AIKAAN LUMIKELLOJEN

No, se lauluhan on aikaan sinikellojen... vaan haittaakse?  Pihalla kukkii vain lumikellojen lauma. Vuokot eivät vielä ole päässeet talven alta vaikka aurinko on paistanut jo päivätolkulla ja metsä on lumeton. Kekomuurahaisetkin ovat nousseet tarkastelemaan uutta kevättä ja korjaamaan kekonsa katto-osaa. Tosin vielä suht kankeasti askeltavat mutta elossa ovat kuitenkin. Paitsi yhdessä isossa muurahaiskeossa, mistä koko revohka on kai lähtenyt lipettiin kun ei elonmerkkejä näy. Mutta leskenlehden jo näin.

Viikonpäivät menee tässä meikämummilta sekaisin. Eilen oltiin ystävän synttärikahveilla, viime viikonvaihteessa harmonikkaristeilyllä ja sitä ennen piipahdettiin päiväseltään Tallinnassa. Nyt reissujen osalta rauha maassa pääsiäiseen asti ainakin.

Pihallakin alkaa olla jo niin kuivaa, että pian päästään haravoimaan.Tänään on tarkoitus kaataa pari pihapuuta (hitsi kun on polttopuuta pinotolkulla entisestäänkin) varjostamasta ja kenoltaan rakennusta päin. 

Aamulla pistäydyin avannossa, yö oli kasvattanut jääpeitteen eilen avoinna olevaan vedenpintaan. Mutta kevät on. Eilen aamulla peipponen lauloi makuuhuoneen ikkunan edessä olevan koivun oksalla kesän olevan puolen kuun päässä! Viherpeipotkin ovat maisemissa, konsertit kuuluvat pihametsiköstä ja mustarastaita on parvi lintulaudan alla siemenkasassa.

Nää lintuset on mun lintukaapistani, tuon sinisen papukaijan punaisine töyhtöineen löysin Lontoosta muutama vuosi sitten.
Joskus pitänee postata linnuista...jos aiheista tulee pulaa.

Niin, tänään on lauantai, vaikka elin jo sunnuntaissa. Tie helvettiin on kivetty hyvillä päätöksillä, sanotaan. Ei tässä nyt kauaskantavia päätöksiä, kunhan päätin leipoa tänään pullaa ja marjapiirakkaa. On päässeet kahvileivät loppumaan jo pakastimesta. Ja jos oikein intoa on piukassa vielä taikinoinnin jälkeen, voin päräyttää vanhanajan kermakakun, kun kermapurkki on jäänyt nököttelemään jääkaapin ylähyllylle kuin sitä odottamaan.

Yhden urakan saimme päätökseen, viimeinenkin risukasasto on nyt tuhkana pihametsässä, tien varteen jäi vielä keko kuivia risuja, mutta taitaa tuulla nyt, joten odotellaan tyyntä päivää sen tuhoamiseksi tulella.

Miten ihana kevätaurinko onkaan, mutta kaikki talven pölykerrokset se paljastaa hyllyistä. Aina väliin iskee ajatus, että kaikesta turhasta "roinasta" pitäisi päästä irti ja pyyhkeillä pölyjä paljailta pinnoilta. Ja koskahan se aika koittaisi tällaiselle himohamstraajalle?!?

Jaapa jaa. Muutamalle kukkaselle vaihdoin uudet mullat. Ja hurahdin siementen ostoon viime Tallinnan reissulla. Krassia, paksoaa, kurkkuja, siilikurkkuja, ym.ym. Multaan pääsyä odottelevat. No, ensimmäisen tilauksen jo jätin puutarhamyymälään, en muistanut siinä vaiheessa, että Türin kukkamarkkinoilta tulee osteltua taimia... minä hattarapää.

Joskus tuntuu koko elämä rämpimiseltä. Askel kerrallaan. Kai se on tää kevät ja tää ikä. Kun ei jaksa oikein orientoitua arkipäiviin eikä oikein mihinkään. Mieli on jo mökkirannassa ja odottelee jääpeitteen sulamista. Keväinen jäiden soitto on muuten aivan upea kokemus, kuin kristallipalat kilisevät jääpuikot tuulen puhaltaessa avoimiksi sulaneisiin rantavesiin.

