sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

VIELÄ HETKI BAIJERISSA

Dachaun jälkeen meillä oli vielä aikaa, joten päätimme tutustua Frauenkircheniin. Pitihän meidän nähdä siellä oleva paholaisen jalanjälki. Kirkko sinänsä on vanha ja kaunis sisältä (ulkoa toista tornia remontoitiin ja se oli hupun sisässä). Monet upeat lasimaalaukset saivat hohteensa auringon paisteesta ja muistokynttilöiden pöydässä paloi kymmeniä kynttilöitä.

Ja se paholaisen jalanjälki, siihen asetteli pientä jalkaansa kirkossa vieraileva pikkutyttökin.

Sytytin muistokynttilät omille läheisilleni. Hetken hiljennyttyämme jatkoimme matkaamme.
Ulkona oli vielä lämmin auringonpaiste ja nousimme ratikkaan ajaaksemme Deutsches Museumiin. Olimme perillä kuitenkin niin myöhään, että ehdimme pikapikaa porhaltaa tärkeimmät kohteet läpi kunnes museo suljettiin. No, jäipä katsottavaa vielä seuraavaankin Münchenin reissuun. Toivottavasti toteutuu joskus.
Tämä kuva on otettu museon edustalta Isarin suuntaan.

Palasimme hotelliimme keräämään voimia viimeiseen päiväämme Baijerin maisemissa. 
Hotellin aamupala oli joka aamu monipuolinen ja hyvä. Sillä jaksoi hyvin aina iltapäivään, jolloin pyrimme nauttimaan perinteisistä saksalaisista ruuista.  Niinpä meidän oli pakko maistaa ruokalistalta annosta erilaisista makkaroista perunan ja keitetyn hapankaalin kera.
Maanantaina ohjelmassamme oli tutustuminen Residenz Müncheniin. Tämä valtavan suuri palatsi, joka nyt on museona, toimi 1918 saakka ylhäisten perheiden kotina ja edustustiloina.
Viimeksi Wittelsbach-suvulla. Jokainen suku sisusti palatsia oman makunsa mukaan, hankki sinne aikansa taidetta ja mm. Meissenin ja Frankenthalin posliinia. Posliinin valmistushan osattiin ensin Kiinassa ja vasta sitten vuosien perästä Meissenissa.
Tässä esimerkki Meissenin tehtaan tuotannosta.

Palatsissa on yhteensä 92 huonetta ja useita sisäpihoja. Myös palatsiin kuuluu upea aarrekammio, Schatzkammaren, missä on toinen toistaan häikäisevämpiä esineitä.  







Harmitti, että kamerani jäi laukkuuni narikkaan aarrekammiokierron ajaksi. Mutta ehkäpä näistä kuvista voi saada käsityksen palatsin huoneiden upeudesta. 
Palatsiin kuului myös kirkko, mutta se vaurioitui pommituksissa - niinkuin paljon myös itse palatsista. Paljon on pystytty tiloja saattamaan entiselleen, vaikka joissakin huoneissa näkyy jäljet vaurioista.


Päätimme vielä odotella rokokoo-teatterin avautumista, vaikka jalat olivatkin väsyksissä palatsikierroksesta. Mutta kannatti kuitenkin piipahtaa vielä palatsin Cuvillies-Theaterissa. Ottamani kuva ei anna oikeutta teatterisalin prameudelle, sisällä ei saanut käyttää salamavaloa.

Otin vielä esitteestä teatterin kuvan, jos olisi selvempi:


Palatsin jäljeen kiertelimme vielä kaupunkia, kävimme ostoskadulla sekä syömässä. 


Hieno kello, jossa horoskooppimerkit, ilahdutti!


Tummia pilviä alkoi kerääntyä taivalle ja ennenkuin pääsimme hotellille, taivas repesi vesisateeseen. Meitä se ei haitannut, vaan tyytyväisinä matkaamme pakkasimme matkalaukun huomisen varhaista lentokentälle suuntaamista varten. 

