HAIKEUTTA

Jokaisen kesän jälkeen on pakko hyvästellä niemen nokka. Tällä kertaa sunnuntaipäivä oli aurinkoinen, vaikkakin aamulla kylmä ja kostea.
Mietin herättyäni kaksikin kertaa, miten uskaltautuisin järveen, kun lämpömittarissa ulkoseinälläkin oli nippa nappa viisi astetta. Mutta rohkaistuin, sillä Simo juoksi jo laiturille. Oli suhteellisen aikaista ja aurinko vasta nousemassa. Järven pinnalta nousi huurut, kuin Hiiden orhit olisivat ajaneet pitkin Korppisen pintaa.

Auringon kehrä jo kuitenkin lämmitti itäiseltä taivaanrannalta ja enteili vielä kesäisempää päivää kuin eilisen lauantain.

Ja Simo nautti viimeisen mökkiaamun auringosta vakiopaikallaan.

Lauantaina käväistiin emäpitäjän kirkonkylässä pestuumarkkinoilla, näistä markkinoista on myös Minttulin ja pikkuminiän blogeissa kerrottu.
Markkinat olivat vetäneet porukkaa pilvin pimein kirkonkylän raitille, missä erilaiset myyntikojut ja makkaran- ja letunkäristäjät kilpaa Viipurinrinkeleiden kanssa kilpailivat asiakkaista.

 Olipa pestuulavalle saatu Jytky-Soinikin puhumaan ajankohtaista politiikasta.

Markkinahulinoitten välissä tapasimme Minttulin ja miehensä sekä serkkuni vaimoineen ja ystävineen. Itse markkinahumina ei niin suuresti kiinnostanut, rompetorin ja kirpparit kiersin eikä juurikaan kummempaa kainaloon tarttunut. Oikeastaan olin ihan ylpeä itsestäni! Kerrankin!

Näkyi jo raitilla muitakin väsyttävän. Kirkon kiviaitauksen viereen on "ostettu" penkkejä omilla nimikirjoituksilla tai mainoksilla. Nämä mummelit lepuuttivat jalkojaan markkinahumusta. Kivahan siinä oli katsella vanhojen autojen ja moottoripyörien letkassa ohitse ajamista.

Sade karkoitti meidät ja suuren osan markkinaväestä iltapäivällä. Vaan uusi päivä sunnuntaina niille, joilta vielä jäi jotakin näkemättä tai jotakin ostamatta. Minäkin olisin mielelläni nähnyt Halavatun pappojen esityksen, mutta mökkiä piti kääriä talveksi pakettiin.

Kuikat kävivät vielä tervehtimässä, samoin joutsenet. Alkaa olla järven vesi jo niillekin vähän vilakkaa.

Pihan koivuissa helisivät urpiaisten tiu´ut ja talitiaisten sirkutus kuului rannan oksistosta. 

Karavaanimme oli iltapäivällä valmiina tien päälle. Jääkaapit tyhjennetty ja pesty, samoin pakastin. Puolukat ja vesipuolukat pakattu auton perään ja peräkärryssä mönkkärin pienempi peräkärry valmiina kotimatkalle. Köröteltiin siis rauhallisesti etelää kohti.

Ja mieleen jäi väikkymään mökkirannan kirkas vesi ja siihen auringon säteiden kimallus. Ja pihan kukkasten täysi väriloisto. Syyslomalla, jos silloin on mahdollista ajaa vielä niemeen, on kesäkukkaset muistoja vain. Mutta kuvissa säilyy kesä.

Taas tästä postauksesta tuli sekametelisoppaa, on olevinaan niin paljon tapahtunutta, ettei oikein sanotuksi saa. Mutta omanäköisenipä taitaa olla taaskin.

Sielunmaisemaani. Sitä se on.

SÄIKÄHDIN SIHINÄÄ

Tänään halusin soutaa järven taakse kalliorinteeseen, siellä on joka syksy isoja puolukoita jäkälän seassa. Niinpä prinssipuoliso auttoi veneen vesille ja ei kun mummo soutamaan. Lievä sivutuuli vähän suuntaa vei vinoon, mutta onnellisesti rantauduin tutun konkelopuun alapuolelle.

