PÖLJÄÄ

Nostin nokkani sängynpohjalta tänään ja sonnustauduin arkivaatteisiini. Olen nääs lojunut muutaman päivän hiljaisuudessa, päivät torkkunut ja yöt yskinyt. Joku sanoi mykoplasmaksi, johon ei ole lääkitystä. Siispä se piti vaan kärsiä ja uskoa, että yskä lähtee yskimällä. Niin lähtee. Nyt jo helpompi olo eikä edes lämpöä tarvitse mitata kainalokuopasta. Se siitä.

Pirteänä pitkästä levosta vaihdoin petivaatteet. Ulkona on pakkasta, yöllä kirkas täyskuutamo. Enpä juuri ajatellut vaaraa kun porhalsin lakanoiden ja peittojeni kanssa takakuistille niitä tuulettelemaan.
Hups vaan. Kuistin lattia oli kuin luistinrata ja minä tein peittomyttyineni sellaisen spagaatin, että tuli mieleen Pirkko Mannola Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta. No, kyllä meillä sentään vissi ero on, hih. Onneksi ei käynyt juuri kuinkaan.

Minulla jäi viikkosiivous sairastelun takia väliin, siispä nyt ajattelin sitä vajetta paikkailla. Vaan mistäkö sitä pitäisi tässä huushollissa aloittaa? Ikkunat sentään lähes kaikki ehdin pestä ennen yskähtelyä.
Pölyrätin kanssa hiippaillessani mietiskelin, miten hurjan pöljää tämä minun keräilyinnostukseni on ollutkaan. Ja miten hauskaa on ollut, kun kirppiksellä on tullut erilainen nekka tai hevonen tai lintu eteen ja oikein huutanut nimeäni kaiken tavaratarjonnan keskeltä.
Ja miten me "kirppisneuvokset", ystäväni Unelma ja minä pyyhälsimme pitkin miljoonakaupungin kirppiksiä reppujen henkselit hartioita painamassa. Se oli elämää parhaimmillaan, siinä jäi Inge Löökin korttien mummelit kyllä toilauksineen varjoon!
Vaan entäs nyt? 

Mitä ihmettä teen yli seitsemälläkymmenellä kanarasialla? Tai kaapillisella muita lintuja? Tai liki kuudellasadalla nekalla? Entäpä reilu tuhannella hevosella? Ja rubiininpunaisilla, turkooseilla tai valkoisilla lasikipoilla ja maljakoilla? Tämä huusholli on todella persoonallinen, kuin kirppis ikään. No ei hätää. Sunnuntaina mies joka meillä asuu kävi noutamassa vitriinikaapin, ei juuri kissaa ehtinyt sanoa, kun se löysi paikkansa ja sen lasihyllylle pesiytyi
pupuarmeijani muiden aarteitteni joukkoon. 

Ehkä ei kannata etukäteen sureksia. Jälkipolvet sitten mättävät jätelavalle, polttavat prinssipuolison nuottiarsenaalit ja laulukirjat, minun Hirvisaareni ja muut kotimaiset kera Lempi Jääskeläisen. 

Onkohan se todellakin niin, että kun sota-ajan lapsi ei pienenä saanut leluja vaan häntä kannettiin jenkki-kassissa kannokossa pää alaspäin pipo liian kireällä ja niin, että pää kolkki kantoihin, onko se ihme, että nyt isompana on tarve löytää lapsuuttaan vaikka lasikipoista. Tai ainakin teddykarhuista. Olen suosiolla antanut pari-kolme nallukkaa Simon retuutettaviksi, koiruli kun kävi omaehtoisesti nappaamassa nallen korista riepotettavakseen.

No jess. Tämän ikäisen ihmisen olis jo parasta kerätä ainoastaan kokemuksia. Ja jos, niin setelirahoja lisäksi. Kaikki muu on humpuukia ja pöljää. Pörröä, niinkuin lappilaiset sanovat. Mielihyvin tunnustan olevani pöljä, vaikka en pielavetiseltä Pöljältä ole kotoisin, mutta Savosta kuitenkin. 

Lopuksi: postimerkit vois olla hyvä keräilykohde myös. Minua keräilyharrastus on vienyt ja lujaa. Aina kun on löytynyt jokukaan mielenkiintoinen (muka) esine, on pitänyt saada sitä lajia lisää. Milloin kissat, milloin paperipainot, milloin Festivot. Ei siitä vimmasta tahdo eroon päästä. Joskus ehkä kuitenkin. Sen pituinen se tällä kertaa. 
ps. Kuka tulisi meille pölyjä pyyhkimään???

