Olin niin suunnitellut kevättalven arpajaisia. Odottelin, että tuo isompi luku sivujen katselussa olisi tullut lähelle 150.000. Mutta lipsahti minulta ohi, mikä lie ollut hässäkkä taas meneillään kun päästä koko ajatus pääsi karkaamaan. No, ei hätää. Kunhan tuo pienempi luku sivupaneelissa lähestyy 80.000 niin lupaan arpoa jotakin kivaa sille, joka lähimmäksi osuu tätä maalia kommentillaan. Mutta siihen on vielä rutkasti matkaa.
Uusia lukijoita on putkahtanut kaksittain, tervetuloa Tuuli ja Brita Ask. Muutamia lukijoita on pudonnut pois, mutta aika vakiona on lukijamäärä pysynyt. Kiitos siitä, sillä motivoihan se kirjoittamaan ja sanoja suoltamaan, jos tietää jonkunkaan niitä vilkaisevan. Ja kommentit ruokkivat mukavasti itsetuntoa, aivan ihanaa.
Blogin kautta olenkin saanut monta hyvää ystävää myös muutenkin kuin virtuaalimaailmassa.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Tahtoo meikäläisellä nykyään jäädä suunnitteluun. Pitäisi ja pitäisi. Jotakin pientä saan ehkä joka päivä aikaan, mutta siihenpä se sitten jääkin. Kovasti jo selaan siemenluetteloita, uneksi toukokuisesta Türin kukkamarkkinareissusta, pähkäilen, josko vielä jonnekin kulmaan pihamaalle voisi kääntää uutta kukkamaata tai ainakin järkiperäistää entisiä. Siis ihan kevättunnelmissa jo ollaan.
Kuitenkin; jokapäiväisiä hommeleitakin jää puolitiehen. Mitään ns. ihan kunnollista kun en saa aikaiseksi.
Kirjarintamallakin menee hitaasti. Lukaisin Turusen Karjalan kuninkaan, enpä siitä yhtään saanut mitään. Aika saman toistamista ja enempi vyötärön alapuolen juttuja. Taitaa Heikilläkin jo pyörä alkaa pyörimään samassa urassa, tiedä häntä. Joensuun Elli ja Simpauttaja olivat mielestäni paljonkin parempia.
Nyt on iltalukemisena Orasen Auroora. Paksu ja hankala sängyssä lukea, mutta sen verran historiaa ja romantiikkaakin, että mielenkiinto on säilynyt ja luen kirjaa eteenpäin.
Laulupiirissä on laulettu sydän-teemalla olevia lauluja. Uskomattoman paljon niitä onkin, aina löytyy uusia. Kaipa sitä sydämellään suree ja iloitsee, niistähän laulut on tehty.
Amaryllis avasi viimeiset nuppunsa. Kaikkiaan kymmenen teevadin kokoista vitivalkoista kukkaa ilahdutti meitä joulun ajan.
Ihmeellistä, miten yhdestä sipulista voi kohota kukkavarsia liki metrin korkeiksi ja kehittää valtavat kukkaryppäät varren päähän.
Yritänpä säilyttää sipulin ja saada sen kukkimaan myös vuoden päästä. Vien kesällä ulos ja koetan muistaa - hattarapää kun olen - tuoda sen syksyllä takaisin sisälle paleltumasta. Saa nähdä.
Näkeeköhän kaikki niin paljon unia joka yö kuin minä? Viime yönäkin olin menossa mukana. Kirjoitin uneni paperille prinssipuolison kehotuksesta, koska se oli hänenkin mielestään ihmesähellystä. Taidan aloittaa taas unipäiväkirjan, jääpähän sitten talteen mummelin alitajunnan asiat. Jos vaikka enne-unia olisivatkin. Joskus kun uneni ovat toteutuneet osittain.
Taidan olla hieman taikauskoinen. No, leipää en koskaan laita pöydälle pohjapuoli ylöspäin. Enkä kulje tikkaiden alta. Sylkäisen olan yli jos musta kissa ylittää tien edessäni. Ja mitä näitä hulluja tapoja on tarttunut lapsuudesta. Juhannustaikoihin en enää usko, mutta sielun olen päästänyt vapaaksi avaamalla ovet ja ikkunat, jos joku - vaikka lemmikki - on sisällä kuollut. Haittaakse?
No, tässäpä taas lätinää yhden viikonlopun osalta. Tänään alkoi arki haasteineen. Ja niitähän minullakin piisaa, jos kellä! Oikein toimintakalenteri pitäisi tämän mummelin laatia, että tulisivat verhot vaihdettua ja kukkaset kasteltua, imuroinnista ja muusta putsplankista nyt puhumattakaan.
