KINKUN SULATTELUA

Joulusta päästiin kunnialla. Tai miten sen nyt ottaa. Ihan hyvin kuitenkin. Nyt vain odotellaan tulevaa vuotta kinkkua sulatellen.
Joulutunnelmaan päästiin täpötäydessä kirkossa laulaen kauneimpia joululauluja. Harmi vaan, että monet joutuivat kääntymään ovelta takaisin, kun ei istumapaikkaa enää viimeisille löytynyt. Täyttyisipä kirkko muulloinkin kuin jouluna! Jouluaamun jumalanpalvelus välitettiin televisiossa meidän upeasta tuomiokirkostamme. Kaunista kuunnella ja katsella.
 
Aattoiltana pikkuminiä oli kattanut joulupöydän kovin kauniisti, jokaisella ruokailijalla oli lautasliinansa päällä ruusunnuppu toivottamassa hyvää ruokahalua. Ja pötyä oli pöydässä jokaiseen makuun. Pääsin niin helpolla, että vein ainoastaan sienisalaattia särpimeksi. Ennen ateriaa käytiin sytyttämässä haudalla kynttilät ja kokemassa aattoillan hämäryys monien monien läheistensä haudalla viivähtäneiden kanssa. 

Hautausmaan yläreunassa sijaitseva sankarivainajien rivistö oli kynttilämerenä, niin myös läheinen muistelupaikka, jonne kuka tahansa voi käydä sytyttämässä kynttilänsä muualle haudattujen omaistensa muistoksi.

 Joululahjoja ei juurikaan pukki tuonut, yhteisestä sopimuksesta niistä on luovuttu, sillä perheen lapset ovat jo sen ikäisiä, että kullakin heistä on ikiomat mieltymyksensä ja turhaa tavaraa ei haluta pukin kantavan. Perinteisesti kauniin kukkakimpun toi pojan perhe jouluviikolla ja se ilahdutti tapaninpäivänä joulupöydässä.
Ehkä olin ollut vuoden aikana kiltti, kun pukki kaikista kielloista huolimatta muisti pehmeällä paketilla, parilla kirjalla ja vimpaimella, jota ensin luulin siksi kuuluisaksi täristimeksi, mutta joka osoittautuikin maidon vispaajaksi esim. latteen. En ole vielä ehtinyt testata laitetta, mutta aika hauska vikine se on.

Ensimmäiseksi aloitin Turusen Karjalan kuninkaan lukemisen. Heikki Turunenhan muistetaan varmaan parhaiten Simpauttajasta ja kirja on jatkoa sille. En ole kuitenkaan päässyt alkua pidemmälle, kun iltalukemisena vaan olen ehtinyt kirjaa availla. Pöydällä odottaa myös Aurora Karamzinista kertova kirja. 

Juuri jouluksi saatiin tänne myös lumipeite, nyt myös pakkaset.
Hanki kimaltaa ja piha on täynnä pupujen jälkiä. Simolla riittää ihmettelemistä ja tarkkailua iltamyöhään asti.

 Joskus on ihan pakko kääntää sälekaihtimet kokonaan kiinni, että koiruli rauhoittuu.

Tapanina oli koko perheemme koolla meillä. Jouluruokaa oli tarjolla ja onneksi maistui. Kinkun paistoin jo Vuokatissa ja samalla paistoin myös tortut ja tiikerikakut. Tänä jouluna meidän kinkku oli todella mehevä ja maistuva, vaikkakin tanskalainen. Pojan perheelle paistoin pienemmän kotimaisen kinkun, liekö pienuudesta johtunut, mutta en saanut siitä niin mehevää.
Tänään haimme sitten yksinään asuvat tutun miehen jouluruokien rääppiäisille. Nyt alkaa jo tuntua siltä, että kinkunrippeistä pitäisi keittää vaikkapa hernekeitto. Onneksi laatikkoruuat on lähes loppu.

Prinssipuoliso sai seurakunnalta joulukukkasen. Nupulla oleva lilja aukesi vähitellen täyteen loistoonsa. Valkoinen, puhdas, kaunis.
Taidan säilyttää sipulin ja yrittää saada sen vuoden päästä uuteen kukkaan.

 Sukkien ja lapasten kutominen on nyt hetkeksi ihan seis. Muutama pari sukkia jäi jäljelle  yli kolmestakymmenestä parista, ja lapaset, joihin kudoin pehmeästä vauvalangasta sisävuorit, tekivät myös kauppansa. No, ei hätää, käly lähetti aitoa lampaanvillalankaa ison muovikassillisen. Niistä ei kannata sukkia kutoa, eivät kestä kulutusta, mutta ehkäpä villapaita tai -takki sitten. No ans kattoo.

Simolla on ollut myös joulu, kinkun luu on maistunut koirulille kaluttavaksi. Erehdyin antamaan Simolle pienen murun juustoa ja sekö sai sitten pojan vatsan taas mouruamaan. Onneksi nyt on taas kaikki hyvin, Canikur-tahnaa tarvittiin vatsan rauhoittamiseen.

 Pukki muisti minua myös kirsikkasuklaalla. Toistaiseksi olen välttynyt avaamasta rasiaa. Muutenkin olen jättänyt herkut väliin, tahdonlujuutta se on tietysti vaatinut, mutta nyt on vaan pakko.
Eikä oikein haittaa, vaikka suklaata ja muuta namiskaa on tarjolla näin joulun aikana. 

 Minulle sopivampi vaihtoehto on tässä, hienosti jo huvenneet ovatkin.

Eilen piipahdin Itäkeskuksessa. Moneen vuoteen en ole siellä käynytkään. Ihmisiä tuntui riittävän kaikkiin kauppoihin ja käytäville. Pari tuntia riitti minulle, kahlasin alennusmyyntirekit ja löysinkin pari puseroa itselleni ja pari paitaa prinssipuolisolle edullisesti. Eipä sitä paljon tämän ikäisenä tarvitsekaan.

 Nyt odotellaan vuoden viimeisiä päiviä ja uuden vuoden vaihtumista. Ja niitä lupauksia on syytä jo miettiä. Vaikkakin entisiä. Toivon, etteivät jää kohdallani vain lupauksiksi. Parantamisen varaa on kyllä joka saralla.

