MEIDÄN ELVIS R.I.P

Viime viikko oli tapahtumia täynnä. Perjaintai-iltana chinchillapoika Elvis nökötteli häkissään, ei ollut kovin innokas edes rusinaa nappaamaan. Lauantaina olin kukkamarkkinoilla Türissä ja myöhään palattuani kotiin Elvis hengitteli hiljaa pötköllään häkin pohjalla. Tiesimme, että lähtö chinchujen tuonilmaisiin on lähellä.

Sunnuntaina - siis eilen - aamun valjettua oli pieni matkamies päässyt perille. Peittelin hänet häkkiin silkkihuivilla odottelemaan hautaamista.  Kun sunnuntaipäiväni meni kirppiksellä tarjoamassa pientä osaa tästä tavarataivaasta, oli prinssipuoliso vienyt lemmikkinsä ison kiven juureen, minne myös Elviksen puoliso ja pojat on haudattu.

Elvis oli perheessämme yli 15 vuotta jäsenenä. Tyhjä kolo elämään jää näinkin pienestä hiirulaisesta. Mutta hyvä näin, Elvis on perillä Priscillan, Viljon ja Paavon luona.

Tässä kuva meidän pienistä vipeltäjistä. Läheisyys lämmitti, mutta viimeiset vuodet Elvis eleli yksin isossa häkissään. Hyvää matkaa pieni Elvis-chinchilla. Simo ihmettelee tyhjentynyttä häkkiä...

ÄITIENPÄIVÄN AATTONA

Heräsin ihanaan aamuun. Pihapuiden oksistossa hiirenkorvat jo näkyvissä, lintujen liverrystä aurinkoisessa aamussa. Muutama päivä sitten palannut västäräkkipariskunta keikuttamassa pyrstöjään pihanurmella ja ikkunoita lähinnä olevista lintupöntöistä kiivas taistelu. Kirjosieppo on sellainen peijakas, että siitä on talitintillä puolustamista että saa pitää jo pesimisensä pöntössä. 
Muutenkin meno on eläimellistä. Pupujussit loikkivat pihametsikössä, oravat härnäävät koiran aamutorkkuja sohvan selustan vartiopaikalta ja peuran vasoja nähtiin peltoaukealla.

Eilen käytiin edestakaisin pääkaupungissa hakemassa muuttotavaroita tähän jo entisestäänkin täyteen tavarataivaaseen. Ensi viikon vaihteessa on paitsi Türin kukkamarkkinareissu myös kirpputori tuossa lähellä. Olemme varanneet paikan kirppikseltä ja nyt keräilen koreihin kaikkea sitä, mistä olisin valmis luopumaan. Lisäksi pidämme pihakirppiksen ensi kuun alkupäivinä, joten hieman helpottaa romperalli.

Prinssipuoliso valmistautuu tänäiseen mieskuorokonserttiin, PML on saanut vieraaksi Sakala-kuoron Viljandista ja miehillä on äitienpäiväkonsertti iltapäivällä. Huomenna puolestaan on sitten säestyshommia palvelutalon konsertissa. Ei paha.
Minä puolestani ostaa päräytin eilen hanurin. Onhan se ihan hanurista että tämän ikäinen mummo vielä Timangin ostaa! Mutta houkutus kävi ylivoimaiseksi ja jos en minä niin prinssipuoliso sillä ainakin sitten soittelee. Ihan viisasta ei liene nämä heräteostot.

Ulkona on kesäisen lämmintä. Peipon viserrys kuuluu avonaisesta ikkunasta, pienen matkan päässä toinen peippo vastaa viserrykseen.
Tuleepa mieleen lapsuuden kevätaika, koulujen loppuminen ja se, että sai paljain jaloin kävellä aamukostealla pihanurmella. Se oli huoletonta ja ihanaa aikaa. Vai kultaako aika muistot?

Oikein ihanaa äitienpäivää meille äideille, olemme kaikki ansainneet ruusun ja palan kermakakkua!