Kun lukijamittari, se alempi näyttää viittä kahdeksikkoa, huuda hep niin laitan sulle pienen ylläripaketin.

ILTARUSKON AIKAAN NIEMESSÄ

Viimeinen ilta niemen nokassa tänä syksynä. On aika kääriä kesäelo talvilepoon. Sää on kuitenkin ollut mitä parhain, jo ennakkoon olimme nostaneet laiturin, kääntäneet veneet ja kantaneet pihakalusteet varastoon. Nyt täällä vaan käännellään kukkapurkit, tyhjennetään keittiön kaapit ja jääkaappi pestään odottamaan ensi kevättä. Haikeatahan tää vähän on. Mutta toivossa
on, että pääsiäisenä viimeistään voitaisiin avata seuraava kesäkausi.

Kävin aamulla pulahtamassa järvessä. Oli melkoisen vilakkaa. Vesi on suhteellisen alhaalla, jalanjäljet jäivät rantahiekkaan. Simo haisteli tuulta kivilaiturilla minun kahlatessani veteen.

Täällä on pakkasyöt nitistäneet suuren osan kukkasista. Peittoruusu
vielä kukoistaa, leimukukatkin hengissä vaikka kukinnot on jo vähän kärsineet kylmästä. Amppelin köynnöskrassi on jo pois pelistä, mutta keijunmekko on vielä ihan ok.

Monta asiaa pitää muistaa ennen oven sulkemista talveksi. Me on nautittu hiljaisuudesta ja pimeydestä, joka laskeutuu järven ylle. 
Ja jännitetty, lähteekö meidän pieni riisikuppi Nissan käyntiin huomenna kotimatkalle. Auto oli huollossa nimenomaan siksi, että virtaa ei riittänyt ajoon lähtemiseen. Kallis huolto ja kaikki piti olla kunnossa. Oli huumorintaju pettää tulomatkalla, kun Hartolassa pysähdyimme syömään ja sen jälkeen auto piti työntää käyntiin. Hävetti, suututti ja oli pakko soittaa merkkihuoltoon, että saavat tulla hakemaan mökiltä pois meidät jos auto ei käynnisty. No vitsi, vitsi. Onneksi on kaapelit mukana, mutta auto menee takaisin huoltoon siitä samasta syystä kuin se oli kaksi päivää ennen mökkimatkalle lähtemistä. Elämä on.

Täällä oli nyt illalla aivan mahtava iltarusko. Aivan mykistytti maisema kauneudellaan. Varmasti huomenna on haikeata lähteä paluumatkalle. Kuinka sitä jaksaa odottaa kevääseen? No, talven taittaa matka lämpimään ja ehkä kevään myötä pääsen myös piipahtamaan kaupunkilomalla.  Lohdutan itseäni myös sillä, että talven pimeinä iltoina on aikaa lukea kirjat, jotka odottavat vielä pöydänkulmalla.

Laitanpa nyt kuvat peräperää tähän loppuun. Ja toivottelen leppoisia syyspäiviä, viilenevää on luvattu jo.

 Ilta-aurinkoa Korppisen rannalla.

 Aurinko lämmitti päivällä pilvettömältä taivaalta.

 Sauna lämpiää niemessä joka ikinen ilta...

 Vene ja kanootti nostettiin aitan kuistille talvehtimaan.

 Jos joskus saan paremman kameran, toivon voivani vangita punaisen auringonlaskun vähän paremmin.

Keijunmekko on kestänyt amppelissaan kuistin reunalla vielä
paleltumatta.

 Leimukukkien viimeistä loistoa.

 Peittoruusua ei pakkasyö vielä ole nujertanut.

 Sielunmaisemaani sekä iltahämärässä, että....

....päivänvalossa.

Päivä vaipuu metsän taakse ja iltarusko saa järvenkin punertamaan.

LASKEUDUTTIIN LOKAKUUHUN

Sattuma korjaa satoa, niin minäkin...hih.  Kesä oli suotuisa kasvustolle, satoa on saatu enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Vielä on punajuuret ja lehtikaalinlehdet odottamassa kasvimaalla, muuten on jo korjattu kaikki talteen. 

 Viinirypäleitä ja mansikkavadelmia saatiin omasta pihapiiristä.

Ja karhunvatukoita kypsyy vieläkin, tosin eivät enää makeita ole.