Uuden vuoden vaihtuessa toivon hartaasti, että ilotulitusten paukuttelu pysyy annetuissa aikarajoissa. Kaikkien pelokkaiden koirien vuoksi, sillä niin monta koirulia on paniikissa karannut ilotulitusten paukkeesta.
Mutta silti. Oikein ihanaa ja leppoisaa loppuvuotta ja iloa ja onnea tulevalle uudelle.
 

TAAS TOIVOTUS HYVÄN JOULUN....

Yksi ainoa yö jouluaattoon. Kinkku paistettu, tortut samoin. Pirtti on laastu ja kuusi kynttilöitä oksilleen saanut käpyjen joukkoon. Kystä on kyllä ja joulu saa tulla. Lumisade valkaisi maiseman juuri parahiksi jouluun. Perinteinen lapsuuden ajan joulusää.

OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA  JA  MENESTYKSEKÄSTÄ VUOTTA 2015 toivottelen kaikille anja-reginan aitassa piipahtaville.

"Ei itkeä saa, ei meluta saa, joku voi tulla ikkunan taa: joulupukki
matkaan jo käy..."

VIIMEISTÄ JO VIEDÄÄN

Torstai toivoa täynnä. Joulu tulossa, kinkku paistuu uunissa ja pian myös tortut. Ollaan viimeistä päivää täällä pohjoisemmassa ja aamulla sitten tien päälle ja kohti eteläisempää. Mennessä on ihan pakko poiketa niemen nokassa - tosin poikettiin tänne tullessakin - koska on treffit metsurin kanssa ja katselmus, että saadaan vinossa kasvava koivu ja kenties muutakin nurin tontilta. 

Täällä on rehkitty kylpylässä - siis minä - ja käyty hemmotteluhoidoissa kerrankin koko sakki. Meillä on ystäväpariskunta ajellut tänne yhteiseksi iloksi ja kivaa on ollutkin.
Ruokaa laitettu, kevyttä tottakai!?! ja kävelty ja uitu. Olen kauhonut joka päivä vähintään kilometrin. Nyt tällä viikolla olen käynyt kahdesti päivässä uimassa, kun noita kylpylämerkkejä on ylimääräisiä. Äskenkin eli aamupäivällä meni 1,3 km vaikka onhan se vähän pitkäveteistä 25 m:n rataa eestaas kauhoa.
Mutta siitä se kunto paranee jos on parantuakseen. Avantouinti on jäänyt, kun ei ole avantoa avattu laiturin viereen tänä talvena. Mutta kylmäaltaassa kyllä saa tuntumaa jääkylmästä vedestä.

Ulkona on pumpulinpehmeää lunta, sen verran, että nurmikko peittyi. Mökin terassin edessä kulkee jänisten polku, kovin lähelle ne tallustavat, vaikka meillä asuu Simo. Ja tilhiä, niitä on puiden latvat täynnä. Pihlajapuita on istutettu teiden varsille ja pihlajat on täpösen täynnä punaisia marjoja. Kyllä lintujen kelpaa. 

Niin, aamulla jätämme jäähyväiset sotkamolaiselle talvimaisemalle.
Kotiin ja kohti uusia haasteita. Pian on jo uusi vuosi ja lupausten aika. Taidanpa kerrata vanhat lupaukset, enhän niitä ole tänäkään vuotena täydeksi saanut.

KYLLÄ SE SIITÄ!

Edellisen viikon vaihtuessa ajeltiin körökyytiä tänne hieman pohjoisempaan. Kainuuta tämä lienee. Talvivaara höyryää tuossa muutaman mailiin päässä ja kauniiseen Sotkamon kyläkeskukseen on alle kymmenen kilometrin hujaus.
Eihän tätä matkaa kotoa tänne jaksa "erkkikään" yhtenä päivänä körötellä - paitsi jos on ihan pakko. Me yövyttiin emäpitäjässä ja katsottiin muka linnan kättelyseremoniaa iltapuhteella. Eipä näkynyt ykkösen kanava meidän vanhasta telkusta kun kaapelilla katsoa piti. Muistini mukaan edellisellä kerralla ei nähty kaupallisia kanavia, joten vuoroin vieraissa. Mökillä niemen nokassa tää pieni telkkari näkyy kaikilta kanavilta, vaikka antenni on vain miehen pään korkeudella aurinkopaneelien telineessä rannalla. Että sellainen itsenäisyysjuhla. No, katsoin läppäristä sitten kättelyjä. Ja ihan tarpeeksi näin. Hyvä itsenäinen Suomi.

Terveysrintamalla alkoi ponnistus. Reipasta yritystä ollutkin. Ensimmäisenä iltana hiippailin kylpylään ja uin seitsemänjapuolisataametriä (hih). Altaan pituus 25 m ja päästä päähän meni reilusti 35 vetoa. Nälkä kasvoi syödessä. Maanantaina jo vedin kilsan, samoin tiistaina ja keskiviikkona. Eilinen jäi paria sataa metriä vaille, kun oli muuta ohjelmaa. Mutta nyt menee altaanmitta jo 27 vedolla. Kehitystä siis. Ja ruoka on muuttunut salaattivoittoiseksi, flora beceliin ja kaikki sokeriset ja pullamössöt jääneet muistoiksi vain. Näihin lisättynä reippaat koiran ulkoilutuslenkit, niin elämä  maistuu. No, saa nähdä nyt kun kotiin päästään ja joulu on!?! Mutta olo on jo joka suhtessa köykäisemmän tuntuista, vai luulenko vain?

Simo on nauttinut myös täysillä, pihamaalla loikkii jäniksiä ja oravia ja kävelytiellä tulee aina koiratuttavia vastaan. Lunta on vain nimeksi ja ilma vielä plussalla. Tuuli nuoli tienpinnat liukkaiksi mutta hiekkaa on kylvetty kävelijöiden turvaksi.

Koirulin päivälepo Siirin kainalossa, molemmat nauttii!

Avantoon en ole vielä kyennyt, saa nähdä, menenkö, sillä eipä ole järvi kunnolla jäässä. Muuten elämä täällä on superhelppoa, porealtaat ja vesihieronnat uinnin lisäksi, muita hoitoja saa toiveiden ja rahapussin mukaan. 