Isoja, punaisia puolukoita. Minähän en poimurilla niitä hamua, sillä haluan tuntea marjat sormin. Olin jo saanut sankoni pohjan peittymään ja näin isot puolukkatertut houkuttelevina kiven vieressä.
Ojensin jo käteni, kunnes sihahti. Kissa, tuli ensimmäiseksi mieleeni. Ei hitto. Musta kyy nosti päätään varvikosta ja sihisi minulle. Uhkaavasti luikerteli lähemmäksi jalkojani. Minua kylmäsi ja varmasti olin kananlihalla. Rohkea minä - tai sanoisinko raukka minä - tartuin kuivaan oksankäkkärään ja mätkäisin kyytä muutaman kerran. Sihinä loppui siihen. Viskasin lötkön kauemmaksi puolukkapaikasta.

Entistä varovammin askelsin ja poimin.  Olin jo saanut yli puoli ämpärillistä marjoja, kun huomasin puolukoiden seassa ruskean, rukkasen näköisen läjän. Olishan se voinut olla karhun jätöskin, mutta sepä oli ruskea, sahalaitakuvioinen kyy, pää litteänä kiepin keskellä tarkkaili, miten lähelle uskallan astella. Onneksi näin sen ajoissa. Otin poimurin käyttöön, ajattelin, ettei yksi kahdetta, kaksi kolmannetta. Vähän vielä koukin marjoja ämpäriini ja lähdin alas veneelle. Soudellessani takaisin mökin rantaan olin hyvilläni siitä, että en ollut ottanut Simoa mukaan. Koira ei varmasti olisi osannut varoa kyitä. 

Kotirannassa oli jo kyytiläinen odottamassa. Simo juoksi suoraan veneelle, hyppäsi mukaan ja minun oli sitten lähdettävä vähäsen soutelemaan Simon kanssa. Jostakin syystä Simo nauttii kipparina olemisesta. Hyppää sitten laiturille onnellisena saatuaan venekyytiä.

Kuikat kävivät tervehtimässä Simoa, kummallista, että uivat suoraan laiturin eteen vaikka koira kuinka räksyttää niille. Ja joutsenet ovat vielä järvellä. Samoin kurjet.

Tänään oli enimmäkseen aurinkoista, tosin suhteellisen viileää. Aamulla tuntui vähän kalsealta painautua järven aaltoihin. Mutta jos jättää väliin, seuraavana aamuna on entistä vaikeampaa. Pian on aloitettava jo kotona pihalammikkoon pulahtamiset, vaikka siellä on sukeltajia ja sammakoita.

Huomenna on pestuumarkkinat emäpitäjässä. Kummallista, että sinne on joka syksy päästävä. Testaamaan, vieläkö prinssipuoliso ottaa talvelle, hih. No, eipä hän piikaa tarvitse, elämän kumppania enemmänkin. Onneksi.

Leena Lumin blogi on kerännyt puolimiljoonaa kävijää. Se on hurjan paljon, uskomaton määrä, mutta kertoo kyllä, millaisesta blogista on kysymys. Leenalla on arvonta, käy kurkkaamassa ja kommentoimassa, jos vaikka onni potkaisisi sinua.

Nyt saunaan, sehän on joka illan nautinto täällä niemen nokassa.

VESIPUOLUKOITA

Miten kummassa minulla oli käsitys, että tämän syksyn puolukkasato jää vähäiseksi ja marjat pieniksi.
Pakko tarkistaa kantaa. Prinssipuoliso kävi tänään puolukassa tätini kanssa, ensin aamupäivällä ja sitten vielä nyt iltapäivällä uudelleen.
Meillä on kaksi isoa muovipänikkää, joihin on hyvä tehdä vesipuolukoita talven varalle. Tekivät viime talvenakin hyvin kauppansa, monet ikääntyneet laulajaystävät kilvan niitä kehuivat.

