sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

METSÄÄN ON TULLUT JO SYYS....VAI ONKO?

Tänään, sunnuntaina, keskellä kesää, sataa tihuutti koko päivän ja tunnelma oli kuin syyskuun lopulla. Aurinko ei pilkahtanutkaan, taivas oli niin paksussa pilvessä. Voi tätä kesää. Oliko sitä ollenkaan? Ja nyt säilötään marjasatoa. Mansikat jo pakastimessa, mustikoitakin puoliso kipaissut hakemassa pari ämpärillistä. Että syksyä tää on tai sitä ainakin enteilee.

Sää jatkuu vaihtelevana, sanoo Miina televisiossa. Niinpä. Onneksi sää on meille kaikille yhtäläinen joko onni tai harmitus. Ei tää nyt kuitenkaan katastrofi ole. Ollaan niemessä ja odotellaan kantarellien kasvamista...

Kostea sää saa ötökät vaellukselle. Kipaisin järvestä vettä ämpärillä ja ihan säikähdin. Laiturille johtavalla portaalla mateli valtava ukkoetana kohti uusia seikkailuja.
Mittaa etanalla oli noin kolmen tikkuaskin pituus. Enpä ole aikaisemmin tavannut noin muhkeaa etanaa, vaikka täällä niemen nokan maakellarissa on asustanutkin ukkoetanoita, joita olen kantanut kellarista ulos kukkapenkkiin. Ovat kuitenkin niin limaisia nuljaskoita, ettei sitä limaa tahdo millään saada pestyä iholta pois.

Simon lemppareita ovat kuikat, uskaltautuvat ihan lähelle koiraa, joka vahtii niitä laiturilla.
Kuvassa kuikka ehti melkein kuvasta ulos, ennenkuin sain kameran käteeni.

Varsinainen ihanuus oli tänäkin kesänä järvellä pesinyt joutsenpari poikasineen. Me luulimme, ettei pesivää paria olisi nyt, mutta sieltä ne lipuivat meidän rantaan iltaruokailuun. 

Kaikki kolme poikasta ovat koossa emojen kanssa, tänään nousivat tuohon vastarannalle kalliorinteeseen. Minä katselin kiikarilla niiden liikkumista rinteessä ja pelkäsin, että ainakin poikaset joutuvat ketunpoikien ruuaksi, sillä ketunpesä on samassa rinteessä.
Onneksi näin joutsenperheen ehjänä äsken rantavedessä.

Lauantaina oli hieno aurinkoinen ja tyyni päivä. Siksi ehkä tänään tuntui tylsältä veden jatkuvat tihkuminen taivaalta. Mutta ehkä tähän kosteuteen ja viileyteen tottuu, ellei saada aurinkoa pilvien takaa esiin. Onneksi järvivesi on vielä uintikelpoista, viileää tosin verrattuna esim. viime kesään.

On ajettu nelostietä edestakaisin oikein urakalla. Ja ihmetelty liikennekulttuuria, vaaratilanteita kun on joka reissulla meistä itsestämme riippumatta(kin). Aina on vaaransa liikenteessä näköjään. 
Ensi viikon lopussa on Neste-rallin pikataival tässä mökin lähellä. Itse en aio lähteä saamaan hiekkaa suun täydeltä, mutta nuoriso on tulossa jännittämään tienvarsikivelle, jonne taas kantavat oman penkin (kun maanomistajia ovat). Minä ja Simo sujuvasti kuunnellaan J-M Latvalan ja muiden kaasuttelua istumalla mukavasti mökin terassilla. Pörinää piisaa tänne rantaan asti.

Nyt ilta pimenee, maisema on kovasti harmaa. Ihan vaan iloksi on pakko läväyttää tähän loppuun kuva ilta-auringosta täällä rannalla.
Tänään ei todellakaan näytä näin kesäiseltä.
Sauna odottaa. Se kyllä kruunaa illan säästä riippumatta.

14 kommenttia:

  1. Meillä satoi kaatamalla monta tuntia eilen, kesän runsain vuorokauden sademäärä sattui eiliselle.
    Nyt saa mustikatkin sitten rauhassa vielä kypsyä metsässä, jospa josku kuivuu niin että pääsisi noukkimaan. Olen käynyt pari kertaa katsomassa tuossa lähimetsässä ja jonkun verran sinne tulee. Minnekkään kauas ei minusta ole enään lähtemään marjojen perässä. Torille sitten ellen itse saa metsästä

    Eilen tuli lauleltua jo "on kesä mennyt, tunne lämpöä en nyt" mutta tosiasiassahan on vielä kesää jäljellä ja eihän sitä tiedä vaikka kuinka kaunista vielä olisi. Voiko se loppuun mennä ihan näin kuin tähän asti.
    Simo on ihana kun suuntaa katseensa tuonne ulapalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännästi joka toinen päivä sataa ja taas tänään näyttää poudalta vaikka luvattu ukkoskuuroja. Prinssipuoliso säntäsi mustikkametsään ja me Simon kanssa jäätiin mökille. Kesän lämpöä todellakin kaivattaisiin, niin syksyiseltä ilma tuntuu. Ja täysikuu loisti eilen illalla järven pintaan. Ehkä elokuussa sitten on kesää enemmän.
      Simolla riittää päivystämistä, eilen illalla joutsenperhe uiskenteli aivan rantavedessä ja ruokaili meidän laiturin vieressä. Isoja ovat jo poikasensa. Niin se kesä menee, talitiaisen toinen pesue lähti pöntöstä suureen maailmaan pari päivää sitten.

