KOTIMAAN MATKAILUA

Yritin jo eilen postata tarinaa viikonlopustamme, vaan lensi juttu suoraan bittiavaruuteen. Jotakin häikkää blogistaniassa, olisko nyt vähän parempaa tuuria?!?

Lauantaina anivarhain kytkimme matkamökin auton peräkoukkuun ja lähdimme köröttelemään Lohtajalle. Sää mitä parhain ja maisemat ainakin alkumatkasta ihan tuttuja. Pysähdys Kyyjärvellä ja tankkaus/koiran ulkotrippi. Perillä Lohtajalle selvisi, että meidän varaamaamme asuntovaunupaikkaan oli yön aikana ajanut täysin tuntematon kuuppakärry. Etsiskelyn ja ystävällisen avun jälkeen meille saatiin todella hyvä parkkiruutu täpötäyden kentän nurmikon laidalta. Lähellä juhlakenttää ja suojassa seuraavan yön sateen aiheuttamilta lammikoilta. Kiitollisia oltiin.

Lohtajan kirkonmäki täyttyi sanan kuuloon tulleista, mielestäni heitä oli nyt edellisvuosia enemmän. 

Ehtoisat emännät tekivät arvokasta vapaaehtoistyötä muonittamalla suvipäivien väkeä. Onneksi lauantaina aurinkoinen sää suosi osallistujia.

Simo oli ensimmäistä kertaa asuntovaunussa mutta aivan hyvin pieni koiruli sopeutui, varsinkin kun oma rakas lelu oli tullut mukaan. Simolle jo neljännet suvipäivät muuten.

Illalla piipahdimme kylässä Kälviällä SinikkaHelenan ja Hannun luona. Aina ehtoisa emäntä kattoi kahvipöytään herkkuja, joita tarjosi itse tekemistään lasisista vadeista. Hän on taitava taiteilija, jonka käsistä syntyy lasitaidetta, vesiväri- ja öljymaalauksia, savitöitä ja lähes mitä vaan. Hänen ehtymätön luovuutensa näkyy myös elinympäristön kauneudessa.

Pihapiiristä löytyy paljon silmänruokaa.

Tässä ihana suihkulähde, jonka talon hengetär on muotoillut. Altaan ulkopinnan kattaa pienet peilinpalaset, uskomattoman kaunis kuin koru.

Sain ihanan lasivadin, johon taiteilija oli sulattanut väriksi punaista lasimurskaa (sitähän minulta välillä syntyy!). 

Tässä vielä lähempi kuva punaisista lasinpaloista:

En voi muuta kuin ihmetellä ja ihastella, miten monipuolisen lahjakas SinikkaHelena on. Kaunis koti monine emännän oivalluksineen somistettuna huokuu harmoniaa ja rauhaa. Kiitos että saimme vierailla teillä, SinikkaHelena ja Hannu.

Sunnuntain aamu oli sateinen. Sää selkeni kuitenkin aamuhartauden alkaessa. Osa asuntovaunuista oli yöllisen sateen jättämien lammikoiden ympäröiminä. Emännillä oli ensimmäinen työ kuivata pitkät pöydät ja penkit aamupalaruokailua varten.
Messuun mennessä sade oli ohi ja väki kokoontui sanaa kuulemaan juhlalavan ympärille.

Puolilta päivin pitkämatkaisimmat valmistautuivat kotimatkalle. Kimpsut kasaan ja matkamökki auton koukkuun. Kotimatka sujui selkeässä säässä aina Konnevedelle saakka. Siellä tuli vettä niin railakkaasti, että oli pakko ajaa pysäkille odottamaan sateen hiljenemistä kun ei nähnyt tietä edessä. 

Mökin pihalla Simo ryntäsi heti syömään heinää, oli poikaressun vatsa reissusta vähän sekaisin. Vanhat sanoivat, että ennustaa sadetta jos koira syö heinää. Minä olen sitä mieltä, että sateella ei ole sen asian kanssa tekemistä vaan vatsanpuruilla. No jaa, miten vaan.

Öinen vesisade oli niemen nokassa kastellut valkoisten ritarinkannusten kukinnot niin painaviksi, että osa oli katkennut veden painosta. Harmittelin sitä ja taittelin kukinnot terassille maljakkoon.

