PFIFFERLING

Tänään on vaihdellut ukkosen ja aurinkoisen väliä. Muutama sadepisarakin on tipahdellut. Hampurilaisten mielestä kanttarellit on hyvin herkullisia. Niinpähän prinssipuoliso aamulla törmyytti pojat kanttarellimetsään.

Isokokoisia ja koivunsiementen peitossa!  Ja kun minä ne puhdistin, niistä tuli kahden syöntikerran kanttarellit.

Ja hyvältä maistuikin, vaikka kanttarellia oli myös jauhelihapihveissä samalla aterialla. Onneksi nämä serkkupojat ovat kovin kaikkiruokaisia ja minun sotkemani sapuskat osuvat ja uppoavat. No eipä se ihme, sillä molemmat on aikanaan joutuneet vaimojensa luota ulkoruokintaan, hih. Ja siksipä he varmasti niin mielellään luokseni matkustivatkin.

Eilen illalla jäin vielä istumaan hetkeksi keittiöön. Kun sitten hiivin makuuhuoneeseen, oli sänky täysin varattu. Meidän "pojat" siinä koisasivat ilman pienintäkään huolenhäivää.

Pääsin kuitenkin omalle petilleni kun Simo ystävällisesti siirtyi papan peiton alle.

Huomenna kirkonmenojen jälkeen vien serkkupojat niemeen, saunotan ja uitatan muutamia päiviä.

Läpäytänpä kuvankin näistä "setuleista" heiltä mitään kyselemättä tähän postaukseen. Nuorempi on isänsä ja vanhempi äitinsä näköinen. Vaan eipä he kaksosia ole vaikka yhdessä matkustelevat.

Tänään jälkkärinä tarjosin jätskiä ja lakkoja. Ei kuulema ole lakat ennen tulleet lautasella vastaan. Ihmeitä täynnä on elämä, hih.

Niin, ja Pfifferling on suomennettuna tietysti kanttarelli.

"KARHUNPOIKA SAIRASTAA..."

Keskiviikkoaamun iloinen Simon ulkoilutuslenkki tuossa tiellä katkesi koiran ulvahdukseen. Sileällä hiekkatiellä ei näkynyt mitään erikoista, ei ainakaan kyyn poikasia. Simo näki heti jäniksen ja ryntäili sen perään, mutta pian piteli toista etutassuaan ilmassa ja  näytti tosi surkealta. Prinssipuoliso kantoi pikkuista koiraa takaisin omalle pihalle ja sisään. Yritin jopa suurennuslasilla katsoa, olisiko saanut vaikka lasinpalan tassunpohjaan. Simo piti edelleen tassua ilmassa ja ihan selvästi käpälää kirveli. 

No minä pöljä puhdistin tassun altapäin ja mietin jo eläinlääkärille soittamista, kun koira vaan nilkutti ja roikotti tassuaan. 
Toinen etujalka oli vähän turvoksissa "käsivarresta" ja kosketusarka. Ja kas, sieltähän syy selvisi. Joku hiivatin ampiainen oli ollut leskenlehden alla kuivattelemassa aamukosteita siipiään ja tuikannut pientä koiraa kinttuun.

Onneksi kuitenkin päivän mittaan jalka antoi jo koiran liikkua ja minä tietenkin putsasin pistojäljen ja laitoin siihen voidetta. Jonka Simo tietysti yritti heti nuolla pois, että piti siihen side laittaa estämään voiteen lipomista.

Nyt on selvitty sitten vatsan kurinasta, oksentelusta, ampiaisen pistosta ja tänä aamuna kaikki oli paremmin kuin hyvin. Koirani on iloinen ja reipas, häntä on kippurassa eikä roiku luippana koiran perässä. 