Välillä putkahtaa mieleen jouluvalmistelut. Onneksi aikaa on, kotona ollaan kenties jo perjantain iltapuoleen. Aattohan on vastaa seuraavan viikon puolivälissä. Onneksi pikkuminiä laittaa aattoillan ruokapöydän, tapanina sitten porukka kokoontuu meillä.
Taidan leipoa kuivakakun ja tortut täällä ensiviikolla, ehkä paistan myös kinkun valmiiksi. Tai sitten en. Jouluna pitää olla pöydässä kaikki herkut, mutta minua varten ihan muut nautinnot. Mässäily ei ole mun juttu enää. Esim. marjapiirakan leivoin heti puolukoista täällä, mutta palastakaan en ole nenän alle vaakaviivaan työntänyt.
Hyvä minä, samoin muut kahvileivät ja makeat on jääneet onneksi.

Voi että, tulipa tästä taas varsinainen sepustus. Mutta niinhän se on, että kun härjillä ajaa, niistä myös puhuu. Haittaakse!

Oikein ihanaa joulun odottamisen aikaa kaikille ja terveisiä sotkamolaisesta maisemasta, jolle jätämme jäähyväiset perjantai-aamuna, sillä mökillä niemen nenässä odottaa metsurimies katsastamaan kallellaan olevaa koivupuuta, joka pitää pylläyttää nurin ennenkuin se itsestään aitan päälle romahtaa.

Kuvat tähän postaukseen eivät täsmäkuvia, mutta enpä ole muka ehtinyt paljon kameraa käyttämään. Ehkä ensi viikolla sitten.

EI NIINKÄÄN NEUTRAALIA

Media velloo sukupuolineutraalissa teemassa, eduskunta nappasi nuijaa pöytään. Jotkut on tyytyväisiä, toiset sitten taas ei. Minä en niinkään asiasta provosoidu suuntaan enkä toiseen, en eroa kirkosta enkä liity mihinkään kuppikuntaan. Omat asiat on nyt päällimmäisinä. Vaikka kyllä näitä muitakin teemoja mielessä pyörittelen.

Joo, kävin valkotakkisella kituuttajalla kuulemassa madonlukuja. No tiesin kyllä etukäteen, ettei siellä päätä silitetä. Niin huonosti olen itseäni hoitanut. On ollut olevinaan tärkeämpääkin tekemistä.
Ja huolehtimista.
Verensokeri koholla. Vaikka ei minusta nyt huolestuttavasti. Lääkäri lupasi kotimittarin ensin kokeeksi, josko sitten ensi vuoden alkupuolella aloitettaisiin lääkitys. No, diabetes-tilkkuhattu sitten soitti ja sanoi, ettei mitään mittareita anneta ennenkuin on lääkitys aloitettu. Pitäkää tunkkinne, melkein jo lausahdin. Ja kolesterolilääkeresepti napsahti samalla kertaa. Tosin lievin mahdollinen vesliukoinen. Mut silti. Epäilyttää aloittaa, koska olen lukenut sivuvaikutuksista. Ja toisaalta, kerranhan me kuitenkin potkaistaan itsemme tuonilmaisiin, joten suurtako väliä sillä, tapahtuuko se hiukka aikaisemmin veren rasvaplakeista johtuen.
Enemmänkin mietityttää nuo sokerit, ne kun on sukurasite ja olen ikäänkuin varttunut, milloin itse muutun niin imeläksi että pitää insuliinit ottaa lisäksi.

Näissä tunnelmissa täällä nyt pakkaan vähän vaatteita kassiin ja häivyn sisempään ja pohjoisempaan viettämään joulunalusviikkoja.
Kinkunkin ajattelin siellä paistaa valmiiksi, että on sitten jouluna rasvaista lihaa ihan mättönä. Siitäpä verenrasvat sitten hyökynä lisääntyvät.
No ei vainenkaan. Lapsenlapsi oli pari yötä (tosin toinen yö melkein kokonaan lasaretissa hänellä, kun sappi alkoi kenkkuilla) ja eikös tämä nuori nainen tuulispään lailla putsannut mummin jääkaapista kaiken "myrkyllisen ja epäterveellisen", tilalle kävi prinssipuolison kanssa hakemassa terveellistä ruokaa (kaalia, rasvatonta maitoa (hyh), maitorahkaa, rasvatonta kinkkuleikettä ja tietysti kurkkua, tomaattia, yms yms. No silakoita paistoin eilen itselleni ja Simolle, prinssipuolison eväät on tällä viikolla olleet kodin ulkopuolella. Ei, en ole häntä ulkoruokintaan vielä laittanut, on ollut kaikenlaisia kokouksia ja tapaamisia ja kissanristiäisiä joissa mies on saanut vatsansa täyteen eikä ole tarvinnut kotona perunakattilaa tulelle hänen vuokseen laittaa.

Kanarisottoa, terveellistä, laittoi tuo oiva kotiapu  mummille sapuskaksi. Piti vielä esitelmän, ettei kaikenmaailman marinadeissa uivia kanasiipaleita kannata ostaa, sillä naturel-pakkauksessa kaikki on lihaa eikä marinadia. Ymmärsin. 
Liikunnan lisäämiseen ei ole vielä ollut saumaa, sillä lupaamani sukkaparit on pitänyt saada valmiiksi ennen joulua ja lomaviikkoja.
Nyt alkavat olla valmiina, silti seiskaveikka- ja nallekerät lähtevät mukaan myös lomalle, vaikkakin yritän sitten pohjoisemmassa liikkua ja uida. Kävin muuten uimahallissa maanantaina. Hitto miten huono kunto, vain neljäsataa metriä meni sammakkovedoilla.
Kilometriin on vielä pitkä taival, mutta ehkäpä ennen joulua sekin jo sujuu.

 Kuvassa terveellinen smoothie jälkkäriksi sävy sävyyn leivänpaahtimen kanssa, hih.

Aurinko paistaa, pikkuisen plussalla on. Kaikki lumihärmäkin sulanut. Mutta näillä mennään. Mukavaa lähestyvää itsenäisen Suomen juhlaa toivottelen. Juhlitaan kukin tavallamme, sillä juhlaan on totisesti aihetta, kiitos veteraanien.
 

