keskiviikko 27. tammikuuta 2016

VAATIMATON VIIKKO

Viikko on taas vierähtänyt nopeasti. Paukkupakkasista on päästy ja tultu plussalle, loskaan ja vesisateeseen. Aamulla meidän ulkorappu oli - samoin kuin tie - liukas kuin tiaisen pääkuori. Piti heti asentaa kenkiin jarrupalat eli piikkiliuskat. Räntää vähän tupruttaa, mutta räystäiltä tippuu vesi. Nopeasti sää sitten lämpeni, kuva on viime viikon pakkasaamulta.


Viikkoon on mahtunut yhtä ja toista. Lauluja laulettu ja nuotteja niputettu. Tarinoita kirjoitettu ja luettukin. Prinssipuoliso kävi pelimanniporukassa tansseja soittamassa, yhdessä käytiin matkamessuilla lauantaina. Edellisenä sunnuntaina meillä oli "kuppisulkeiset" eli tupperkutsut. Ja Simokin ehti karkuteille pojan huushollista, missä oli hoidossa messukäyntimme ajan. Onneksi ei karkulainen joutunut ihan hukkaan, vaan ystävällinen naapuri otti pojan kiinni ja vei sisälle odottamaan etsijäpartiota. Loppu hyvin ja kaikki hyvin.

Messutuliaisena, niinkuin lapsille yleensä, toimme Simolle valoja vilkuttavan ledvalopannan. Ensin koira nolosteli, mutta aivan reippaana sitten pimeässä askelsi iltalenkkiään. Vilkuille en valoa silti laittanut, olisi ehkä ollut liian häiritsevä. Kun Simo kaivautui lumihankeen, mietin, että otsalamppu olisi ollut kätevä hiirien pyydystämisessä, hih. 

Kuppisulkeisiin tarjolle laitoin elämäni ensimmäisen paistamattoman kakun. Pohjan tein piparimuruista ja voista, päälle mangorahkasta ja kuohukermasta sitruunamehuun liotetulla liivatteella hyytyvän kerroksen ja kaiken huipuksi puolukkasurvosta samoin liivatteella ja tilkalla sitruunamehua.
Hienosti hyytyi, irtosi rengasvuoasta ja hyvälle maistui koristeltuna sulaneilla karpaloilla tarjoiluvadille. Nam. Taidan tehdä toistekin kun oli niin helppo ja maukas, vaan ah niin paljon kaloreita. Niitähän tässä meikäläisen pitäisi varoa ehtimiseen. Onneksi maistui kutsutuille eikä jäänyt juurikaan rääppiäisiin.


Joulukaktukset ovat alkaneet vasta nyt kukkia. Myös valkoinen perhosorkidea pukkaa taas uusia nuppuja. Muut orkideat nököttävät ruukuissaan, ei kukkavarsia vaan ilmajuuria kasvattavat. Pian on aika huonekasveille vaihtaa jo uutta kasvumultaa, jäi viime keväänä suurimmalta osalta vaihtamatta. Jostakin pitäisi kiskaista vähän tarmoa näihin kotipuuhiin. 

Varasto odottaa perusteellista siivoamista. Muovipurkkeja ja purnukoita pitäisi viedä jätikseen, harmi, ettei täällä vielä ole muoville kierrätysastiota. Huusholliin kertyy aivan valtavasti muovijätettä, vaikka ehdoin tahdoin ei aina muovipussukkaa kaupasta mukaan tarttuisikaan.


Omakin olo tuntuu jotenkin voipuneelta. Toimeen tarttuminen vaatii pitkää kypsyttelyä. Hyvä kun lehdet tulee lukaistua, kirjat odottavat puoliksi aloitettuina. Menossa on Orasen Hirmuinen mies eli Paasikivestä kertova tiiliskiven paksuinen teos, hankala iltalukemisena kokonsa vuoksi. Pöydällä Oksasen Norma. En vaan pääse alkuun. Kutomiset on suosiolla nyt jäädytetty, käpälääni en uudelleen halua rasittaa puikkoja sytkyttämällä.