Me ollaan tänään Simon kanssa kahdestaan kotona, mehustin maijallisen mustia viinimarjoja ja pian täytyy pyöräyttää pari marjapiirakkaa kahvipöytään. Miessakki lähti ajamaan Kiskoon prinssipuolison veljen luo purkamaan verkkoaitaa, jonka päälle on tuuli kaatanut ison kuusen. 
Puuhaa riittää,  viinimarjoja on vielä muutama pensaallinen ja karviaisetkin keräämättä. Mutta ehtiipä tässä. Toinen juttu on , että mökin maisemissa  on parikymmentä mustaviinimarjapensasta odottamassa poimimista. Ensi viikollekin on näin puuhaa tiedossa. Ja pakkaset paukkuu jo nyt kantta myöten täysinä. Hamsterin sukua taidetaan olla ihan selvästi.

Jatkuisipa nyt aurinkopäivät vielä vaikka viikon verran. Eilen iltamyöhään ripautti hieman vettä, mutta nyt päivä valkeni poutaisena.

Kissaloukku on asennettu, kisuli pyörii pihapiirissä eikä osu loukkuun. Pitää ostaa kalaa houkuttimeksi. Ja jos se sittenkin on tuolta naapurista, joutuu kolli kiinnisaamisen jälkeen kuulema pallienpoistoon. Loppuu sitten kuljeskelut oman pihapiirin ulkopuolelle, uskotaan ainakin niin.

Mutta ihaninta päivässä on se, että Simo on pirteä ja leikkisä oma itsensä, raksut maittaa ja päivystystehtävä hoidetaan sohvan selustalla tarmokkaasti, häntä iloisesti kippurassa.

VIPINÄÄ VIIKKOON

Tiistaina tupsahtaneet hampurilaiset on nyt kotoutettu tänne meille pariksi viikoksi. Kielikylpy on kokoaikaista, tosin välillä sotkeutuu sanoja englannista ja ruotsinkielestäkin. Mutta kaikki hyvin. Olen pikkuhiljaa huomannut ajattelevanikin jo saksaksi ja ajokorttilääkärintarkastuksessa olin jo aloittaa selitykset sekä huitomalla että saksaksi. Hyvä minä.

Eilen illalla järkättiin viimeiset tämän kesän yhteislaulut, yli viisikymmentä laulun ystävää oli aurinkoisessa jokirannassa ja laulut raikuivat komeasti. Myös hampurilaiset olivat mukana sen puolitoista tuntia ja saivat paitsi annoksen suomalaista laulantaa myös lämpöistä auringonpaistetta.

Kuvassa Ritva ja prinssipuoliso vedättävät Lapin lauluja.
Auringon paistaessa oli mukava lauleskella jokirannassa.

Kovasti vielä kyseltiin, lauletaanko uudelleen ja milloin. Kuitenkin syksyinen sää voi olla niin arvaamaton, että katsoimme tämän nyt tänäisen kesän viimeisen olevan.

Torstain aamu valkeni vieläkin aurinkoisena. Mustaherukoita poimittiin, "pojat" kävivät tutustumassa vanhan Porvoon maisemiin ja sitten illalla menimme tuomiokirkkoon konserttiin. Esiintymässä olivat Walter Reiter, barokkiviulu ja Anna-Maaria Oramo, cembalo.
Vaikka sonaatit eivät ole oikein minun musiikkiani, nämä 1600-luvun sävelmät todella taitavasti soitettuina kylläkin osuivat ja upposivat. Myös hampurilaisista konsertti oli kovin vaikuttava. Tämä israelilaista alkuperää oleva viulisti oli varsinainen virtuoosi. Hänellä on paljon kansainvälistä kokemusta ja soololevynsäkin on saanut arvostetun huomion, eikä ihme.
Myös Anna-Maaria Oramo esiintyy aktiivisesti ja valmistelee parhaillaan musiikin tohtorin tutkintoa Sibelius-akatemiassa.

Näin tämä päivä saatiin mukavaan päätökseen. 

Simon vatsa on aamupäivällä ollut taas ongelmana, johtuu varmaan siitä, että sai eilen grillimausteista kanaa. Nyt viimeistään tässä huushollissa uskotaan, ettei pojalle anneta muuta kuin koirien omia, viljattomia ja naudattomia raksuja. Vaikka niin hellyttävästi pyytääkin istuen kuin "kolmijalka" eli häntä kolmantena jalkanaan, kuin mangustit ikään. Nyt hyv´ötyä vaan!

