perjantai 9. tammikuuta 2015

SAA VALITTAA

Uusi vuosi ja uudet valituksen aiheet, niinkö? Kun kaikki ei mene niin kuin Strömsössä, nousee uikutus nieluun. Tuntuu, kuin kaikki olis selin ja tie mutkia täynnä. No ei vainenkaan niin pahasti ole, mutta pieniä tikkuja kieleen näkyy vaan ilmestyvän. Ja ufon jälkiä taivaalle!


Jep, kävin siellä diabeteshoitajalla. Siis yhtä tyhjän kanssa se. Muutaman lippusen ja lappusen ohjeeksi sain, ainoa konkreettinen asia on painon hilaaminen hitusen alemmaksi. Sokeritkin mitattiin, olin just syönyt aamupalan ja lisäksi kuin varkain yhden suklaakonvehdin. Ja kas, sokeri oli ihan kohdallaan. Ja piti olla jo diabetes. Sanonko mä mitä. Ensi viikolla singahdan vielä sokerirasituskokeeseen kunhan saan ajan labrasta varattua. Kun kerran lähete siellä jo on. Turhaan kai olisin sen tökkäimen kontrollia varten sitten saanutkaan - siis sitä, mitä ei annettu ennen lääkityksen aloittamista muka. Kun ei lääkitystä, ei neulankärkeäkään. Sen pituinen se.


Ja sitten. Valitus jatkuu. Tää pieni kauppakassini käytettiin lokakuun alussa vuosihuollossa. Katsastuttivat samantien. Ja lapuissa ruksit, että kaikki tarkistettu. Jo vain. Lapsenlapsi sai kuuppakärryn lainaksi joulun kiireisiin työtehtäviinsä kiitämiseksi.
Annas olla, kojetauluun ilmestyi merkit liukkaasta kelistä ja käsijarrusta, paloivat eikä suostuneet sammumaan. Ihmettelimme, ikinä ei missään entisissä autoissa moista ongelmaa. Luulimme kässärin jäätyneen kenties, mutta ei sitäkään oltu pakkasilla käytetty. Tilattiin autolle jo uusi huoltoaika. Kunnes eräs nuori ja fiksu kaveri tajusi avata konepellin ja näki, että jarrunesteet olivat ihan tipotiessään. Lisättiin jarrunestettä ja kas, valot sammui kojetaulusta. Nyt pitää tarkistaa, vuotaako, vai jättikö vuosihuolto ruksistaan huolimatta tarkistamatta nesteen määrän. Tiukka keskustelu merkkikorjaamon kanssa käyty ja riisimopo sitten takaisin korjaamolle. Että semmoinen tapaus. Ans kattoo, kuka maksaa viulut, tuskinpa Fazer sentään (hih).

Eipä kummempaa valittamista. Vesisade vei taas vastasataneen valkoisen peitteen mustikanvarvuilta. Pihametsikössä olisi hiukkasen töitä, viikon takainen myrsky mylvähti ja katkoi puita kummallisesti keskeltä poikki. Ymmärtäisin, jos juuripaakku irtoaisi ja puu kokonaan kaatuisi. Mutta sälöille puolivälistä on jo aikas merkillistä. Polttopuiksi menevät. Sitten taas on mitä poltella.


Kohti kevättä ja lämpimämpää ollaan menossa, kunhan nyt kaikki tälle talvelle varatut pakkaset ehtivät paukahtaa. Jotenkin sitä jo asennoituu enempään valoisuuteen. Ja auringonpaisteeseenkin.

Vaikka aamuauringon sanotaankin olevan päivänpasko ja iltaruskon sitten hyviksi ilmoiksi. Mutta näin hienosti aurinko valaisi pari päivää sitten jo aamusta. Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu.



12 kommenttia:

  1. Eiköhän tuossa kuitenkin ollut ihan hyvät aiheet valituksille:)

    VastaaPoista
  2. Hyvähän se on että meitä tutkitaan ja testataan, mutta tuon sokerin kanssa ollaan vähä liiankin noppeita antamaan se diabetes tuomio.
    Miulla käi just ko siullakii, käin siinä sokerirasitus testissä ja se näytti normaalia ni lääkärin mielestä koe ei ollu onnistunu kun arvot oli hyvät???
    Valittamiset tekee joskus hyvää.

    VastaaPoista
  3. Sokeritkin on lääkäristä kii. Jollekin 7 on jo paljon ja toiselle vasta, kun menee yli 10. Täs oon seurannut tuon Entisen poikaystävän taistelua sokerin kanssa. No se varmaan johtuu siitä, että ootte niin makeita typpejä :)

    VastaaPoista
  4. ♥kyllä aamuruskot saattavat olla todella kauniita ja näyttäviä, niin kuin sinun kuvassasikin! On ihan hyvä päästellä ulos "paineita"!♥

    VastaaPoista
  5. Sokerit monilla heittelee, edesmenneellä elämänkumppanillakin oli lääkitys siihen, sukuvika, sanoi lääkäri sen olevan, äidinperintö. Kait se sitten niin olikin kun ei minulla ole ollut koskaan koholla ja samaa ruokaa kuitenkin syötiin joten perintötekijät syypää.

    Mitenkähän se niin käykin usein että auto ollessaan täyshuollossa niin melkein välittömästi ilmenee sitten jokin vika, ikäänkuin ei se huolto olisikkaan ollut niin täyshuolto.
    Mukavaa tammikuun jatkoa.

    VastaaPoista
  6. Parempi vaan, kun tutkitaan, onko diabetesta vai ei. DB on kavala tauti;(
    Moni asia ei korjaannu ilman valituksia. Hyvää jatkoa siis, ja viikonloppuja sinulle / teille kaikille! ♥♥

    VastaaPoista
  7. Olipa hyvä, kun valitit minunkin puolestani. Auton huoltoon ja korjaukseen on mennyt jo kolmatta tonnia ja vien vielä ensi viikolla merkkihuoltoon. Koko homma lähti melkoisella sössimisellä alkuun ja rahaa paloi, kunnes suutahdin korjaajille.

    Toivottavasti terveystutkimukset johtavat hyvään lopputulokseen : )

    VastaaPoista
  8. Hienolta kuulostaa, jos sokerit ovat kohillaan aamupalan jälkeenkin!
    Mutta eihän valitus ei haavaa tee! (olikohan tuo ihan oikea sananlasku, en tiedä ;)

    Mukavaa eloa viikkoosi :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos kommenteista, tää valittaja lopettaa nyt valittamiset ja vikinät ja palaa ihan tavalliseen tilaansa, joka sekin hieman valitusvirttä veisaa...

    VastaaPoista
  10. Ou, ou, ouuu, valitan minä. Kaamos on ollut liiiiian pitkä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on kaamosta riittänytkin, mutta eiköhän se tästä valoisammaksi muutu!

      Poista