JIPPII!

Taisin jo kertoa, että kävin sokerirasitustestissä. Viikko sitten. Ja sittenpä soittelin terkkariin kysyäkseni tuloksia. Niin olin täpinöissäni, että pari päivää yritin soittaa terveyskeskuksen faxinumeroon, ei soineet mummeroisella hälytyskellot vaikka puhelimen hälytysääni vastaanottopäässä selvästi muuttui faxin ääneen. Nopas. Kuitekin sain kuin sainkin numeron oikein. 40 puhelua jonossa ennen minua. Painoin tähteä ja jäin odottamaan soittoa sieltä päin. Se ihana miesääni - jo aiemminkin hänen kanssaan keskustelin - kysyi henkilötunnuksen ja totesi nimeni. Jatkoi, että "edelleen se sama nainen peilistä katsoo", hih. Huumoria pitää olla, tykkäsin.  Ja sitten hän selasi tietsikaltaan labratulokseni. Ei syytä huoleen, sokeri 6.3 eikä tarvetta lääkitykseen. Hypähdin varmasti tuolissa muutaman sentin ylöspäin. Eikä helico-bakteeria myöskään. Ei muuta kuin mummo ruokavaliolla, kenties maitotuotteissa tarkempaa seulaa laktoosin vuoksi. Onpas ollut kevyt olo nyt tiedon jälkeen. Siis mielessä, ei niinkään puntarissa. Mut ei lisäpainoakaan ole kertynyt. 

Olen jo muuttanut tapojani terveempään suuntaan. Tietoisesti. 
Ja toisaalta päättänyt, etten pienistä marise. Toivottavasti pitää päätökseni. Vaikka sanotaanhan, että tie helvettiin kulkee hyvien päätösten kautta. Vai miten se ymmärtää pitäisi?
Vihannesta on pitkittäin ja poikittain jokaisella aterialla, oliiviöljy roiskuu paistinpannulle voin sijasta, makkarat minimissä. samoin perunat, riisi ja pastat. Yhdestä en ole voinut luopua: Oululaisen jälkiuunileipä. Maistuu niiiin rukiiselle ja ihanalle. Sivallus Koskenlaskijaa päälle ja nam. Käy kahvileivästä. Tänään tosin joudun koetukselle jos lähden yhden papparais-kamun syntymäpäiville, hän tarjoaa taatusti kermaista täytekakkua juhlansa kunniaksi. Saa nähdä. Kursailemaan en kuitenkaan ala, yritän selvitä pienellä murulla. Jaapa jaa, näkkileipäkin huuteli kaverilleen, joka tietä ylittäessä jäi auton alle: tulehan sieltä jo muruseni! vitsi, vitsi.

Saatiin lunta 2-3 senttiä. Silti nollassa edelleen. Hieman oli jääriitettä syntynyt avannon pintaan kun äsken sinne ahtauduin.
Simon pitää päästä ehdottomasti mukaan, alkaa hirmuinen hässäkkä kun vedän uimatossut jalkaani, koira pyörii ja häärää ympärillä haukahdellen lähtemisen iloa. Niinpä sitten yhdessä käytiin, mutta nyt minä vain veden varassa. Postauksen kuvat ovat viime talvisia, nyt ei ole läheskään näin paljon lunta.

Luin aamun lehdestä tekstaripalstat. Eräs entinen työkaverini kommentoi suomenkielen muuttuneita sanoja. Nykyisin ei kuulema sanota mukana vaan matkassa. Ja hässäkkä on hänen mielestään naisen jalkoväli. No sitä en aiemmin ollut kuullutkaan siinä merkityksessä. Näin eritavalla meille sanat - tututkin - kertovat merkityksiään.
Tekstaripalstat pitäisi nimetä marinatoreiksi. Harvemmin siellä positiivisia tekstareita näkyy. No joskus sentään kiitetään hymystä tai hyvästä asiakaspalvelusta. Mutta enimmäkseen purnataa kaikesta mahdollisesta. Se kun on nääs paljon helpompaa.

Nyt tämä lopettaa marinat tähän. Lauantai eli lördag on jo puolipäivässä ja pitää reipastua. Eli "töppöstä ja töppöstä" kuten eräs pieni herrasmies tokaisi leikkikaverilleen kiirehtiessään häntä mukaansa lähtemään. Ei muuta kuin leppoisaa lauantaita ja suloista sunnuntaita. Arki kyllä taas koittaa....

OHI MENI!