HAMPURILAISET

Tänään tulevat serkkupojat parin viikon vierailulle luokseni Hampurista. Heidän vierailustaan sovittiin joskus kevättalvella ja nyt on sitten h-hetki. Pian on lähdettävä kentälle heitä vastaan.

Olen vähän siivonnut huusholliani siihen malliin, etteivät ihan pölyyn tukehdu eivätkä koirankarvoihin sotkeudu. Eilen huomasin, että olen pyyhkimässä keittiön yläkaappien päällyksiä ja pesemässä noita kuparipannuja pahimmasta rasvapölystä. Hullu minä, tuskinpa pojat sentään kiipeävät keittiön kaappien päällyksiä tarkistamaan.

Kahden viikon aikana saan melkoisen kielikylvyn, sen rinnalla ei Lemmenviemää ole yhtikäs mitään. Onneksi nyt on aurinkoista ja toivottavasti tämä jatkuu vielä pitkään.
Punaiset viinimarjat mehustin eilen, mustien kerääminen pitäisi kohta aloittaa myöskin. Taidanpa laittaa hampurilaiset puskiin!

Viikonlopulla ajellaan niemeen ja tarkoitus on käydä Savonlinnassa ja tietysti Retretissä, joka kesän kohokohta ollut minulle. Ja tietysti Kuopio kalakukkoineen ja Jyväskylä ovat ihan mahdollisuuksien rajoissa piipahtamiseen.

Simo rötköttää tuossa vieressäni lattialla. Sitä poikaa ei vaivaa jännitys tulevista vieraista. No eipä tosin paljon minuakaan. Talo elää tavallaan, vieras kulkee ajallaan, sanoivat vanhat sananlaskut.
Voipahan olla, että bloggaaminen jää vähemmälle. Onhan tuota tullut suollettua tekstiä ihan tolkuttomasti.
Naapurin kissalle on nyt viritetty loukku, kolliparka ei tiedä, että jos luukku napsahtaa, se tietää kissapojalle matkaa pallien poistoon. Niin sanoi emäntänsä. Voi noita poikia!

Se kukka, josta kyselin, on avannut useamman kukkasen loistamaan.  Ei se taida olla horsma, lehdet on säteettäiset ja kukat yksitellen kukkavarsien päässä. Pitää käydä kuvaamassa vielä paremmin. Jospahan sitten löytyisi nimi kaunottarelle.

Kuvien siirtäminen jostakin syystä taas tökittää, postaan kuvat sitten myöhemmin, jos...

NIINPÄ TIETYSTI !!!

Vitsit että sitä aina lähtee negatiivisesta. Pitäisi iloita siitä, että vihdoinkin aurinko paistaa koko viikon sateen jälkeen. Mutta vähän hatuttaa, kun huomenna on pakko lähteä ajamaan kotiin, eli nyt taas, kun ilmat muuttuvat vielä kesäisiksi. Huono tuuri, aina siellä, missä ei pitäisi ja silloin, kun ei pitäisi. Vaan tätäpä elämä on.

Joku osaa kyllä ottaa kaiken irti aurinkoisesta päivästä. Simon lempipaikka on laiturilla. Koko viikon koira juoksi aamulla heti laiturille, mutta aamu-uintini jälkeen viipotti kiireesti sisälle. Mutta tänään:

Välillä kiireesti raksukupille ja sitten taas suoraan päivystyspaikalle.

Ja mikäs sen mukavampaa. Laiturilta näkee kauas ja kuulee kaiken, mitä järvellä ja rantamilla tapahtuu.

Ja sitten yht´äkkiä ilmestyy laiturin eteen siivekäs kaveri. Rauhallisin vedoin kuikka kiskoo hiljalleen laiturin eteen. Ja Simo riemastuu.

Mutta kuikka on tottunut pienen koiran räksyttämiseen, ei ole huomaavinaankaan haukkujaa.

Tämä uljas maakuntalintu lipuu aikansa laiturin edessä ja sitten hups! Vain rengas veden pinnalla laajenee ja kuikka on tipotiessään.