 Maanantai oli kotiutumispäivä. Mansikat odottelivatkin jo poimijaa ja nurmikko kitkijää. Vesiheinää riittää kasvimaalla.

Ananasmansikoita päästiin maistelemaan. Hyviä olivatkin. Eivätkä kelpaa rastaille, jotka luulevat niiden olevan raakoja!

Mansikkavadelmaan on tulossa monta marjaa tänä kesänä. Ehkäpä niitäkin päästään kunnolla maistelemaan.

Ensimmäisistä mustikoista paistoin piirakkaa. Toki ei vielä poimurilla pääse poimimaan, mutta isoja ja kypsiä kylläkin löytyi.

Jaapa jaa. Tässä nyt on tarinaa taas yllinkyllin. Ans kattoo, ottaako anja-reginan aitta tämä vastaan!  Vai lentääkö tämäkin bittiavaruuteen. Ehkäpä eilinen häikkä olikin Obaman kurkistusaukko? Tiedä häntä. Lieneekö meikäläisen aatoksista nyt kiinnostunut, epäilenpä.

Marjakasta loppuviikkoa kaikille...nautitaan mansikoista ja mustikoista.

SATA SALAMAA ISKEE TULTA...

Tänään todella Lahden moottoritiellä tuli salamaa salaman jälkeen.
Oli komeata katseltavaa, mutta olinhan autossa "turvassa".  Hetken kuluttua alkoi rankkasade, pyyhkijöiden nopeinkaan aste ei ehtinyt huitoa vettä tuulilasilta. Oli ihan pakko liittyä piennarporukkaan. Siellä me kökötimme rivissä valot tietysti autossa päällä, kilometrejä pitkänä rivinä molempiin suuntiin moottoritietä.  Tuuliharjaan oli matkaa 2-3 kilometriä. Auton katto kolisi kuin olisi kiviä heitelty, saatiin nimittäin sellainen raekuuro, että pelkäsin lommoja syntyvät kattopeltiin. Simo käpertyi syliini ja vapisi kun pelkäsi, luuli kai että oli sota syttynyt.

Vaan siitä sitten pääsimme jatkamaan, ja yllätys!  Moottoritie oli ihan kuiva. Sadekuuro oli paikallinen. Ohi Lahden ja taas uusi rankkasade, mutta onneksi ilman rakeita.

Lopun matkaa saimmekin sitten körötellä "hyvän sään aikana". Ja päästiin onnellisesti perille. Törpöistä huolimatta. Merkillistä miten ohittamisen hurma saa muutamat nuorehkot miehet valtaansa. Jonossa lähdetään viime tipassa ohittamaan vaikka olis keltainen viiva ja vastaantulija melko lähellä. Hasardihommia.

Toki ihmettelin loppumatkasta takapuskurissani hetken roikkunutta harmaata Zafiraa. Ohitti minut ohituskieltoalueella, ymmärsi kai merkistä, että "punainen auto saa ohittaa mustan" ja oli itse värisokea. Teki mieli soittaa torvea, mutta eihän torvelle torvea kannata...   Niin hän pääsi jonossa kaksi autoa eteenpäin. Siinä sitten lähestyttiin meidän risteystä. Eikös poika taas lähde ohittamaan, vaikka keltaiset viivat molemmilla puolin keskiviivaa. 
Katsoin kauhuissani, sillä risteyksessä olisi molemmilta suunnilta voinut tulla tien ylittäjiä. Vasemmalle kääntyminen on tällaisten autokuskien vuoksi aikas riskaabelia. Kun ryhmityt kääntyäksesi, saattaa takaasi pyyhältää ohittava auto. Onneksemme tämä "poika" oli edelläni ja näin hänen hasardinsa.

Hienosti kuitenkin selvisimme, hiekkatiekin ihan hyvässä kunnossa. Ei täällä ollut satanut, vaikka etäämmällä jyristelikin.
Mikä nautinto painautua todella lämpimän järven syliin. Uitettiin myös pikku koiruli, joka otti juoksurinkiä itsensä kuivattaaksen uimisen jälkeen. Minun piti oikein kahdesti askeltaa aaltojen hyväiltäväksi. Vautsi!

