SADONKORJUUTA

Mökkiviikonlopun jälkeen kotona taas. Aamuinen kosteus nurmikossa on syksyä, eikä mittarikaan näytä 8 astetta enempää ylösnousun aikaan.

Täällä etelämmässä karhunvatukat kypsyvät päivittäin, mökillä niissä on paljon raakileita, mutta vain muutama on ehtinyt kypsäksi. Jos ilmoja riittää, saattaa sielläkin satoa vielä syntyä.

Rypäleistäkin saadaan satoa, tietäisinpä vain, mihin sen käytän. Nämä on pienikokoisia, sisällä iso kivi ja tertuissa rypäleet harvassa. Mutta terttuja on paljon, joten keräämistä riittää. Tietysti voisi ottaa käyttöön vanhan aiv-pullon ja laittaa pulputtamaan, harmi kun sitten jää kuitenkin juomatta. No, aika tavaran kaupitsee, sanoi mummo aikanaan.

Sienisatoa on myös löytynyt. Mökin maisemista kanttarelleja ihan reilusti, täältä jo ensimmäiset tatit poimin.

Tyrnimarjoja ei paljon tule, linnut tahtoo loputkin ottaa parempiin nokkiinsa. Ja muutamia mansikkavadelmia on kypsynyt, tosin pensaat vieläkin kukkivat, vaan eipä ehdi sato valmistua.

Ja omenoita jonkun verran. Luumuja vain muutama harva, kukinta-aikaan ei ollut pölyttäjiä näkyvissä. No, kaikkea ei voi saada.
Goji-marjapensaat - tai yksi niistä - kukkii nyt ensimmäistä kertaa. Monta vuotta taimet kituivat, melkein talvella palentuivatkin, mutta nyt on kasvu ollut vauhdissa. Hämmästeltiin kukkanuppuja, ehtivät kyllä aueta, vaan eipä taida marjat ehtiä. Saa nähdä.

Pihalla alkaa olla jo kukkien aika ohi. Vain nauhus loistaa keltaisena ja leijonankidat monivärisinä. Pari jalokelloa ostin kukkapenkkiin, sinisen ja valkoisen.

Ja ystävä toi valtavan ison syyskrysanteemin, joka ilahduttaa rappusilla kotiin tulijaa.

Vaan mitäs tässä sadosta valittamaan, tomaatit, joiden taimet sain pikkuruisina ystävältäni keväällä, rehottavat valtavan kokoisina ja niin täynnä tomaatinraakileita. Osan painavimmista tertuista toin sisälle kypsymään, suurin osa jäi vielä kasvamaan.

Omenoitakin kypsyy aivan riittävä määrä meidän tarpeisiin.

Linnut tahtovat nokkia kypsyviä omenoita, Simo antaa niille kyytiä puutarhasta. Koira on melkoinen ilmatilamme valvoja!

Nokkiin ottamisesta olisi muutama sananen sanottavana, mutta olkoon. Totean vaan, että ennen oli toista eikä sitä isommilleen ja vanhemmille ihmisille miiniä näytetty vaikka kuinka olis sisällä kiehuttanut. Oisko se ollut tiettyä kunnioitusta. Vaan kissapa kiitoksella elää. Ehkä me ei nyt olla niin hyviä kuin itse tykönämme luullaan. Sen pituinen se.

Itsekkäästi ajatellen tärkeintä on pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan, mitä se ketään muuta edes kiinnostaa. Nyt tai ei koskaan tämä mummeli aikoo tehdä itselleen lukujärjestyksen talven ajaksi. Jos ei suunniteltua shabloonaa, laiskuus voittaa. Ja se on turmioksi. Ne verenpaineet ja kolesterolit ja kaikki muutkin. No, ainakin ajatusasteella on reipastuminen. Ja itsekkyys. Jaapa jaa, onhan minulla muutaman päivän reissu tiedossa Italiaan. Siihen saakka sinnitellään. Ja iloitaan pienestä koirulista, joka mökin laiturilla päivysti kuikkaparvia.

Kerran oli parvessa kaikkiaan 19 urhoollista räpylöijää. Syksy niitäkin parviin kasaa. Tässä muutaman kuikan läjä!

Joutsenperhe jäi vielä mökkijärvelle, samoin kurkipari, vaikka viisi isoa lintua niitäkin jo auraan houkutteli. Ja ketunpojat ulvoivat iltaisin järven takarannalla, toisen pesän pikkuketut vastasivat järven toiselta rannalta. Karhuja ei sentään nähty, vain lähiseudun kanjonissa oli selviä karhun jättämiä jälkiä mustikkametsässä. On niitä.

Nyt lopetan lätisemisen, tulihan tuota jo viljalti. On muutaman hetken ollut niin hoppu, että vain pikaisesti lukaissut toisten blogeja, kommenttejakaan muka ehtinyt kirjoittaa. Syksy on. Mutta kyllä tämä tästä.