekä toisena ruokana kanankoipi rasvassa uivilla perunalohkoilla ja fenkolitupsulla. Alkusalaattina oli paistettuja munakoisoviipaleita! Mutta nälkäänsä sitä söi. Suklaakiisseliviipale kera punaherukkatertun jälkkärinä. Hm.
Se niistä makunautinnoista, joita oppaat eka aamuna infossa mainostivat.

Ensimmäisinä päivinä meillä oli aivan upea opas, Sari, joka ansaitsee täydet pisteet.  Harmi vaan, että lähtöpäivänä Gradaran retkellä meitä opasti hiljainen ja vetäytyvä neitonen. Koko aamupäivän retki oli yhtä tyhjän kanssa.

 Gradaran linna kukkulan huipulla vaati kovan kapuamisen mukulakivistä mäkeä ylös. Kadun varrella muutama matkamuistomyymälä. Ei ruokaravintolaa vaikka niin luvattiin. No, kentällä sitten, lohdutettiin.

 Kuunneltiin silti rakkaustarina Paolosta ja Francescasta, jotka raa'asti miekalla surmattiin. Tekijänä Paolon veli ja Francescan aviopuoliso.  Italiassa näitä ikivanhoja tarinoita riittää, vrt. Romeo ja Julia.

Kentällä oli melkoinen hässäkkä, vaikka vain kolme tsekkauspistettä. Oppaat täysin pihalla asioista, turvatarkastuksen jälkeen ei enää mitään kahvilaa kummempaa. Toki sämpylät maistuivat taas kerran! Ja verovapaa myymäläkin avautui kuin taikaiskusta hetkeksi. Kone pari tuntia myöhässä, notkuttiin siellä terminaalissa ja pidettiin istuinpaikoistamme huolta, niitä kun ei ollut kaikille... Odottavalle pari tuntia on pitkä aika!
No jaa. Mitäpä siitä. Kotiin päästiin viimein, monta kokemusta rikkaampana. Pyykkikone pyörimään, seuraavana aamuna kamat taas kassiin ja niemen nokkaan. Melkoista menoa siis. Mutta se on sitten oma lukunsa.

Kaikki kiitos italialaisille bussikuskeille. Niin taitavasti pyörittivät isoa bussia kapeilla ja mutkaisilla teillä ja kaupunkien katujen kapeikoissa. Meikäläiset kuljettajat pitäisi laittaa sinne kouluttautumaan, narisevat aina hidasteista ja reunakiveyksistä.
Ja Berlusconille terveiset, että me syödään kotona mämmiä, syököön hän pastaa jauheliha- tai tattikastikkeella! Makunautintonsa kullakin.