Kun sadekuurot eivät osuneet tänne niemen nokkaan, on kannettava kukkasille järvestä elämän eliksiiriä. Mutta täällä siihen on aikaa ja se on ihan mielekästä puuhaa. Kunhan ensin on iltapäivän kahvikupponen nautittu hitaasti ja antaumuksella. Järvenpintakin on lähes tyyni ja ilma leppoisan lämpöinen. Kesä.

Nopas niin. Juuri kun olin lopettamaisillani kehumisen, ettei ole satanut, alkoi katto romista. Mutta ei puuskaista ukkoskuuroa, vaan ihan kohtisuoraan isoilla pisaroilla. 

Pihamaalle muodostui pieniä puroja ja lätäköitä.

Joku joutui pysähtymään saunan rappusille odottamaan kuuron loppumista.

Me Simon kanssa istuimme mökin terassilla suojassa sateelta ja katsoimme pisaroiden leikkiä järven pintaan.

Pian sadekuuro oli tyhjentänyt reppunsa meidän niemen kohdalla.
Kuuden kuikan parvi lähti venerannasta kohti ison saaren rantoja.

Valkea ritarinkannus sai vettä ja pysyi pystyssä vesikuurosta huolimatta.

Hyvää vesisade teki myös ketoneilikalle, jota on ilmestynyt muutamaan paikkaan kukkamaan reunassa. Tykkään.

Ilta, sauna ja uinti. Siinäpä ohjelmaa riittävästi. Huomiseksi on taas luvattu selkeää säätä.  Ainakin nyt jo taivaanrannalla selkenee...

Simo odottaa jo saunaan menoa....

MIKÄ KUKKA?

Olen selannut puutarhojen luetteloita, etsinyt netistä kuin neulaa heinäsuovasta. Enpä löydä vastausta.

Tämä saattaa olla joku tädyke, tai sitten ei. Tai olisko peippi?
Nyt sen kukinta on jo lähes ohi, mutta viikko sitten se oli täynnä leijonankitamaista sinistä kukkaa. Tämä kasvaa noin 25-30 senttiä korkeaksi. Huulikukkaisiiin kuulunee.

Jos tunnistat kukan, kerro minulle sen nimi. Sitten puuttuu mökin kukkamaan kukista ainoastaan kahden muun perennan nimi. Odottelen niiden kukinnan alkamista tunnistaakseni ne. Kun on tullut niin hattaraksi itse, ettei enää millään saa päähänsä vähänkään erikoisempien nimiä. Hanhikkejakin peräsin, Nepalin hanhikki minulla oli ennestään ja keväällä istutin Meksikon hanhikin, jonka nimeä jouduin etsiskelemään. Sellainen hattarapää olen todella.

HATTARAPÄÄN HOMMIA

Kotona taas, vaihteeksi. Puutarhan hoitaminen ajattaa ees ja taas. Mutta eipä haittaa. Nyt on tosin niin hieseä ilma ulkona, että olis parasta olla järvessä kaulaansa myöten. 

Vaan olosuhteet vaatii toisin. Ja väliäkös sillä, kun kohta jo muisti pätkii niin, ettei tiedä, onko menossa vai tulossa, hih.

Ihan oikeesti. Luulin jotain muistavani. Etsin mökillä viime syksynä ylösmerkkaamieni kukkamaan kasvien listaa. Eipä ei. Lie joku sytyttänyt vihkosella saunan uunin. No, en lannistunut. Olin kiikuttanut mökille muutamia uusia taimia ja ajattelin nyt sitten perusteellisen listauksen/kartan laatia, että muistaisin tarvittaessa missä mikäkin kukkanen nostaa keväällä päätään. No, ihan ulkomuistista - joitakin piti vähän kelalta kylläkin - latelin kasveja listalle.  Aikas pitkää listaa siitä tuli. Pääsin toiselle sadalle pitkälti. Mutta "kolm on miehellä kovoa, kolme miehen kuolemata: yks on vuotava venonen, toinen heittiö hevonen ja kolmansi äkäinen akka" eli niin jäi minultakin kolme perennaa aivojen kovalevylle kiertämään kysymysmerkkinä. Niin paljon mieltä vaivasi, että oli pakko avata blogi; muistin Amalian pari vuotta sitten kertoneen sen pienen tillukan nimen. Jep. Löytyihän se, Alaskan kleiton.  Nyt sen muistan ja kirjoitin oikein listaan. Silti kaksi perennaa, jotka eivät vielä kukassa, jäi odottamaan ahaa-elämystä.

