AURINKOINEN SUNNUNTAI

Ilo on kimppu tulppaaneja!   Sain eilen ystävältäni keväisen, keltaisen kimpun. Nyt ovat jo aukeamassa täyteen loistoonsa. Kiitos ystäväni, teit päivästäni iloisemman.

Keltainen väri tuo mieleen lähestyvän pääsiäisen. Toivottavasti silloin lumet ovat jo niin alentuneet, että kukkapenkkien ruopsuttaminen voisi alkaa. Nousisi pihallakin - ja mökin pihalla -  multaan piilottamani tulppaanin mukulat kukkimaan. Ensiksi tietysti krookukset!

Pääsiäisnoidat lienevät jo liikenteessä. Meillä tämä noitarouva on lennellyt tosin koko vuoden, minusta se on niin söpö luutamummo, että en ole häntä ja kissaansa edes pois ottanut liitelemästä.

Tuima on ilme, mutta noidallahan pitää olla naama näkkärillä! Oisko muuten noita?

Tänään on aurinkoinen päivä. Ehkä tämän kevään lämpöisin. Meillä tämä sunnuntai meni kansalaisopiston vuosijuhlassa. Harmittavaa oli, että bussivarmistus oli jäänyt tekemättä ja siellä sitten seisoimme opistotalon pihalla ihmettelemässä koko joukko.  Vihdoin saatiin bussi paikalle ja myöhästyttiin puoli tuntia juhlan alusta. No, olivat kyllä odotelleet kun tiesivät meidän ongelmastamme.

Juhlassa oli monen moista ohjelmaa, puheita, itämaista tanssia, meidän lauluesityksemme ja kunniamerkkien jakoa. Prinssipuolisosta tuli nyt jälleen merkitty mies. Kylkimyyryssä kulkeminen taitaa olla vakio, hih.

Hehkuva ruusu kuuluu aina myös "pakettiin". Mietin siinä penkissä istuessani, että huh-huh. Kolme vuosikymmentä. Kauankohan tää mies jaksaa paahtaa. Mutta mitäs kun on vielä terve ja halu tehdä tätä työtä, niin eteenpäin kuin mummo lumessa. Ja vuosi aina kerrallaan. Rutistus merkilliselle prinssipuolisolle mitalista.
Hyvällä omallatunnolla juotiin opistolaiskunnan tarjoamat täytekakkukahvit. Hm. En vaan voinut vastustaa...

Kotona odotteli malttamattomana koiruli päivystyspaikallaan. Riemu oli rajaton kun tulimme kotiin ja Simo pääsi pihalle. Loppuilta onkin sitten lököttelyä. Eikä muuta makeata kuin korkeintaan hedelmiä. Siis mulle.

 Kuka sanoikaan, että tie helvettiin on kivetty hyvillä päätöksillä? Kunpa pysyisinkin päätöksissäni.

LINNOISSA KREIVIEN....

Oli tuo edellinen postaus niin vessavoittoinen, että nyt on pakko pistää uusi perään. Niinpäs. Olen kyllä itsekin ihmetellyt tätä harakkamaista mieltymystäni kaikkeen kauniiseen ja kiiltävään. Jaapa-jaa. Oliskohan selitys siinä, että sota-aikana synnyin, jenkkikassissa kannettiin pää alaspäin, pipo tiukalla ja leluina käpylehmät. Siitäkö jäi ikuinen kaipuu kaikkeen kauniiseen?

Prinssipuoliso toteaa välillä, että minusta olisi tullut oiva metsurin vaimo. Niin varmaan oliskin. Joskus ihan aikuisten oikeasti mietin, että pieni mökki kaukana kaikesta olisi minun mielenrauhalleni sitä kaikkein parasta.
Voisin pitää paria kuttua ja elää vaatimattomasti. Ja kyllä prinssipuoliso metsurin hommat taitaa, niin monesti on moottorisahaan tarttunut. Haaveita vain. Ei tullut takkia, tuli tuluskukkaro niinkuin tarinassa Hiiri kissalle räätälinä.
Tänne jähmetyttiin kaupungin laidalle liki moottoritien liittymää.

Mutta siitä kauneuden kaipuusta. Yhteen aikaan kiersin paljon huutokaupoissa. Ja ostelin kristallikruunuja. Ei, ei nyt kaikki kultaa mikä kiiltää. Mutta silti. Yhden kruunun raahasin Prahastakin. Mun huusholli näyttää hupaisalta, erilaisia kattokruunuja roikkuu etenkin emännän ilona. Lienenkö ihan viisas.