Junayhteys lentoasemalle on kätevä, tosin aikaa jäi nippanappa mutta ehdimme kuin ehdimmekin juoksujalkaa terminaalissa. Muuten kotimatka meni mukavasti, Simo poimittiin varamammalta ja kotona palattiin arkeen melko nopeasti. Pyykit koneeseen, kierros puutarhassa ja seuraavana päivänä ajeltiin jo mökille niemen nokkaan. Mutta se on sitten jo toinen tarina, tietenkin. 








21 kommenttia:

  1. Kyllä oli ihana lukea kerrontaasi ja nuo kuvat, kyllä siellä loistoa riittää ja niitä museoita. menisi aikaa jos kaikki kiertäisi. Voi kun vielä pääsisi käymään siellä.
    Hyvää mökkioloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli. Eilen ajeltiin mökiltä kotiin, viikonloppuna pidetään pihakirppis joten järjestelyä riittää.
      Müncheniin toivon vielä joskus palaavani vaikka nyt postauksellani luulen saaneeni kaikki lukijat tarinasta ihan turvoksiin. Mutta piti vaan kirjoitella muistiin lomatuntemuksia ja kokemuksia.
      Hyvää viikkoa sinulle ja rapsutukset Himmulle.

      Poista
  2. Ihania matkakuvia.Mukavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ritva, sitä on niin intoa piukassa matkan jälkeen, että postaa enemmän kuin lääkäri määrää. Nyt aion keskittyä jo kotoisiin tapahtumiin.
      Samoin sinulle mukavaa viikkoa.

      Poista
  3. Upean näköistä katseltavaa, ja tietysti paikan päällä vielä hienomman näköistä. Valtavan kokoinen tuo 'horoskooppikello'. Kiitoksia mielenkiintoisesta kierroksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, luulin kyllä jo että kaikki lukijat ovat kurkkua myöten täynnä tätä matkakertomusta, kiva jos tykkäsit!

      Poista
  4. Saksan on kyllä upea matkailumaa. Teilläkin on ollut monipuolinen matka ja paljon elämyksiä, upeista linnoista, kauniista luonnosta keskitysleirin järkyttävyyteen. Varmaan matkassa riittää eväitä pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Saksassa on paljon mielenkiintoista nähtävää ainakin minulle, sillä olen vasta mummona tutustunut omiin puolijuuriini ja sukulaisiini siellä.
      Jotenkin aina tunnen oloni kotoiseksi matkustellessani Saksaa ristiin-rastiin. Mutta kiva on aina tulla myös kotiin reissusta.

      Poista
  5. Oli ilo kulkea kanssasi Münchenissä - ja raskasta, koskettavaa ja herättävää Dachaussa.

    Kävin mieheni kanssa Münchenissä joulukuussa 2012 ja ihastuin kaupunkiin. Joulun alla se oli kuin satumaa! Nyt tänä kesänä suuntaamme Müncheniin koko perheen voimin (siis mieheni, minä ja 6- ja 8-vuotiaat lapset). Haaveilen pienestä retkestä jonnekin Alpeille, lisäksi aiomme mm. Deutches Museumiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana jos tykkäsit kertomuksestani. Minulle jäi Münchenistä todella hyvä fiilis ja haluan sinne myös palata vielä joskus. Varmasti joulun aikaa kaupunki on parhaimmillaan, mutta sitä se on myös kesällä puistoineen ja nähtävyyksineen. Ja kyllä Dachau jätti jälkensä alitajuntaan pitkäksi aikaa.
      Oikein rentouttavaa ja antoisaa matkaa teille. Meiltä jäi alppimaisemat näkemättä kun aikaa oli niin vähän, mutta Deutsches Museum on kyllä näkemisen arvoinen. Samoin myös Residenz.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Upeita palatseja, taidetta ja kaikkea mielenkiintoista ja kaunista olette nähneet ja kokeneet!
    Kiitos matkatarinoista Anja ja terveisiä Vantaan maisemista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja terkuista. Harmi, että sää on täällä kovin harmaata.