Vahtiminen jatkuu, tiedä vaikka joku taas pulpahtaisi kuonon eteen!

Välillä pitää tsekata, että mamma on perkaamassa sienisaalistaan:

Kyllä sienisaaliissa onkin perkaamista. Käväisin aamulla tien takana, kosteassa heinikossa oli lampsittu ja varmaankin suurimmat kanttarellit poimittu. Mutta eipä haittaa.

Kuljin eteenpäin, sillä tiesin mustien torvisienten paikan. Vaan siellä 

kauhoi joku Aarne vaimoineen mustikkaa ämpäreihinsä. Muina naisina kävelin lähemmäksi tsekkaamaan torvisienet. Ja niitä olikin runsaasti. Onneksi eivät olleet tallaantuneet mustikanpoimijoiden jaloissa.

Apua, kuka nämä puhdistaa??? No minäpä tietysti. Meillä on sellainen työnjako, että "joka saalistaa hän myös suolistaa". Joku meillä on siivonnut ämpäritolkulla mustikoita ja vadelmiakin jonkun verran. Enkä se ole  minä ollut, hih.

Joidenkin mielestä mustat torvisienet ovat todella hienonmakuisia sieniä. Minä kuitenkin pidän enemmän kanttarelleista. Mutta enhän näitä torveloita hennonut metsään jättää, sota-ajan lapsi kun olen.

Hommiin vaan käsiksi. Ja koirulini se vaan peilaa tyyntyneen järven pinnasta omaa kuvaansa. Vai onko minulla sittenkin kaksi koiraa?

Simossa on kuitenkin koirulia kahden edestä. Aivan riittävästi luonnetta ja hellyyttä yllinkyllin.

KAIKENMAAILMAN KANTTARELLIT

Syksy tuntuu hiipivän lähemmäksi ja lähemmäksi. Aamulla odoteltiin auringon pilkahdusta järven yllä, turhaan. Vettä on tihuutellut lähes koko päivän ja aamulla oli 9 astetta plussaa, kiipesi sitten kyllä hieman yli kymmeneen.

Onneksi järven vesi on edelleen uimalämmintä, eipä sateen tihkut haittaa aamuista järveen pulahtamista.
Syksyn merkkejä on myös kuikkien, näiden Pohjois-Savon maakuntalintujen kokoontuminen laiturimme edustalle. Tänään niitä oli kymmenen ja hiivittyäni Simon kanssa rantaan niitä kuvaamaan olivan liian kaukana ja tallentuivat pieninä pisteinä.

Kolea sää ei oikein houkutellut ulos edes kumisaappaita ulkoiluttamaan. Prinssipuoliso ponkaisi vadelmapusikossa ja saaliina oli lähes 3 litraa näitä ihanalta tuoksuvia - ja maistuvia - marjoja. Laitoin lähes kaiken pakkaseen.
Kun puoliso oli mökillä takaisin minä singahdin ennalta tietämääni kanttarellipaikkaan. Ja kas. Keltaisena mattona oli sieniä noin 5x5 metrin alueella. Nopsaan siitä ämpäri täyttyi.

Siinähän niitä sitten perattiin, jaettiin naapureille ja syötäväksi ja säilöttäväksi jäi viiden litran ämpärillinen. Hurja määrä, varsinkin kun tiedän, että huomenna varsinaisesta sienipaikastani varmasti löytyy vähintään samanverran. Harmi, että pojan perhe ei ole poimimassa omalta tontiltaan tätä keltaista herkkua, joten pakko minun on sielläkin saapastella. Että jotain hyötyä näistä valtavista sateista on ollut, sienet on kasvaneet vauhdilla.

Simo reppana oli aamulla herättyämme huonossa hapessa, pojan vatsa on niin herkkä. Meni aamupäivä juostessa sen kanssa ulos kakistelemaan ja oksentamaan. Iltapäivällä sitten jo alkoi ruokakin maistua. Mietin, onko ruokakermassa joku säilöntäaine, joka ei millään sovi Simon vatsalle, edellisen kerran sen syötyä kermasta tehtyä kastiketta tilanne oli sama. Nyt se on uskottava. Ja annettava raksuja pelkästään, vaikka se tuntuisi kuinkakin tylsältä.

