OI JAAKKO, JAAKKO

Nyt alkavan naisten viikon jälkeen on vuorossa Jaakon päivä. Jaakko se viskaa kylmän kiven järveen. Voi ei. Uintivesi on ollut niiin lutusen lämmintä. Ihan vanhakin siellä on helposti voinut uiskennella särkien ja ahventen kauhuksi.

Käytiinpä perjantaina edestakaisin mökillä pojan kanssa, hänellä oli kaivinkone tasaamassa pihaa ja eikös vaan mummeli rattaille ja mukaan. Aamukuudelta oli kiva  rauhassa ajella keskisempään Suomeen ja sitten illalla takaisin kotiin. Minulla oli kuin lomapäivä, itsekseni haahuilin mökin pihalla ja välillä pulahdin virkistävään veteen.

Eilinen päivä oli juhlaa. 

Lapsenlapsistani nuorimmainen pääsi ripille ja konfirmaation jälkeen olimme juhlimassa tytärtä hänen kotonaan, pihalle oli pystytetty iso telttakatos, aurinko porotteli ja kahvipöydän antimet, sekä suolaiset että makeat, menivät hyvin kaupaksi. Olin oikein ylpeä näistä nuoristani, isoveli kuin amerikkalaisesta filmistä ja pikkusisko valkeassa mekossaan todella söpö ja suloinen. Voi että.

Seuraavat rippiäisen meidän suvussa on sitten vasta, kun meikä jo varmaankin horsmaa kasvaa. Mutta sur ny näitä, sanoi entinenkin mummeli. Kivat oli juhlat ja muistoja syntyi.

Mustikoita ei siis ole. Paikkapaikoin ainoastaan. Onneksi on viime syksyn sadosta pakastin puolillaan. Ne riittää meille. Puolukoista on povattu hyvää satoa. Mansikkasatokin on ollut ainakin meidän osalta ihan huippurunsasta. Pensasmustikoita ja karhunvatukoita näkyy tulevan myös reippaasti, samoin herukoita. Eipä siis hamstereilla syytä huoleen. Kirsikoita on syöty, saskatonpensaat piti verkottaa rastaiden vuoksi, marjat kun sinistyvät silmissä.

Mökillä oli avautunut ensimmäinen neljästä kärhöstäni. Ikinä ei minulla ole kärhö aiemmin kukkinut - ei tosin ole hengissä selvinnytkään edes kukkiakseen. Ilahduin kun jo kaukaa näin vaaleanpunaisen ja kämmenen kokoisen kärhönkukan.
Nyt odottelen valkoisen, sinisen ja tummanlilan kukan ilmestymistä kärhököynnöksiin. Eli mökille pitäs päästä hetimiten.

Ritarinkannukset, malva, kurjenmiekat, kurjenpolvet, ketoneilikat, palavat rakkaudet ja monet muut kukkaset tervehtivät kukkamaalla.
Viimeiset Valamon ja Mustialan ruusujen kukat hehkuivat auringossa. Istutinpa ruusutarhaan taas yhden uuden taimen, ei aavistustakaan, mikä ruusu se on. Ehkä kukkii jo ensi kesänä.

Kotipihassa on harjaneilikoiden ilotulitusta. Sitä mukaa kun se siementää ja leviää, värikirjo monipuolistuu.

Luonto on ihmeitä täynnä. Ja kesä on helteistä huolimatta aivan ihanaa aikaa. Välillä kuurona iskevä saderyöppy pesee ja virkistää luonnon kasvoja. Ja sitten taas aurinko kuivattaa pisarat. Niinhän se on elämässäkin, välillä ilon aurinkoa, välillä puolestaan surun kyyneleitä. 

Simon päiväunia ei hälinät haittaa. Pieni koira tarvitsee paljon unta ja päikkärit on paikallaan juhlimisen jälkeen.

Välillä kuitenkin pitää unisilmänä tarkistaa, ettei mamma ota kameran täydeltä unikuvia.

Sunnuntain aamu, aurinkoista on, vaikka muutamia pilviäkin. Ja äsken ropsahti muutama vesipisarakin, enemmänkin olisi saanut sataa. Mutta kastellaan kurkuntaimia ja tomaatteja. Ehkä niistäkin ehtii satoa syksyksi.
Viikon päästä on serkkutapaaminen. Oikein sitä jo odotankin.

Sukuunsa suopetäjä, tekijäänsä tervaskanto. Jännää, miten ihmisen piirteet periytyvät seuraaville sukupolville tahtomattaan. Siinä on se juttu!