ANNA KAIKKIEN KUKKIEN KUKKIA....

Kuka sanoikaan, että kevät on elämän parasta aikaa? No tietysti minä. Mutta se oli ennen tätä etana-showta. Minä luulin - oikeutetusti - että meidän puutarhamme on säästynyt noilta mökit selässään kasvimaalle muuttajista, mutta kun ei. Olo on kuin entisellä verkonpaikkaajalla; "hakee, hakee, eikä soisi löytävänsä".
Koko alkuviikko on mennyt pihan haravoinnissa ja etanoiden noukkimisessa. Onneksi on ollut lämpöistä ja aurinkoista. Ja Simo on saanut olla pihalla päivät pitkät, on sitten poika niin väsynyt illalla kun päikkärit jääneet vähemmälle.Huomisesta alkaen on luvattu sadetta.

Prinssipuoliso on juossut haasteissaan ja maalannut talon sokkelia. On tosin jo aikakin, kaksi vuosikymmentä on asuttu, hih. No piti jo viime kesänä maalata, maalitkin ostettiin, mutta mikä lie ollut että jäi. Hyvä nyt kuitenkin, että talo vähän pesee kasvojaan.

Juolavehnää jos viljelisin, sitä riittäisi. Kukkapenkkien putsausta, kesäkukkien kylvämistä ja välillä kukkaan puhjenneiden kevätkukkien ihastelua. Pieniä pääsiäisnarsisseja on tyrnimaa keltaisenaan. Valkovuokkoja pihametsikkö valkoisenaa, parissa paikassa keltavuokot täydessä kukassa ja sinivuokkoja löytyy myös. Punavuokkoa vaan kukkapenkissä. 

Tämän valkoisen tähtisilmän nimeä en nyt saa päähäni....

Pienet helmihyasintit kukkivat sinisinä, valkoisia ei vielä minun kukkamaallani ole, mutta toiveissa...(mökillä kuitenkin on).

Ja talvio, tuo oivallinen maanpeittokasvi, suikertaa valtaisina pehkoina (ja piilottelee etanoita!) ja availee sinisiä kukkiaan.

Taponlehti on selviytynyt myös lumen painosta ja on myös oiva piilottelija lehtokotiloille. Kaadettujen koivujen mahla virtaa kannoista, kostea houkuttaa etanoita.

Kukkahoroskooppikin on jo keksitty. Minä olen siis suopursu.
"Suopursu kukkii, rahkasammal aava rannaton on täynnä tuoksua mi hurmaa huumaa. Sen jäykkä varsi ylpeästi kantaa kukinnon, maan puoleen taipumatta yhtään tuumaa". Jeps. Jäykkä varsi nyt ainakin passaa. Mutta kun perheessä on kaksi suopursua, niin "kukkii kunnes suvi loppuu lyhyeen" hih!

Suopursu 5.9. – 7.10.

Suopursua ei voi olla huomaamatta. Hänen läsnäolonsa vaistoaa jo kaukaa ja hänen persoonansa on yhtäaikaa kiehtova ja uhkaava. Hän kukoistaa haasteellisella kasvupaikallaan ja kohoaa pian sen kiistattomaksi kuninkaalliseksi. Vanhastaan suopursukasvia on käytetty karkottamaan täitä, koita ja rottia. Myös pursuihminen on elementissään taisteltaessa pahaa vastaan. Hän kiiruhtaa hätäavuksi kriisialueille, taistelee eläinoikeuksien puolesta tai pelastaa perjantai-iltaan sammuneita nuoria. Hän myös odottaa runsasta kiitosta vaivoistaan, vaikka kuittaakin sen vähättelyllä. Mukava elämä maljakossa kuihduttaa suopursun nopeasti ja on epämiellyttävää myös ympäristölle. Pieneen tilaan vangittu pursu levittää ympärilleen helvetillisen katkun, joka särkee päätä ja silmiä. Perheessä suopursu määrää tavat. Hän joko nalkuttaa tai antaa ymmärtää, kummin vain, mutta molemmissa lajeissa hän on erittäin lahjakas. Vastalahjaksi hän antaa läheisilleen tinkimättömän tuen ulkomaailmaa vastaan.Perheen on kuitenkin vahdittava, ettei heidän pursunsa vedä itseään liian tiukille: puuvarsi voi joskus katketa yhtäkkiä ja äänekkäästi.