Kukkamaalla kukat ovat kärsineet jatkuvasta sateesta. Laskin keltaisessa liljassa olevan 14 kukkaa mutta räpsähtäneitä jo sateen pieksännässä. Tämä kaunokainen nostaa kukintonsa korkeuksiin ja ylväänä uhmaa taivaalta valuvaa vettä:

Samoin iso hirvenjuuri on täydessä kukassa:

Eikäpä sade ole lannistanut tätä "punahattuakaan":

Ja sitten taas kysymys: mikä on tämä kukka? Huomasin sen kukinnon kotona tienvieressä koiraa lenkittäessäni. En muista sitä aiemmin nähneeni, nyt sitä oli ainakin kahdessa kohtaa kukkimassa.

Kukka muistuttaa tätä pientä rikkaruohona kitkemääni kiusanhenkeä kukinnaltaan ja siemenkodaltaan, mutta on tosi paljon suurempi kukinta:

Tämä kuva on surkea mutta selvittänee, mitä vaaleanpunakukkaista rikkaruohoa tarkoitan.

Nyt pitäisi löytää täältä mökin maisemista etana, jolta voisi kysyä: etana, etana näytä sarves, onko huomenna pouta? Toivottavasti on. Ei vielä ole kolean syksyisen sään aika.

Sauna lämpiää, niinkuin jokaisena iltana täällä niemen nokassa. Vanhat luut lämpiävät lauteiden lämmössä ja uni maittaa. Myös Simolle. Taidan itse nähdä unta sienimetsästä ja kanttarelleista.

SYÖDÄÄNPÄ PASTAA

Tänään on satanut kokonaisen päivän ajan. Välillä enemmän, välillä tihuuttaen. Tuulen suunta on vaihtunut eteläisestä länteen ja nyt taas itätuuleksi. Toivottavasti kiertyvä tuuli vie sadepilvet tipotiehensä ja saadaan vähän kuivempaakin säätä.

Kun ei muutakaan tähdellistä tekemistä ole, ulos ei voi mennä ruopsuttelemaan, päätänpä tuon Garda-järven juttusarjan tähän juttuun:

Italia, tuo luvattu pastan ja makaroonin maa. Kun me täällä pohjoisemmassa syödään makaroonia eri muodossa pääruokana, italialaisille pasta-annos on alkuruokaa. Toki osaavat tarjota sitä eri variaatioilla, mutta sittenkin.

Kommentissaan postaukseeni ystäväni totesi kuvasta, että tällaiseksi tulee, jos pastaa syö. Totta on, minä ainakin jätin pastat minimiin.

Sen viinitilan, jossa lounastimme, ruokasalin seinillä oli nämä iki-ihanat maalaukset. En millään malta olla niitä postaamatta, niistä saa helposti hymyn huulille.

Pelimannet harjoittelee illan esiintymistä varten!

Onks tukka hyvin? Ja helma?

Buona sera!

Penkillä pelimannit...

Kun on vauhtiin päästy, on jalka kevyt...

Torviseitsikko!

Ja hännänhuippuna suomalainen "torvikaksikko", on nekin vähän makaroonia maistelleet joskus! Liekö nyt kuitenkin ollut viiniä?!?

No, totta puhuakseni ostin purkillisen makarooneja Milanosta! En taida raatsia niitä keittää, ovat purkissa niin kauniita!

No, ostinpa hellehatunkin, tosi tarpeeseen oli. Italiassa nimittäin. Nyt tarvitaan vain sateenvarjoa pään suojaksi.

 Mutta turhapa on meikäläisen kuvitella itseään ilman makaroonin syöntiäkään köykäiseksi muuten kuin ajatuksiltaan, kun todellakin on liian paksu perhoseksi. Siivistä nyt puhumattakaan...

Vaan saahan sitä nähdä päiväunia...