JOLLEI JOULUNA OLE....

Joulukuu on ihan kohta. Siis pikkujoulu ja Oskarin nimipäivä. Puolentoista tunnin päästä. Nopsaan meni syksy eikä talvesta ole oikein tietoakaan. Paitsi pimeys laskeutuu iltapäivällä jo peittäen kaiken armeliaaseen vaippaansa. Kun ei ole lunta.

Mitenkä tämä elämä juoksee ja juoksuttaa mummelia. Tuntuu, kuin sittenkin juoksumatolla ravaisin. Mitään näkyvää ei synny, päässä pyörii jo jouluiset askareet ja sitten en kuitenkaan enää muista, mitä olin ajatellut saada aikaan. Vaan eipä haittaa. Viikonpäivätkin on niin sekaisin, että en ole pitänyt oikein lukua onko arki vai pyhä. Eläkeläisellä se on ylellisyyttä nakata allakka nurkkaan.

Nopas, on tässä vähän kuitenkin aikatauluissa pyritty pysymään.
Piipahdin viikon alussa sisemmässä Suomessa, aina Kuopiossa asti.
Kävin hoitelemassa äitini nuorinta sisarta, yli kahdeksankymppistä tytönhupakkoa silmäleikkaukseen. Junalla matkustin, kunhan ensin pääsin asemalle täältä kotopuolesta. Junassa on mukava matkustaa, tasaista ja unettavaa. Onneksi Pieksämäki oli sen junan pääteasema joten... no niin, ei ollut vaaraa ajaa ohi.
Kuopiossa piipahdin Kirphaalin kirppiksellä ja Marttojen kirpparillakin. Ja torilla tietty. Kovin oli mualiman navan ympärillä hiljaista, olihan tiistaipäivä. Kauppahallissa join makoisat kahvit ja peratut muikut kainalossa lähdin sitten klinikalle odottelemaan, josko potilas pian pääsisi kotimatkalle.

Takaisin päin tulin ensin junalla ja istuin sitten pari tuntia odottamassa bussia. No joo, pikavuoro ja sitten kotia kohti.
Pimeätä. Motarilla lähestyttiin jo Porvoota. Eikös tää kuski saanut oikosulun ja ajoi väärästä liittymästä ulos ja oltiin ihan hukassa. No, kokosuomileipoo-kartanon ohi ja kinttupolkua sitten kohti kotikaupunkia. Pikavuorolla siis. Prinssipuoliso odotteli normaalilla pikapysäkillä kera koiran. Soitin, että tullaan vähän eri suunnasta. Ihmetteli mutta ajoi kuitenkin noutamaan vähän kauempaa. Ja jälleennäkeminen oli kyllä vaivan väärti, Simosta nyt puhun. Koira oli niiiiiin iloinen paluustani, että kieppui autossa ja nuoli naamaltani kaikki matkan vaivat pois. Nukkumaan mentäessä liimautui entistä tiukemmin kinttuni viereen eikä koko yönä laskenut minua senttiäkään kauemmaksi. Nyt on kyllä jo mieli tasaantunut ja uskoo, etten tästä mihinkään karkaa.

Reissussa - pääosin junassa ja taksissa neuloin kolme paria sukkia.
Onhan sitten mitä paketteihin kääräisee. Kävin katsastamassa sukkien hintoja lauantaina myyjäisissä. Kun liki lankojen hinnalla olen itse niitä antanut eteenpäin. Mutta ei kaduta. En tartte tätä hankkeeksi ja monet sukat olen antanut arpajaisiin ja lahjoiksi. Oman aikani kuluksi niitä kudoskelen. Intoa lisäsi erään mummelin sukkavaraston näkeminen, monta kivaa ja uutta mallia hänen neuleissaan. Ostin häneltä lapaset malliksi ja nyt harjoittelen taas peukkureikiä ja peukaloita. Niistä en ole koskaan ollut innostunut.

Ilma on juuri ja juuri pakkasen puolella. Lunta on vain nimeksi, nurmi näkyy vielä. Ja meidän piha on niin myllerretty, että en ole hennonut vaihtaa edes eteisen mattoa vielä, koska sisään kantautuu savisia tassunjälkiä. Ja joskus joku isompikin tassu hiipii vaalealla matolla kenkineen. Jos jouluksi saadaan valkoinen maa, silloin voi jo vaalean maton levittää eteisen lattialle.

Joulukuusia olen katsellut koiralenkeillä. Toisaalta tekisi mieli ottaa sisälle pikkuruinen kataja ja siihen jouluvalot ja vähän pieniä palloja. Monta vuotta jo meidän joulukuusi on ollutkin takaterassilla, eipä valu kuivia neulasia ja valaistu kuusi näkyy kivasti keittiön ikkunasta ja valaiseekin takapihaa.

Menot ja meiningit alkavat olla tältä vuodelta ohi. Prinssipuolisolla on vielä muutama säestys ja kuorolla konsertti. Minulla ainoastaan lääkäri. Tiedän saavani sapiskaa; kolesterolit,triglyseriiniarvot, verenpaine, verensokerit. Kaikki oli syyskuussa hipomassa ylärajoja. Kävin kyllä uudessa labrakontrollissa, mutta ans kattoo, onko yhtään tippuneet. Eiköpä taas uudenvuoden kunniaksi meikä tee lupausta. Jaapa jaa. Tie helvettiinkin on kivetty hyvillä lupauksilla. Kun ei niitä oikein tahdo toteen saada. Ja vaikka kaikki keinot on tiedossa, ei vaan saa michelinejä sulatettua. Siis olkoon, mitä murehtimaan. Kun vielä hengästymättä pystyy polkuja liikkumaan. Ikähyvitystä, ikähyvitystä. Ja todellisuudessa sitä ei ole juurikaan omaa hyvinvointiaan ehtinyt ajatella saati sitten niskalenkkiä ottaa itsestään terveemmän elämänsä hyväksi.