Olin niin suunnitellut kevättalven arpajaisia. Odottelin, että tuo isompi luku sivujen katselussa olisi tullut lähelle 150.000. Mutta lipsahti minulta ohi, mikä lie ollut hässäkkä taas meneillään kun päästä koko ajatus pääsi karkaamaan. No, ei hätää. Kunhan tuo pienempi luku sivupaneelissa lähestyy 80.000 niin lupaan arpoa jotakin kivaa sille, joka lähimmäksi osuu tätä maalia kommentillaan. Mutta siihen on vielä rutkasti matkaa.

Uusia lukijoita on putkahtanut kaksittain, tervetuloa Tuuli ja Brita Ask. Muutamia lukijoita on pudonnut pois, mutta aika vakiona on lukijamäärä pysynyt. Kiitos siitä, sillä motivoihan se kirjoittamaan ja sanoja suoltamaan, jos tietää jonkunkaan niitä vilkaisevan. Ja kommentit ruokkivat mukavasti itsetuntoa, aivan ihanaa.
Blogin kautta olenkin saanut monta hyvää ystävää myös muutenkin kuin virtuaalimaailmassa. 

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Tahtoo meikäläisellä nykyään jäädä suunnitteluun. Pitäisi ja pitäisi. Jotakin pientä saan ehkä joka päivä aikaan, mutta siihenpä se sitten jääkin. Kovasti jo selaan siemenluetteloita, uneksi toukokuisesta Türin kukkamarkkinareissusta, pähkäilen, josko vielä jonnekin kulmaan pihamaalle voisi kääntää uutta kukkamaata tai ainakin järkiperäistää entisiä. Siis ihan kevättunnelmissa jo ollaan.
Kuitenkin; jokapäiväisiä hommeleitakin jää puolitiehen. Mitään ns. ihan kunnollista kun en saa aikaiseksi.

Kirjarintamallakin menee hitaasti. Lukaisin Turusen Karjalan kuninkaan, enpä siitä yhtään saanut mitään. Aika saman toistamista ja enempi vyötärön alapuolen juttuja. Taitaa Heikilläkin jo pyörä alkaa pyörimään samassa urassa, tiedä häntä. Joensuun Elli ja Simpauttaja olivat mielestäni paljonkin parempia.
Nyt on iltalukemisena Orasen Auroora. Paksu ja hankala sängyssä lukea, mutta sen verran historiaa ja romantiikkaakin, että mielenkiinto on säilynyt ja luen kirjaa eteenpäin.

Laulupiirissä on laulettu sydän-teemalla olevia lauluja. Uskomattoman paljon niitä onkin, aina löytyy uusia. Kaipa sitä sydämellään suree ja iloitsee, niistähän laulut on tehty.

Amaryllis avasi viimeiset nuppunsa. Kaikkiaan kymmenen teevadin kokoista vitivalkoista kukkaa ilahdutti meitä joulun ajan.
Ihmeellistä, miten yhdestä sipulista voi kohota kukkavarsia liki metrin korkeiksi ja kehittää valtavat kukkaryppäät varren päähän.
Yritänpä säilyttää sipulin ja saada sen kukkimaan myös vuoden päästä. Vien kesällä ulos ja koetan muistaa - hattarapää kun olen - tuoda sen syksyllä takaisin sisälle paleltumasta. Saa nähdä.

Näkeeköhän kaikki niin paljon unia joka yö kuin minä? Viime yönäkin olin menossa mukana. Kirjoitin uneni paperille prinssipuolison kehotuksesta, koska se oli hänenkin mielestään ihmesähellystä. Taidan aloittaa taas unipäiväkirjan, jääpähän sitten talteen mummelin alitajunnan asiat. Jos vaikka enne-unia olisivatkin. Joskus kun uneni ovat toteutuneet osittain. 
Taidan olla hieman taikauskoinen. No, leipää en koskaan laita pöydälle pohjapuoli ylöspäin. Enkä kulje tikkaiden alta. Sylkäisen olan yli jos musta kissa ylittää tien edessäni. Ja mitä näitä hulluja tapoja on tarttunut lapsuudesta.  Juhannustaikoihin en enää usko, mutta sielun olen päästänyt vapaaksi avaamalla ovet ja ikkunat, jos joku - vaikka lemmikki - on sisällä kuollut. Haittaakse?