Tais lähteä ajatukset lentoon. Joka iltapäivä meidän yli lipuu kolme reittikonetta viiden minuutin välein kohti Vantaata. Ovat tässä kohtaa jo laskukiidossa. Tarkistan niistä aina kellon...

Ja tietysti sitten postauksen loppuun terveiset Simo-pojalta.

Osaisinpahan minäkin laittaa koivet kohti kaulaa käsien väliin. Vaan kun on tuo polvi niin kipuillut. Teippaus vähän on auttanut, mutta pihalla käveleminen ei ole niin hyväksi ollut. Vaan kukapa sitä nyt jaksaisi sisällä istuskella, kun töitä on pihalla sen kun vaan jaksaa painaa. Mutta elämä on.
Ja puutarhassa puuhailu on parasta hermolepoa...ainakin minulle.
(Taas pohja tekee tepposiaan...mutta olkoon. Voi hävitä koko juttu jos yritän kursia väriä tähän loppupätkään) Haitanneeko?

PITÄS JA PITÄS...

Lieneekö kenelläkään muulla semmoisia hommia, jotka alkavat että "pitäs ja pitäs"!!! Minulla näitä on päivittäin. Pitäs pestä ikkunoita, pitäs rapsuttaa nurmikkoa, pitäs istuttaa kevätkukkia, pitäs siivota vaatehuonetta, pitäs, pitäs, pitäs.... Ja suurin osa jää aina siltä päivältä pitäs-asteelle. Ajatus pomppii hommasta toiseen ja pakkorutiinit on hoidettava. Lohdullista on kuitenkin todeta, että maailmaa ei saa yksi mummeli valmiiksi kuin hiukkasen omalta osaltaan. Hiukkasen!

Jotain sentään on tehtykin.  Pihalla eilen puurrettiin ja päästiin hyvään alkuun. Orvokit on istutettu (puolet nyt ainakin!), viinimarjapensaiden alukset putsattu heinistä ja niistä hiivatin kuorietanoista eli lehtokotiloista, joiden marssi tien takaa pellolta on alkanut kohti meidän puutarhaa. Aamulehden noutoreissulla niiden maihinnousu on katkaistu kiukkuisella jalan polkaisulla ja varjelkoon, että kuori rusahtaa kun tämä mamma nousee painollaan nilviäisen päälle! Tosin eilen keräsin niitä ämpäriin ja "hukutin". Kumpi nyt sitten on armeliaampaa?

Aamutuimaan tein kierroksen vielä heräämässä olevaan pihapiiriin. Peippo tepasteli edelläni kun kiersin kamerani kanssa katsomassa, mitä kaikkea on avautumassa kesään. 

Sinivuokkomätäs odottaa auringonsäteitä avatakseen silmänsä uuteen päivään.

Ensimmäiset pienistä narsisseista ovat jo kukassa, suurin osa on vielä nuppuasteella varjoisemmassa kulmauksessa.

Keltavuokkojakin jäi henkiin puusavotan alta, vaikka pelkäsinkin, että jyräytyvät olemattomiin.

Kaikenlaisia pieniä "tilliäisiä" nousee kukkimaan. Myös lumikelloja ja lumitähtiä, joita en hoksannut kuvata ollenkaan. Olen niitä varmaan viime keväänäkin postaillut, joten haitanneeko.