Voi ei. Nyt on taas lätinää läppärin ruudulla. Jos vielä jonkunkaan kuvan tähän löydän, painan enteriä. Kuvat ei ihan tuoreita otoksia.
Tervetuloa lukijaksi Brita Ask. Toivon, että viihdyt, vaikka pari lukijaa lieneekin tippunut kyydistä omasta tahdostaan.

KAAMOSTA KOHTI

Heips vähän pitkästä aikaa. Marraskuu on jo puolessa välissä, aurinko paistaa eikä lumihiutalettakaan maan peittona vaan lämpö edelleen plussalla. Oikeastaan ihan hyvä juttu, sillä huomenna anivarhain meillä aloitetaan kaivaa ojaa putkea varten. Liitymme kaupungin vesi- ja viemäriverkostoon ja kaivamme omat isot jätesäiliöt maan pinnalle, jäävät siis turhakkeiksi. Tähän asti meillä vesi on tullut omasta 174 metriä syvästä porakaivosta ja likavedet menneet suljettuun säiliöön. Helpottaahan se, ettei enää tarvita jämäjasse-säiliöautoa tilata tyhjennyksiin. Porakaivolle aion hankkia kylläkin pumpun, että kasteluvesiä ei tartte hanasta laskea.

Sitten viime postauksen olen ehtinyt yhtä jos toista, tosin en kyllä mitään kummoista aikaan saanut, kunhan olen suheltanut.
Isänpäivä oli ja meni, kuviosukat olivat mieluiset prinssipuolisosta, kakunkin laitoin ihan mallin vuoksi. Kahdestaan sitä sitten naposteltiin kun läheiset tekstiviestein onnittelivat. Itse kullakin oma isänpäivänsä omassa perheessään, toiset Tallinnassa, toiset työssä ja joillakin pitkä matka. Kätevähän tekstari toki on, onnittelun lämpöiset ajatukset välittyivat kyllä. Samoin onnentoivotukset prinssipuolisolle hyvästä menestyksestä seurakuntavaaleissa. Työ jatkuu.

Olo on kuin laulussa: "muistini tylsillä luistimilla luoksesi luistelen..."  eli ei oikein ole terässä tämä mummeli. Eipä se taida paljonkaan haitata. No, perjantaina oli ikäihmisten tapaamisessa ja kerroin heille Kinnusen kirjasta Neljäntienristeys. Silloin aamulla en vielä tiennyt - ainoastaan toivoin - että kirja olisi ehdolla Finlandia-palkintoon. Ja siellähän se, hienoa.

Vanha sanonta: joka keitetyn paistaa, se makean maistaa. Pitää paikkansa. Risottoon keitin ohraryynejä vaihteeksi riisin sijasta. Ja reilusti keitin. Ja nuuka kun olen, en hennonut jätikseen heittää ylimääräistä, lisäsin nestettä, vehnäjauhoja ja hiivat ja suolat. Hiukan rasvaa ja löysähkö taikina uunipellille. Tulipa mainion makuinen rieska. Jopa kranttu-prinssipuoliso kehui sitä todella maukkaaksi. Vaan onpahan tuo saanut kaikki mun keitokset ja paistokset massuunsa mussutella. Mutta marjapiirakasta hän tykkää kuin "hullu puurosta". Ja niitä minä pyöräyttelen hänelle viikottain.

Sukkia olen pyöräytellyt Lemmen viemän tahtiin. Taas kaikki läheiset saavat jouluna uudet, puhtoiset villasukat. Ne tietää kyllä sen etukäteen. Yhdet tosipitkätkin tikutin lapsenlapselle. Kun illat pimenevät kohti kaamosta, on aika ajatella jo lähestyvää joulua.

Tänään olisi ollut kulttuuripläjäystä tarjolla. Prinssipuoliso lähti sonnustautuneena sotisopaan haitareineen, vaan jäinpä verhoja vaihtamaan. Ei tähän huusholliin juuri tarvitsisi verhoja ikkunan eteen vetäistä, kun metsämaisema on kuin taulu joka ikkunasta.
Mutta onpahan nyt asutumman näköistä ja puhtaat verhot.

Tässä viikon mittaan oli olevinaan kirjoittamisen aiheitakin mielessä, mutta kun ne tylsät luistimet...
Viikon päästä pääsen sisempään Suomeen katsastamaan lumitilannetta. No, kalakukkokaupungissa piipahdan ihan pikaiseltaan, ja Pieksämäellä pieksän suutani. Junalla menen, ellei eräs ystäväni ole lähdössä autolla siihen suuntaan. Simo jää kotiin prinssipuolison kanssa, arvaan kyllä, että koiruli ikävöi ja inisee.
Mutta jälleennäkeminen on sitten sitäkin riemuisampi.

Niskat ja hartiat on nyt hiukkasen jumissa. Hierontaa odotellessa on hyvä vähän tehdä itsehoitoa: aamulla laitoin patjalle nämä pallurat,
ei, ei ne ole pässinkiveksiä vaan Jyskistä kuivausrumpuun tarkoitetut nyppypallot. Hitaasti painauduin pallojen päälle niin, että osuivat kaikkein kipeimpiin kohtiin. Ja kas, kyllä helpotti, kun niinkuin fakiiri pallojen päällä hiljakseen liikutin itseäni. Kannattaa kokeilla.

On minulla jossakin se ihan oikea piikkimattokin, mutta tämä konsti on helppo ja nopeasti jumitusta lievittävä. Eikä maksa paljon. No, tyttäreni on tulossa  hierontapöytineen. Siis
vatkaamaan minut timmiin. Jotenkin sitä pitää yrittää pysyä vetreänä, tahtoo kangistua. Ihan kylliksi harmia on verenpaineesta, tosin aamulla ihan rajoissa. Mutta paino, rasvat, kolesterolit ja verensokeri. On hiipineet ylös hitaasti ja varmasti kuin seinäkiipeilijä. Joulukuun alussa läkäläkäri ja tuomio kuin Putous-ohjelmassa. Beceliin vaihdoin mut ei taida ehtiä sekään, josko vähän lieventäisi. Ihminen on sitä, mitä hän syö. Tiedetään. Leipä on tosin jo vaihtunut styroxilta tuntuviin riisikakkuihin hiivan takia.
Mutta ne juustot. Rasvaa. Eikä riitä perustelut, että kalkkia niistä.
Vaan eipä valittamalla parane, nokan alla oleva vaakaviiva ei tahdo mennä suppuun silmien havaitessa herkkuja. Luonteen heikkoutta se on. Onneksi jollakin toisellakin...