No, tässäpä taas lätinää yhden viikonlopun osalta. Tänään alkoi arki haasteineen. Ja niitähän minullakin piisaa, jos kellä! Oikein toimintakalenteri pitäisi tämän mummelin laatia, että tulisivat verhot vaihdettua ja kukkaset kasteltua, imuroinnista ja muusta putsplankista nyt puhumattakaan. 

Päivät menee pällistellessä ja Simon kanssa taidetaan olla ihan tyytyväisiä arkeemme. Ja koiruli osaa todentotta ottaa rennosti ja olla niin liki kuin ikinä mahdollista. Sitä todistaa nää kuvat, joita olen räpsinyt aina silloin tällöin nimimerkillä "Regina Rento" ja koiransa Simo Sallinpoika Hurtta. Elämä on!

BALETTIA JA BONGAUSTA

Pietarin balettitanssijat kiertueellaan Suomessa tanssivat Joutsenlammen torstaina täällä meidän Avanti-salissamme. Tyttäreni oli varannut meille liput ja niinpä taivalsimme läpi tuulen ja tuiskun baletista nauttimaan. Ennakkoluulojakin  oli, sillä olin nähnyt baletin aikaisemmin jo kahdesti ja tiesin, ettei lavasteita ja ulkoisia puitteita niin vaan siirretä auton peräkontissa mukana.
No, lavastus oli saatu puiden lehvästöä kuvaavalla verholla ja taustan lampi ja rantapuut myöskin varsin kevytrakenteisesti eli kankaisina. Lavan pienuus aiheutti ongelmia tanssijoille eli rantapuiden rungot huojuivat välillä, mutta ammattitaitoiset tanssijat eivät kuitenkaan puita kaataneet. Muutenkin lavan kapeus haittasi isommissa kohtauksissa, mutta olivatpa he varmasti tottuneet erilaisiin esityspaikkoihin.

Vaikka musiikki tulikin taustanauhalta,  tarinaan pystyi hyvin eläytymään kun kuvitteli orkesterin monttuunsa lavan eteen.

Kiertue jatkuu aina Ouluun asti eri kaupungeissa. Varmasti tanssijoille rankka kiertue.

Heidän ohjelmistossaan on myös Pähkinänsärkijä ja Tuhkimo.
Noin reilun kahdenkymmenen tanssijan, puvuston, lavastuksen ja musiikintoistolaitteiden kuljettaminen kiertueella läpi talvisen Suomen ei ehkä ole ihan helpoimmasta päästä. Mutta me nautittiin lähes täysillä esityksestä. Varsinkin pääosien tanssijat prinssi Sigismund ja Odile ja Odette valkoisena ja mustana joutsenena olivat huipputanssijoita, unohtamatta myöskään hovinarrin roolin tanssinutta. Kannattaa siis piipahtaa heitä katsomassa jos paikkakunnallenne osuu kiertueensa.

Kevättä kohti mennään. Päivä on jo pidentynyt selvästi ja aurinko paistaa pihalumelle. Liekö talven selkä jo taittunut? 

Viikolla sain karvaasti katua, etten ollut varoituksista huolimatta kiinnittänyt Kuomiini piikkikantaremmejä. Kämmäsin tuossa meidän pihassamme, joka on rinnettä ja oli todella jäinen osittaisesta hiekottamisesta huolimatta. Iltapimeällä lensin niin lahjakkaasti kumoon, että prillit lensivät päästäni joka iskeytyi jäätikköön niin voimalla, että tähdet lensivät ja toiselle puolelle päätä nousi verinen kuhmu. Päätin maasta noustuani ja pökerryksestä toinnuttuani aina laittaa liukuesteet kenkään kuin kenkään jos ulos tallustelen. Oppia ikä kaikki.

Tänään ja huomenna on lintubongauspäivät. Tunnin ajan tarkastellaan kotipihan lintuja ja merkitään muistiin sekä ilmoitetaan ne eteenpäin. Tänään mun bongaamiseni rajoittui muutamaan talitiaiseen ja näihin kahteen harakkaan lintulaudalla, missä vuorottelivat oravan kanssa. En kehtaa näitä ilmoitella, huomenna voi olla tilanne toinen.

Jänisten bongausta voisi myös  suorittaa, aamulla lammikolle taapertaessani bongasin jänisten tekemän polun metsästä lintulaudan alle. Ja jälkiä seurasivat myös repolaisen tassun painaumat lumessa. 