Siinä blogia selatessani huomasin, miten anjamaisesti kiertää nuppi kehää...ainakin sama vitsinpoikanen postattu kahdesti (ei muista siis, onko nyt maailmassa yhtään muuta vitsiä, hih). Ja kuviakin oli pariin otteeseen tismalleen samoja. Vain vuosi välissä.

Edellisestä viisastuneena (?) ajattelinkin, että nyt en postaa tähän harjaneilikan kukkia, en akileijoja, en kukkivia kulleroita.
Vaan laitanpahan kuvan pihan reunassa kypsyvistä mustikoista!
Kuvan otin eilen, Jussin nimipäivänä.

Sama mustikkaterttu, eihän näitä nyt vielä monessakaan pensaassa kypsy. Kohta jo saadaan piirakkamarjat, hih.

Mökin rannassa muuten oli salakan kutu taas parhaimmillaan juhannuksena. Laiturin vieressä kivillä täytetyn kaivonrenkaan ympärillä kiehui kuin perunakattilassa.

Ja kivien luona, missä lokki päivysti monesti nappaamassa helpon saaliin.

Koskeloemokin vei kahta pientä poikastaan rannan ohi, lepäsivät hetken laiturilla ja jättivät jälkeensä terveiset Simolle, joka räksytti sitten vuorostaan koskeloperheelle. niin, että emo päätti

vaihtaa suuntaa....

Saivat kuitenkin jatkaa matkaansa turvallisesti, sillä Simo ei tassujaan kastellut.

Järvellä on kolme joutsenta. Kaksi niistä muodostaa parin ja tämä on aina kolmas pyörä. Yritin kuvata sen lennosta, mutta jäi vähän liian kauaksi.

Kotonakin on luonto lähellä. Tänään iso käärme luikerteli takapihan reunalla. Solahti peltikopin alle piiloon, toivottavasti oli tarhakäärme eikä kyy. Vaan mökillä herää aamuisin tiirojen ja lokkien kirskuntaan, nukkuu huuhkajan huhuiluun tai ketunpoikasten keskinäiseen ulvontaan takarannalla. Onpa siellä karhukin nähty. Käki kukkui vielä juhannuksenakin, varis syötti poikiaan lähimetsässä. Harmi vaan, että pienen uunilinnun poikue jäi orvoksi ja ilman ruokaa, liekö kissa tai orava napannut emolinnun ja poikaset kuolivat pesässä nälkään. Ikävä juttu.

Mökin vintiltä oravan poikaset olivan lähteneet lähimetsään ja Simo sai viettää rauhassa juhannusta. Mitä nyt lintujen perästä juoksi laiturin betonipätkälle haukkumaan. Simon lempipaikka oli laiturilla, sieltä pieni koira näkee pitkälle.

Yhtä mukavaa on nuuskutella kotona terassin kaiteiden välistä. Liekö viime öisen vieraan, kissan, tuoksuja tuulessa. En oikein ymmärrä, että kotikissat lasketaan luontoon juuri nyt, kun lintujen poikasia on vielä emojensa ruokittavina pensaiden alla.

Vaan elämä on. Hattarapää lopettaa nyt lätisemisen, skarppaa seuraavaan postaukseensa paremmin, ja antaa Simon pitää vahtia ympäristön tapahtumista.

Tarkka kuulo ja näkö, lisäksi hyvä vainu! Ajanhermolla!

JUHANNUS ON MEILLÄ HERTTAINEN...

...kirkas taivas on sininen. Pirtti on jo pesty, puhtoinen, pihamaakin laastu on. Näin laulaa hoiloteltiin lapsena.  Ja sopis varmaan laulaa tänäänkin, vaikka taivas ei kirkkaalta näytä vaan pilvien repaleita purjehtii sinne tänne. Jotenkin sään ennustaminen ei osunut nappiin, sillä eilen aattona oli mitä lempein kesäinen ilma ja aurinkoa riitti, tänään - vaikka piti olla lämpimin ja aurinkoisin - on kylläkin lämmintä tuulta, mutta myös tummia pilviä. Etelässä on kuulema satanut, täällä ylempänä on pitänyt kasvimaata kastella.

