Saatiin uusi sivu käännettyä vuosien kirjassa. Oikein kiva aloittaa kuin tyhjältä sivulta, vaikkakin mukana mielessä kaikki menneen vuoden tapahtumat. Toivotaan tästä vuodesta kaikin tavoin parempaa ja onnekkaampaa kuin edellinen oli, vaikka ei siinäkään juuri valittamista ollut. Mutta on kuin olisi lattia pesty ja taas päästään puhtaalla kävelemään.
Eilinen uuden vuoden aatto oli tavanomainen. Rakettien räiske alkoi jo iltapäivällä, onneksi vain muutamalla paukulla. Mutta Simolle joka pamaus oli kuin lähtölaukaus hurjaan haukkuun ja pelonsekaiseen hytinään. Kun raketteja paukkui yli puolen yön, tulipa mieleeni, että kyllä ihmisillä on varaa laittaa euroja taivaan tuuliin. Vähempikin olisi riittänyt, säästyneet rahat olisi voitu ohjata vaikka vanhustenhoitoon tai lapsiperheiden hyväksi. Mutta näyttihän se komealta kun yönpimeä taivas valaistui erivärisillä paukkuvilla raketeilla. No, tulipahan taas sanottua. Facessa oli karanneiden koirien etsintäkuulutuksia. Simo pidettiin sisällä ja vasta aamulla varhain sitten mentiin ulos lenkille.
Olen laulanut laulua Liljankukka, tai hyräillyt sitä. Kun on tuo valkoinen amaryllis puhjennut jo neljään kukkaan ja vielä kaksi nuppua odottaa avautumista. Todella upea kukka, sitä on ihailtu oikein porukalla. Ja liljankukasta lauloi Amadeuskin eilen Tangomarkkinoiden konsertissa....
Joulukirjoja olen jo aloittanut lukea. Ja muitakin lahjuksia otin käyttöön. Tyttäreltä sain "suolalänget", olen niiden tehoa testannut tämän päivää ja hyväksi havainnut. Päänsärky ja niskasärky on helpottanut.
Tää on kuin hartialämmitin, merisuolaa on nuo väliköt täpötäys.
Melkoisen painava, mutta ei kuitenkaan ikeeksi ole käynyt.
Ja sitä täristintäkin testasin. Laitoin desin kevytmaitoa kippoon ja vispilän pyörimään. Nopsaan vaahtoutui ja kun sen vaahdon sitten kippasen kahvikuppiin, olin polttaa kituseni, koska ei se vaahto kuumaa kahvia mitenkään viilentänyt.Nytpä senkin tiedän.
Onneksi kinkku ja laatikot on nokittu loppuun. Simo kyllä tykkäsi kinkusta viimeiseen palaseen asti. Tänään keittelin sitten jauheliha-vihanneskeittoa. Että se maistuikin pitkästä aikaa.
Ulkona on plussalla. Räystäältä vesi valuu ja lumet puista sulivat. Meidän joulukuusi takaterassin kulmassa oli lumisine oksineen jopa kaunis, mutta nyt näyttää "golgatan olgalta". Käpyjä siinä tosin on runsaasti.
Kuusi on tuulen katkaiseman kuusen latvaosa, hyvin paikkansa täytti sähkökynttilöin.
Pihalla on liukasta, hiekoitusta tarvittu. Ja Simon lenkkipolun varrella vihertää mustikan ja puolukan varvut.
Tänään kuunneltiin presidentin puhe. Monen monta vuotta on Mäntyniemen kukkavaasissa kukkineet kielot uudenvuoden puheen aikana. Liekö kasvatettu ja kukitettu Kultarannassa? Mutta kauniita ovat. Onhan niistä laulukin: "Valkoiset kielot kun sulta sain....jne".
Ei mikään tuoksu kesälle enemmän kuin hennot kielot. Kesän airueet.
Vesi virtaa metsikön purossa ja lätäköissä. Avantokin on niin sula, että houkuttelee aamupulahdukselle.
Nyt on vettä jään päällä. Viime viikolla Simo pulahti läpi heikon jään lammikkoon ja tuli kiire takaisin sisälle ja suihkuun. Ei ole Simosta avantouimariksi.
Lopuksi piilokuva tämän päivän lenkkipolulta. Puron solina houkutteli ja hyvin poika maastoutui. Taluttimen naru kuitenkin paljastaa.
Hyvää tätä vuotta, pidetään lupauksista kiinni ja tehdään vuodesta viime vuotta parempi.

Hyvää Uutta Vuotta!
VastaaPoistaPlussalle meni täälläkin ja pihalla liukasta. Nopeasti nuo säät täällä vaihtuvat pakkasesta vesisateeseen. Joki virtaa taas vapaana jääkannesta.