Eipä tässä kummempia näin lauantain ehtoolla. Televisiossa alkaa luonto-ohjelma surikaaneista vai mitä ne nyt ovatkaan. Joten heippa taas, tämä lopettaa kirjoittelemisen tältä erää ja siirtyy töllöttelemään.

ps.  tää unohti painaa "julkaise" näppylää ja joutui palaamaan nyt Kingin, Uutisvuodon ja Kymppiuutisten jälkeen tänne blogiinsa.

Että sellainen lauantai-illan ohjelma ja tällainen hattarapää...

AVAINTEN PIILOTTAMISLEIKKIÄ

Pyörähtipähän viime viikko näkymättömiin  ja näin päästään alkamaan uutta viikkoa. Toivottavasti rauhallisempi kuin edellinen. Jaa miksikö? Eläkeläisten elämänhän pitäisi olla tasaisen rauhallista ja seesteistä. Niin pitäisi. Ja mitäs mekään muuta, ihaillaan amaryllista ja lasketaan sen uusia kukkanuppuja. Että josko vieläkin nousisi kolmaskin kukkavarsi! Hih. 

Arkitodellisuus  ei oikein viime viikolla seesteistä olemista vastannut. Härdelliä riitti liki jokaiselle viikonpäivälle.
Tuntui, että leikittiin avaimen piilottamistakin oikein tuplasti!
Viikon puolivälissä vietiin mun pieni kauppakassini takaisin huoltoon. Oli pari kuukautta sitten vuosihuollettu ja katsastettu ja kas, jarrunesteet kuitenkin tipotiessään ja hälytysvalot kojetaulussa.
Tää mies joka meillä asuu eli prinssipuoliso lähti viemään autoa uudelleen huoltoon ja minun piti hänet sieltä sitten käydä kotiin hakemassa. Ensin ei löytynyt riisikupin avainta. Hirmuinen haku päälle, vara-avainkin Vantaalla asti. Jaapa jaa. Minun laukkuni taskusta (epähuomiossa ne ottanut mukaani edell. reissulla) ne sitten osuivat käteeni. Ovi kävi ja mies meni. Minä mukamas kohta perästä häntä hakemaan. Ei sitäkään toisen auton avainta missään. Oli jäänyt  kuuppakärryn avain sitten taas prinssipuolison taskuuun! No, onhan vara-avain, tietty. Mutta missä, missä? Sehän oli ollut minulla laukussani viime mökkireissulla. Ja mikähän laukku? Kaikki läpi pengottuani muistinkin, emmental-aivo, että mökkiavainten pussukassa kenties. Ja oli. Noutoretki huollosta onnistui vara-avaimella niin, ettei mies joutunut kävelemään kotiin pikkupakkasessa. Kaikki hyvin.

Perjantaina jälleen ikäihmisten viikkotapaaminen. Laulettiin talvisia lauluja ja välillä jutusteltiin ja arvottiinkin yllätyspalkinto.
Kotiin lähdettäessä haitari ja laulukirjakassit eteisessä jo tanassa, auton avaimia ei ollutkaan taskussa. Mies ne takkinsa taskuun takuuvarmasti muisti sujauttaneensa. Ihan vetoketjun taakse. Ihmeteltiin, pähkäiltiin ja kummasteltiin. Kun parkkikiekon aikaraja oli jo täynnä, minä jäin seisomaan lumeen (ihan kuin siinä laulussa!) ja vahtimaan, ettei parkkipirkon lappu ilmesty auton ikkunaan ilman vastarintaa. Ja potkiskelemaan loskalunta, jos avain olisi pihalle pudonnut. Kyykistin auton helmapellin alle, ei mitään.
Mies liftasi erään laulajan kyytiin hakemaan kotoa  vara-avainta. Nopas, kodinkin avain oli lukitussa autossa. Tietenkin.
Onneksi kotona on  jemmassa avain näitä tilanteita varten. Vara on viisautta eikä vahingon enne! Niinpä. Liki tunnin odotteluni jälkeen prinssipuoliso porhalsi pienellä riisikupillani mukanaan vara-avaimet sekä autoonsa että kotiin . Minä pääsin lämpimään autooni, loska oli  liottanut vettä ohutpohjaisten kenkieni sisälle asti ja sukat litimärät. Hyi hittolainen. Hytisin vilusta.
Mies sai autonsa auki ja käyntiin, haitarit ja kassit mukaan ja ajeli poliisilaitokselle ilmoittamaan kadonneesta avaimesta; jos joku olisi sattumalta sen löytänyt, eihän sitä koskaan tiedä...

