VAATIMATON VIIKKO

Viikko on taas vierähtänyt nopeasti. Paukkupakkasista on päästy ja tultu plussalle, loskaan ja vesisateeseen. Aamulla meidän ulkorappu oli - samoin kuin tie - liukas kuin tiaisen pääkuori. Piti heti asentaa kenkiin jarrupalat eli piikkiliuskat. Räntää vähän tupruttaa, mutta räystäiltä tippuu vesi. Nopeasti sää sitten lämpeni, kuva on viime viikon pakkasaamulta.

Viikkoon on mahtunut yhtä ja toista. Lauluja laulettu ja nuotteja niputettu. Tarinoita kirjoitettu ja luettukin. Prinssipuoliso kävi pelimanniporukassa tansseja soittamassa, yhdessä käytiin matkamessuilla lauantaina. Edellisenä sunnuntaina meillä oli "kuppisulkeiset" eli tupperkutsut. Ja Simokin ehti karkuteille pojan huushollista, missä oli hoidossa messukäyntimme ajan. Onneksi ei karkulainen joutunut ihan hukkaan, vaan ystävällinen naapuri otti pojan kiinni ja vei sisälle odottamaan etsijäpartiota. Loppu hyvin ja kaikki hyvin.

Messutuliaisena, niinkuin lapsille yleensä, toimme Simolle valoja vilkuttavan ledvalopannan. Ensin koira nolosteli, mutta aivan reippaana sitten pimeässä askelsi iltalenkkiään. Vilkuille en valoa silti laittanut, olisi ehkä ollut liian häiritsevä. Kun Simo kaivautui lumihankeen, mietin, että otsalamppu olisi ollut kätevä hiirien pyydystämisessä, hih. 

Kuppisulkeisiin tarjolle laitoin elämäni ensimmäisen paistamattoman kakun. Pohjan tein piparimuruista ja voista, päälle mangorahkasta ja kuohukermasta sitruunamehuun liotetulla liivatteella hyytyvän kerroksen ja kaiken huipuksi puolukkasurvosta samoin liivatteella ja tilkalla sitruunamehua.
Hienosti hyytyi, irtosi rengasvuoasta ja hyvälle maistui koristeltuna sulaneilla karpaloilla tarjoiluvadille. Nam. Taidan tehdä toistekin kun oli niin helppo ja maukas, vaan ah niin paljon kaloreita. Niitähän tässä meikäläisen pitäisi varoa ehtimiseen. Onneksi maistui kutsutuille eikä jäänyt juurikaan rääppiäisiin.

Joulukaktukset ovat alkaneet vasta nyt kukkia. Myös valkoinen perhosorkidea pukkaa taas uusia nuppuja. Muut orkideat nököttävät ruukuissaan, ei kukkavarsia vaan ilmajuuria kasvattavat. Pian on aika huonekasveille vaihtaa jo uutta kasvumultaa, jäi viime keväänä suurimmalta osalta vaihtamatta. Jostakin pitäisi kiskaista vähän tarmoa näihin kotipuuhiin. 

Varasto odottaa perusteellista siivoamista. Muovipurkkeja ja purnukoita pitäisi viedä jätikseen, harmi, ettei täällä vielä ole muoville kierrätysastiota. Huusholliin kertyy aivan valtavasti muovijätettä, vaikka ehdoin tahdoin ei aina muovipussukkaa kaupasta mukaan tarttuisikaan.

Omakin olo tuntuu jotenkin voipuneelta. Toimeen tarttuminen vaatii pitkää kypsyttelyä. Hyvä kun lehdet tulee lukaistua, kirjat odottavat puoliksi aloitettuina. Menossa on Orasen Hirmuinen mies eli Paasikivestä kertova tiiliskiven paksuinen teos, hankala iltalukemisena kokonsa vuoksi. Pöydällä Oksasen Norma. En vaan pääse alkuun. Kutomiset on suosiolla nyt jäädytetty, käpälääni en uudelleen halua rasittaa puikkoja sytkyttämällä.

Aurinko kultasi pakkaspäivinä takapihan metsikköä. Nyt on puiden oksilta lumet tippuneet suojasään myötä ja ilma on hieman harmaa ja alakuloinenkin. Niinkuin tässä itsekin. Vaan eipä auta, hihat on saatava heilumaan ja hommat alulle. Muutamista hyllynlämmittäjä-kipoistakin olen päässyt eroon ja uusia laitan tyrkylle faceen.

Maailmankirjat on aivan sekaisin täällä kotosuomessakin. Turvapaikanhakijoiden suhteen myös hallintoviranomaiset kuten politikotkin ovat huulet pyöreinä. Itäraja vuotaa pohjoisessa. Vastaanottokeskuksissa turhautuneet jo kähisevät keskenään. Ja merkittävän paljon tavallisia kansalaisia on kadonnut jäljettömiin,  joka tuntuu ennenkuulumattomalta. Hallitus hallitsee, mutta mitä? Yhteiskuntasopimusta yritetään, joku pullikoi vastaan. Ja Paavo sanoo suoraan, miten asiat on ja miten pitäisi olla. Kyllä tässä turhautuu jo itsekin, vaikka en enää mitenkään aktiivisesti näitä asioita seuraa, saati että itse olisin jossakin pataa hämmentämässä.
Tällä haavaa riittää oman puurokattilan hämmentäminen. Kaurapuurolla on hyvä päivänsä aloittaa, eikös?

No niin. Jaapa jaa. Tulipa taas kevennettyä mielipidereppua. Enkä yhtään positiivisuuslausetta tainnut löytää. Taidan ryhtyä pataleivän tekoon. Jotenkin se houkuttaa nyt erityisesti. Samalla uunin lämmityksellä syntyy marjapiirakkaa. Ekologinen näkökohta nääs! Ja perhe (!) nauttii, itsestä nyt ei ole niin väliä, juu (näin lauloi Simo Salminen joskus....) joten heippa taas!