Samoin sinulle ystäväni. Edellenkin on plussalla, nyt vettä sataa ja lumet metsiköstäkin huvenneet. Eikä enää niin liukasta, kun pihamaan jäätiköt sulaneet myös.
PoistaHyvää alkanutta vuotta sinne Porvoon maisemiin!
VastaaPoistaMeidän pieni koiruli osasi ottaa rauhallisesti uuden vuoden vaikka pauketta riitti tuntikausia :)
Kauniit valkeat kuvat, niin liljasta kuin lumen koristamista maisemista. Nyt taitavat lumet käydä jälleen vähiin.
Myös sinne sisempään oikein hyvää alkanutta vuotta. Vesisadetta jatkuu ja lumet hävinneet lähes tyystin. Koirakin rauhoittunut kun räiske loppui.
PoistaAmarylliksen kahta viimeistä nuppua odotan avautuviksi. Muuten ihan leppoista oloa näin pyhien jälkeen.
Onpa tosiaan upean ihana valkoinen amaryllis. Suolalängistä en ole kuullutkaan, onkohan niitä ihan kaupassa jossain. Meidän leevi ei piittaa mitään raketeista, varmaan osin huonon kuulon takia. Hyvää alkanutta vuotta!
VastaaPoistaHyvää uutta alkanutta myös sinulle. Enpä osaa noista suolalängistä sanoa, mistä niitä saa, sillä tytär toi ne joululahjaksi.
PoistaLumet on huvenneet vesisateen myötä, huomiseksi on luvassa jo hieman pakkaskeliä.
Komea amaryllis on teillä, mulla oli vähän vaatimatton punainen, mutta tykkäsin koska kukkiahan mulla ei ole lainkkaa, joskus ostan kun tiesin olevani täällä paikan päällä! Kaksi vananen oli, toinen jo kukki ja varsi pois ja tämä uusi onkin rehevämpi! En heitä sitä pois koska mielestäni sieltä voisi tulla kolmaskin varsi.....jään odottamaan.....;)
VastaaPoistaMinulla ei ennen ole koskaan ollut valkoista amaryllistä, tämän sai prinssipuoliso seurakunnalta ja aluksi näytti tosi vaatimattomalta, mutta sitten alkoi kukkavana työntää nuppujaan auki. Punaisia on ollut aiemmin mutta olen ne kesän mittaan kukkapenkkiin laittanut ja sitten ei ole enää niitä näkynyt. Tämän mukulan taidan säilyttää, jospa vuoden päästä taas riehaantuisi kukkimaan.
PoistaOnnea sinulle ja pojillesi uuteen vuoteen 2015♥♥
VastaaPoistaToivotaan entistäkin parempaa vuotta!
Totta, kielot prsedentin pöydällä ovat perinnettä...
Kaunis on amrylliksesi, Anja-Regina:)
Kiitos Aili, samoin sinne Tohmikseen. Kielot on mun lempparikukkiani, joskus ostan niitä keväällä maljakkoon ennenkuin pääsen luonnosta poimimaan. Ja amaryllis pukkaa kahta uutta kukkaa vielä...♥♥
PoistaOnnellista vuotta 2015!
VastaaPoistaVoi Simoa, kun on joutunut avantouintiin ja rakettien räiskeeseen. Onneksi me Koirapojan kanssa päästiin rauhallisempaan paikkaan. Meillä tuo räiske kestää viikon verran ja Koirapoika pelkää. Mutta nyt on jo rauha maassa.
Samoin sinulle Osakainen. Rakettien räiske on joka kerta kamalaa pienelle koiralle, pitäs olla koirien korvatulpat! Onneksi ohi on jo.
PoistaEi ollut Simosta avantouimariksi, kiireesti tuli sisälle ja pesuun.
Hau-terkut Koirapojalle!
Antoisaa alkanutta vuotta teille kaikille!
VastaaPoista;o) voi sanoa, jotta hyvin liukkaasti on tämä vuosi alkanut.
Amarylliksesi on tosiaan kaunis vitivalkoisin kukin.
Sinulle myös kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle. Liukasta on todella ollut, nyt onneksi vesisade vei pihalta jäätiköt. Valkoisesta amarylliksestä kyllä kovin tykkään minäkin.
PoistaIhanaa uutta vuotta, anja! Kaunis kuvakimara! <3
VastaaPoistaSamoin sinulle Kaisa Reetta! ♥
PoistaKomea käpykuusi teillä!
VastaaPoistaHyvää vuoden jatkoa sinulle Anja ja rapsutukset Simolle!
Käpyjä on kuusessa vaikka oksia harvassa kun on katkenneen latva.
PoistaSamoin sinulle hyvää alkanutta vuotta ja Simolta kiitosterkut.
♥kiitos onnitteluista! Oikein Hyvää alkanutta vuotta Sinulle!
VastaaPoistaHyvää alkanutta vuotta ja menestystä edelleen myös blogillesi!
Poista