Vesipuolukoiden ohje on hyvin yksinkertainen: Puhdistetut, kypsät puolukat astiaan, raikasta lähdevettä päälle niin, että puolukat peittyvät.Kansi päälle.  Astia kellariin tai muuhun viileään paikkaan.
Sieltä sitten talven mittaan kauhotaan mehukkaita puolukoita, myös lähdevedestä astiaan syntynyt  mehu on raikasta ja maistuvaa hieman makeutettuna. Eikä haittaa, jos välillä sattuvat jäätymäänkin.

Tässä meidän ylimmäinen inspektööri tarkistaa puolukoiden tuoreuden!

Vähän viileäksi on sää muuttumassa. Kun syksyllä aina tullaan mökille, tuntuu aluksi vähän "kotjealta" eli pakko etsiä villavaatetta. Kun sitten mökki on saatu lämpimäksi (saunamökki, missä nukutaan, lämpiää nopeasti sekä saunan muurin avulla että pattereilla), sitten onkin jo aika lähteä takaisin kotiin.
Tänään on mökissä erityisen lämmintä, leivoin sämpylöitä ja omenapiirakkaa keittiön hellanuunissa, missä yleensä hauduttelen myös liharuuat ja paistan laatikkoruuat.

Simoa ei viileys kovin haittaa, kuikkakavereita käy katselemassa laiturilta aina "kutsun" kuultuaan. Tosin tänään sai komeat haukut myös rantakatajassa viserrellyt talitiainen...

Kun en huomannut ottaa puhdetöiksi kirjaa luettavakseni, taidan aloittaa syksyn ensimmäisen sukankutileen. 

Surullisinta syksyssä on kenties se, että täydessä loistossa olevat kukkaset vähitellen vie halla ja muuttaa ne ruskeiksi korsiksi. Nyt vielä on keltapallot, värimintut, eriväriset syysleimut ja muut kauneimmillaan.  Silti on luopumisen aika, viimeistään silloin, kun mökki jää talvehtimaan ja odottamaan ensimmäisiä lumisateita.
Niin kuin jokaikinen syksy.

TÄÄLLÄ TAAS

Aurinkoinen keskiviikko, kuin kesää olisi taas. Maanantain raju ukkoskuuro on jo unohtunut, takapihaakin voi jo tallustaa ilman, että kengät uppoaa paitsi nurmikkoon myös silkkaan veteen. Kyllä sitä vettä tulikin lyhyessä ajassa reilusti.

Rännin loppupäästä valunut vesiryöppy oli melko reipasta.

Ei millään sepeli/nurmikko vetänyt vettä sisäänsä vaan lätäkköä syntyi pienten sammakoiden uiskennella.

No, tänään - ja oikeastaan jo eilenkin - on aurinko taas meitä hellinyt. eilen istuttelin ruusuja prinssipuolison etupihalle tekemään penkkiin. Ehkäpä ensi kesänä saan ihailla ruusutarhaa, tähän asti ruusuni ovat olleet pitkin pihan reunustoja.

Nyt enää kukassa on tämä keltaruusu Texasin!

Tänä aamuna keräsin kimpsut kasaan ja tultiin vielä niemen nokkaan. Aurinkoista, mutta tuulista. Simon kanssa mentiin suoraan rantaterassille haistelemaan kesäistä tuulta ja kimaltelevaa järven selkää.

Rannalla yleensä aina tuulee. Kukkamaalla kaikkein pisimmät kukkavarret olivat taipuneet, nostelin niitä pystyyn ja istutin tuomani Mustialan ruusun toisten ruusujen viereen. Kasveja istuttaessa ei aina muista sitä, että hyvässä mullassa kasvi voi kasvaa puolitoistametriseksi. Nytpä niitä sitten saan siirrellä multapaakkuineen. Ja pitäisi ehkä rakentaa keltapallokukan ja ukonhattujen tueksi risuaita!

Harmillista oli, että tuuli oli katkaissut toisen valkoisista ritarinkannuksen kukkavarsista. Taitoin sen maljakkoon, toinen on vielä nuppuvaiheessa.

Huomenna katsastetaan, löytyykö puolukoita. Tai minä ja Simo jäädään mökille ja prinssipuoliso piipahtaa puolukkametsään.

Kanttarelleja löysin tänään puoli korillista, eilen kotomaisemista poimitut puhdistin ja toin naapureiden herkuksi.