Tähän roikkuliin liittyy tarina. Oltiin muutettu 80-luvulla rakentamaamme omakotitaloon. Piti saada olohuoneeseen lamppu. Olin ihastunut tähän malliin paikallisessa tavaratalossa. Käytiin se hakemassa ja varjelin sitä auton takapenkillä istuen ja roikottaen kotimatkan, ettei lasikyyneleet vaan rikkoutuisi. Saatiin ehjänä kotiin. Lähdimme samantien liikenteeseen uudelleen. Ajoimme risteyskolarin, minä sairaalaan naama asfalttiviiruja täynnä. Olisin voinut kyllä lennähtää siinä ylempiin kerroksiin jo, mutta ei ollut aikani vielä lähteä.
Siksiköhän tämä kattokruunu on vieläkin minusta kaunis?

Tämän raahasin Prahasta ja tulli oli todella epäluuloinen palatessani Seutulassa. Nyt tämä kerää pölyhiukkasia ruokapöydän yläpuolella.

Tämä huusi nimeäni rautalampilaisessa huutokaupassa. Ihastuin näihin vaaleanpunaisiin riippuviin kyyneleen muotoisiin lasipuikkoihin. Harmi, että parista niistä on varsi katkennut enkä tiedä, löytyisikö varaosia mistään.

Tää on jostain kirpparilta ostettu. Lisäilen tähän aina irtonaisia kristalleja ja punaisia lasipaloja. Muistelen, että joskus Elanto myi samantapaista jäsentarjouksena, tai sitten ei.

Tämäkin on huutokauppalöytö. Piti ostaa kun halvalla sai. Niinhän se useimmiten menee.

Tässä on siivoojan painajaisuni. Kun nämä palaset yksitellen fairyvedellä peseskelee, tietää lampun putsanneensa. Mutta sitten se on puhtaana aika kaunis. Vai mitä mieltä?

Kun tuo meidän kulmaus on niin aurinkoinen ja kesällä kuuma, sinne on laitettu pyörivä tuuletin-valaisin. En ole vielä löytänyt tuulettavaa kristallikruunua, hih. Tällainen tyylirikko muuten tyylittömässä valaisinrepertuaarissani.
Kyllä nää aikas hurjalta näyttää vieraan silmissä, mutta minä olen niihin niin tottunut, että eivätpä haittaa. Siinähän roikkuvat. Minun ilokseni. Sillä kotini on linnani. Vaikken nyt kreivitärkään, hih.

MIELIKUVAHARJOITUKSIA

Vettä sataa. Lumet alenee. Säätiedoissa kerrottiin lunta olevan täällä meillä päin vain 8 senttiä. Ja hups, sanon minä. Vein koiraa pissalenkille takapihan metsikköön. Polkua on poljettu koiran tepsutella.  Eipä kestänyt reunat koiraa eikä polun keskustakaan meikämummelia. Polvea myöten upposin märkään hankeen. Kun kumisaappaat eivät pidä vettä ja keskellä polkua isoja vesilammikoita, takaisin pihalle vaan. Kolme oravaa sai Simolta kunnon haukut ylempiin oksiin lintulaudalta. Kuistille oli yöllä satanut muutaman sentin verran lunta. Märkää, märkää.

Koskaan ei tunnu olevan hyvä. Jos ei ole maa jäässä, on kärsä kipeä niinkuin entisellä possulla. Pitäskö purtilo kipata kiukuspäissään nurinnarin? No ei tietenkään. Josko odoteltais vaan auringon pilkahdusta.

Pitäs olla lehmän hermot. Rauhallisesti antaa murheiden mennä. Josko murheita ovatkaan.
No aikuisten oikeesti, hyvällä mallilla on elämä kunhan sen vain oivaltaa. Ja keksii hyviä syitä nostaakseen mielialaa apeuden alhosta. Mielikuvaharjoitus toimii minulla näin:

Niemen nokka. Mökki. Polulle ja tipahtaneita keltaisia lehtiä. Keväällä ensimmäinen tehtävä on lakaista lehdet kompostiin multautumaan uudeksi ravinteeksi.

Kivi käskee kiertämään, ei kiroamaan. Vaikka onkin lähes keskellä vessapolkua.

Itse suunnittelin ja melkein rakensinkin tämän "kirkkovessan" hotelli helpotukseksi. Sarjassa jo kolmas.
Syystä, että ensin mökkiä rakennettaessa tarvittiin ja naulattiin "pikapuusee".  Muutama vuosi sen jälkeen vanhimman lapsenlapsen - oli silloin ehkä 6 v - kanssa mummi näperteli uuden pikkuvessan. Lapsi kysyi: Mummi, mitäs jos joku luulee että tää on leikkimökki?  Hih. Leikkii sitten kakkaleikkejä!