Mut näillä mennään, kun ei muutakaan näkyvissä. Vuosi on mennyt niin, etten omaa tilannettani juuri ole kyennyt arvioimaan.  Olisko nyt aika? Meidän melkein jokaisen.

VOIHAN LYKKYRI SENTÄÄN

Suomenkielen uusia sanoja pitää ihan makustella. Tänään sanomalehden mielipidepalstalla joku ihmetteli sanoja hulas- ja kuivausvesi. Minulle ne olivat ihan ok, mutta mainoslehtisestä luin sanan lykkyri. Siis lumilykkyri.  Tiedän lumilapion, lumikolan, lumilingon, kolalapion ja viljalapion ja monta muuta lapiota. Mutta lykkyri oli sanana uutta. No, jos lunta lykitään, siihen tietysti tarvitaan lykkyri. Jotenkin luulin itse olevani lykkyri, mutta se onkin tämä varren päässä oleva lumen työntäjä. Ei siis aura vaan lykkyri. No, joka päivä sitä jotakin uutta voi oppia ikäihminenkin.

Nää ei nyt oikein lykkyreitä liene, enempi kaivureita sittenkin?
 

Lunta luvattiin etelärannikollekin, mutta eipä ole lykkyrillä vielä
virkaa. Aamulla uintireissulla pihalammikolle katsoin polun varressa muurahaispesää; vain keon alareunaa kiersi valkoinen harsomainen lumenhaituvapeitto. Keon latvaosa oli aivan sula, niin myös pihametsikkökin. Talitiaiset ja närhet aistivat talven lähestyvän ja ahkeroivat lintulaudalla niin, että joka toinen päivä pitää jyviä lisätä. Punatulkut viheltävät pihapihlajissa, joista syksy on jo riipinyt lehdet nurmikolle ja paljaat marjatertut houkuttelevat lintuja herkuttelemaan. Tilhiparvia ei vielä ole näkynyt. Oravat sentään kiihottavat koiran ihan pitelemättömään haukkuun sisällä ja ulkona. Pihapiirissämme kiertää vieras kissa jälleen, en uskalla laskea Simoa edes koiven nostoon ilman talutinta. 

Ilvestä isompia petoja ei kuitenkaan onneksi liikuskele lähitienoolla. Peuranvasan koipiluu ja kaviokynnet löytyi metsäpolun varrelta ihan pihan reunasta. Ilvekset ovat peuroja  ottaneet päivällisekseen meidän lähimaastossa ennenkin.

Eilen päivälenkillä ollessamme soi puhelin taskussani. Sieltä kaupattiin vapaakierron omegaa. Olin edellisenä iltana vastannut tyhmyyttäni taas netissä olevaan kyselyyn, että terveys ja hyvinvointi ovat mulle tärkeitä. Ja heti sieltä osoite napattiin ja tarjousta pukattiin. Jaapa jaa. Syön D-vitamiinia ja omega-3 kyllä entuudestaankin, joten olen kiinnostunut terveydestäni ja hyvinvoinnistani. Ainakin siltä osin. Muuten olis kyllä kirveellä töitä, tiedän istuvani liian paljon kutomassa sukkaa tai katsomassa Lemmen viemää. Eilisen illan Akuutin mukaan 6 tuntia on maksimi istumiseen päivittäin. No ehkäpä pompahdan muutaman kerran myös neulomisen lomassa tuolilta. Pitää kuitenkin alkaa kiinnittää enemmän huomiota istuksimisiinsa.

 Isänpäivä on sunnuntaina. Omalle isälleni poltan kynttilää, prinssipuolisolle annan kutomani kuviosukat. Jos ehdin, piipahdan etsimässä jonkun kivan paidan hänelle, sillä nuo flanelliset ruutupaidat, joissa hän mieluiten viihtyy, alkavat olla jo kulahtaneen näköisiä. 

Ulkona on puolipilvistä, leutoa. Ei vielä tietoakaan lumisateesta.
Kiva lenkkeilysää lähteä metsäpoluille. Mennessä Simo vetää siiman soikeaksi ja palatessa minä raahaan koiraa perässäni. Se on se vainu, hänellä metsään, minulla kotiin.

Seurakuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina. Todella tärkeää vaikuttaa myös näissä vaaleissa äänestämällä.
Sanoo hän, jonka prinssipuoliso on nyt viimeistä kertaa tyrkyllä seurakunnan luottamistehtäviin. Tiedän, olinhan itse mukana muutaman vaalikauden, kunnes jätin kaikki sekä kunnalliset että muut luottamustehtävät ja jäin kotiin kastrullikomeljanttareksi.
Enpä ole katunut. Aika aikaansa kutakin.
(Nää postaamani kuvat ovat sitä sun tätä, läppärin puhdistuksen myötä siirsin kuvat ulkoiselle levylle ja tiedostooni jäi vain näitä toistaiseksi. Laiskuus vaivaa. Haitanneeko.)
 

NYT PELITTÄÄ

Tää on sitten pöljä tän läppärin kanssa, mutta vielä pöljempi vanhan pöytäkoneensa kera. Piti kirjoittaa tekstiä otsikolla Eläin perheenjäsenenä ja uskokaa tai älkää, oli kiva suoltaa tekstiä.
Ongelma tuli vasta sitten, kun teksti piti laittaa kurssin ohjaajille ja ryhmälle etukäteen lukemista varten. No minä fiksuna tyttönä lisäsi tekstiin pari kuvaakin. Kirjoittelen yleensä vanhalla pöytäkoneella, koska tulostin on ollut siihen kytkettynä. Vein mokkulan alas ja lähetin tuotokseni sähköpostilla. Tarkistin sitten lähteneen. Miten ihmeessä valokuva oli peittänyt koko ensimmäisen tekstisivun? Minulla paloi käämit heti, yritin poistaa kuvaa tekstistä enkä saanut sitä liikahtamaankaan, siis en osannut. Siirsin tekstin uudelle arkille Officessa ja yritin sitä sitten lähettää ilman kuvia uudelleen. Ei suostunut ottamaan liitetiedostoa viestiin. Ei sitten millään. Ähelsin ja ähelsin. Onneksi tuli apua. Kiitos vaan Jounille, nyt pelittää taas.
Hätäpäissäni laitoin jo uutta sähköpostia menemään kun sain ohjaajalta tiedon: hyvin aukesi. Miksi siis minulla löi kuvan ja tekstit ihan sikiviki?