Loppuun vielä vähän Simoa. Tuossa poika nyt iltauniaan vetelee ennen saunaan menoa.

Kotona Simo on terhakkaa poikaa pihalla, pitää päivystää linnut ja oravat.

Eikä välitä Lemmen viemää -sarjasta!

Siis ihan relax:

Tai päikkärit näin:

Pieni koiraa tarvitsee aika paljon unta, joskus ihmetyttää, miten jaksaa pitkän yön nukkua liki kinttuani peittoni alla. Mokoma kirppusäkki. Pesin koiran eilen ja kirputin, nyt vähän varon, ettei käy kaulailemassa isompia koiria täällä maalla. Kirput kun mielellään ottavat koiran eivätkä kävele pitempiä matkoja, hih.

Krysanteemit on perinteisiä syksyn kukkasia. Nämä tummanpunaiset ostin vietäviksi haudoille. Toivottavasti kukkivat siellä, kunnes vaihdan ne kellokanerviin.

Tulipa taas tekstini sikiviki. Ajatus pomppii, sauna odottaa ja ilta pimenee. Yön väri on sametinsininen.

HYVIN SUUNNITELTU ...

...on puoliksi tehty. Näin sanoivat vanhat ja viisaat. Lukaisin tuossa joutessani aikakauslehteä, missä kerrottiin parin suomalaismiehen yhdessä virolaisten kavereittensa suunnitelleet varakkaan perheen kiristämistä. Tarkoituksena oli kidnapata perheen nuori poika, kiduttaa ja viillellä uhria ja valokuvata kiristämisen tueksi. Mitäpä ei vanhemmat tekisi lapsensa hyväksi, maksaisivat varmasti reilut lunnaat. Kyse oli lehden mukaan B Wahlroosin pojan nappaamisesta. Asia tuli kuitenkin liian aikaisin perheen tietoon ja kiristäjät vaihtoivat uhria toisen vakavaraisen liikemiesperheen lapseen.

Kiristäjäkaksikon istuessa Tallinnan satamassa odottamassa pääsyä laivaan paikalle ryntäsi poliisijoukko, joka löi hilut kinttuun ja vei pojat säilöön pahamaineiseen virolaiseen vankilaan. Rikoksen suunnittelu kun Virossa on rikos, Suomen lainsäädäntö ei sensijaan tunne valmistelua - olkoonkin vakavakin rikos suunnitteilla - rangaistavana. On toki meillä nyt herätty lain tarkistamiseen ja asia on työryhmässä valmisteltavana, näin ymmärsin. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan, kidnappauksistahan meilläkin on tapauksia.

Kuka nykyään on enää turvassa? Kidnapatahan voi kenet tahansa. No minulla ei tosin ole siitä pelkoa, sillä jos joku minut pimeässä vie, aamun valjettua tuo taatusti takaisin. Näin uskoo myös prinssipuoliso eikä ole huolissaan vaimonsa hetkittäisestä katoamisesta.

Vitsi, vitsi. Savolaisukko istui junassa ja kääri rauhallisesti sätkää. Hänen vastapäätään istuvat hienot ikäneidot nyrpistelivät nokkaansa ja huomauttivat ukolle: "Ei täällä saa polttaa". Johon ukko: "Ehäm minä poltakkaa, vastaha minä valamistelen".
Hetken perästä naiset kaivoivat voileipiä kapsäkistään. Silloin savolaisukko ei malttanut olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseen ja tokaisi naisille: "Ei tiällä suap paskantoo". Naiset kavahtivat hämmästyksissään ja sopersivat: "Hyvänen aika, eihän me sellaista...."  mutta ukko heristi sormeaan ja sanoi: "Kyllä työ sitä iha selevästi valamisteletto".

Nopas, kaikenlaisia assoja mieleen juolahtaa.

