JOLLEI JOULUNA OLE....

Joulukuu on ihan kohta. Siis pikkujoulu ja Oskarin nimipäivä. Puolentoista tunnin päästä. Nopsaan meni syksy eikä talvesta ole oikein tietoakaan. Paitsi pimeys laskeutuu iltapäivällä jo peittäen kaiken armeliaaseen vaippaansa. Kun ei ole lunta.

Mitenkä tämä elämä juoksee ja juoksuttaa mummelia. Tuntuu, kuin sittenkin juoksumatolla ravaisin. Mitään näkyvää ei synny, päässä pyörii jo jouluiset askareet ja sitten en kuitenkaan enää muista, mitä olin ajatellut saada aikaan. Vaan eipä haittaa. Viikonpäivätkin on niin sekaisin, että en ole pitänyt oikein lukua onko arki vai pyhä. Eläkeläisellä se on ylellisyyttä nakata allakka nurkkaan.

Nopas, on tässä vähän kuitenkin aikatauluissa pyritty pysymään.
Piipahdin viikon alussa sisemmässä Suomessa, aina Kuopiossa asti.
Kävin hoitelemassa äitini nuorinta sisarta, yli kahdeksankymppistä tytönhupakkoa silmäleikkaukseen. Junalla matkustin, kunhan ensin pääsin asemalle täältä kotopuolesta. Junassa on mukava matkustaa, tasaista ja unettavaa. Onneksi Pieksämäki oli sen junan pääteasema joten... no niin, ei ollut vaaraa ajaa ohi.
Kuopiossa piipahdin Kirphaalin kirppiksellä ja Marttojen kirpparillakin. Ja torilla tietty. Kovin oli mualiman navan ympärillä hiljaista, olihan tiistaipäivä. Kauppahallissa join makoisat kahvit ja peratut muikut kainalossa lähdin sitten klinikalle odottelemaan, josko potilas pian pääsisi kotimatkalle.

Takaisin päin tulin ensin junalla ja istuin sitten pari tuntia odottamassa bussia. No joo, pikavuoro ja sitten kotia kohti.
Pimeätä. Motarilla lähestyttiin jo Porvoota. Eikös tää kuski saanut oikosulun ja ajoi väärästä liittymästä ulos ja oltiin ihan hukassa. No, kokosuomileipoo-kartanon ohi ja kinttupolkua sitten kohti kotikaupunkia. Pikavuorolla siis. Prinssipuoliso odotteli normaalilla pikapysäkillä kera koiran. Soitin, että tullaan vähän eri suunnasta. Ihmetteli mutta ajoi kuitenkin noutamaan vähän kauempaa. Ja jälleennäkeminen oli kyllä vaivan väärti, Simosta nyt puhun. Koira oli niiiiiin iloinen paluustani, että kieppui autossa ja nuoli naamaltani kaikki matkan vaivat pois. Nukkumaan mentäessä liimautui entistä tiukemmin kinttuni viereen eikä koko yönä laskenut minua senttiäkään kauemmaksi. Nyt on kyllä jo mieli tasaantunut ja uskoo, etten tästä mihinkään karkaa.

Reissussa - pääosin junassa ja taksissa neuloin kolme paria sukkia.
Onhan sitten mitä paketteihin kääräisee. Kävin katsastamassa sukkien hintoja lauantaina myyjäisissä. Kun liki lankojen hinnalla olen itse niitä antanut eteenpäin. Mutta ei kaduta. En tartte tätä hankkeeksi ja monet sukat olen antanut arpajaisiin ja lahjoiksi. Oman aikani kuluksi niitä kudoskelen. Intoa lisäsi erään mummelin sukkavaraston näkeminen, monta kivaa ja uutta mallia hänen neuleissaan. Ostin häneltä lapaset malliksi ja nyt harjoittelen taas peukkureikiä ja peukaloita. Niistä en ole koskaan ollut innostunut.

Ilma on juuri ja juuri pakkasen puolella. Lunta on vain nimeksi, nurmi näkyy vielä. Ja meidän piha on niin myllerretty, että en ole hennonut vaihtaa edes eteisen mattoa vielä, koska sisään kantautuu savisia tassunjälkiä. Ja joskus joku isompikin tassu hiipii vaalealla matolla kenkineen. Jos jouluksi saadaan valkoinen maa, silloin voi jo vaalean maton levittää eteisen lattialle.

Joulukuusia olen katsellut koiralenkeillä. Toisaalta tekisi mieli ottaa sisälle pikkuruinen kataja ja siihen jouluvalot ja vähän pieniä palloja. Monta vuotta jo meidän joulukuusi on ollutkin takaterassilla, eipä valu kuivia neulasia ja valaistu kuusi näkyy kivasti keittiön ikkunasta ja valaiseekin takapihaa.

Menot ja meiningit alkavat olla tältä vuodelta ohi. Prinssipuolisolla on vielä muutama säestys ja kuorolla konsertti. Minulla ainoastaan lääkäri. Tiedän saavani sapiskaa; kolesterolit,triglyseriiniarvot, verenpaine, verensokerit. Kaikki oli syyskuussa hipomassa ylärajoja. Kävin kyllä uudessa labrakontrollissa, mutta ans kattoo, onko yhtään tippuneet. Eiköpä taas uudenvuoden kunniaksi meikä tee lupausta. Jaapa jaa. Tie helvettiinkin on kivetty hyvillä lupauksilla. Kun ei niitä oikein tahdo toteen saada. Ja vaikka kaikki keinot on tiedossa, ei vaan saa michelinejä sulatettua. Siis olkoon, mitä murehtimaan. Kun vielä hengästymättä pystyy polkuja liikkumaan. Ikähyvitystä, ikähyvitystä. Ja todellisuudessa sitä ei ole juurikaan omaa hyvinvointiaan ehtinyt ajatella saati sitten niskalenkkiä ottaa itsestään terveemmän elämänsä hyväksi.

Voi ei. Nyt on taas lätinää läppärin ruudulla. Jos vielä jonkunkaan kuvan tähän löydän, painan enteriä. Kuvat ei ihan tuoreita otoksia.
Tervetuloa lukijaksi Brita Ask. Toivon, että viihdyt, vaikka pari lukijaa lieneekin tippunut kyydistä omasta tahdostaan.