Olin kastelemassa kukkamaalla kun huomasin laiturilla liikettä. Sorsaperhe siellä kuivatteli räpylöitään uintisessionsa välillä. Minä oitis ottamaan kameraa, mutta enpä ehtinyt kohdentaa ennenkuin kaikki olivat kiertäneet laiturin edestä karkuun. Isoja poikasia jo, jos vertaan viikolla näkemääni tavipoikueeseen.
On todella kiva seurata näitä uiskentelijoita. Myös pikkulintujen pesintää yritetään olla häiritsemättä, sillä harmaasieppo vielä hautoo liiterin takana oven karmin yläpuolella.
Tänään on ollut oikein poutapäivä. Nyt illalla järvi on tyyni ja sauna lämpiämässä. Ensimmäinen anemone avasi kukkansa ja ruusujen nuput on myös aukenemassa. Kyllä se tästä.
Ja mökin vintillä oravaperhe pitää sellaista juoksumaratonia, ettei Simo malta päiväuniaan nukkua. Aina on kuono kohti kattoa ja ulkona koira juoksee mökin ympäri vahtimassa, näkisikö edes vilauksen pörröhännästä. Rantapuissa riittää käpyjä ja kuoria tippuu niskaan polulle.
Kesässä riittää ihmettelemistä myös pienelle koirapojalle!
Heinäkuuksi on luvattu jopa helteitä. Siis oikea kesä vihdoinkin. Ja nyt tää lähtee löylyyn, Simo haluaa mukaan joka ilta mutta ei suostu uimaan. Minä ja prinssipuoliso kylläkin, ehdottomasti.

Ihania kuvia!
VastaaPoistaHeinäkuu ja helteet, toivottavasti. Miehellä alkaa loma ja remontti rysähtää käyntiin.
Lämpöä, aurinkoa ja ihania uinteja!
-päivi-
Kiitos, ja nyt sitten saatiin hellepäiviä, tänään lähes 30 astetta varjon puolellakin mittarissa.
PoistaLoma on perinteisesti remonttiaikaa, mitä nyt remppaatte, kun blogistasi luulin, että rempat oli jo tehtyinä?♥
Ihania kuvia!
VastaaPoistaHeinäkuu ja helteet, toivottavasti. Miehellä alkaa loma ja remontti rysähtää käyntiin.
Lämpöä, aurinkoa ja ihania uinteja!
-päivi-
Lämpö tekee hyvää luonnolle ja meille ihmisille.
VastaaPoistaHauska kuva sorsapoikueesta.
Oikein mukavaa mökkielämää
Tänään saatiin lämmintä riittävästi, en päässyt uimaan kun ollaan kotona. Pyykit kyllä kuivuivat lämmössä ja tuulessa. Uimalammikossa on nyt sammakoita ja kenties tarhakäärmekin vielä ja kaikenlaisia uivia malluaisia joten minä pysyn sieltä pois. Mutta sitten kun taas niemeen, uskon vedenkin lisää lämmenneen.
PoistaIhana kuva sorsaperheestä:)
VastaaPoistaMuutama vuosi sitten meillä oli parina kesänä aivan kesy sorsaemo, joka toi myös poikasensa näytille ja syötettäväksi laiturin viereen. Harmi vaan, ettei säästynyt sorsastajien ampumiselta. Nämä olivat suht. arkoja, mutta sain kuvan kuitenkin.
PoistaKyllä on ihania seurattavia ja uimakavereita siellä niemessä, Simolla rittää vahdittavaa.
VastaaPoistaMukavia päiviä teille!
Kiitos MInttuli, tultiin eilen taas tänne kotiin muutamaksi päiväksi hoitamaan asioita.
PoistaSamoin sinne mansikkapitäjään kypsiä mansikoita ja aurinkoisia päiviä.
Olispa meilläkin tässä järvi, johon voisi pulahtaa, lauantaiksi on luvattu +40C.
VastaaPoistaHarmi, että meidänkin piti tulla helteen ajaksi kaupunkiin. Eikös 40 astetta ole jo huima kesälämpö! Huh.
PoistaEi oo meillä näkynyt yhtää sorsapoikuetta :( mistä lie johtuu?
VastaaPoistaAmalia, ne sorsat kiertävät järveä eivätkä ole osuneet vielä teidän kohdalle.
PoistaMutta odotahan, varmasti uittaa emo poikasiaan myös teidän poukamaan.
Linnut ovat mukavia seurattavia, joskin laiturin saisivat kiertää kaukaa. On Simollakin seurattavaa!
VastaaPoistaIhanaa, kun vihdoinkin on lämmintä ja vedessäkin voi uida eikä vain kastautua.
Oikein hyvää viikonloppua!
Luonto antaa meille ihmisille kyllä virikkeitä kunhan vaan huomaamme sen.
PoistaTänään on oltu helteessä Porvoossa ja Simokin oikein juoksi pihalta sisälle vähän viileämpään, ei ole helppoa olla turkin sisässä liki 30 asteen lämmössä. Muutaman päivän jälkeen päästään takaisin rantaan ja uimaan ihan oikeasti.
Samoin teille kesäisiä viikonloppupäiviä.