AKILEIJOJEN AIKAA

Kesäkuun viimeistä viedään. Merkityksellinen päivä sikäli, että tasan yhdeksän vuotta sitten tämä oli siihen astisen elämäni surullisin päivä. Aika on kuitenkin armollinen ja suru muuttuu kaipaukseksi, unohdusta se ei kuitenkaan anna. Eikä tarvitsekaan.

Kesäkuu on mennyt suurimmaksi osaksi sadetta pidellessä. Onneksi eilen oli aurinkopäivä, että nuoriso saattoi chillailla laiturilla ja nauttia päivänpaisteesta. Lähtivät aamulla takaisin etelämpään ja me jäätiin katselemaan pilvistä päivää. Nousin aamulla tavallista aikaisemmin laittamaan aamupalaa lähtijöille enkä käynyt järvessä pulahtamassa. Nyt jo on niin uupelo olo, että on pakko käydä virkeyttä hakemassa järvestä.

Kesä on aika paljon jäljessä etelämmän kasvusta. Ruusut eivät täällä vieläkään kuki ja sireeneissä ei ollut ainuttakaan kukkaterttua. No, ei Moskovan kaunotar kotonakaan suostunut kukkaterttua pukkaamaan. Ehkä niillä on välivuosi!
Mutta akileijat, ne ovat oikein ryöpsähtäneet kukkaan täälläkin.

Kävin puutarhalla kotona ollessa ja siellä näin sievän vitivalkoisen akileijan, oliko nimensä Biedermayer, nyt odotan sen siemenkotien valmistumista, että saan siirrettyä sitä myös tänne niemeen.

Me on ajeltu edestakaisin niemen ja kodin väliä viikottain. Nyt lauantaina tultiin Sastamalan kautta, oltiin siellä Sley:n kesäpäivillä perinteisesti. Ja mukana tietysti Simo. Tämä herrasmieskoira keräsi jälleen ihailua ja kehuja. Sanoin, että tietäisittepä vaan, mikä Sapelihammas tämä terrieri on. Tuossa se nytkin vahtii mökin vintille, missä oravat pitävät pelmakkaansa. Vaikka me verkotettiin räystään aluset. Aina löytyy oravanmentävä aukko, saa nähdä, selviääkö poikaset sieltä maailmalle.
Joutsenia on nähty vaan kaksi, ovat vielä liian nuoria pesimään. Mutta taviäidillä oli seitsemän kananmunan kokoista poikasta helminauhana perässään meidän laiturin vieressä. On pienellä linnulla hirveä rääkymisääni kun vei poikasiaan turvaan koiran haukunnalta.
Pihapöntössä on tiaisten poikue, toisessa pöntössä kirjosiepon pesue ja ulkovessan oven päällä pesii varovainen harmaasieppo.
Västäräkkiperhe asustaa mökin räystään alla. Supikoirat käy pihassa kaivelemassa ja Simolla on paljon vahdittavaa.
Sellaista kesäelämää tämä on. Järven vesi on jo 14 asteista, voi hyvin vetää jo uintivetojakin eikä pelkästää kastautua kaulaa myöten. Lupasin uida saareen tänä kesänä, taitaa jäädä haaveeksi kun ei vesi riittävästi lämpene. Olis noin puolen kilsan etappi.
Voishan siinä jo mummolle tulla väsy ja uupelo.

Minä tallustelen päivittäin katsastamassa tilannetta kukkamaalla. Luulin vaaleanpunaisen kielon hävinneen, mutta olihan siellä yksi kukkavana kuitenkin:

Varjoliljat on suurilla nupuilla, jännittää, onko sieltä tulossa myös valkoinen varjolilja. Yhden sipulin kun joskus istutin valkoistakin.

Nyt tää lopettaa tämän kukkahöpötyksen ja lähtee hyttysiä ruokkimaan. Niitä on ollut riittävästi, mutta onneksi iho on jo tottunut pistelyihin. Sitähän tämä kesä on, sadetta ja hyttysiä. Ei kannata valittaa.