Oli jo kylmä ja nälkä ja otti päästä. Rauhoittelimme toisiamme, että pahempiakin kuin avaimen katoaminen on tapahtunut ja että tämä on vain elämää.

Hyvä ruoka, parempi mieli! Syötyään mies kellahti koiran kera sohvalle vieläkin avainta vähän harmitellen. Melkein sitten jo unessa kuuli kännykkänsä soivan. Laiskasti nousi vastaamaan ja kas:  eräs laulajista siellä kyseli, josko oli jo avaimensa mies löytänyt!?!  Naurahti, että automme avain oli hänen vaimonsa takin taskussa.
Siis samanpunainen takki, samantapainen pysty vetoketjutasku, samaan aikaan tulivat paikalle ja nakkasivat takkinsa samaan naulakkoon.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Iloinen haitaristi lähti oitis hakemaan avaintaan ja vei kiitokseksi karhunvatukkarasian. Minulle maistui naurut. Tosiasiallisesti jo mietin mielessäni, että pitkäkö matka on enää holhouksen alle joutumiseen?!? Kohta on pakko laittaa päällystakin selkämykseen lappu siitä, kuka olen, mistä tulossa ja minne menossa sekä lähiomaisen puhelinnumero. Entä jos lähiomainen kantaa selässään samansisältöistä lappua? No, sitten lähin omainen on kai viranomainen. Ei pitäisi pilailla, mutta ikä tekee näköjään tepposet vaikka yrittäis kuinkakin skarppi olla ja Skarpensissa elellä.

Lauantaina käytiin pakkaskirppiksellä myymässä ylimääräistä rompetta. Liukas ja sateinen keli karsi varmaan ostohaluisia, mutta mielestämme onnistuimme kohtalaisesti joittenkin tavaroitten lähtemisen toisiin kasseihin. Tyytyväisiä olimme ja kirppikseltä suoraan suunnistimme pojan perheen luokse, missä pikkuminiä oli laittanut maukkaan päivällisen. Simo vietiin kirpparin ajaksi sinne päivähoitoon ja nyt sitten kopattiin koiramme lähtiessä kotiin mukaan.
Sunnuntaina seurakunta siunasi uudet kirkkoväärtit ja kun sieltä prinssipuoliso palasi kotiin, noustiin taas vankkuriin ja köröteltiin itään päin Valkoon ystävien luokse syömään hirvipaistia. Nam.
Kyllä kelpasi. Tuntui kuin olisimme asuntosäästäjiä, niin vähän kotia kulutettiin viime päivinä! Tosin nyt viikon alkaessa alkavat taas joulutauon jälkeen kaikki harrastuspiirit, joten ehkäpä vipinää vielä riittää omiksi tarpeiksi. Keskiviikoksi vihdoin sain tilattua labra-ajan sokerirasitustestiin. Mitenkähän imelä sitä meikäläinen sitten siinä testissä on, se selviää myöhemmin. Olo tuntuu kuitenkin ihan hyvältä, olen vähitellen muuttanut elämäntapaani enempi kevyempään ja kenties terveellisempään suuntaan.  Villasukkien ja lapasten kutomisen jätin ja aloitin villatakkia puolisolle, lanka oli loppua kesken, mutta onneksi löytyi vielä yksi vyyhti samaa lampolan omaa vaaleaa ja saan neulottua yksivärisenä koko takin.

Vesisade on nyt maanantaina muuttumassa räntä- ja lumisateeksi. Liukasta on, koko ajan oltava kieli keskellä suuta ja pois hampaiden välistä kun pihalla kulkee. Olishan se hurjaa, jos luiden lisäksi vielä kielikin katkeaisi! No, hulluja puhun. Tai sitten en puhuisi! Kestetään nämä liukkaat ja kaljamat, kesää kohti mennään.
Tässäkään postauksessa ei nyt kuvat ja teksti rimmaa keskenään, mutta parempaankaan en nyt juuri pysty, jos koskaan. 

SAA VALITTAA

Uusi vuosi ja uudet valituksen aiheet, niinkö? Kun kaikki ei mene niin kuin Strömsössä, nousee uikutus nieluun. Tuntuu, kuin kaikki olis selin ja tie mutkia täynnä. No ei vainenkaan niin pahasti ole, mutta pieniä tikkuja kieleen näkyy vaan ilmestyvän. Ja ufon jälkiä taivaalle!