Nyt tulostin siirrettiin ja ohjelmoitiin läppäriin (on vanha hp deskis)
ja kaikki pelaa taas kuin enkeli. En minä niin hurjan paljon tulostele, mutta laulunsanoja prinssipuolisolle sen lauluryhmiin kyllä viikottain. Hyvä että toimii nyt.

Päivä on ollut aurinkoinen ja leppoisa. Tietsikkasählingin mentyä onnellisesti ohi ajelimme hautausmaalle sytyttämään kynttilät nuorimman tyttäremme haudalle ja sieltä pojan perheen luokse, sillä miniä oli kutsunut meidät syömään Moskovan pataa. Maistui erinomaiselta ja kruunuksi saatiin vielä sitruunaista marenkipaistosta ja erikoista suklaasta ja vaahtokarkeista tehtyä makeata. Iltapäivä meni mukavasti yhdessä, lapsenlapsetkin olivat molemmat mukana yhteisellä aterialla, tosin sen jälkeen lähtivät kavereittensa kanssa ulos iltaa viettämään.

Simo on sellainen kylämies, että viihtyy parin tunnin verran kylässä ja sitten alkaa kiehnätä kotiinlähtöä. Koti on paras paikka ja niinpä sitten palattiin omaan pesään. Pyykit nostelin koneesta narulle, sauna lämpiämään ja näin tämä pyhäinpäivän ilta kuluu leppoisasti.

Oikein rauhallista pyhäinpäivän iltaa, muistellaan edesmenneitä omaisiamme lämmöllä.

 

MAKUNAUTINTOJA

Syksyn aamuinen tuhnukeli vaihtui päivän mittaan aurinkoiseksi torstaiksi. Ja torstaihan on täynnä toivoa. Lämpöasteita ulkona, sisällä normaalit arkiaskareet. Prinssipuoliso viihtyy kovasti ulkohommissaan, milloin kääntää uutta kasvimaata (voi että kun sitä jo on liikaakin!) tai sahaa ja pilkkoo polttopuita (niitä on yllinkyllin ennestään), miettii ja tuumailee vesijohdon kaivamisen linjaa ja siirtää pensaita kaivurin tieltä. Hän nauttii selvästi omista puuhistaan. Ja minä - ja Simo, meille jää nämä sisäaskareet. Päivä tuntuu pitkältä kun on siirrytty taas talviaikaan.

Toissapäivänä keittelin bataatista ja muista vihanneksista makkarapataa. Meistä se maistui hyvälle. Maistuis varmaan Simostakin, enkä pöljä malttanut olla suostumatta koiran aneluun, sillä ykstoikkoistahan on pureskella Hills'in nappuloita ja massuttaa valmista märkäruokaa, olkoonkin, että ne haetaan aina eläinlääkäriltä. No joo. Hullu ja lepsu minä, annoin Simolle lusikallisen meidän ruokaa, joka sille maistui enemmän kuin hyvin.
Tais siinä mennä yksi makkarapalanenkin. Ja eilisaamuna sitten heräsin koiran vatsan äänekkääseen murinaan. Tiesin heti, että edessä on paastopäivä, ei muruakaan koira suostu ottamaan, tuskin vettäkään juo. Taas kerran päätin ja lujasti, että pidättäydytään raksuissa ettei tule turhia vatsavaivoja. Tänään sitten ollaan taas normaalissa, mutta viime yö meni vielä lähes yhteen asti murinoissa. Oma tyhmyys harmittaa.

Meillä oli sunnuntai-iltana ystävät kylässä. Onneksi olin paistanut lehtikaali-pekonipiirasta. Kun toinen vaihtoehto oli kaupasta ostetut valmiit pitsat. Onneksi en pitsoja paistanut, totesin tänään, kun yhden työnsin uuniin meille kahdelle päiväruuan lisukkeeksi. En lukenut pahvin päältä, mitä aineksia pitsassa oli. Mutta niin paljon chiliä siihen oli tungettu, että ensimmäistä palasta haukatessa tuli suusta liekit kuin tervaleijonalta. Vain kylmä maito viilensi poltetta.
Olispa siinä ollut vierailla nieleskelemistä jos pitsapalaa olisin heille tarjonnut, sillä kompostiämpäriin omanikin kippasin, ei sitä syödä voinut.

No, tää tarkan markan tyttö käyttää kyllä kaiken huushollissa hyödyksi - jos nyt vartalostanikin näkyy, miten sekin kaiken vaakaviivasta sisään tungetun lihaksi (lue läskiksi!) muuttaa. 

Siis asiaan: aamulla keittämäni kaurapuuro ei prinssipuolisolle uponnut kuin puoliksi. Kauhoi mokoma vain hitusen kippoonsa. Ajattelin, että syöt kyllä sen puurontähteen vielä tänään. Kun leivon pikaista marjapiirakkaa, käytän taikinaan desin verran kaurahiutaleita. Nyt kippasin puuron taikinakulhoon, lisäsin purkillisen kermaviiliä ja sekoitin tasaiseksi. Kun munia ei kerran jääkaapissa ollut, jätin ne tietysti suosiolla pois, vaikka pari munaa yleensä taikinaan kopautan. Vaniljasokeria, vehnäjauhoa vajaa kolme desiä ja leivinjauhetta. Luraus juoksevaa margariinia ja sekoituksen jälkeen taikina voideltuun lasiseen aurinkovuokaan. Päälle reilu kerros omaa omenahilloa ja vuoka 180 asteeseen noin kolmeksi vartiksi. Sitten odottelin, syntyykö hiirelle takki vai tuluskukkaro. Hyvä piirakka tuli, hieman jäähtyneenä leikkasin sitä kakkulautaselle, pursotin päälle valmista kermavaahtoa ja nam.