Avattuani läppärin aamutuimaan kävin kurkkaamassa facebookiin. Minä, vanha, liian paksu perhoseksi, turhaannuin. Ihmettelen, miksi kaikki aamu- ja iltatoimetkin pitää tehdä julkisiksi. Onko silakat todella niin pieniä joulukaloiksi, että päivitykset voi tehdä aamukahvista ja sänkyyn kömpimisestä? No, "nuoruus on seikkailu suunnaton"  eikä näin vanha enää ymmärrä - eikä tarvitsekaan. Mutta kun kyse ei ole pelkästään ihan nuorista.  Pänkkäasenne minulla, myönnetään. Kirjoitin omalle sivulleni ugh-ugh, mutta deletin. Jokainen taaplaa tyylillään,  minäkin. Eikä nää minun blogipostauksenikaan mitään helmiä ole. Joten sepä siitä.

Nyt siis leppoisaa lauantaita. Etanajahti jatkukoon, näkyy tulevan ruopsutteluun sopiva poutasää. Bis dann, sanoo saksalainen, hih.

HAASTE mamalta

1. Minne haluaisit matkustaa ja miksi?

Matkustaisin ihan minne vaan, mutta ehkä sittenkin Uuteen Seelantiin jos mahdollista. Se on pitkään ollut unelmani.

2. Mitä paheita sinulla on?

Hih, ylensyönti ja sitä seuraava lihominen! No, joskus naputan turhasta...

3. Mikä on bravuurisi keittiössä?

Kaikki, mitä keittelen, uppoaa perheeseen. Mutta jauhelihapihvit uunissa, broileririsotto ja nopsaan valmistuvat marjapiirakat taitavat olla ne omasta mielestäni parhaat.

4. Oletko/oletko ollut unelma-ammatissasi  ja mikä se on/oli?
Kaipa se oli unelma-ammatti, jossa työtä tein yli 30 v samalla työnantajalla. No ei vainenkaan. Ei kai minusta mitään muuta pitänyt tulla kuin iso tyttö!

5. Kuka oli Jim Morrison (ei saa luntata googlesta)?

Jossakin laulussa mainittu Jim Morrison...kai heppu, joka on jotakin aikaan saanut kun lauluun pääsi!
No hitsi, sehän oli Beatles ja George Morrison....

6. Missä olet hyvä?

Lienenkö missään? No olen hyvä kuuntelemaan... ja villasukkia neulomaan. Simon mielestä olen hyvä mamma...

7. Mistä tavarasta/asiasta et luovu mistään hinnasta?

Kaikista tavaroista voisin luopua, vaikka hamsteri olenkin. Koirastani en voisi luopua, en myöskään perheestäni.

8. 3 parasta lukemaasi kirjaa?

Hyviä kirjoja on lukemattomia. Kovasti olen pitänyt Lempi Jääskeläisen tuotannosta (minulla on ne kaikki ), Hirvisaaren kirjat kaikki ovat helppoja luettavia, nyt viimeksi luin Kirjeitä kiven alle ja siitä tykkäsin.

9. Mitkä asiat tuovat eniten iloa

Pieni terrieripoikamme Simo Sallinpoika Hurtta tietysti.  Ja kesäpäivät mökillä veden äärellä tuntuvat joka vuosi yhtä ihanilta.

10. Millainen kamera sinulla on ja mitä se maksoi?
Pieni pinkki Canon Ixus 105, eikä maksanut paljon. Oisko ollu alle satasen.

11. Mitä muuta olisit halunnut minun kysyvän ja mitä olisit vastannut siihen?
Itseäni koskevia kysymyksiä?  Minä olen niin tavallinen tallaaja, että minussa ei ole mitään erikoista, jos nyt ei lasketa sitä, että syöksyin nuorena naimisiin, opiskelin perheellisenä ammattiin ja että vasta eläkeikäisenä löysin juureni myös isän puolelta. Vaikka tällaisia elämäntarinoita on toisilla myös.