Jep, kävin siellä diabeteshoitajalla. Siis yhtä tyhjän kanssa se. Muutaman lippusen ja lappusen ohjeeksi sain, ainoa konkreettinen asia on painon hilaaminen hitusen alemmaksi. Sokeritkin mitattiin, olin just syönyt aamupalan ja lisäksi kuin varkain yhden suklaakonvehdin. Ja kas, sokeri oli ihan kohdallaan. Ja piti olla jo diabetes. Sanonko mä mitä. Ensi viikolla singahdan vielä sokerirasituskokeeseen kunhan saan ajan labrasta varattua. Kun kerran lähete siellä jo on. Turhaan kai olisin sen tökkäimen kontrollia varten sitten saanutkaan - siis sitä, mitä ei annettu ennen lääkityksen aloittamista muka. Kun ei lääkitystä, ei neulankärkeäkään. Sen pituinen se.

Ja sitten. Valitus jatkuu. Tää pieni kauppakassini käytettiin lokakuun alussa vuosihuollossa. Katsastuttivat samantien. Ja lapuissa ruksit, että kaikki tarkistettu. Jo vain. Lapsenlapsi sai kuuppakärryn lainaksi joulun kiireisiin työtehtäviinsä kiitämiseksi.

Annas olla, kojetauluun ilmestyi merkit liukkaasta kelistä ja käsijarrusta, paloivat eikä suostuneet sammumaan. Ihmettelimme, ikinä ei missään entisissä autoissa moista ongelmaa. Luulimme kässärin jäätyneen kenties, mutta ei sitäkään oltu pakkasilla käytetty. Tilattiin autolle jo uusi huoltoaika. Kunnes eräs nuori ja fiksu kaveri tajusi avata konepellin ja näki, että jarrunesteet olivat ihan tipotiessään. Lisättiin jarrunestettä ja kas, valot sammui kojetaulusta. Nyt pitää tarkistaa, vuotaako, vai jättikö vuosihuolto ruksistaan huolimatta tarkistamatta nesteen määrän. Tiukka keskustelu merkkikorjaamon kanssa käyty ja riisimopo sitten takaisin korjaamolle. Että semmoinen tapaus. Ans kattoo, kuka maksaa viulut, tuskinpa Fazer sentään (hih).

Eipä kummempaa valittamista. Vesisade vei taas vastasataneen valkoisen peitteen mustikanvarvuilta. Pihametsikössä olisi hiukkasen töitä, viikon takainen myrsky mylvähti ja katkoi puita kummallisesti keskeltä poikki. Ymmärtäisin, jos juuripaakku irtoaisi ja puu kokonaan kaatuisi. Mutta sälöille puolivälistä on jo aikas merkillistä. Polttopuiksi menevät. Sitten taas on mitä poltella.

Kohti kevättä ja lämpimämpää ollaan menossa, kunhan nyt kaikki tälle talvelle varatut pakkaset ehtivät paukahtaa. Jotenkin sitä jo asennoituu enempään valoisuuteen. Ja auringonpaisteeseenkin.

Vaikka aamuauringon sanotaankin olevan päivänpasko ja iltaruskon sitten hyviksi ilmoiksi. Mutta näin hienosti aurinko valaisi pari päivää sitten jo aamusta. Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu.

HOROSKOOPIT

Vuoden alussa tinoista ennustelun lisäksi tulevia luetaan horoskoopeista. Paperipinojani selvitellessäni tupsahti eteeni savolainen horoskooppi, joka on varmasti ajankohtainen ja tuore ihan jokaisena vuodenvaihteena. Näin sanoo pieni savolainen minussa.

Pässi (21.3.-20.4.)
Pelekkee rakkauven roesketta tulevana vuonna. Vaekka ylleesä oot kovapäene, nii nyt aevos on muuttunna onnesta iha hyytelöks.
Välillä toentas pistee vastaannii, ies vaehtelun takia. Pistät rahhoo kaekkee turhanpäeväsyytee, vuan semmosia seleväpäesyyven hetkiä ei sulla oo, että mokomata ies ite huomoisit - puhumattakaa, että siitä nyt mittää välittäesitkää. Mutta vielä se alakaa arki sinullakkii...

Sonni (21.4.-20.5.)
Yritä tokkiisa ees vähä hillitä ihteäs, niät liijannii ussein punasta ja raevostut sen taatta ihan turhan päeten. Toesaalta oot kuitenniin kovinnii enerkine ja puhkut tarmoo. Kato kuitennii, mihinkä suuntaan puhkut, sillä suuhykieniassa oes parantamisen varroo. Tillooppa aekoo hammasliäkäriltä.

