Torstai toivoa täynnä. Joulu tulossa, kinkku paistuu uunissa ja pian myös tortut. Ollaan viimeistä päivää täällä pohjoisemmassa ja aamulla sitten tien päälle ja kohti eteläisempää. Mennessä on ihan pakko poiketa niemen nokassa - tosin poikettiin tänne tullessakin - koska on treffit metsurin kanssa ja katselmus, että saadaan vinossa kasvava koivu ja kenties muutakin nurin tontilta.
Täällä on rehkitty kylpylässä - siis minä - ja käyty hemmotteluhoidoissa kerrankin koko sakki. Meillä on ystäväpariskunta ajellut tänne yhteiseksi iloksi ja kivaa on ollutkin.
Ruokaa laitettu, kevyttä tottakai!?! ja kävelty ja uitu. Olen kauhonut joka päivä vähintään kilometrin. Nyt tällä viikolla olen käynyt kahdesti päivässä uimassa, kun noita kylpylämerkkejä on ylimääräisiä. Äskenkin eli aamupäivällä meni 1,3 km vaikka onhan se vähän pitkäveteistä 25 m:n rataa eestaas kauhoa.
Mutta siitä se kunto paranee jos on parantuakseen. Avantouinti on jäänyt, kun ei ole avantoa avattu laiturin viereen tänä talvena. Mutta kylmäaltaassa kyllä saa tuntumaa jääkylmästä vedestä.
Ulkona on pumpulinpehmeää lunta, sen verran, että nurmikko peittyi. Mökin terassin edessä kulkee jänisten polku, kovin lähelle ne tallustavat, vaikka meillä asuu Simo. Ja tilhiä, niitä on puiden latvat täynnä. Pihlajapuita on istutettu teiden varsille ja pihlajat on täpösen täynnä punaisia marjoja. Kyllä lintujen kelpaa.
Niin, aamulla jätämme jäähyväiset sotkamolaiselle talvimaisemalle.
Kotiin ja kohti uusia haasteita. Pian on jo uusi vuosi ja lupausten aika. Taidanpa kerrata vanhat lupaukset, enhän niitä ole tänäkään vuotena täydeksi saanut.

Samanlaisessa talossa oltiin silloin marraskuussa. Kauhee kun sä oot heittäytynyt urheilulleksi, ihan kateeksi käy. Mistä ihmeestä sä oot sen tarmon löytänyt? Kerro heti!
VastaaPoistaTää on se sama mökkerö jossa me on vietetty jo vuosia nuo viikot. Nyt sanottiin adjöt Vuokatin maisemille.
PoistaMinä kun sain tilkkuhatulta sellaiset ukaasit että oli ihan pakko pistää veressä kiertävät rasvat ja sokerit lähtölaskentaan. Olin, kyllä myönnän, todella ihan intoa piukassa, uinti on mun laji, lienen ollut sinivalas entisessä elämässäni!?!? Pakkotarmoa tämä, hih.
Vanhatlupaukset on ne parhaat lupaukset :) taidan tehdä samoin.
VastaaPoistaJep, kun joka vuosi tekee samat lupaukset, niistä on jonkun joskus toteuduttava, eikös!
PoistaTurvallista kotimatkaa.
VastaaPoistaKiitos Unelma, lähdettiin lumipöpperöisestä maisemasta, tultiin läpi suolattujen ja jäisten teiden ja sitten yht´äkkiä jo tie sula vaikka vetinen. Mökillä käytiin katsastamassa metsurin kanssa muutama koivu ja sitten pilkkosen pimeässä jatkettiin, välillä vähän tuiskusikin. Mutta kotiin päästiin onnellisesti kuitenkin. Liki kuussataakilsaa...että oli siinä prinssipuolisolla monottamista, minä kudoin sukkaa ja Simo koisaili...
Poistathanks for the nice words
VastaaPoistaThanks and Merry Christmas!
PoistaAnja, kun te poistutte kylpylästä, niin minä jatkan sitä joulun yli Laukaassa, Peurukaan on niin lyhyt matka, että sitten aattoaamuna sinne....Joulun Rauhaa teille kaikille toivotan....:)
VastaaPoistaVau, nauti täysillä Peurungassa. Samoin sinulle mukavaa jouluaikaa siellä keskeisemmässä Suomessa ja kylpylässä.
PoistaToivotan anja-reginan aittaan rauhallista ja hyvää joulunaikaa! <3
VastaaPoistaKiitos samoin sinulle Kaisa Riitta!
PoistaIhanaa joulua kaupunkiinkin! ja hyviä lupauksia ;)
VastaaPoistaSamoin sinulle hyvän joulun toivotukset ja tehdään lupauksia, eikös?
PoistaPitkästä aikaa blogilla ja ajattelin käydä läpi kaikki mieluisimmat blogit mitä seuraan Ja oihan voihan , kylläpä on kauniita nuo kaksi ylimmäistä kuvaa. Tämä lumen paljous pani minut ryntäilemään ympäri pihapiiriä, mutta enpä vai tuollaista kuvaa saanut. Hyvää Joulua , toivottapi Kyllimarjaana.
VastaaPoistaKiva kuulla sinusta Kyllimarjaana! Talvisia kuvia sain Vuokatissa, meille tuli lunta tänne etelään vasta eilisenä yönä. Nyt on valkoinen maa ja huomenna jouluaatto. Hyvää Joulua ja Hyvää vuotta 2015 toivottelen sinulle.
Poista