Päivät menee pällistellessä ja Simon kanssa taidetaan olla ihan tyytyväisiä arkeemme. Ja koiruli osaa todentotta ottaa rennosti ja olla niin liki kuin ikinä mahdollista. Sitä todistaa nää kuvat, joita olen räpsinyt aina silloin tällöin nimimerkillä "Regina Rento" ja koiransa Simo Sallinpoika Hurtta. Elämä on!
Uusia lukijoita on putkahtanut kaksittain, tervetuloa Tuuli ja Brita Ask. Muutamia lukijoita on pudonnut pois, mutta aika vakiona on lukijamäärä pysynyt. Kiitos siitä, sillä motivoihan se kirjoittamaan ja sanoja suoltamaan, jos tietää jonkunkaan niitä vilkaisevan. Ja kommentit ruokkivat mukavasti itsetuntoa, aivan ihanaa.
Blogin kautta olenkin saanut monta hyvää ystävää myös muutenkin kuin virtuaalimaailmassa.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Tahtoo meikäläisellä nykyään jäädä suunnitteluun. Pitäisi ja pitäisi. Jotakin pientä saan ehkä joka päivä aikaan, mutta siihenpä se sitten jääkin. Kovasti jo selaan siemenluetteloita, uneksi toukokuisesta Türin kukkamarkkinareissusta, pähkäilen, josko vielä jonnekin kulmaan pihamaalle voisi kääntää uutta kukkamaata tai ainakin järkiperäistää entisiä. Siis ihan kevättunnelmissa jo ollaan.
Kuitenkin; jokapäiväisiä hommeleitakin jää puolitiehen. Mitään ns. ihan kunnollista kun en saa aikaiseksi.
Kirjarintamallakin menee hitaasti. Lukaisin Turusen Karjalan kuninkaan, enpä siitä yhtään saanut mitään. Aika saman toistamista ja enempi vyötärön alapuolen juttuja. Taitaa Heikilläkin jo pyörä alkaa pyörimään samassa urassa, tiedä häntä. Joensuun Elli ja Simpauttaja olivat mielestäni paljonkin parempia.
Nyt on iltalukemisena Orasen Auroora. Paksu ja hankala sängyssä lukea, mutta sen verran historiaa ja romantiikkaakin, että mielenkiinto on säilynyt ja luen kirjaa eteenpäin.
Laulupiirissä on laulettu sydän-teemalla olevia lauluja. Uskomattoman paljon niitä onkin, aina löytyy uusia. Kaipa sitä sydämellään suree ja iloitsee, niistähän laulut on tehty.
Amaryllis avasi viimeiset nuppunsa. Kaikkiaan kymmenen teevadin kokoista vitivalkoista kukkaa ilahdutti meitä joulun ajan.
Ihmeellistä, miten yhdestä sipulista voi kohota kukkavarsia liki metrin korkeiksi ja kehittää valtavat kukkaryppäät varren päähän.
Yritänpä säilyttää sipulin ja saada sen kukkimaan myös vuoden päästä. Vien kesällä ulos ja koetan muistaa - hattarapää kun olen - tuoda sen syksyllä takaisin sisälle paleltumasta. Saa nähdä.
Näkeeköhän kaikki niin paljon unia joka yö kuin minä? Viime yönäkin olin menossa mukana. Kirjoitin uneni paperille prinssipuolison kehotuksesta, koska se oli hänenkin mielestään ihmesähellystä. Taidan aloittaa taas unipäiväkirjan, jääpähän sitten talteen mummelin alitajunnan asiat. Jos vaikka enne-unia olisivatkin. Joskus kun uneni ovat toteutuneet osittain.
Taidan olla hieman taikauskoinen. No, leipää en koskaan laita pöydälle pohjapuoli ylöspäin. Enkä kulje tikkaiden alta. Sylkäisen olan yli jos musta kissa ylittää tien edessäni. Ja mitä näitä hulluja tapoja on tarttunut lapsuudesta. Juhannustaikoihin en enää usko, mutta sielun olen päästänyt vapaaksi avaamalla ovet ja ikkunat, jos joku - vaikka lemmikki - on sisällä kuollut. Haittaakse?
No, tässäpä taas lätinää yhden viikonlopun osalta. Tänään alkoi arki haasteineen. Ja niitähän minullakin piisaa, jos kellä! Oikein toimintakalenteri pitäisi tämän mummelin laatia, että tulisivat verhot vaihdettua ja kukkaset kasteltua, imuroinnista ja muusta putsplankista nyt puhumattakaan.
Päivät menee pällistellessä ja Simon kanssa taidetaan olla ihan tyytyväisiä arkeemme. Ja koiruli osaa todentotta ottaa rennosti ja olla niin liki kuin ikinä mahdollista. Sitä todistaa nää kuvat, joita olen räpsinyt aina silloin tällöin nimimerkillä "Regina Rento" ja koiransa Simo Sallinpoika Hurtta. Elämä on!