Tämä ei ole suinkaan koru, vaan läjä lasinsirpaleita, jotka keräsin perjantain Simon lenkiltä kallioille. Meidän kalliolla on aikanaan ollut mittaustorni, joka on ollut nuorison kokoontumispaikkana. Siellä on sitten huviteltu särkemällä pullot niiden tyhjentämisen jälkeen iskemällä pirstaleiksi kallioon. Eläköön purkkikalja, purkit on niin helppo kerätä nuorten jäljiltä. Ja näkyy muutamat mummelit ja papparaiset kiertävän  keräämässä panttitölkit tien vierustoilta. Heille hattua nostan.

Lopuksi; tuon alkutekstin kirjoitin aamulla kun inspiraatio iski.
Suunnitelmien toteuttamisesta sen verran, että pihapuut kaadettiin, uhkarohkeudella, mutta apuna olivat poika ja pojanpoika. Ei me kahdestaan olis saatu niitä kattojen ohi pötkähtämään, sen verran isoja ja kallellaan  olivat.
Ja leipomukset on hyvässä mallissa, pullapitkot pötköttelevät jäähtymässä, samoin korvapuustit. Myslisämpylöitä paistoin pari pellillistä myös ja nyt on uunissa vanhan hyvän ajan kermakakku.
Marjapiirakka on niin nopsa laittaa sitten viimeiseksi, puolukoista sen teen, sillä vesipuolukat on todella makoisia kun niiden päälle lorottaa vähän juoksevaa hunajaa.

Simo lötköttää tuossa jalan päällä ja on valppaana, sillä jos liikahdan paikaltani, koiruli heti reagoi. Ihana luppakorva lutukkainen. Keskiviikkoaamuna on Simon hammashoito, puhdistetaan pikkukoirulin purukalusto taas, eli vuosihuolto.
Ja nyt tää lähtee sekoittelemaan puolukkapiirakan pohjataikinan.
Ihanata lauantain iltaa ja huomista sunnuntaita toivottelen.

VALOISAA VIIKKOA

Tulipa lunta lauantain vastaisena yönä, aamukolmelta vielä keväistä ja sitten kuudelta jo hiihtokelit. Pieni koira nautti lumitassuttelusta ja luonto oli huikean valkoinen ja valoisa. Muistelin aikoja 52 vuotta sitten keväisenä aamuna, jolloin poikamme syntyi yli neljäkiloisena jöllikkänä. Käytiin eilen synttärikahveilla. 

Lumesta iloitsi myös prinssipuoliso, vetäisi ahkion varastosta ja lähti vetämään viimeiset pöllit halkopinon viereen. Hyvin kulki kelkkanen metsäpolulla. Ja puut saatiin ajoväylän varteen pinoon.
Hyvä näin. 

Nyt aurinko paistaa täydeltä terältä. Pakkasta noin kymmenen astetta. Hieno ulkoilusää, saispahan itsensä vedettyä ulkoilmaan.
Toisaalta houkuttaa huushollin siivoileminen, kasasin aamulla jo luettuja lehtiä jätepaperiin lähteviksi. Jotenkin sitä haluaa säilyttää mielestään tärkeitä aikakauslehtiä, vaikka on taivahan tosi, että kun on luettu niin eipä niitä enää jälkikäteen juurikaan selailtavakseen ota. Mut kun hamsteri niin hamsteri. Pitäs vaan silmät sidottuna kävellä kaikkien kasojensa viereen ja mättää ne summamutikassa jätelavalle. Haittaisko jos menis jotakin vahingossa? Ei todellakaan.

Mikähän mun puhelimessani mättää, olen saanut muutamia mms-viestejä mutta ei vaan tule näkyviin. Konsultoin jo soneralaisille mutta en saanut muuta kuin uuden sopimuksen ja puhelimet solmuun ja prinssipuolison nimen väärin omalle sivulle. Pitää yrittää uudestaan. Voi olla, että en osaa vaan yksinkertaisesti lukea ohjeita. 
Yhden asian osaan. Osaan leipoa himskatin hyvää myslileipää. Kun mies joka meillä asuu joskus osti mysliä eikä sitä kuitenkaan syö, päätin kokeilla itsetehtyä myslileipää. Ja voi miten hyvää siitä tuli! Kyllä nyt myslit käytetään leipänä. En ole niin kovinkaan innokas leipomaan, korvapuustitkin paistan useimmiten valmispakasteista ja marjapiirakan teen aina samalla helpolla kaavalla. Mutta nyt innostuin ihan tosissani myslileivästä.