Komea kokko nosti eilisiltana liekkinsä liki puiden latvusten tasalle, oltiin perinteisesti yhteisillä kokkotulilla. Aaton riemua rajoitti tässä lähellä sattunut liikenneonnettomuus, jossa menehtyi kuljettajan vieressä istunut nuorehko mies. Kuski ilman ajo-oikeutta, promilleja veressä, pyysi, ettei poliiseja soitettaisi paikalle! Ja miksiköhän ei? Luojalle kiitos, ettei vastaan tullut juuri sillä hetkellä ketään, onneksi.

Kokkotulilla paistettiin makkaraa. Juhannuskokkoa ei pystynyt lähestymään makkaratikkuineen, niin valtava oli kuumuus. Mutta kokko oli hieno!

Tässä makkaranpaistamista varten sytytetty pienempi kokkonen.

Vähitellen tuli alkoi hiipua ja me suunnistimme saunan lämmitykseen, olihan jo lähes keskiyö, vaikka valoisaa ja lämmintä.

Tänä aamuna järven pinta aaltoili, etelätuuli heilutteli puiden latvuksia ja tiputteli männyistä käpyjä pihanurmikolle. Eilisen aamun aamu-uinti rikkoi rasvatyynen järven pinnan. Tänä aamuna saattoi porskutella aallokkoa vasten ilman huonoa omaatuntoa.

Kuikat käyvät rannan edustalla katsastamassa, onko räkyttäjä-koira tullut mökille. Ei ne mitään Simosta välitä, koira makaa laituribetonin nokalla ja tähystää järvelle.

Mahtaa pienestä koirasta maailma näyttää avaralta kun sitä laiturin päästä katselee!

Tämä on muuten ensimmäinen juhannus yli viiteenkymmeneen vuoteen, jolloin meitä on niemen nokassa vain me kolmestaan juhannusta viettämässä! Tuntui tosi hiljaiselta menolta!

Vaan mikäpä täällä on köllötellessä. Ainoat hommat saunan lämmitys ja ruuan laittaminen. No, prinssipuoliso kuurasi asuntovaunun ensi viikonlopun Lohtajan reissua varten, minun pitää vielä sisältä putsata ja varustaa talven jäljiltä mm. petivaattein. Vaan ehtiipä tuon vielä.

Ehtipä välissä käydä testaamassa naapurimökin uuden pihakeinun. Minä haluaisin samanlaisen, sillä meidän vanha on jo "keinu ja tipahda" -mallia. Ainakaan minun ei parane siihen peppuani tarjota.

Kukkamaalla kaikki hyvin. Tuuli tuivertaa järveltä, laitoin vähän tukisysteemejä kaikkein pisimmille, kuten ritarinkannukselle, ukonhatulle ja kultapallolle. Valkoinen ritarinkannus kukkii täysillä, sininen vasta nupuilla. On muuten sikiävää sorttia, pieniä ritarinkannuksen taimia on kukkamaa täynnä. Annan niiden vähän varttua ja sitten nykäisen ne kompostiin. Sama odottaa sitä vaaleanpunaista "tillukkaa" joka kylvää poikasiaan ympäri kukkamaata. Ahdekaunokit, keijunkukat, hostat ja keisarinkruunut ovat parhaimmillaan. Suviruusut, juhannusruusut ja tornionlaakson ruusu kukassa, unkarinsyreeni samoin. Ja yksi ainut varjoliljan varsi, mutta sitäkin komeampi ja nuppuja täynnä! Valkoinen tähtiputki kukkii, punaisessa ei ole edes nuppuja. Myös iso hirvenjuuri ponnistaa kohti taivasta, sillekin pitää kainalosauvoja laittaa avuksi.

Juhannuskokolta tultaessa kuvasin täysikuuta. Kameran linssissä oli kai joku roska (putosi taskusta kamera kokkopaikalla) kun tuli toinenkin "kuu" kuvaan. Haitanneeko.

Putsasin linssin sen jälkeen kun huomasin tahran kuvassa.

Ja mökin ikkunan läpi kuvasin vielä sinisen hetken.