Siellä se "leikkimökki" kököttää vielä varavessana kompostikasan takana. Kompostin alla on siistauskangasta.

Mökin yhteydessä oli alkujaan pikkuinen sauna ja pukuhuone. Vähitellen - kun aina mökillä pitää jotakin myllätä - kypsyi ajatus saunan rakentamisesta erikseen. Tuumasta toimeen, kynä käteen ja saatiin sauna, kuisti ja saunakamari. Ja mökkiin sain puuhellan pikkuiseen keittiöön eli entiseen saunaan. Pukuhuoneesta tuli eteistila keittiöön, sinne mahtuu pieni pakastin ja varajääkaappi.

Nukkuma-aitankin piirsin ruutupaperille itse ja paikallinen hirsiveistäjä sen sitten pystytti. Rannan puolella on ollut pojan ja miniän nimikkoaitta, ylempi aitta on vaateaittana. Nyt on nuorilla oma mökkinsä lähituntumassa, joten vieraat voivat aitassa yöpyä mukavasti. Kuvassa prinssipuoliso aloitti ruusutarhan pohjan kääntämistä.
Pääsiäisenä on suunnitelmissa kaataa ympäriltä isoja koivuja varjostamasta. Toisaalta minä viihdyn kyllä enemmän metsässä kuin aukealla...

Ja Simo kyllä viihtyy mökillä, vaikka ressukka on pakko pitää juoksuhihnassa, kun veto on kova naapurin tyttökoirien luokse.

Jokaisen talven jälkeen koittaa kevät, vapun jälkeen jo odotellaan kesää ja juhannusta. Niin tänäkin vuonna. Ja ettei aika kesään tuntuisi toivottoman pitkältä, mielikuvissan voi aina vaellella niemennokassa...kun siellä on kaikki ominta itseäni. Kaikki pytingit mökkiä myöten, juuri sellaisia kuin itse halusin. Toteuttamatta on vielä se "lintupönttö" rantapuihin, niin iso, että siellä voisi jopa nukkua. Ja sitten tietysti lettukeittiölle pitää saada katto. Ehkäpä jo tulevana kesänä. On se vaan niin kiva työleiri, koskaan ei tule liian valmiiksi...

Rantaterassi on pian auki. Siinä on hyvä istua ja katsella sielunmaisemaan.

Toistaiseksi vain mielikuvituksessa. Varmasti myös Simolla. Ainakin naapurin tyttökoirat ja pihan oravat.

LÄHEISYYS LÄMMITTÄÄ

Kuvahaaste otettu vastaan: Kiitos Tuuletar. 

Siispä neljännen kansion neljänteen kuvaan. Eipä hätääkään. Kansiothan voi laskea alkamaan joko alusta tai sitten loppupäästä. Ja niin löytyi tämä "läheisyys lämmittää" -kuva. Tämä keramiikkapariskunta löytyi myyntipöydältä sepramarkkinoilta Haminassa (joskus siitä postasinkin). Tähän tekstiksi sopisi varmaan myös palindromi TOSI ISOT TISSIT, TOSI ISOT.  Vaikka ei nää nyt niin tosi isotkaan. Minusta vaan palindromit, muutkin kuin SAIPPUAKAUPPIAS ovat hauskoja, luetaanpa ne mihin suuntaan tahansa.

KANOJA JA PUPUJA PÄÄSIÄISEKSI

Tukholman vanhan kaupungin sydämestä löytyi Indiskan myymälä, jossa pääsiäistavarat olivat hienosti esillä. Minä, jonka yhtenä intohimona on olleet kanarasiat, iskin tietysti heti silmäni näihin lilanvärisiin lasikanoihin. Tai kukkojahan ne tosiasiassa taitavat olla. Yksi niistä halusi lähteä mukaani.

Myös näitä pääsiäiskoristeita ihailimme. Eivätkä olleet kovin kalliitakaan. Mutta sinne jäivät odottelemaan muita ostajia.

Nämä pääsiäismunat olivat kyllä kauniita. Hopeoituja rasioita.

Värikkäitä nämäkin munat!

 Joku minua näissä kanarasioissa viehättää, vaikka niitä on jo kertynyt yhden huushollin tarpeiksi liiankin monta erilaista. Laivalta tullessa ostin vielä Pentikin keltaisen kanarasian. Prinssipuoliso kysyi paketteja purkaessani, että eiköhän kanat jo alkaisi pikkuhiljaa riittää!!!