Järkytyksekseni huomasin, että aiemmin tilaamani reissu harmonikkaristeilylle onkin jo tulevana viikonloppuna vaikka muistelin sen olevan vasta kuun vaihteessa. No, sitä ennen pitää käydä testaamassa aallokko pikareissulla Tallinnaan. Onneksi Simolle tulee hoitaja kotiin, vaikka toisaalta koirulilla on niin tosi hyvä hoitopaikka varamamman luona. Mutta sinne sitten keväällä myöhemmin, kun lennähdämme müncheniläiseen maisemaan muutamaksi päiväksi. 

Tilanne Krimillä huolestuttaa. Tämä herra Ras Putin on kyllä melkoinen valtias. Onkohan miettinyt tarpeeksi tarkkaan askeltamisensa ukrainalaisella maaperällä. Ja onko joskus sitten Suomen vuoro? Mietityttää useampaa suomalaista. Ehkä konflikti ratkeaa rauhanomaisesti, ainakin toivoa sopii. Ei tässä kukaan voita loppupeleissä.

Nyt lätinät sikseen. Piti vaan postata näitä talvisia kuvia.
Mutta nautitaan nyt kuitenkin auringosta. Simo ainakin nauttii.

Minä odotan siivousvimmaa, tuntuu siltä, että tulossa on....
niinkuin myös linnut, joiden konsertissa oli tauko lumisateen vuoksi parina aamuna. Tintit ovat jälleen pesäpöntön ympärillä ja mustarastas virittää pihakuusessa lauluaan auringolle.

PERJANTAIN PURSKAHDUS

Mikä ihana aamu!  Aurinko paistaa, tuuli romisuttaa peltikattoa ja puiden latvukset keinuu edestakaisin pihametsikössä. Syksyn myrsky pylläytti kaksi isoa kuusta pötköttelemään sammalikkoon. 
Uhkaavasti heiluu polun varressa oleva "orpo" kuusi. Ans kattoo, pysyykö pystyssä. Uhkaavalta näyttää.

Aamulenkki kallioiden taakse, suon laidassa kuunneltiin hiirihaukkaa, huiluunsa puhaltavia punatulkkuja ja tirskuttavia tiaisia. Koivun latvuksessa urpiaiseksi luulemani pulputtaja olikin kooltaan isompi, joten jäi vielä mietintään, mikä orkesterin jäsen olikaan. Prinssipuoliso etsi kiikarin, että saan sen ripustaa kaulaani seuraavalle metsälenkille lähdettäessä. Kiikarointiin.

Polut metsikössä olivat vielä viikon vaihteessa aivan jääpeitteessä, vaikka metsä sinänsä oli jo lumeton. Nyt on polut sulat ja kuivat pienillä käpälillä Simon tassutella.

Uimalammikossa on vielä jääpeite, tosin reunoilta alkaa jo olla sulavettä. Avanto on helppo avata kun jää ohutta.
Sammakkolammessakin on jääpeite, mutta jos aurinko jaksaa lämmittää, pääsevät sammakot pian kurnuttelemaan. Tosin viikonlopuksi on luvattu lumisadetta!
Vaan ei se meitä haittaa, eilen saatiin lähes kaikki risukasat poltettua pihametsiköstä.  Harvennushakkuun jäljeltä on metsä täynnä niin pitkiä kantoja, että päätimme sahata "joutessamme" ne lyhyiksi, että metsä näyttää metsiköltä eikä harvennushakkuulta.
Ja saahan niistä kannoista oivat saunapuut, kunhan kuivahtavat.