Aurinko kultasi pakkaspäivinä takapihan metsikköä. Nyt on puiden oksilta lumet tippuneet suojasään myötä ja ilma on hieman harmaa ja alakuloinenkin. Niinkuin tässä itsekin. Vaan eipä auta, hihat on saatava heilumaan ja hommat alulle. Muutamista hyllynlämmittäjä-kipoistakin olen päässyt eroon ja uusia laitan tyrkylle faceen.

Maailmankirjat on aivan sekaisin täällä kotosuomessakin. Turvapaikanhakijoiden suhteen myös hallintoviranomaiset kuten politikotkin ovat huulet pyöreinä. Itäraja vuotaa pohjoisessa. Vastaanottokeskuksissa turhautuneet jo kähisevät keskenään. Ja merkittävän paljon tavallisia kansalaisia on kadonnut jäljettömiin,  joka tuntuu ennenkuulumattomalta. Hallitus hallitsee, mutta mitä? Yhteiskuntasopimusta yritetään, joku pullikoi vastaan. Ja Paavo sanoo suoraan, miten asiat on ja miten pitäisi olla. Kyllä tässä turhautuu jo itsekin, vaikka en enää mitenkään aktiivisesti näitä asioita seuraa, saati että itse olisin jossakin pataa hämmentämässä.
Tällä haavaa riittää oman puurokattilan hämmentäminen. Kaurapuurolla on hyvä päivänsä aloittaa, eikös?



No niin. Jaapa jaa. Tulipa taas kevennettyä mielipidereppua. Enkä yhtään positiivisuuslausetta tainnut löytää. Taidan ryhtyä pataleivän tekoon. Jotenkin se houkuttaa nyt erityisesti. Samalla uunin lämmityksellä syntyy marjapiirakkaa. Ekologinen näkökohta nääs! Ja perhe (!) nauttii, itsestä nyt ei ole niin väliä, juu (näin lauloi Simo Salminen joskus....) joten heippa taas!





14 kommenttia:

  1. Ihanasti aurinko siivilöityy lumisten puiden oksille, kaunista.
    Herkullisen näköinen kakku. Tuliko tilattua uusia tupperinkuppeja? Myönnettävä on, että hyviä ovat ja kestäviä. Minullakin on vielä käytössä niitä kippoja, joita tilasin silloin teillä Pepotissa 40-vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku maistui myös herkulta! Jep, tilasin painekattilan tms, kun olen niiiin tyytyväinen ultrapro-pataan, joka ihan uuniruokiin passeli ja helppo puhdistaa (kallis kuin mikä) ja Siirille muutaman kipon eväskulhoiksi. Monta uutta oli kuvastossa. Vaikka kalliita ovat, kestävät sukupolvelta toiseen ja puhdistaminen on helppoa. Emännänlahjaksi tulee mulle vihannesmylly. Ja kaikki olivat tyytyväisiä tarjoomisiin, sekä kippoihin että kakkuihin, hih.

      Poista
  2. Älä välitä. Sitä toimettomuutta on liikkeellä yhes sun toises paikassa. Niinhän se on, että kaikki hyvä on kiellettyä, tai ainakin epäterveellistä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäs vaan ottaa itsestä niskalenkki, mutkun mutkun... Ehkäpä tämä tästä kevään myötä kirkastuu!

      Poista
  3. Vastaan kysymykseen joka koski kaurapuuroa heti aamusta ääntä kohen!? Olen ehdoton puuroihminen, mutta mulle se kuuluu iltaan! Iltapala on mulla sitä miettimistä, että mitäs ottais, etten pyörisi ympyrää täällä keittiössä! Mikropuuro kaurasta rahoittaa mieltä ja kieltä loppuillan, jopa aamuun saakka.....ja sitten laitettaan kahvit päälle ja kaksi palaa ruisleipää pikku lisukkeilla kyytipojaksi....se pitää tämän tytön reippääna päivästä toiseen...nami....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä puuro on ehdottomasti osa aamupalaa. Illalla sitten ruisleipää, jonka päällä jotakin juustoa tai leikettä sekä omenasiivu. Kahvia kittaan ihan liiaksi asti, joten varsinainen veden juominen on jäänyt liiankin vähiin. Paljon olis vielä parannettavaa, vaan kun ei ole sitä tahdonvoimaa...