Tämä viikko alkoi ukkoskuurolla ja rajulla vesisateella. Prinssipuoliso  vei koirulia päivittäiselle lenkille. Joutuivat parhaimpaan vesisateeseen ja odottelivat motarin tunnelissa sateen ajan. Niinpä, koira ja isäntä viettivät laatuaikaa sadetta pitämällä, minä jo mietin, pitäskö lähteä ison sateenvarjon kanssa heitä etsiskelemään. Vettä tuli ukkosen jyrinän välissä niin paljon, että koko etupiha lainehti puroina ja vesitynnyrit tulvivat yli. On se sentään hyvä, että on katto pään päällä. Toista olis istua puiston penkillä, mutta joillakin elämä on niinkin.

Kaikenlaisia lahjuksia. Lehtitilauksiin liittyy nykyisin kylkiäisiä. Ilahduin Juha Laaksosen luontopäiväkirjasta, mutta mitä minä teen polkupyörän satulan suojuksella, eihän minulla ole polkupyörääkään. Olisko tämä vihje, että pitäisi lähteä pyörällä hulluilemaan tuonne liikenteen sekaan, sanotaanhan, että minkä lapsena oppii, sen vanhana taitaa. 

Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat tuli eilen kirjakerhosta. Ihan sormin sitä hipelöin, odotan lukuelämystä, kunhan vaan ehdin kirjan avata, sillä Waltarin Istanbulista kertova kirja on ahmaistava ensiksi ja ennen matkaa.
Tänäiseksi on luvattu poutaa. Toivottavasti, sillä nurmikko vaan kasvaa, kukat on lähes kaikki sade pieksänyt tuusannuuskaksi. Se on se syksy.

VIIKOSTA TOISEEN

Saatiin taas viikko alkamaan. Lauantaina mökillä aamutuimaan ensin herätys, unien karistaminen järvessä, sitten pikainen aamupala ja pakastimesta mustikat ja mehupullot takapaksiin ja tielle. 

Kotimatkalla piipahdin Hartolan markkinoilla ja voi taivas kun siellä oli porukkaa. Ihan piti sukkuloida jonon läpi päästäkseni pikaisesti kurkkaamaan, onko jotakin muuta kuin Viipurin rinkeliä tarjolla. Ja olihan sitä. Pullonkorkkien avaamiseen koira. Ja pieni kananen myös lähti kanalaumaani joukon jatkoksi.

Toki ostin koittilaisten myyntipöydältä mehevän suklaakakun, kun oli tuttu myyjä paikalla.
Lauantain puolilta päivin jo sitten kotona. Pakasteiden nopea purkaminen odottavan pakastimen kitaan ja koiruli lenkille.
Piti myös pussittaa pari ämpärillistä viimeisiä poimittuja mustikoita, joita prinssipuoliso perjantaina veneessä varjeli, ettei Simo innoissaan ämpäreitä kaada, kun koira hyppäsi laiturilta oitis veneeseen ja sitä piti sitten viedä vähän veneilemään.

 Perjantain mustikan poimintareissulta tuli mukana myös vähän pannulle laitettavaa:

Koko syyskesä on ollut yhtä mustikkaa ja torvisientä, hih.

Meidät oli lauantaina kutsuttu kylään ystäviemme, ent. työkavereitteni, luokse. Harmillista, että aamulla vielä mökkimaiseman kesäinen ilma muuttui syksyisen koleaksi ja tihkusateeksi. No, syksy on aina syksy. 
Simo jäi kotiin ja voi sitä riemun kieppumista kun palasimme. Kiltisti oli poika kotona odotellut kyläreissumme ajan. Hyvä poika!

Ja sunnuntain aamuna venyteltiin vähän pitempään. Tosin näyttää kotilammikossa olevan niin paljon vettä, että voisi sammakkouinnin harjoitukset kera sammakoiden jo kokeilla. Mutta olkoon vielä. Päästäänhän puolesta välistä viikkoa taas Korppisen aaltoihin.

Omenapuista tippuu "kuulaita ja kanelia" joka päivä, pudokkaista keittelin sosetta ja prinssipuoliso poimi tyrnimarjat, jotka sitten pussitin talven tarpeiksi. 