Veljmiehet (21.5.-21.6.)
Veljekset on ylleesä ko ilivekset, vuan sinun perhesuhteissas on kylläkii nyt toevomise varroo. Viekee ies huonekalut ulos ennen ku ruppeetto selevittelemää välijänne. Tiijossa on rytinöö - saerasaato ja polliisi kannattaa kuhtua paekalle jo etukättee.

Rapu (22.6.-22.7.)
Sun kukoestukses kuorestaa kerranniin puhkeaa. Mutta ee vielä tänä vuonna. Terveyen kans on pieniä ropleemia, suattaa esmerkiks rutto vaevata.

Ilves (23.7.-22.8.
Sinusta on alakanna tuntua, että vanhenet iha silimissä. Korvassii alakaa jo tupsukarvoja työntee.Mittää et asialle maha, se on sinu kohtalos. No, joskusha vanahuus ja viisaos kuuluuvattii yhtee - mutta ei nyt kuitenkaa sinun tappaaksessas.

Vanhapiika (23.8.-23.9.)
Tänä vuonna viskoot turhat estot nurkkaa ja ruppeet rymyämmää.
Liikunta kuuluu entistä tiukemmi sinu ja lähheistes elämää. Erityise rivakkoo liikuntoo suavat muitte leuat, ku hyö märehtiivät sinu tekemisiäs.

Puntari (24.9.-23.10.)
Joka vanhoja muisteloo, sitä puntarilla piähän. Unoha siis omas ja muihennii velata ja vipit ja alota uus vuos puhtaalta pöyältä. Unoha kans liialline tarkkuus ja muista, että likiarvo voep olla arvo sinäsä. 

Mäntypistiäinen (24.10.-22.11.)
Intohimot jyllee entistä hurjemmin nyt alakaneena vuotena. Et millää ossoo pysyä yhessä kohti vuan pörreet kukasta kukkaan.
Toesaalta ossoot olla nii pisteliäs, etteivät heikommat pärjee sinu kanssas ollenkaa. Pikkuse armoo voesittii osottee muillennii.

Kukko (23.11.-21.12.)
Sinäpä se haluattii aena olla ensimmäesenä ja suuna ja piänä joka paekassa. Semmosessa elämässä on vuarasa, kaaloja on katkastu pienemmästäe syystä. Haluaesit olla vappaa ku taevaan lintu, vua se jiäp kylläkii haaveeks; lennot loppuu lyhkäsee ja alastulo on yhtä issoo tömmäystä. Pysy siis kot´orsilla ja tyyvy siihe että suat tyrannisoija kot´väkkees ja työkavereitas.

Poro (22.12.-20.1.)
Tällä petterillä on turhannii punane nenä, etennii syntymäpäeväsä aekaan. Valomerkki on tulossa ennenku huomootkaa ja sen jäläkee on iha oma valintas, haluatkos kävellä vae kontata kottiis. Sinnoot
välillä ku vanaha jäkälä; et hyväksy mittää uuvenaekasta. Yritä tok
pysyä mualima menossa mukana, lähe vaekka matkoille. Kannattaa suunnata pohjosta kohti.

Ves´mies (21.1.-19.2.)
Suo siellä, vetelä tiällä - siinä tään vuuen ennuste. Katto vuotaa, pyykkikone särkyy, virtsatietulehus isköö ja nestuukki kastuu.Jospa sitte seoroova vuos oliskii ees vähäse aarinkoesempi.

Muikut (20.2.-20.3.)
Talavi tekköö sinusta iha tönkön, koetappas vähäse vilikastua.
Herätät kylläkii mielenkiintoo muissa ja ihhaelijas virittellöövät sulle kiivaasti verkkojaa. Sinulla synkkoo erityise hyvin kukon kans, jonniinlaene yhteeliittymä on mahollinen tulevanakii vuotena.

No, horoskooppeihin nyt ei niin uskomista. Vaikka joskus ne kyllä osuvat ihan kohdalleenkin, sanoo nimim. Kokemusta on.

Paperipinossa oli myös pohjalainen horoskooppi, ehkä postailen sen sitten joskus. Vai oisko nää sittenkin "horroskaappeja" kaikki tyyni.