Jo ne riittää, vastasin ja kaivoin paperista vielä tämän vihreän lasipupurasian.

Ja jotta pääsiäispuput tuntisivat olonsa pupuhyllyssä kotoisaksi, avasin vielä niiden uuden  kotimökin viimeisestä paketista.

Eilen tein kierroksen kyläreissuni yhteydessä Waltersin kirpparilla. Siellä ei ollut yhtään tyhjää parkkipaikkaa, piha kurainen ja lätäköillä, kirppispöytien välillä vaelteli tungokseen asti ihmisiä. Suosittuja nämä kirppariretket tuntuvat olevan. Minulle oli jäänyt kanarasiamania päälle, niinpähän sieltä sitten nappasin yhden messinkisen kanan. Nyt olen takonut päähäni, että kanat saavat jo riittää. Ne on nyt kynitty niin tarkkaan, ettei yhtään enää mahtuisi millekään orrelle meidän huushollissa. Kunnes sitten seuraava erilainen osuu tielle... mutta tien helvettiinhän on sanottu olevan kivetty hyvillä päätöksillä. Uskoo ken tahtoo. Näin taas tällä kertaa.

Mutta paras viimeksi. Leena Lumi järjestää blogissaan huhtikuun kirja-arpajaiset, kurkistahan tänne, jospa onni potkaisisi!
Mukavaa alkanutta keväistä viikkoa! Vettä sataa ja lumet alenevat. Tiet muuttuvat kuraisiksi ja koiralle on nyt tallattu ulkoilureitti takapihan metsän siimekseen. Ettei ihan joka reissun jälkeen tarvitse suihkun alle komentaa.

KOLME NAISTA REISSUSSA

Torstai-iltana alkoi anopin, pikkuminiän ja lapsenlapsen retki miljoonakaupunkiin. Nippanappa ehdittiin laivaan, joka oli valmiiksi niin turvoksissa porukkaa, että lisänä rikat rokassa ja hämähäkit taikinassa. Monesti olen matkalla ollut, mutta nyt oli kyllä täyttä. Silti sekaan vaan. Hytti odotti auringon puolella ja kotiutuminen kävi nopsaan.

Laivalla oli New Yourk -teema. Eipä se juuri muuten näkynyt kuin lipun liehutuksella ja Promenade-kannen musiikkiesityksinä. Solistina ollut tumma nainen lauloi todella upeasti, samaa voi sanoa saxofonistista.

Vähän aikaa palloilimme Promenadin putiikeissa katsastamassa, olisiko jotakin uutta ilmestynyt valikoimiin. Toki tuliaiset ostetaan vasta paluumatkalla. Illan mittaan käytiin syömässä perinteiset katkarapuleivät kera kahvin ja sitten paineltiin hyttiin, pesulle, yökkärit päälle ja vaakatasoon lukemaan. Minä Lapin vuokkoa, pikkuminiä sisustuslehtiä ja neitokainen Aku Ankkojaan.

Aamu Tukholmassa oli sumusateinen. Eipä se meitä haitannut. Jatkoimme tunnelbanalla ohi Slussenin ja Skärholmeniin saakka. Siellä on varsin iso ostoskeskus, mistä neitokainen katseli itselleen takkia ja yllätys: kaksi mieluista lähti mukaan uusien kesäkenkien lisäksi.

Myrornan kirppiksellä pistäydyttiin ja sieltä löydettiin vihreä dalainmaalainen puuhevonen ja  rubiininpunainen shampanjalasi.

Jatkettiin Vårbergin isolle kirpparille vielä yksi pysäkin väli tunnelbanalla. Siellä oli uusiakin myyjiä, olihan perjantaipäivä. Kiertelimme pöytiä ja jotain löysimmekin. Puinen haitarinsoittaja orkesteriini lisää.

Ja tietysti punaiset kermakko-sokerikko kääräistiin pakettiin.

Pikkuisen arabiaakin, sininen voikippo, lähti mukaan.

Meillä oli ensin mielessä käydä myös Sundbybergin kirppikset, mutta paluumatkalla nousimme Gamla Stanin pysäkillä pois ja pistäydyimme pieneen hämyisään ravintolaan lounaalle. Neitoselle maistui pizza, herkullinen eikös vaan?

Ja meille "aikuisille naisille"  sienirisotot. Hyvin maistui.