Tästä sen huomaa, että en ole hyvä ainakaan näissä bloggaamisissa, en saanut tuota taustaväriä häviämään millään. Mutta näyttääpä erilaiselta, hih.
Kiitos mama haasteesta.  Tässä oli niin hyvät kysymykset, että näihin vastaamisen haasteen voi napata tästä ihan vapaasti, joten en jatka nimeämällä blogeja.

Tällaiset vastaukset tällä kertaa. Ihan miettimättä sen syvempiä - ja pohja kuin riepumatto!

VILPOISTA VAPUN AATTOA

Sadekuuroja ja tuulen tuiverrusta. Lämpötila korkeintaan 9 astetta auringon kurkistaessa sateen lomassa. Sellainen on tämän kevään vappuaatton säätila. Mutta haintanneeko. Ainakin uutisten mukaan nuorisolla on hauskaa lakittaessaan patsaita kuka missäkin perinteitä noudattaen. 

Meillä vanhoilla vappuviikko on hieman erilainen. Viikonvaihteen hoitelimme erään papparaisen kuntoa vähän parempaan vaiheeseen, hänelle oli jäänyt putki päälle ja haettiin hänet sitten meille "kuntoutukseen". Pari yötä meillä, ruokaa ja vitamiineja, niin väri alkoi palautua poskiin ja mies voitiin palauttaa kotiinsa. Kävin tekemässä perusputsauksen hänen asunnossaan maanantaina ja mies oli tyytyväinen kun sai puhtaan kämpän ja puhtaat matot pestylle lattialle.  Tänään siellä näytti kaikki olevan ihan kunnossa kun piipahdimme katsomassa. 

Simoakin hoidettiin. Olisiko kevätallergia saanut koirulin silmät tulehtumaan ja poikettiin eläinlääkärillä hakemassa tippoja ja voidetta silmiin. Ei oikein Simo tykännyt valkotakkisesta, piti oikein kuonokoppa laittaa pienelle ja siitä huolimatta rimpuili aivan hurjana jopa niin, että kyynelhelmiä kihosi pieniin okulaareihinsa. Ja riehumisen seurauksena jopa verikyynel, mutta lääkärin mielestä se oli tavallista. Sanoi, että allergiaa on koiruleilla ollut tänä keväänä mahdottoman paljon. Onneksi muuten Simon elämä on balanssissa, on reipas, syö hyvin ja vahtii minun askeleitani ihan normaaliin tahtiin. Läheisriippuvainen pieni poika!

Sammakoita ei vilpoisa vappusää haittaa. Pikkulammikossa on kutua ämpärillinen, yksi konna on vahdissa ja muut loikkineet jo muille lammikoille. Yksi tuli vastaan takapihan nurmikolla.

Piipahdettiin tänään puutarhamyymälässä. Ihan oli pakko kääräistä mukaan pari orvokkilaatikkoa, lumihiutale ja miljoonakello. Ja sitten vielä hoksasin yhden ainoan Moskovan kaunottaren taimen. Tätä vaaleanpunaista syreeniä olen etsinyt ja nyt minulla se on.
Toivottavasti juurtuu hyvin ja kasvaa pihallamme kukoistaakseen sitten muutaman vuoden kuluttua.

Huomenna, jos vähänkin aurinkoista, istuttelen orvokit ja kaunottaren. Lunta on vielä korkea kasa takapihalla siinä, mihin on katolta tippunut. Mutta sulaa vähitellen. Ja polttopuiden vetämistä mönkijän peräkärryllä riittää, apuvoimia on tosin tulossa jo tänä iltana. Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu... Tosin prinssipuolisolla on huomenna monta rautaa tulessa kun on Vappu ja kuorolaulut ja vapputanssit soitettavana. Minä ja Simo otamme kuitenkin rauhallisesti juhlapäivän. Juodaan simaa ja tiputellaan tippoja silmiin, ohjeen mukaan 3-4 kertaa päivässä. Ehkäpä tulehdus vähitellen helpottaa pienen silmistä.