Makunautinto hiveli. Teen muuten aina marjapiirakat tällä pikataikinalla, tosin joskus tekee mieli pullataikinasta väännettyä mustikkapiirakkaa ja sitten tuleekin tehtyä niin iso taikina, että siitä riittää korvapuusteiksi, pikkupulliksi ja mustikkapiirakaksi. Mutta harvemmin niin paljon vaivaa näen makunautinnon vuoksi.

Hyvä kirja on myös elämyksenä makunautinto. Nyt luen Kinnusen Neljäntienristeystä toiseen kertaan, että osaisin esitellä kirjan parissa tilaisuudessa lähiaikoina. Se on muuten hyvä kirja!

No kyllä sukan neulominenkin on hermolepoa ja nautintoa. Tavallista sukkaa syntyy nopeastikin seiskaveikasta. Olen saanut valmiiksi 17 paria, osa on mennyt jo parempiin jalkoihinkin.
Nyt on työn alla isänpäivälahjasukat, tosi pitkät varret, kuvioneuletta (joka tällaiselle huithapelineulojalle on hidasta ja virheitäkin tulee ja purkaakin pitää välillä). Se on niin haastavaa, että ihan itsestänikin haastelen ja aion kutoa omalla mallilla tästä tiettyjä kuvioita muunnellen paritkin sukat vielä. Erityisesti tykkään sukan teräosan kuviosta, joka muistuttaa ruutunäkkileipää!

Nautinnoista puhuttaessa ei pidä unohtaa päivälenkkejä koiran kanssa motarin takana kallioilla. Koivunlehtien ja havunneulasten peittämillä poluilla on kiva tallustella ja haistella metsikön syksyä.
Nyt olen vähän arastellut menoa syvemmälle metsään, sillä poronkuseman päässä meiltä eli Myrskylässä on nähty täyskasvuinen karhu, joka juoksutti ratsukkoa edellään. Onneksi otso kääntyi aukean reunassa takaisin metsikköön.

Orvokit kukkii vielä terassin ruukussa, kukkamaalla sipulikukat työntävät vihreitä lehtiään ylös mullasta ja kuusikko kasvaa suppilovahveroita.

 Mutta uskotaan, että tästä kuitenkin sää kylmenee ja päästään talveen.  Nautitaan elämästä ja sen kaikista sävyistä. Ja tietysti kesän muistoista.....

...niinkuin tämä perhe nautti kesällä meidän venerannassa lämpimästä kesästä.

SYKSYNLAPSEN SYYSAJATUKSIA

Lokakuu, metsässä syksyn tuoksu. Olin sunnuntaina suolla poimimassa karpaloita ja vau miten hyvälle siellä syksy tuoksuikaan. Ja pari litraa karpaloita pussukassa oli, kun Simo ja prinssipuoliso huolestuneina kyykkimiseni kestosta tulivat huutelemaan suon reunalle. 
Oli siellä toinenkin poimija, melkein rintarinnan raavittiin sammalikkoa sanaakaan sanomatta toisillemme. Karhunsammaleiden sisässä olivat mehevimmät pulleroiset.

Pari viikkoa sitten heti reissusta palattuani kiidettiin niemen nokkaan, missä mökki laitettiin talvea odottamaan. Käännettiin veneet, kumottiin kukkaruukut, laskettiin alas tiskipöydän yllä oleva kesäkatto. Järven vesi jo viiltävän kylmää ja kirkasta. Mutta aurinko paistoi ja sitä maisemaa sitten tankkasin talven varalle.
Tosin maisema muuttuu talven aikana, jos isot puut tontilta raivataan pois. Saa nähdä, huoliiko joku ne sieltä.

Taisin jo kertoakin, että Simo koiruli antoi kyytiä mökin nurkalle ilmestyneelle ketulle tai supille. Kuului hurja rähäkkä pilkkopimeässä, onneksi Simo kuitenkin palasi pihaan ja päästiin saunaan.

Simon anaalirauhaset olivat täyttyneet ja käytin ennen reissuani poikaa lääkärissä. Kaiken piti olla kunnossa, mutta kun palasin reissusta, koiran hännänjuuri oli tulehtunut samoin kuin koko takapuoli. Uusi reissu lääkärille ja nyt Simo on syönyt antibiottikuuria kera kipulääkityksen. Samalla lääkärikäynnillä Simo sai loishäädön kun kerroin tappelusta ja pelkäsin pojan saaneet siitä naarmut korvanlehteensä ja kenties kapin. Tosi helppo toimenpide, pieni tuubi liuosta niskaan karvojen alle ja tehoste kolmen viikon kuluttua. Nyt poika voi tosi hyvin, ruoka maistuu, antibioottikapselit hienonnan ruokaan ja lisäksi annan maitohappopulveria joukkoon. Ei koira enää kipuile eikä ärhentele. 
Eli kaikki hyvin. Ja läheisyys lämmittää; lapsenlapsen loikoessa sohvalla Simo valitsi hyvin paikkansa löhöilyyn.

Nyt viikonloppuna tekis mieli taas hurauttaa niemeen, tosin ei siellä ainakaan hikoilla voine, luvassa on vain pari astetta päiväsaikaan.
Voi olla, että mukavuus voittaa, täällä  olis tyrkyllä myös antiikki- ja keräilymessut viikonloppuna. En ole mitään hankkimassa, mutta ainahan on kiva käydä hipelöimässä kauniita esineitä.

Jotenkin on aika mennyt niin, että pikaisesti olen lukaissut blogeja ilman kommentointia. Vähän on seurakuntavaalitkin teettäneet työtä, sillä prinssipuoliso on edelleen ehdolla. Hän on myös koko vanhusviikon kiertänyt laulattamassa ikäihmisiä palvelutaloissa ja vanhainkodeissa entiseen tapaan. 

Pihan kukkaset ovat laskeutuneet jo syksyyn. Väriä pihalle tuo komeat kanervat. Bataatin mukulat kaivoin talvisäilöön, mutta krysanteemit ja laventelit taidan jättää edelleen ulos talveksi.
Uusi kesä ja uuden kukkaset sitten taas.
Nyt nautitaan syksystä, sen väriruskasta ja tuoksuista.