Etelä-Suomessa on sadellut. Täällä saattaa myös ensi yönä vähän ripotella pisaroita. Sään puolesta juhannus on ollut mitä parhain.

Mutta vielä on edessä "Juhlat kun Jussin päivän on.." - taitaapi olla vasta huomenna? 

JUHANNUSVIIKKOA

Sateen jälkeen paistaa aina aurinko. Niin myös tänään. Eilinen sadekuuro kasteli mutta nyt taivas on taas pilvetön.
Juhannukseksi on povattu lämmintä ja hyttysten ininän täyttämää säätä. Ei haittaa. Nähtäväksi kuitenkin jää, voiko juhannuskokon sytyttää, toivottavasti kuitenkin.

Simon kanssa vietettiin eilen leppoisa päivä. Prinssipuoliso oli hoitelemassa asioitaan Tallinnassa. Laivalla tämä onnenpekka oli voittanut bingossa pari uutta risteilylippua, jossakin toisessa kisassa pussin Marianne-karkkeja ja reissupakin Bassett-karkkeja. Hän kun osallistuu aina periaatteesta kaikkiin kisoihin. Olipa joku tytöntyllerö (no sieltä ikääntyneemmästä päästä kuitenkin) pokannut häntä tanssiin kun rocki oli soinut. Hihhii, sanon mä!

Kolme koneellista pyykkiä liehui eilen aurinkotuulessa, sain ne kuivaksi juuri ennen sadekuuroa. Ihana tuoksu lakanoissa, kun saa ne ulkona kuivattaa (vrt talven sisäkuivatus). Ja sitten lampsittiin metsälenkki, kitkettiin kasvimaalla ja kuvattiin kukkasia. Kasvimaalla harson alla nousemassa olevat kurkuntaimet säilyivät, vaikka koiruli meni harsopenkin päälle koisailemaan minun kitkiessäni vesiheinää mansikkamaalta.

Kesän ensimmäiset mansikat, nam. Ja  miten isoja olivatkaan ihan tavalliset metsämansikat kasvimaan laidalla mesimarjapenkissä!
Mesimarjat vielä kukkivat, saa nähdä, tuleeko tänä kesänä yhtään ainoata "messikkaa".

Ruusu, jonka nimeä en tiedä, avaa nuppujaan ja tuoksuu hyvälle.
Viime kesänä se hieman kärsi siirtämisestä, nyt on elinvoimaa.

Ja liljankukka ei ole lumivalkoinen kuin laulussa, vaan sininen ja keltainen. Muut iirikseni eivät kukkineet, varmaankin syynä on juuriston pötkylän päällä suikertava keltainen alpi. Pitääpä nyhtää se siitä kauemmaksi.

Pensasmustikkaa näyttää tulevan mukavasti, oksat täynnä raakileita. Mutta niin on luonnon mustikoillakin:

Omenoita ei juuri tule, kirsikoita aika vähän, luumujakin vain harvakseltaan. Mutta mansikkavadelma on röyhähtänyt hienosti kevään lämpimän ja sateen ansiosta, on nyt jo neljä kertaa viimekesäistä kasvua suurempi. Nuppuja on, toivottavasti nyt myös marjansa ehtivät kypsyä. Ja poikasia taimi on työntänyt toista kymmentä alkuun. Vau.

Lumiesteiden asentajat kolistelevat katolla ja saavat Simon välillä haukkuun. Ja häiritsevät ehkä myös vanhan rouvan ajatuksen juoksua, niin kuin tekstistä näkyy... Lumiesteet tulivat talvella kolisten alas lumen mukana. Nyt niitä kiinnitetään lujemmin ihan ammattimiesten voimin. Saa sitten nähdä, josko lunta tulee ensi talvena ollenkaan!

Puutarhassa on hengissä myös viisi goji-pensasta, vaikka luulin keväällä, että kaikki ovat paleltuneet. Nyt vaan pitää miettiä, miten ne talveksi suojataan. Pitäisi kuulema kellarissa talvettaa, vaan miten niitä nyt joka syksy ja kevät siirtelet, eikä sitä paitsi ole kellariakaan...että semmoinen kokeilujuttu meneillään.