Arpavoitot sain postiin, viimeisen saan lähtemään torstaina. Kiitos kaikille osallistuneille ja onnittelut heille, joita onnetar suosi vaatimattomilla voitoilla.

Koleasta säästä huolimatta oikein simakasta ja iloista Vappua! Ja tervetuloa Mustikkatyttö ja Maija Myrskyluoto lukijoiksi.

ARVOTTU ON...

Äsken kutsuin prinssipuolison onnimanniksi, virallisena valvojana toimi tomerasti Simo Sallinpoika Hurtta. 
Arpaliput laitettiin suureen kannelliseen Tupperware-kulhoon, sekoitettiin, ravisteltiin ja sekoitettiin. Kun kulhoa kohotettiin ylös arpalippujen nostoa varten, vahti virallinen valvoja todella tarkasti, että kaikki menee sääntöjen mukaan. Katse tiiviisti ylös kulhoon ja haukahdus toisen jälkeen. Oli naurussa pitelemistä!

Ja tulokset:  Lapinvuokko-kirja nousi Irmalle, pieni heppa taas lähtee Kaisalle ja korusetti klaaralle.  Vielä halusi virallinen valvoja kerran haukahtaa ja onnimanni nosti lisäksi lappusen, jossa luki ritva. Hänelle lähtee lohtuna pientä makeaa. Nyt tarvitaan enää osoitteet, jotta pienet paketit lähtevät matkaan. Sähköpostina vaikka osoitteeseen pessalaiska@luukku.com.

Kevät tulla tupsuttaa. Pihallakin pian alkaa tapahtua; krookukset, talventähti, lumikellot ja skillat sekä pian myös valkovuokot ovat kukassa. Ja pikkulammessa pulisevat jo sammakkopojat odotellen tyttöjään. Mahtaa olla vesi vielä kylmää... vaan mitäpä ei kärsisi rakkauden eteen, hih.

Maanantaina ajelin sisempään Suomeen Simo kartturina. Tosin kartturi hoiteli hommia enimmäkseen taajamissa ja pitkät metsätaipaleet  nukkui kiepillä apumiehen istuimella.
Mutta ihan kiltisti, paitsi yhden pysähdyksen taktiikalla Valkealassa oli rynnätä lepotasanteella ensimmäisenä autosta ulos. Pelkäsi tietysti, että minä katoan...
Pieksämäellä käytin tätini auton katsastuksessa ja renkaanvaihdossa. Ja muutenkin oli mukava olla pois omista ympyröistä ja arjesta. Keskiviikkona ajeltiin sitten takaisin pienessä tihkusateessa. Testasin, miten pitkälle pikkuNissanilla pääsee yhdellä tankkauksella. Pitkälle päästiin, edestakaisin.

Torstaina oli taas kiva päivä kotona, lukijani Marjatta piipahti miehensä kanssa meillä. Mukava oli tavata naamatusten ja Simo otti vierailusta kaiken irti! Tosin vieraat saivat vaatteisiinsa valkoisia koirankarvoja, niitä on imuroinnista huolimatta aina meidän huushollista mukaan lähdössä.

Tänään oli viimeinen kansalaisopiston kirjoituskurssin tunti. Kesäloma alkoi ihan totaalisesti. Vaan onhan tuota puuhaa, pihalla on talven jäljeltä kovasti laittamista. Onneksi rekan pyörän alle puunkuljetuksessa jääneet esikot näkyvät selvinneen säikähdyksellä. 

Ja aamuiset konsertit! En tiedä mitään suloisempaa, kuin pesimistään aloittelevien muuttolintujen viserrykset ja luritukset. Yritän aina selvittää, mikä lintu milloinkin on äänessä. Vaikeata se silti maallikolle on. Kuuntelen Laulavasta lintukirjasta aina varmuudeksi, josko tunnistin.

Kyllä kevät on toiveita herättävää ja ihanaa aikaa. Nautitaan ympärillämme tapahtuvasta elämästä. Ehkä aurinkokin pian meitä enemmän lämmittää...