torstai 18. kesäkuuta 2015

JUHANNUSTA VAAN

Mukavaa Mittumaaria eli keskikesän lämmintä juhlaa toivottelen täältä niemen nokasta. Vettä on satanut kiitettävästi ja toivotaan, että aamulla varhain sää olis parhain juhannusaaton aloittamiseen.
Hieman yli  kymmenen lämpöasteen  sää ei hyydytä hyttysiä, ottivat meidät tosi innolla vastaan tänään saavuttuamme sateen lomassa mökin ovelle. Käytiin täällä jo alkuviikosta, samanlaista säätä silloinkin, rakeita satoi kaiken huipuksi. Ja upea sateenkaari tarjosi aarretta mökkijärvestä.

Viileästä säästä huolimatta kasvillisuus kasvaa, kukat kukkii ja tietysti mökin sauna jo lämpiää.





Ruusut eivät vielä ole avanneet nuppujaan. Istutin viisi ruusuntainta lisää, ehkä joskus vuosien päästä myös ruusutarha kukoistaa. Ja tulppaanien aikakin on jo ohi. Keväällä kylvetyt valeunikot on taimella, kuunliljat työntävät lehtitötteröitään ylemmäksi.


Valkoinen varjolilja on nupulla, tosin varreltaan vielä vanhoja vaalean lilan värisiä pienempänä. 

Simo viihtyy hyvin mökillä. Ja mikä ettei, kun saa koko ajan parasta palvelua. No, mittumaari se on koirulillakin. Ja sauna.

Nytpä vaan toivottelen mukavaa mittumaaria ja toivotaan kesän muuttuvan ihan oikeaksi kesäksi vielä. Ja iloitaan luonnosta, sen kasvusta ja värikkyydestä. Ja ollaan niinkuin Jope laulaa: ollaan enkeleitä toisillemme. Pidetään toisistamme huolta juhannuksenakin.

27 kommenttia:

  1. Samoin sinulle oikein hyvää juhannusta ja tähänastista parempia kesäsäitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matleena, onneksi sade on muuttunut lämpimäksi kesäsateeksi ja eilinen ilta oli poutaa.

      Poista
  2. Kaunis on sateenkaari kuin myös kukkaset. Täälläkin jo inisijät alkaa olla riesana kun ei tuule. Toivotaan huomiseksi kuivempaa keliä, hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyttysistä huolimatta vietetään keskikesän juhlaa.Sauna, kokko ja maukas ruoka, siinä ne.

      Poista
  3. Oikein hyvvää keskikesänjuhulaa sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Tack, Hyvää Juhanusta ♥ ♥

    VastaaPoista
  5. Hyvää juhannusta niemennokkaan♥

    Onpa komea sateenkaari, hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttuli. Kokko poltettiin ja saunottiin. Simo nautti saunasta, mutta kokon aikana koiruli istui autossa kun hyttyset sitä niin vainosivat.

      Sateenkaari oli yli mökkijärven, aarretta en tosin etsinyt. Mulla on niin pieni tuo kamera, että piti kuvata kahtena että näkyi kaaret.

      Poista
  6. Kauniita kuvia. kiitos Hyvää juhannusta Anja :)

    VastaaPoista
  7. Oikein hyvää Juhannusta sinne mökillenne!

    VastaaPoista
  8. Mukavan ja aurinkoisemman Juhannuksen toivotus tulee täältäkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma. Eilen oli jo poutaa, tänään aamu aurinkoinenkin mutta nyt lämmintä kesäsadetta järven pintaan...

      Poista
  9. Ihanaa Juhannusta myös sinulle¸¸.♥

    VastaaPoista
  10. Oikein mukavaa ja leppoisaa keskikesän juhlaa teille molemmille. Vettä satoi koko viime yön ja pienen tauon jälkeen taas. Ihanaa kuitenkin olla mökillä!

    Aurinko ja lämpöä odotellaan... Simolle rapsutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Marjatta. Me saatiin kokko poltettua ilman sadetta, mutta nyt aamulla ripotteli taas. Kylmien päivien jälkeen lämmin kesäsade ei haittaa, hyttysiä on aivan valtavasti eikä SImo tykkää paljon olla ulkona sen takia. Mutta kyllä mökkielämä kuitenkin on ihanaa, varsinkin kun naapurimökissä miniä huolehtii ruokapuolesta ja kattaa kauniisti tarjolle. Me nautitaan...
      Simo sai rapsutukset ja kiittää!

      Poista
  11. Juhannusta teidän porukoille toivotan.....odottelen jotta sade helpottaisi niin käyn torilla jos joku olisi niittykukkia myymässä niin ostaisin, näin tekee city-ihminen...heh-hee....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikku, samoin sinulle juhannustoivotukset. Löysitkö niittykukkia? Täällä harakanhattuja ja mehiläisen ojakellukoita kukassa, kukkapenkissä sitten vähän enemmän kukkijoita. Kyllä minäkin luonnosta keräsin kimpun terassin maljakkoon nyt aamulla kaivolla käydessäni - tosin jouduin niillä hyttysiä hieman hätistelemään....

      Poista
    2. Kieloja oli ainoastaan ja sehän kävi, koska tykkään niistä ja puskan ostin ja vissiin jo tarvii heittää huomenna pois....lurpahtaa ja ruskistuu....no tehtävänsä hoitivat.....;)

      Poista
  12. Hauskaa juhannusaikaa ja -taikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin Mayo, taikoja en enää tee kun elämä jo niin paketissa entuudestaan, hih!

      Poista