Vielä kävelimme tihkusateisia kapeita katuja, poikkesimme Indiskassa ja jatkoimme tunnelbanalla satamaan.
Olimme laivassa hyvissä ajoin ja kotimatka alkoi. Lauantai-aamuna poika oli vastassa satamassa ja nopsasti pääsimme kotiin. Vastaanotto oli todella riemukas, Simon kieppumisesta ei tahtonut loppua tulla. Tunsin olevani todella tervetullut.

Pääsiäisen lähestyminen näkyi tukholmalaiskauppojen valikoimissa. Niistä pitää kuitenkin tehdä oma postaus, sillä kaikki kuvat eivät nyt millään mahdu tähän juttuun. Että tämän pituinen tämä.
PS. pikkuminiän blogissa täällä on kertomusta samasta matkasta nuoremmin silmin.

KUVAHAASTE

Mamman maailman Unelma antoi kuvahaasteen:  neljäs albumi ja neljäs kuva. Kuinkas sattuikaan kuva keväisestä piipahtamisesta mökille! Siitä on ihan pakko kertoa tässä. Voi kunpa taas tulisi pian se aika, että voisimme ajella niemen nokkaan.

Lumet mökin pihasta olivat silloin jo lähes tulkoon sulaneet, mutta maa oli vielä kylmää ja kosteaa, vaikkakin kevätaurinko pilkisteli taivaalta. Kököttelen mökin rappusilla. Ajattelin ottaa papan tossut käyttöön, mutta olivat liian isot!

Järvessä on vielä jääpeitettä, mutta rannat alkavat jo vapautua.  Mamma odottelee jäiden soittoa ja minä poika ihmettelen, että mitä se mahtaa olla. Soittaako jääpalatkin haitaria?

 Järven selkään alkaa syntyä jo jäälauttoja ja isoja railoja. Tuuli ajelee jääpalasia kohti kosken niskaa.

Halusin mennä laiturikivelle katsomaan ja kuuntelemaan vähän lähempää, miltä jäidensoitto kuulostaa. Veteen en kylläkään halua edes käpälääni kastaa, en muutenkaan tykkää kastumisesta.

Illalla järvessä näkyy jo iso sula kohta. Järvestä nousee kylmää usvahuurua ja näyttää kovin harmaalta.

Isossa mökissä tarkenee jo, kun mammalla on keittiön hellassa aina tulta ja pappa lämmittää lisäksi takkaa.
Mutta kestää aikansa ennenkuin ison mökin seinähirret lämpiävät ja olo tuntuu kotoisalta.

Onneksi löysin mökistä viime kesäisen leikkikaluni. Vielä siinä on vähän ilmaa sisällä, vaikka olenkin purrut siihen pieniä reikiä. Minusta se oli ilmapallo, mutta mamma sanoi, että se on viinipänikän tyhjä sisuspussukka, mihin mamma puhalsi ilmaa ja kiersi korkin kiinni. Mutta kiva sitä on silti rutistella. Ja mun rikkipureskeltu nallukkalelukin on tallessa, nuhruinen tosin, mutta heittelin sitä ulkonakin viime kesänä!

Vaikka rantavedessä on vieläkin  jäähilettä, käyvät mamma ja pappa pulahtamassa ja se on niistä muka ihanan tuntuista. Hyi hitto! Ennemminkin loikoilen saunan lämmössä laudeliinan päällä kuin upottaudun jäiseen veteen! Mutta kairasivathan ne avannon umpijäähänkin päästäkseen jääkylmään kylpyyn. Saunan jälkeen mennään nukkumaan saunamökkiin, siellä on lämmintä nukkua, sähköpatterit pitävät tasalämmön ja lisäksi puukamina, jota pappa aina illalla vähän lämmittää. Lisäksi saunan lämmin muuri antaa lämpöä myös saunamökin puolelle.
Eikä minua nyt palele, nukunhan mamman peiton alla niin kiinni mammassa, ettei vilu pääse meidän väliimme.

 Aamulla nää menevät taas järveen pulahtamaan. Minä haluan mukaan, mutta jään rantaterassille.
 .

 

Järvestä on jäät ajautuneet kosken suulle ja järvenselkä on huikaisevan kirkas ja sulanut.

Kun aurinko sitten aamupäivällä paistaa täydeltä terältä, uteliaisuus voittaa. Hiivin alas laiturikiven reunalle   kurkistamaan,  näkyykö rantavedessä jo kaloja! Kesällä ne uivat ihan rantaveteen. Mutta silloinhan vesi on jo lämpimämpää. Voi että odotan kesää....