Ja perunat! Eipä kasva potaatit meidän pellossa enää, vaikka niille keväällä lannoitustakin annetaan. No, ei ne kovin kasvaneet mökilläkään. Seitsemän Lapinpuikulaa upotin kukkamaan reunaan. Yhden pienen kattilalliset pienehköjä mutta ah niin makoisia puikuloita sain. Eivät kukkineet lainkaan, en ainakaan sitä huomannut. Kai protestoivat, kun kukkamaan laitaan upotin.

Syksyn huomaan myöskin siitä, että pyykkikonetta on pakko pyörittää aina vaan uudelleen. Mökiltä keräsin kaikki loppukesän aikana käytössä olleet vuodevaatteet kotiin ja pesuun. Keväällä sitten vien niitä takaisin. Melkoisen määrän pussilakanoitakin tarvitsen, sillä mittumaarista alkaen yöpyjiä on kesän mittaan joka sänkyyn. Ja kivaahan se vaan on. No, onnekseni Vuokatissa on lakanat talon puolesta.

Sain harjukaupunkiin muuttaneelta ystävältä lainaksi Mika Valtarin kirjan Istanbulista. Pitäsi ehtiä ahmaista se vielä ennen matkaa. 
Ja lauantaina on emäpitäjän joka syksyn kuuluisat pestuumarkkinat, sinne on ehdottomasti päästävä. Kansalaisopisto aloittaa myös ja aamulla kirjoittelin laulujen sanoja monistettaviksi. 

Prinssipuoliso pinkaisi kallioiden ympärillä ja toi reilun ämpärillisen puolukoita. Pieniä ovat nyt puolukat, päätettiin antaa niiden kasvaa vielä viikon verran ainakin. Voihan olla, että sitä ennen niille tulee noutaja, olipa joku sieltä jo suuren osan poiminut viime viikolla. Mahtoiko saada kypsät marjat?

Jotenkin on pakko paloitella päässään päivän asioita. Niinkuin nyt sekin, että poliisille riennettävä anomaan ajokortin uudistamista taas viideksi vuodeksi. Lääkärintarkastuksessa tuttu (ent. työpaikkalääkärini) tohtori totesi, ettei vanha rouva enää rekkakorttia taida tarvita ja poisti sitä koskevan kirjaimen kortistani. No en todellakaan aio rekan puikkoihin tarttua. Jäihän minulle vielä kuorma-autokortti. Jos nyt sitäkään enää tarvitsisin. Pientä Micraani kun voisin ajaa vaikka postikortilla.

Happamia ovat, sanoi kettu pihlajanmarjoista. Mutta niitä kyllä on...

Vaan nyt tämä lähtee viranomaisvisiitille ja hakee samalla Robbarista pakasterasioita. Miten kummassa voi eräällä olla niiiiin paljon rasioiden kansia, vaan ei niihin passeleita rasioita. Kummastuttaa.

PS. Sinne jätin myös kuorma-auton ajokortistani. Pitäisi kuulema aina kahden vuoden välein siltä osin uusia. Mitäpä minä sillä kirjaimella enää teen. Nuoremmat voivat jo isompia vehkeitä ajella.

Aikatherine blogista Varjojen saari antoi tämän tunnustuksen, johon kuuluu
1) linkittää takaisin siihen blogiin, josta tunnustus on saatu
2) laittaa tunnustus omaan blogiinsa
3) kertoa 7 paljastusta itsestään
4) haastaa 10 muuta bloggaajaa
5) ja kertoa heille, että heidät on haastettu

ja niinpähän päätin hoidella tämän jutun hetimiten.

Seitsemän (seinähullua?) tunnustusta itsestäni:
- syyskuussa pyöreä ikäluku täyteen
- peruslaiska ja joissakin asioissa aikaansaamatonkin
- pysyvästi pulleroinen
- olennainen yhden miehen nainen
- muisti pettää, muistot säilyy
- siellä koti, missä sydän 
- paljon suunnitelmia, vähemmän tuloksia

Ja kenelle haaste? Jokaiselle, joka sen napata tahtoo. On monta monituista ihanaa blogia, joille toivoisin tämän haasteen osuvan.
Mutta luettelematta paras, ettei kukaan jäisi ilman tunnustusta.

Syyskuu, kauniita syksyisiä päiviä ja hieman vähemmän sadetta...toivomuslistalla ainakin.