Jaapa-jaa. Taitaa olla viisasta lähteä tallustelemaan tuonne luontoon, kovin on houkutteleva sää. Jospa keräilisin sahattuja kantoja kulkuväylien varteen. Tekee hyvää tällaiselle
"miälenvikaisellekin"  painella kuusikon katveeseen ja raikkaaseen kevättuuleen. Luin eilen Teuvo H:n uusimmasta mokailusta, se mies se vaan poksauttaa korkin auki ja sitten on myös maailma auki. No, mitäs poikamiehellä muutakaan iloa - vai? Mutkun on edustamassa kansaa.  Ja meillä oli myös eilen iltapuoleen  H-hässäkkä, jonka seurauksena meikäkin pääsi "mielenvikaisten" aateliin... Pienestä se on kiinni, meni vaan yöunet. Kuka käski kenen mennä toisten asioita sorteeraamaan... Vaan pöly laskeutuu. Ja aina on otettava ne "arvonimet", joita annetaan. Lisänä jo aiemmin saamaani viralliseen tunnustukseen. Leijonaristiin. Ja rastiin.
Kunpahan sitä vaan aina jaksais kaiken käsittää ja kuullun ymmärtää. Parhain päin. Graffittitaiteilijoiden kuva tunnelin seinässä on varsin kuvaava....isku voi tulla päin pläsiä. Kuvainnollisesti.

Mut ilo pintaan vaikka syän märkänis. Tuuli tuivertaa sisimmän murheet. Simo jaksaa olla ilopillerinä, onneksi. Jotenkin on itsellä sellainen olo, että on aina huonompi muita. Tähän ikään olisi luullut jotenkin paikkansa maailmassa ansainneensa. Ehkäpä se olemassaolonsa oikeutus on aina ja aina uudelleen ja uudelleen hankittava. Meikäläisenkin. No, ei tämä nyt niin vakavaa ole.
Kunhan purku sielunkerälle ja langas villasukiksi. Niitä nyt on jo tullut taas neljät parit vaikka meinasin jo tältä keväältä lopettaa kutomiset.

Iloinen asia oli Villiviinin arpajaisista kuin vahingossa saamani kirja omistuskirjoituksella. Olen jo päässyt lukemisessa hyvään alkuun.
Ja on onneksi joskus onnistumisen hetkiäkin, vaikka perusvire on ollut syksystä alkaen tummanpuoleinen. Etiäpäin meni mummokin lumessa, joten eiköhän tämä tästä. Viikonloppu ja uudet kujeet. Usko huomiseen ja puolison paranemiseenkin, ne on säilytettävä.

Ehkä sitä onkin ihan oikeasti pöhkö! Mitä järkeä enää tässä iässä rehkiä itseään puhki, pysähtys vaan paikalleen ja antas naavan kasvaa. Sulautus ulkona maisemaan ja sisällä seinätapettiin.

Ei ottas kantaa mihinkään asiaan, antas kaiken mennä painollaan niinkuin keväinen vesi, sekin etsii uomansa virratakseen lopulta suureen mereen. Arkailematta ja mitään pelkäämättä. Kun se suuri meri lopulta on meidän jokaisen päämääränä.

Ei onnistu minulta vielä, sen kyllä tiedän. Törötän kuin tämä vanha kataja, kalliolla tuulen pieksettävänä, juuret juuri ja juuri pienessä kallionkolossa niin, ettei joka tuulenpuuska mukaansa nuolaise.

Kunnes juuret irtoaa ja pyllähdän....siihen asti mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti....hih.
Mukavaa viikonloppua olkoon sää mitä tahansa ja kevättä rintaan.

SYNTYMÄPÄIVÄSANKARI SIMO

Heips! Täällä minä, Simo Sallinpoika Hurtta! Mulla on tänään ollut 6-vuotissyntymäpäivä. Aamupäivällä oltiin metsässä risuja polttamassa, minäkin raahasin pieniä tikkuja aina lähemmäksi nuotiota. Ja kaivoin kantojen juuria, siellä tuoksui metsähiirelle.
Ahkeroinnin jälkeen tultiin mamman kanssa sisälle ja sain hirvikäristystä, eli mamma erikseen paistoin minulle hirveä ilman sipulia ja mausteita. Nam.

Kyllä sitten ramasi iltapäivällä, piti oikein ottaa nokoset sohvalla.

No hyvä on, kuvat otettiin jo aikaisemmin, mutta sama tyyli oli tänäänkin. Olenko riittävän rentona?

Vaan nyt on kello jo niiin paljon, että ihan oikeasti alan kyllä unosille. Öitä vaan.