Oltiin viime viikonloppu vielä mökillä, vähitellen laiteltiin puutarhaa ja pihakalusteita lunta odottelemaan. Ja käytiin tietysti vielä kerran puolukassa. On ihan pakko todeta, että tähän ikään mennessä en ole osunut sellaiseen puolukkapaikkaan kuin nyt. Ämpärit täyttyivät nopeasti ja onneksi oli vielä muovikassi taskussa, olisi ollut sääli jättää kypsiä puolukoita sinne mättäille, tosin niitä kyllä sinne vielä jäi mutta meille riitti nämä poimitut. Oli pakko vaan survoa puolukat ämpäriin, pakastimet on täpösen täynnä jo entuudestaan. 

Tyhjensin kasvihuoneen äsken, viimeiset tomaatit poimin sisälle kypsymään. Täytyy desinfioida koko muovimökkerö ennen ensi kevään istutuksia, pieniä valkoisia ötököitä siellä lenteli melkoinen legioona. Ja kurkun ja tomaattien lehdet alkoivat homehtua harmaiksi, liekö sateisen kesän syytä.

Tomaateissa oli vähän eri lajikkeita, kuvasta puuttuu tumman lilahtava tomaatti. Keltaisista tuli hyvin satoa.

Itsekin vähitellen laskeudun hämärän hyssyyn ja kääriydyn villaiseen peittoon. Ainakin unelmissani. Totuus on toinen. Vanhustenviikolla nämä vanhukset taas tanssittavat mummeleita ja papparaisia kahdessa eri paikassa ja lisäksi prinssipuoliso kiertää perinteisesti palvelutaloissa ja vanhainkodeissa hanureineen. Näkyy olevan ohjelmoitu jokainen päivä hänellä. Ja lisäksi normaalit muut menot. 

Auto piti saada korjaamolle jo tällä viikolla, mutta tarvittava varaosa eli etupuskuri oli kärsinyt kuljetuksessa, näin ollen korjaus siirtyi viikolla. Huomattiin, että koko auton alusta on tarkistettava joka tapauksessa eikä pelkkä puskurin vaihto riitä. Kun aina kitisen vakuutusmaksuista maksulappujen tullessa niin nyt olen kuitenkin kiitollinen, että on vakuutus kunnossa.

Lappiin on satanut ensilumi. Ilma on täällä myös viilentynyt, mutta ehkä lumeen on vielä aikaa. Myrskytuuli teki tuhojaan keskeisemmässä osassa maata. Kun meillä kaadettiin viime talvena suurimmat puut niemestä, en usko, että siellä on suuria tuhoja nyt.

Olen taas jämähtänyt villasukkiin. Kuusitoista sukkaparia on valmiina, osa jo maailmalla. No, siinä lankaa sytkyttäessä sykkyrään on hyvä mietiskellä maailman menoa ja rapsuttaa Simoa, joka nukkuu päikkäreitään omassa kopassaan tuolini vieressä. Ja suunnitella syksyä pidemmälle aina jouluun asti. Vaihdoimme loman Vuokatista lähemmäksi Saimaan rannalle ja uusi paikka kiehtoo varmasti. Joulun aiomme viettää perinteistä poiketen myös.
Tietysti myös läheisten asiat on alitajunnassa pyörimässä. Onneksi kaikki hyvin tällä hetkellä. Uusi jäsen on saatu perhepiiriin, pieni Bruno-poika, jonka alkutaival oli ongelmainen mutta nyt on kaikki hyvin. Pieni koiruli syö ja kasvaa, tosin Simo ei oikein tykkää pojista, vaikka olisivat pikkupoikia vielä.

Bruno nauttii papan kainalossa läheisyydestä. Ja Simo on taluttimessa, ettei pääse liian lähelle pienempäänsä.

Lämmin alkusyksy on saanut vielä puutarhan kukat kukkimaan.
"Tokruusut" ovat vasta nyt kukassa. Samoin kukkii kurjenpolvi, punainen siankärsämö, Nepalin hanhikki ja tarhajuoru. 

Sienisaalis jää tänä syksynä pelkästään kanttarelleihin, vielä poimin niitä viikko sitten kolmisen litraa. Muita sieniä ei juurikaan näy, paitsi suppilovahveroita, jotka ovat nyt nousseet pinnalle. Taidan jättää ne keräämättä, entisetkin kippasin pakastimesta kompostiin.
Rouskuja olen nähnyt yhden mustarouskun ja yhden karvarouskun.
Ei niistä paljon sienisalaattia synny. Sen sijaan uunissa muhii kaalilaatikko...nam.

Kuitenkin syksy on mukava vuodenaika. Olen syksyn lapsi ja siksi varmaan tykkään vetää kumisaappaat jalkaan ja tuulitakin niskaan ja menoksi. Simo onneksi vaatii lenkkiä, olipa sää mitä tahansa.
Nyt paistaa aurinko ja pihalla on mukava puuhastella. Eikös!