Pihapiirin pöntöistä talitiaiset houkuttelivat poikasensa lentoon eilen. Yksi toisensa jälkeen singahti pöntön suuaukosta ulos maailmaan. Täältä tullaan, elämä!

Nyt on aika skoolata kesälle. Raikas raparperimehu maistuu ihanalle. Ihmettelenkin, miksi en aikaisemmin ole keksinyt, miten helpolla saa raikasta kesäjuomaa. Raparperit pilkotaan vaan kattilaan, vettä päälle ja kiehautetaan, kunnes palaset pehmenevät ja mehu on saanut väriä. Sitten vaan siivilöidään, kiehautetaan sokerin kera ja tölkitetään. Säilyy hyvin jääkaapissa kunnes on juotu. Ja raparperimössöön myös sekaan sokeria, hyvää viilin tai puuron päällä sekä raparperipiirakassa. 

Ja sitten voipi laulaa oodin kesälle...

Mukavaa mittumaarin viikkoa, kesää ja kärpäsiä!

AIHETTA JUHLAAN

Tänään vietettiin nuorimman serkkuni puolivuosisataista syntymäpäivää, hänen vaimonsa xx-syntymäpäivää, heidän poikansa 15-vuotispäivää ja ripillepääsyä. Oli heillä syytä juhlaan.
Olimme saaneet kutsun ja sitä noudatimme mielellämme. 

Rippilapsia oli päiväriparilla kaikkiaan yksitoista. Valkoisissa alboissa heidät konfirmoitiin, kuten tapana nykyään on. Juhlallista.

Konfirmaatiomessun jälkeen ajettiin läheiseen Pöyhölän vanhaan pappilaan, jonka kaunis pihapiiri toimii tilausravintolana. Olin kuullut kehuttavan pappilan aterioita ja todentotta, pöydässä oli "pötyä" jokaiseen makuun ja maittavaa. Tervetuliaisena oli raparperipohjainen raikas alkoholiton juoma jäillä. Kyllä maistui auringon paistaessa täysillä puhtaan siniseltä taivaalta.

Noutopöydän erikoisuuksina oli myös muikkukukkoa ja lanttukukkoa. Maistuvia, kuten kalavaihtoehdot ja monet salaatit.
Lämmin ruoka, karjalanpaisti, perunat, lihamakaroonilaatikko ja erityisesti kukka-parsakaaligratiini maistuivat. Syönnin jälkeen oli jo ihan pullero olo, mutta jälkiruokana tuotiin kahdenlaista jäätelöä ja mustikkakukkoa. Nam. Mihin ihmeen vatsaan kaikki herkut saatiinkaan mahtumaan!?!

Eikä tässä vielä kaikki; täytekakkukahvit kera muiden kahvileipien tarjoiltiin pappilan navetassa, joka on elämys sinänsä. Hyvältä maistuivat molemmat täytekakut, minä pidin suklaakakusta jonka päällä oli kinuskikastiketta ja karpaloita.

Synttärisankarit saivat paljon lahjoja ja ruusuja. Meiltä serkkupoika sai kivisen vahtikoiran, heillä on ollut kaksi koiraa aiemmin, mutta pojan allergian vuoksi ovat joutuneet luopumaan koiranpidosta. Tämä koiruli ei aiheuta allergiaa, se pysyy ulkona joka säällä.

Painoakin sillä on kymmenisen kiloa (Simo on 7.5 kg). Koira sai hyvän kodin.

Juhlahumusta vatsat pullollaan ajelimme sitten mökille, missä Simo ja meidän kotimies odottelivat. Hyvin olivat pärjänneet, mutta aina kun ollaan poissa, Simo ei malta nukkua vaan päivystää. Väsynyt pieni koiruli oikaisi itsensä prinssipuolison viereen sohvalle ja oli oitis täydessä unessa.

Pienen koiran juhlaa oli kuitenkin veneretki aamulla kun miehet tulivat kalareissulta. Aurinkoista meillä oli jo heti aamusta.
Ja huikean sininen järvi.

Koirani haluaa olla kapteeni niinkuin juhliva serkkupoikani onkin.

Kiitollisella mielellä muistellaan lupsakoita syntymäpäiviä ja toivotetaan paljon elämän valoisia vuosia eteenpäin kaikille kolmelle juhlijalle.