      Poista
  4. Meillä taas puuroa syödään usein puolilta päivin. Ei tosin kaurapuuroa, siitä on kiintiö täynnä, mutta uuni puurot riisistä ja ohrasta ovat mieluisia. Lillikin on ihan täpinöissään kun teen uunipuuroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uunipuuro on herkkua! Tulee vaan tehdyksi todella harvoin, mökillä se on helpompaa, kun on hellanuuni lähes aina lämpimänä.

      Poista
  5. Onpa herkkullisen näköinen kakku. vesi tuli kielelle.
    Ihana kuva tuo viiminen.
    Mukavaa loppukuuta sinne teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sylvi, terkkuja sinne Kanåseen (?), meillä paistaa aurinko, talitinttejä taas pihalla ja plussalla ilma. Kakku maistui niin hyvälle, että lapsenlapsen luo sunnuntaina vien samanlaisen.
      Samoin sinne mukavia tammikuun viimeisiä päiviä.

      Poista
  6. Olipa kiva päivittää Simon kuulumiset ja siinä ohella mammankin (haleja ja rapsutuksia Simolle ja kerro että olen ikuisesti ihastunut häneen) uusi panta on aina outo kapine ja jos on valoja ja muita juttuja, niin kyllä sitä vähän vierastaa, en laittaisi kyllä itsekään mitään vilkuttimia päälle. Niin on vetämätön olo täälläkin vaikka aurinko paistoi jne.. ei saa otetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mustis, Simo sai rapsutukset perille ja lähettää pusunuolaisun nenänpäähän (herättää aina minut aamulla näin). Tässä kerään itseäni kasaan sunnuntai-aamuna, sokerit koholla ja kroppa oireilee toissayön kämmäämisen jäljiltä, huippasi ja kumahdin vessareissulla, tapaturma-altis kun olen. Mutta näillä mennään, askel kerrallaan. Piha on iljanteella ja kävely - vaikkakin liukurit kengissä - on todellista köpötystä. Terkkuja, kevättä kohti kuitenkin.

      Poista
  7. Herrajee, Simo hukanteillä: Varmaan otti sydämestä! Olga teki piiloonmenoja omassa lehdossa eikä suostunut opetteleman vastaaman mun hätäisiin huutoihini: Täällä minä! Monta kertaa menin pitkin pihoja ja teitä sydän kurkussa ja sitten punaturkki onkin tyytyäisen näköisenä ledhossa jonkun jättisaniaisen alla.

    Meidän kummikoiruus alkoi siitä, kun Lunan isä, vesikoira Easy häpippäsi kerran jouluaattona kotoaan tuollainen vilkkupanta kaulassa. Siinä oli vielä joka valo erilainen:) Reima vei sitten koiran kotiin, kun olimme naurustamme selvinneet ja nyt Easuyn pentu, nyt jo 2 vee, on meillä aina kun haluamme. Kivaa, mutta ei tietenkään sama kuin oma koiruus.

    Tuo Simon retkotuskuva omalla pedillä on kyllä niin hauskan näköistä että...<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sydän hypähti vielä senkin jälkeen, kun kertoivat Simon seikkailuista.Niin tärkeä tämä pieni kääryle meille on. Onneksi vain pari kertaa olen koiraa sydän kurkussa joutunut etsimään, kun omalta pihalta on lähtenyt kissan tai muun houkutuksen perään. Mökillä aina tietää Simon karkaamisen suunnan; naapurin tyttöjä katsomaan vie tie.
      Kiva, että teillä on hoitokoiruli, kyllä saa todella huolehtivaa ja hellää hoitoa teiltä.
      Simo retkottelee aina iltaisin tuossa pedillään kun minä katson Lemmenviemää telkusta.
      Edelleen ollaan plussalla, piha todella hankala kulkea hiekotuksesta huolimatta ja vihreä nurtsi näkyvissä... Kevättäkö?

      Poista