JIPPII!

Taisin jo kertoa, että kävin sokerirasitustestissä. Viikko sitten. Ja sittenpä soittelin terkkariin kysyäkseni tuloksia. Niin olin täpinöissäni, että pari päivää yritin soittaa terveyskeskuksen faxinumeroon, ei soineet mummeroisella hälytyskellot vaikka puhelimen hälytysääni vastaanottopäässä selvästi muuttui faxin ääneen. Nopas. Kuitekin sain kuin sainkin numeron oikein. 40 puhelua jonossa ennen minua. Painoin tähteä ja jäin odottamaan soittoa sieltä päin. Se ihana miesääni - jo aiemminkin hänen kanssaan keskustelin - kysyi henkilötunnuksen ja totesi nimeni. Jatkoi, että "edelleen se sama nainen peilistä katsoo", hih. Huumoria pitää olla, tykkäsin.  Ja sitten hän selasi tietsikaltaan labratulokseni. Ei syytä huoleen, sokeri 6.3 eikä tarvetta lääkitykseen. Hypähdin varmasti tuolissa muutaman sentin ylöspäin. Eikä helico-bakteeria myöskään. Ei muuta kuin mummo ruokavaliolla, kenties maitotuotteissa tarkempaa seulaa laktoosin vuoksi. Onpas ollut kevyt olo nyt tiedon jälkeen. Siis mielessä, ei niinkään puntarissa. Mut ei lisäpainoakaan ole kertynyt. 

Olen jo muuttanut tapojani terveempään suuntaan. Tietoisesti. 
Ja toisaalta päättänyt, etten pienistä marise. Toivottavasti pitää päätökseni. Vaikka sanotaanhan, että tie helvettiin kulkee hyvien päätösten kautta. Vai miten se ymmärtää pitäisi?
Vihannesta on pitkittäin ja poikittain jokaisella aterialla, oliiviöljy roiskuu paistinpannulle voin sijasta, makkarat minimissä. samoin perunat, riisi ja pastat. Yhdestä en ole voinut luopua: Oululaisen jälkiuunileipä. Maistuu niiiin rukiiselle ja ihanalle. Sivallus Koskenlaskijaa päälle ja nam. Käy kahvileivästä. Tänään tosin joudun koetukselle jos lähden yhden papparais-kamun syntymäpäiville, hän tarjoaa taatusti kermaista täytekakkua juhlansa kunniaksi. Saa nähdä. Kursailemaan en kuitenkaan ala, yritän selvitä pienellä murulla. Jaapa jaa, näkkileipäkin huuteli kaverilleen, joka tietä ylittäessä jäi auton alle: tulehan sieltä jo muruseni! vitsi, vitsi.

Saatiin lunta 2-3 senttiä. Silti nollassa edelleen. Hieman oli jääriitettä syntynyt avannon pintaan kun äsken sinne ahtauduin.
Simon pitää päästä ehdottomasti mukaan, alkaa hirmuinen hässäkkä kun vedän uimatossut jalkaani, koira pyörii ja häärää ympärillä haukahdellen lähtemisen iloa. Niinpä sitten yhdessä käytiin, mutta nyt minä vain veden varassa. Postauksen kuvat ovat viime talvisia, nyt ei ole läheskään näin paljon lunta.

Luin aamun lehdestä tekstaripalstat. Eräs entinen työkaverini kommentoi suomenkielen muuttuneita sanoja. Nykyisin ei kuulema sanota mukana vaan matkassa. Ja hässäkkä on hänen mielestään naisen jalkoväli. No sitä en aiemmin ollut kuullutkaan siinä merkityksessä. Näin eritavalla meille sanat - tututkin - kertovat merkityksiään.
Tekstaripalstat pitäisi nimetä marinatoreiksi. Harvemmin siellä positiivisia tekstareita näkyy. No joskus sentään kiitetään hymystä tai hyvästä asiakaspalvelusta. Mutta enimmäkseen purnataa kaikesta mahdollisesta. Se kun on nääs paljon helpompaa.

Nyt tämä lopettaa marinat tähän. Lauantai eli lördag on jo puolipäivässä ja pitää reipastua. Eli "töppöstä ja töppöstä" kuten eräs pieni herrasmies tokaisi leikkikaverilleen kiirehtiessään häntä mukaansa lähtemään. Ei muuta kuin leppoisaa lauantaita ja suloista sunnuntaita. Arki kyllä taas koittaa....