VastaaPoistaSellaista se joskus tuppaa olemaan, tietää, että jokin työ pitäs tehdä, vaan kun e isaa aikaiseksi. kai se on sitten sellainen vastakaiku menneiden vuosien kiireille kun ei ehtinyt miettimään teenkö kun jo oli tehtynä. Joskus sitten on vain repäistävä itsensä irti haahuilemasta, teenkö vai enkö ja tehtävä. Jos ei itse tee, ei tee meillä kukaan muukaan. Onneksi ei ole pakkotyötä kuitenkaan.
Mukavia tammikuun lopun päiviä sinulle ja Simolle rapsutus.
Kiitos mummeli, on pakko terästäytyä ja herätä kevääseen, ottaa itseään niskasta ja lopetettava haahuilu. Omaa tahtia voi tosin jo tehdä hommansa kun ei kukaan niskaan puhaltamassa.
PoistaAmarylliksistä puheenollen. Minä vein omani, kaksi kappaletta kesäksi kukkapenkkiin saamaan voimaa ja odottelin, että syyskesän ensimmäiset pienet pakkaset laukaisevat kukintarefleksi käyntiin. Ajatus oli niin kuin aina ennenkin tuoda ne sitten komeroon pimeään odottelemaan joulun tuloa. Voi ryökäle, siinä vaiheessa kun ne olisi pitänyt nostaa pois komerosta, huomasin, että ne olivat unohtuneet sinne kukkapenkkiin. Olivat ihan ankkurijäässä. Että näin meillä.
VastaaPoistaMinulle on käynyt aina samoin, syksyllä jäävät sinne kukkapenkkiin mukulat jäätymään. Tämän valkoisen aion kyllä huolehtia syksyllä sitten sisään.
PoistaVoi tuota Simoa, ihana kuvitus on tässä tarinassa :) Juu, minä ainakin näen kans tosi ihmeellisiä unia, ihmetellä saa kun ne muistaa että mistä ne kaikki asiat uniin tulevat.
VastaaPoistaSimo osaa kyllä relata elämässään. Aion aloittaa uudestaan unieni ylöskirjaamisen. Tein sitä joskus ennen mutta sitten ein enää jaksanutkaan joka aamu laittaa paperille yön hassuja juttuja. Jotakinhan ne kertoo...
PoistaOn tuo Simo niin rento häiskä, ihan menee suu nauruun noita Simon kuvia katsellessa. On se vaan hienoa, että te jaksatte vielä olla niin monessa mukana. Meikäläinen täällä jo meinaa sammaloitua kun mihinkään ei tee mieli lähteä.
VastaaPoistaMeilläkin laitettiin valkoinen amaryllis talteen, otin oikein kasvatusohjeenkin talteen. Nyt en vaan ihan heti muista mihin sen jemmasin.
Mukavaa alkanutta toiminnallista viikkoa teille.
Kyllä täälläkin jo alkaa jäpöstää ja varsinkin minä nyt en niin hyppykengässä enää lähde edes kaupungille. Vaikka kyllä tästä läjähtäneisyydestä pitäs jo yrittää nousta jaloilleen.
PoistaHyvä me, minäkin laitan milloin mitäkin talteen tulevia varten mutta enpä sitten niitä löydä tarvittaessa. Mutta mitä väliä, huumorilla otetaan!
Ylin kuva oli sellainen, että ajattelin sinun salaa kuvanneen minun Koirapoikaa. Rentoutuminen on taitolaji, joten kannattaa unohtaa ne -isit kokonaan. Minäkin yritän.
VastaaPoistaVoi kyllä minä ihan Simosta räpsäsin joskus tuon kuvan. Kaikki pienet koirapojat ovat kyllä suloisia nukkuessaan. Pakko yrittää tässä itsekin relata, pnnisteleminen ja pingottaminen kun ei johda mihinkään onnellisuuteen.
PoistaVoi tuota Simon köllykkää, melkein voisi sanoa, että hänellä on kissanpäivät :D Mutta en tiedä tykkäisikö Simo. Laitoinpahan sulle haasteen, löydät blogistani :)
VastaaPoistaMeidän Simo-köllykällä on todella kissanpäivät, niin hyvää huolta hänestä on pidetty ja pidetään. Ja hän maksaa sitä huolehtimista ja hoivaa takaisin olemalla niin mammanpoikaa ja kylkiäistä.
PoistaKurkkasin haasteen, kiitos siitä. Vastaan kun saan aikaiseksi.
Eihän tässä sitten muuta kuin arvontaa odotellaan! Mukavia kuvia Simosta!
VastaaPoistaJep, vielä tosin matkaa täsmäluvun täyttymiseen. Yritän keksiä hyvän arpajaispalkinnon. Simo lulluttelee kuvissa, mutta osaa olla joskus todella ärhäkkää terrieriä ja tosissaan.
Poista