KELTARUUSU

Tulenpunainen ruusu on rakkauden merkki. Sylvi elämää luonnossa -blogissaan arvuutteli valokuvasta Suloistaan, ja kun arvaukseni osui oikeaan, lähetti hän minulle ruusun. Sain valita eri värisistä, valitsin keltaisen. Keltainen kun on kevään väri. Ja Texasin keltaruusu. Kiitos sylvi, mielelläni poimin kauniin ruusun blogistasi.

Keväinen ja sumuisen harmaa sää, lämpöasteita kuitenkin.
Kevyesti silti mennään keskellä viikkoa. Perjantaina on rakkauslaulujen vuosi Ikis-tuvassa ja sinne olen kirjoitellut monisteeseen laulunsanoja. On rakkauslauluja todella paljon valittaviksi, kaipausta, kaihoa, unelmointia, karvaita pettymyksiä ja myös onnen täyttymyksiä. No, näitäpä lauleskellaan, kovaa ja korkealta.

Piha on täysin sulanut, rapa roiskuu ja koiruli piipertää suoraan suihkuun aina ulkoa tullessaan. Onneksi antaa hienosti itsensä puhtaaksi suihkutella. Voitte vaan kuvitella valkoisen tappijalan kuraisena! No, vähintään kolmesti päivässä on suihku nykyään, pienemmillä reissuilla käydään vaan pihapuskassa.

Maailman tilanne makaa ennallaan. Henkeä pidätellen seurataan uutisia ja kaikesta huolimatta uskotaan, että tilanne laukeaa ilman laukauksia. Kotimaan uutiset jäävät näköjään toissijaisiksi, sivuavat toki Ukrainan tilannetta jo nekin.

Mutta torstai on aina toivoa täynnä ja huomennahan on torstai.
Pakko laittaa postauksen loppuun kuva, jonka nimeksi voisi kuvitella ei Topi ja toivottomat vaan Toivoa täynnä! Hih.

Kesää kohti, todellakin todellakin. Aivan, aivan! Osimoilleen näin.

TAHTOEN VAI TAHTOMATTAAN

Kesken kaiken eurooppalaisen turvallisuuden keskelle syntyy kriisi,
etupiiriristiriita. Henkeä pidätellen kuulostelemme uutisia,  nyt ollaan uhkavaatimuksessa; joko antaudutte tai pamahtaa.
Lähivaltion päämies on itse hiljaa, ulkoministeri antaa lausuntoja.
Vastakkain asettelu on konkreettinen, saattaa olla, ettei tuuli mitään kivelle voi. Kukapa voi nukkua yönsä levollisesti?

Huolestuttavinta on se, että Krimin niemimaalla on monta ydinvoimalaa toiminnassa. Toivoa sopii, että uhkavaatimus on provokaatiota. Pahimmassa tapauksessa  koko Eurooppa on vaarassa eikä pelkästään ukrainalainen kansa. Kaikki muistavat varmasti vielä Tsernobylin.

Kun olin lapsi, meillä oli monta hokulorua. Yksi niistä oli "Pietari Suuri hattunsa polki, suutari pieri pottunsa halki". Jotenkin tuo loru tuli mieleeni, kun facen postauksesta tuli eteeni tämä mopoauton kuva. Tuntuu siltä, että  naapurissamme hallitsee nyt Pietari Suuri, enkä puhu nyt hänen fyysisestä koostaan. Ja Itämeren alueella on sotaharjoitukset, onneksi eivät liity varsinaiseen kriisiin Krimillä.
Uskotaan siihen.



Aika paljon on itäisellä valtiolla pelissä. Ja vaikuttaapa tilanne myös suomalaiseen markkinatalouteen ruplan heikentyessä koko ajan.
Pörssi reagoi nopeasti ja sijoittajat vetävät sijoituksiaan takaisin.
Se ei tee hyvää myöskään itänaapurimme taloudelle.
Loppujen lopuksi on vaikea käsittää, tapahtuuko kaikki nyt jonkun tahdosta vai tahdosta riippumatta, vahingossa vai vallanhalussa.
Nyt olisi aika laittaa jarrut päälle puolin ja toisin. Eikös?