      Matka Müncheniin oli eräs toiveiden täyttymys, aikaa olisi pitänyt olla vähän enemmän kuin pidennetty viikonloppu, mutta suhteellisen paljon silti koettiin.
      Mukavaa päivää täällä eteläisessä ♥

      Poista
  8. Kappas vaan, sitä on käyty täällä kakkoskotimaassani ja jopa Fürstenhofissa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepjep. Oli antoisa reissu, tykkäsin kovasti.
      Minua aina hymyilyttää tuo ikonikuvasi, johonkin aikaan oli muotia nuo henkselihameet. Minustakin on ihan samanlainen kuva lapsena, tosin naamani ei niin nätti kuin sinun.

      Saksa on mulle niin lempparimaa - syynsä siihen tietty on - että voisin matkustella siellä edelleenkin eestaas katselemassa paikkoja. No, Fürstenhof nyt oli kulissia, mutta kuitenkin...♥

      Poista
  9. Luin vasta nyt kaikki Baijerin matkanne mielenkiintoiset postaukset ja katselin kuvasi moneen kertaan. Paljon olitte nähneet ja jaksaneet kulkea.

    Me olimme pidennetyn viikonlopun Joensuussa lakkiaisissa ja mukavaa oli. Sunnuntaina lähdemme muutamaksi päiväksi Ahvenanmaalle, menemme Paraisten ja Nauvon kautta saaristoreittiä ja palaamme laivalla Turkuun. Ahvenanmaa on minulle mieluinen paikka, sillä olen ollut siellä pariin eri otteeseen työssä.

    Mukavia kesäpäiviä ja mökkeilyä teille molemmille ja rapsutuksia Simolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, reissu oli kyllä aivan antoisa vaikka aika oli rajallinen. Jäi mieleen kokemuksia ja elämyksiä.
      Teillä on mukava matka Ahvenanmaalle, voitko kuvitella, että minun kokemukseni sieltä on vain iltayöstä laivan kiinnittyminen hetkeksi laituriin! Joskun pitäisi lähteä oikein asiakseen tutustumaan sinne.

      Nyt on ihanan aurinkoista, pystytellään kirppis-rompetoria alapihalle viikonlopuksi. On tullut niin paljon turhaa kerättyä, että h yvä jos edes hiukkasen helpottaisi ja saisi kamaa kiertoon.
      Mökille päästään vasta juhannukseksi näillä näkymin. Mutta hyvää jaksaa odottaa!
      Simo kiittää rapsutuksista,on poika melkoisesti rauhoittunut vaikka terrieriluonne kyllä näkyy silti. Mutta kiltti on, onneksi, ihana lutunen.
      Oikein ihanaa kesää ja myötätuulta merimatkallenne!

      Poista
  10. Kiitos upeista matkaterveisistä & kuvista:))
    Paljon ihania kuvia olet saanutkin, se on yleensä matkan parasta antia; sekä thietysti muistot! ♥♥
    Kaunista kesäkuun jatkoa sinulle ja pojillesi! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti tykkäsin tuosta reissusta ja varmaan se näkyy myös postauksissani. Eikä matkakuume hellittänyt kuin hetkeksi, nyt on onget vesillä jo huhtikuun matkaan ystävien kanssa. Niin kauan kuin jaksaa on kerättävä kokemukset reppuun, ne on ainoat mitkä mukaamme saamme sitten viimeisessä jaossa.
      Sinulle ihania kesäpäiviä ja kiitos kommentistasi Aili ♥♥

      Poista
  11. Olipas antoisa kuvakertomus! Residenz München esimerkiksi näyttää uskomattomalta!

    Kiitokset 'kiertoajelusta' ja mukavaa kesäviikon jatkoa! :)

    VastaaPoista
  12. Kaisa Reetta, Residenz on ehdoton kaupungin nähtävyyksistä, vaikkakin 92 huonetta läpi kävelleenä on sitten ihan poikki! Suosittelen Müncheniä pidennetyn viikonlopun kohteeksi, helppo kulkea ja paljon nähtävää.
    Samoin sinulle aurinkoisia kesäpäiviä.♥

    VastaaPoista