      Poista
  2. Juuri näin , tuliko se kesä meille lainkaan?!
    Me ollaan tämä viikko kotona ja perjantaina taas mökille. Vaikka siellä mökillä on ihana olla, oli ihana herätä aamulla kotona ja kävellä lämpimään keiittiöön kahvin keittoon -pieniä on ilot. Ei tarvinnut uuniin tulia laittaa :)
    Meillä kans siellä mökillä monenmoista luontodokumenttia "tulee". Viimeksi lauantai aamuna seurattiin, miten pikkulinnut hätyytti kärppää. Vesilintuja on viittä eri lajia, mut joutsenet on hävinneet. Ovat vain ohikulku matkalla kohdallamme.
    Sateista on nyt Kuopiossakin, vähän näyttäs kirkastuvan ja sitä toivon, kun iso pyykkivuori odottaa kuivumaan menoa kunhan oon saanut ne pestyä.
    Aurinkoa viikkoonne!
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. päivi, aurinko paistaa taas tänään niemessä, eilen satoi koko päivän ja lätäköissä löytyy! Minusta on ihan mukavaa sytytellä keittiön hellaan aamulla tulet ja kiehuttaa aamupuurot puuhellan päällä. Meidän vieraat lähtivät aamulla kohti pohjoisempaa ja me Simon kanssa katsellaan nousevia ukkospilviä. Sadetta on kyllä saatu tarpeeksi. Mutta kestetään!

      Poista
  3. Ihan joutsenperhe, työ voitte nauttia luonnon ihmeistä ihan omassa rannassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein jo emolintujen kokoisia ovat joutsenten poikaset vaikkakin harmaita väriltään, olivat ilta-aterialla meidän mökkirannassa eilen. Täällä tulee todella seurattua luontoa ja sen ihmeitä enemmän kuin kotipihalla, vaikka sielläkin on monenlaista vipeltäjää.

      Poista
  4. Tervetuloa lukijaksi Sulo Heinola! On kiva saada uusia blogiystäviä.

    VastaaPoista
  5. Ihana joutsen perhe siellä teidän rannalla niitä on kiva seurata.Tämä kesä nyt on ollut pikkasen surkea ei ole montaakaan päivää koko päivä aurinkoa mutta minkäs ihminen sille voi on vaan tyydyttävä sihen mitä luoja meille antaa.. Anja käy kurkkaamassa minun blogiin sieltä saat tietoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma, tämä kesä on todella ollut ihmeellinen. Ei kesää kuin ollenkaan ja sitten alkoi hirmuinen säilöntäoperaatio, mansikat, mustikat.
      Käyn kurkkaamassa.

      Poista
  6. Anja, olen nyt facebookin Piha- ja puutarharyhmässä ja siellä taisi tuollainen etana tulla eilen nimetyksi metsäetnaksi, joka on Suomen yleisin etana, tietenkään en varma ole. Meillä ukkoetanat ovat just noin suuria, mutta tummempia ja sitten nillä pitäisi kai näkyä jotkut hengitysaukot tms. tiesi joku asiantuntija. Eihän noista mitään haittaa ole ja ainakin ukkoetena on ihan suojeltiu. Kotilot sen sijaan...

    Rallin takia kävimme eilen ajoissa kaupassa emmekä uskalla liikahtaa täältä saarelta mihinkään. Helikopterit vain pörräävät saaren yli.

    Kiva, kun Simolla on luontaista virikiettä ja puuhaa;)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, näitä etanoita on ollut täällä niemessä vuosia, mutta tämä yksilö oli oikein jättietana. Ja suhteellisen vaalea kuin siskonmakkara. Kotiloita ei onneksi täällä ole.
      Rallia tämä nyt on, meillä radio kuistilla pauhaa ja lapsenlapsi kyttää netistä tilannetta. Huomenna ajavat tän Myhinpään kahteen kertaan, meillä on oma iso kivi jolle viemme perinteisesti penkin, johon on tussattu englanniksi ja suomeksi, että on maanomistajien. Nää on niin rallittajia nää nuoret.
      Nyt on puhdistettu mustikoita, syöty hyvin ja katsotaan järvelle valuvaa sadetta. Ukkostakin saatin oikein kunnon jyrähdys. Mistä tätä vettä oikein riittää! Toivottavasti huominen on poutaa, sillä rallikansaa on tulossa pilvin pimein meidän tien mutkaan, missä parhaat katselupaikat tällä EK:lla.

      Sade on pieksänyt kukkamaalla lähes kaiken maata vasten. Huomasi, että punainen ritarinkannus pukkaa ensimmäistä kertaa kukkia ja kävin sen tukemassa tikulla ja narulla. No, ensi viikolle on povattu hellettä. Ans kattoo!♥♥

      Poista
  7. Ei puhuta syksystä vielä, mulla on kesäloma pitämättä : D
    Onneksi se aurinko sentään joskus näkyy ja tuo iloa mieleen. On se vaan ihmeellinen voima. Tuo viimeinenkin kuva on aivan mahtava ja joutsenperhe on varmasti seuraamisen arvoinen.

    VastaaPoista
  8. Ei puhuta syksystä vielä, mulla on kesäloma pitämättä : D
    Onneksi se aurinko sentään joskus näkyy ja tuo iloa mieleen. On se vaan ihmeellinen voima. Tuo viimeinenkin kuva on aivan mahtava ja joutsenperhe on varmasti seuraamisen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorry, tuntuu vaan niin syksyiseltä. Vasta odotettiin kesää ja nyt on menossa hillitön säilöntähösseli. Ja taivaalta tippuu paitsi vettä myös rakeita. Mut älä välitä, elokuusta on luvattu lämmintä. Varmaan lämpiää sää kun vesi loppuu pilvistä, toivottavasti. Järven vesi sai tänäänkin sellaisen jääkuuron, että varmaan viileni...

      Poista