Tuo mopoautokuva on toki ihan korni tässä tilanteessa, vaan eipä nyt parempaakaan ollut. Ja oma assosiaationi lähti tästä kuvasta.
Eli kärpäsestä voi tulla härkänen, niinkuin vanhat sanoivat.
No oikeesti, meillä on syöty tallinnalaista hapankaalia, hyvää on, mutta onneksi ei ole mopoautoa! Sanotaan, että maitohappokäymisellä tehty on terveellistä salaatiksi. Kaipa vatsa siihen tottuu ja "käyminen" talttuu.  Hyvältä kuitenkin maistuu.
Rohkeathat syö vaikka rokkia...hih.

PS.Tämä postaus taitaa sitten kuulua sarjaan julkaisukelvottomat?!?
Mutta kuvan varoitus lienee paikallaan, onhan huomenna laskiaistiistai ja hernekeittopäivä kautta Suomen!

TOSSUTELLEN

Joku ihmeen tossumania on nyt valloillaan. Ei niinkuin riittänyt reilut 30 sukkaparia jouluksi, jo piti alkaa tikuttamaan hassuja tossuja. Kun käytiin pieksämäkeläisen tätini luona, hän oli tossuvillityksessä ja kutonut monella sortilla jalan lämmittäjiä. Minäkin sain häneltä yhdet ns. neukkumallilla tikutetut ja malliksi yhden erilaisen tossukan (häneltä oli lanka loppunut kesken eikä viitsinyt purkaa eikä tehdä paria erivärisestä langasta) sekä neuleohjeen. Kotona sitten purettuani matkakassit ihmettelin, ettei sitä mallitossukkaa löytynytkään mistään. En kyllä käsitä, minne sen syrssäsin reissun aikana.
Mutta eipä hätää, ulkomuistista loin puikoille 50 silmukkaa ja siitä lähti keltatossut kutoutumaan.

Näistä tuli vähän lötsykkäiset, mutta prinssipuoliso tykkää niistä unisukkinaan. Ja Simo tykkäsi myös ja halusi niitä kuljetella piiloihinsa! Näyttävät ihan luistimilta, mutta muotoutuvat jalkaan ja ovat lämpimät.

Toinen tossuvillitys on, että kudotaan tossut aina vaan kantapääneuletta. Tulee kuulema ihan tömäkät tossut. Seuraavaksi varmasti kokeilen sitä sorttia. Ongelmana vaan on, että itsellä on jo niin monet villasukat, että en ehdi ilmoisna ikinä niitä puhki kuluttamaan. Vaikka tikuttaminen olisi kuinka kivaa tahansa. Pelimannipoikien arpajaisiin kudoin kylläkin ihan tavalliset sukat.

Jaa-a. Aamusella ryhtäsin tuonne takapihan risukasoille jo puoli kahdeksalta. Välillä pikapikaa paistoin paistovalmiit korvapuustit ja samalla värkkäsin jauheliha-perunalaatikon uunin uumeniin.  Nyt on tältä päivältä pyromaaniurakka pulkassa ja vaikka prinssipuoliso vielä yhden kasan tuikkasikin tuleen, minä ja Simo pysytellään sisällä.
Eilen illalla myöhään Simo iltalenkillä kuuli kettujen kiimahuudon ja vielä aamullakin törmäili postilaatikolla ja uskoi kettujen kiertävän pihaa. Vaan eipä ole kuin oravat lintulaudalla ja niille koiruli antaa kovaa haipakkaa. Reiluun metriin tavoittelee koivun runkoa ylöspäin kun riukuhäntä istuu ylemmällä oksalla kuin kiusallaan.

Runoblogiini laitoin pelkkää höpötystä testatakseni, vieläkö joku pönttöpää sinne lontoonkielisiä kommentteja laukoo. Ne tulee mun sähköpostiini vaan eivät onneksi blogiin kirjaudu. Vähintään viisi kommenttia päivittäin. Delete-nappi on käytössä, vahingossakaan en avaa heidän linkkejään. Aika ihmeellistä, että jaksaa ja jaksaa aina vaan lähettää kehuvia kommentteja, varsinkaan kun ei ole mitään kehumista, hih.

Ilo on kimppu tulppaaneja, sain ne vanhalta työkaveriltani eli ystävältä, joka piipahti mustikassa meillä! Jess. Nyt tämä aloittaa lauantain iltapuolen ja valmistautuu viikonlopun viettoon. Tosin se menee vanhaa rataa, poikkeuksena huomenna pelimannitanssit. Saapa nähdä, vieläkö jaksaa vanhakin jne....
Mukavaa viikonloppua!