LILJANKUKKAA JA KIELOJA

Saatiin uusi sivu käännettyä vuosien kirjassa. Oikein kiva aloittaa kuin tyhjältä sivulta, vaikkakin mukana mielessä kaikki menneen vuoden tapahtumat. Toivotaan tästä vuodesta kaikin tavoin parempaa ja onnekkaampaa kuin edellinen oli, vaikka ei siinäkään juuri valittamista ollut. Mutta on kuin olisi lattia pesty ja taas päästään puhtaalla kävelemään.

Eilinen uuden vuoden aatto oli tavanomainen. Rakettien räiske alkoi jo iltapäivällä, onneksi vain muutamalla paukulla. Mutta Simolle joka pamaus oli kuin lähtölaukaus hurjaan haukkuun ja pelonsekaiseen hytinään. Kun raketteja paukkui yli puolen yön, tulipa mieleeni, että kyllä ihmisillä on varaa laittaa euroja taivaan tuuliin. Vähempikin olisi riittänyt, säästyneet rahat olisi voitu ohjata vaikka vanhustenhoitoon tai lapsiperheiden hyväksi. Mutta näyttihän se komealta kun yönpimeä taivas valaistui erivärisillä paukkuvilla raketeilla. No, tulipahan taas sanottua. Facessa oli karanneiden koirien etsintäkuulutuksia. Simo pidettiin sisällä ja vasta aamulla varhain sitten mentiin ulos lenkille.

Olen laulanut laulua Liljankukka, tai hyräillyt sitä. Kun on tuo valkoinen amaryllis puhjennut jo neljään kukkaan ja vielä kaksi nuppua odottaa avautumista. Todella upea kukka, sitä on ihailtu oikein porukalla. Ja liljankukasta lauloi Amadeuskin eilen Tangomarkkinoiden konsertissa....

Joulukirjoja olen jo aloittanut lukea. Ja muitakin lahjuksia otin käyttöön. Tyttäreltä sain "suolalänget", olen niiden tehoa testannut tämän päivää ja hyväksi havainnut. Päänsärky ja niskasärky on helpottanut.

Tää on kuin hartialämmitin, merisuolaa on nuo väliköt täpötäys.
Melkoisen painava, mutta ei kuitenkaan ikeeksi ole käynyt.

Ja sitä täristintäkin testasin. Laitoin desin kevytmaitoa kippoon ja vispilän pyörimään. Nopsaan vaahtoutui ja kun sen vaahdon sitten kippasen kahvikuppiin, olin polttaa kituseni, koska ei se vaahto kuumaa kahvia mitenkään viilentänyt.Nytpä senkin tiedän.

Onneksi kinkku ja laatikot on nokittu loppuun. Simo kyllä tykkäsi kinkusta viimeiseen palaseen asti. Tänään keittelin sitten jauheliha-vihanneskeittoa. Että se maistuikin pitkästä aikaa.

Ulkona on plussalla. Räystäältä vesi valuu ja lumet puista sulivat. Meidän joulukuusi takaterassin kulmassa oli lumisine oksineen jopa kaunis, mutta nyt näyttää "golgatan olgalta". Käpyjä siinä tosin on runsaasti.

Kuusi on tuulen katkaiseman kuusen latvaosa, hyvin paikkansa täytti sähkökynttilöin.
Pihalla on liukasta, hiekoitusta tarvittu. Ja Simon lenkkipolun varrella vihertää mustikan ja puolukan varvut.

Tänään kuunneltiin presidentin puhe. Monen monta vuotta on Mäntyniemen kukkavaasissa kukkineet kielot uudenvuoden puheen aikana. Liekö kasvatettu ja kukitettu Kultarannassa? Mutta kauniita ovat. Onhan niistä laulukin: "Valkoiset kielot kun sulta sain....jne".
Ei mikään tuoksu kesälle enemmän kuin hennot kielot. Kesän airueet.

Vesi virtaa metsikön purossa ja lätäköissä. Avantokin on niin sula, että houkuttelee aamupulahdukselle.

Nyt on vettä jään päällä. Viime viikolla Simo pulahti läpi heikon jään lammikkoon ja tuli kiire takaisin sisälle ja suihkuun. Ei ole Simosta avantouimariksi.

Lopuksi piilokuva tämän päivän lenkkipolulta. Puron solina houkutteli ja hyvin poika maastoutui. Taluttimen naru kuitenkin paljastaa. 
Hyvää tätä vuotta, pidetään lupauksista kiinni ja tehdään vuodesta viime vuotta parempi.