SUMUISIA AAMUJA

Aivan ihania aamuja, kun sumu on kietonut vaippaansa koko ympäristön. Sumun hälvenemistä järven yltä on mukava katsella.

Aivan aluksi ei näy saarta eikä takarantaa. Sitten vähitellen aurinko saa sumun hälvenemään ja on kuin hiiden orhit ajaisivat järven yllä kun sumuharvo häviää.

Aurinko on hellinyt muutamana päivänä niin kesäisesti, että menneet sadepäivät ihan jo unohtuvat.  Pieni koiruli nauttii rantalaiturilla paitsi auringosta myös lähistöllä räpylöivistä kuikista, joutsenista, koskeloista ja kurkikolmikosta, joka kajauttaa huutonsa järven takarannan lahdekkeesta.

Sumuinen aamu voi tuoda yllätyksiä myös täällä kaupungissa.
Aamulla Simo vinkui ulos jo kuuden jälkeen. No, minä reippaana lähdin koiran kanssa postilaatikolle. Poika veti jo vähän kylkimyyryä, tuli varmaan kuonoon tuoksuja. Pysähdyttiin tien reunaan postilaatikolle. Läheltä kuului heinien kahinaa. Siirryin vähän eteenpäin nähdäkseni kahinan aiheuttajan. Ja kas; katsoin silmästä silmään hirviemoa ja sen kahta vasaa! Simo tajusi eläimet myös ja alkoi tietenkin haukkua otuksia. Hirvet pyörähtivät kannoillaan ja lähtivät kohti pellon takana olevaa kaupungin metsää. Oli upeata katsoa niiden vähitellen sumuun häviäviä silhuetteja. Koskaan ei tiedä, kenet kohtaa aamuisella retkellä vaikkapa vain postilaatikolle. Kettuja ja jäniksiä ja pähkinähakkeja ja muitakin lintuja meillä on päivittäin, mutta hirvien näkeminen on harvinaista. Minä en koskaan ole nähnyt näin silmästä silmään hirvilehmää vasoineen. Harmi kun kamera ei ole mukana silloin kun pitäisi.

Aamukosteuden vähennyttyä kävimme poimimassa pensasmustikoita puutarhastamme. Isoja, makeita ja eivät sotke sormia sinisiksi. Pakastin niitä viisi litraa ja kun niitä kypsyy taas lisää, poimiminen jatkuu. Metsämustikkaakin on jo niin paljon säilötty pakastimeen, että mietityttää, minne laitan sitten karhunvatukat, herukat, tyrnit  ja muut. Mutta tänään upotin rasiat vielä helposti pakastimeen.

Nopeasti aurinkoiset päivät saavat järven pintaveden lämpiämään niin, että uinti on helppoa ja nautinnollista. Keväällä uhosin, että uin saareen (500 m) mutta eipä siitä tänä kesänä mitään tullut kun aina oli vesi niin vilpoista. Siirrän suosiolla ensi kesään, jos sittenkään....

On ajeltu eestaas nelostietä ja ysitietä viikottain. Simo on tottunut reissaaja, tietää taukopaikan puolimatkassa. Eikä sitä nyt itsekään jaksa yhtäsoittoa kolmeasataa kilometriä vaikka kuskia vaihdetaankin puolimatkassa. 

Aina pitää olla joku projekti. Siirsin ruusutarhasta suviruusun mökin tien varteen kun se melkein valloitti koko tilan. Saa nähdä, onnistuiko siirto kun oli jo lähes yli minun korkuiseni ja leveyttäkin parin Anjan verran.  Mökillä kukkii Amalialta saamani nukkeruusu, ihanat kaksi kukkaa siinä. Ja Irmalta sain akileijan siemeniä, niitä kerrottuja myös valkoisia. Kylvän ne erilliseen penkkiin. Kärhöt ovat isoilla nupuilla,olispa nyt lämmintä vielä että ehtisivät aueta.

Vanha pihakeinu kiikuttaa nyt kukkasia, on niin laho, ettei siihen voi itse istua. Kun maalasin keittiön seinät valkoiseksi, putsasin pensseliä keinun selkälautoihin.  Oli niin harmittavan harmaa.

No niinpä. Aina on kaipuu niemeen päin. Usein kun siitä untakin näin. 

Auringon kimallus järven pintaan on aina yhtä kiehtovaa. Eipä rasita matka, nopeasti kasaan eväät ja kamppeet ja ei kun menoksi. Ja sama takaisinpäin. Onhan tähän jo vuosikymmenet totuttu. Elämäntapa jo meillä. 
Huomenna ensin tanssitetaan ikäihmisiä ja sitten laulatetaan jokirannassa jos sää sallii. Sateita taas povataan,  harmi. Ensin on tarkoitus laulaa hengellisiä lauluja stämmiharmoonin säestyksellä ja sitten kesäisiä kukka- ja rakkauslauluja harmonikan tahtiin.
Toivottavasti sää on suotuisa. Loppuviikko lienee kesäisen aurinkoinen.