VIIKKO VAUHTIIN

Tiistai on aina se viikonpäivä, jolloin on selvitty viikonlopusta ja maanantaina kun on poljettu vielä paikallaan niin sitten tiistaina intoa piukassa aloitetaan tekemättömien asioiden reunasta.  Niinpä tänäänkin.

Jo vähintään viikon olen tehnyt lähtöä kaupungille. Olis ollut tarve kirkkokimputtimista. Kun on viikonloppuna yhden perheen kolmet synttärit ja samalla rippiskillingit. Kaikki juhlat nyt on kertalinttuulla edessä. Eikä minulla mitään päälle pantavaa. No joo, mustan muovisäkillisen kävin pylläyttämässä UFF:n laatikkoon vaatehuonetta siivottuani. Ja silti vaatetanko vaappuu notkolla. Siellä roikkuu ne kaikkein rakkaimmat rytkyt, siitäkin huolimatta, että kaikki eivät edes päälle mahdu. Tai mahtuvat, vetskarit eivät vaan mene kiinni vaan jää soikion muotoinen reikä vyötärölle. Miksiköhän.

No, tavoitevaatteita pitää myös olla. Että sitten joskus kun... vaan kun sitä ihmettä ei tapahdu tällä tahdonvoimalla. Onnekseni luin jostakin artikkelin, missä sanottiin, että ikäihmisen on vaarallista laihduttaa. Miksipä sitä sitten riskeeraisinkaan. Jalat vielä kantaa, vaikka polvet välillä kenkkuilevatkin. Onneksi nyt on taas hyvä askeltaa kun vaan muistaa, että portaat mennään porras kerrallaan ja aina vasen jalka edellä. Eikä hypähdellä. No ei. Ettei kai kuvittele minua hypähtelemässä?!? hahhaat...

Viime yönä satoi kuin saavista. Kyllä luonto kiittää. Ja aina sateen jälkeen on lehtokotiloiden paraatimarssi pellolta meidän tontille suoraan tien yli. Nyt yksi ainoa uskalias oli yrittämässä. Pitkä kuiva ja kuuma helle sai ne varmasti niin kuorensa sisään, että kestää, ennenkuin sieltä sarvet ulos saadaan. Mutta Ferromol-pöytä on katettu! Ei kun syömään.

Mitähän kukkia meille jää heinä-elokuuksi?  Joku syysleimu ja syysasterit? Kun luonto täydessä kukassaan jo heti kesäkuun alusta.
No, marjoja sitten kai poimitaan kukkien sijasta. Isoilla raakileilla on viinimarjat, päärynäpuussa on myös reilu sato jos pysyvät kiinni oksissa, kirsikoita tulee hieman, tyrnejä ja karhunvatukoita myös.
Saskatonit on myös täynnä raakileita. Ja ihme ja kumma. Mansikkavadelma, jonka vuosi sitten toin Türistä ja joka teki tasan kaksi marjaa, ripotteli siemeniään siitä viimeisestä marjastaan niin, että puutarhassa on kymmenkunta yli kymmensenttistä tainta kasvamassa emopensaan lisäksi. 

Keväällä istutin sinikuusaman, joku Kamzatka tai sinne päin. Marjat syötäviä päinvastoin kuin yleensä kuusaman. Tänään huomasin ne kaksi sinistä, kypsää marjaa pensaassa. Hyviltä maistuivat, saimme molemmat, prinssipuoliso ja minä, yhden marjan kumpikin.

Kiertelin ruusupensaita tutkailemassa. Vain Valamon ruusu ei vielä kuki, Tornionlaakson ruusua minulla on mökillä, lienee jo avannut ihanat kukkansa siellä.

Suviruusun olen siirtänyt äitini puutarhasta vuosikymmenet sitten, kuljettanut sitä aina muutossa mukanani ja hyvin se vaan pärjää, kohoaa yli kahteen metriin ja kukkii täysillä.

Juhannusruusun villiintynyt, yksinkertainen kukka. Yksinkertainen niinkuin minäkin...

Juhannusruusu, jossa osin myös hennon vaaleanpunaisia kukkia!
Johtuneeko siitä, että pensas on vanha ja sitä keväällä leikkelin.

Simokin haluaisi olla mamman ruusunnuppu! Ja onkin!

Runkoruusua on kenties liikaakin kasteltu...

Seinustalla kiipeää karhunvatukka, johon on tulossa ihan mukavasti marjoja - tai onko ne epähedelmiä vai mitä...

Pihalla on kiva kuljeskella, on niin vehreää ja kesäistä.

Ja välillä voi istahtaa luumupuiden alle nauttimaan luonnosta ja rauhasta.

Ja kuitenkin; koko ajan on mielessä niemen nokka ja järven vilvoittava vesi. Ehkäpä tässä vielä päästään...
Niin, ostin kirkkokimputtimet syntymäpäiviä ja rippikirkkoa varten. Mietin, kehtaako sitä tämän ikäinen laittaa mustavalkoiset pitkikset ja mustan liehuhelmaisen puseron, vai pitäskö arvokkuus ottaa jo huomioon...? Mut kun tykkään, että juhlissa - ainakin kesällä - voi ja saa olla kamppeissa, joissa olo tuntuu helpolta.
Minä olin pohtinut sankareille lahjuksia ihan persoonakohtaisia. Tänään ajelin sitten Pihacenteriin. Ja vau. Siellä oli, mitä etsinkin. Valikoimaa yli hilseen. En ostanut mitään vaan ajelin kotiin pitämään tuumaustaukoa prinssipuolison kanssa siitä, olenko ihan hassuja suunnitellut. Hänen mielestään olin ihan oikeilla jäljillä, joten huomenna siis uudestaan kaupoille. Ja mötikkä Verson luukkuun. Kortitkin löysin muumiteemalla kaikki kolme.

Loppuun pieni vitsinpoikanen. Kaupunkilainen meni maataloon ja kysyi, onko vaikeata olla maanviljelijä. Isäntä vastasi, että helppoa se on. Aikansa siinä vaihtoivat ajatuksiaan, kunnes isäntä totesi: nyt on aika lopettaa lätinät ja lähteä kanoja lypsämään. Tais olla muuten ns puujalkavitsi. Hih.

EI MITÄÄN UUTTA - NICHTS NEUES

Elämässä ei ole mitään uutta eikä mullistavaa tapahtunut. Hiljaa virtaa Don sopisi motoksi. Viikonloppu istuttiin alapihalla tyrkyttämässä pyttyjä ja rytkyjä. No ei, ihan hyviäkin oli tarjolla. Mutta silti prinssipuoliso myi rompetorinsa puolella enemmän kuin minä. Se onkin suupaltti ja minä jouduin olemaan sordiino suussa. Mutta nyt kälätys jo käy minultakin. Kaikkien onneksi!

Olin niin sekoseko etten edes yhtä valokuvaa ottanut kirppikseltä.

Kuumuuden syyksi voi senkin laskea; ei, ei kuumien aaltojen (ne meni jo ohi vuosia sitten) vaan auringon jatkuvan hehkuttamisen.

Ei tuulenhenkäystäkään käynyt ylitsemme, joten siinäpä hikoiltiin.

Vaan miksi valittaa, odotellaanpas keskitalven pakkasia. Silloin on hyvä muistella lämpimikseen touko-kesäkuun vaihteen aurinkoisia päiviä.

Sitä pitäisi kylläkin ihmisen olla kuumat päivät kaulaansa myöten järvessä. Sitäkin jo suunnittelin, että kaappaan koirani ja karautan mökille kun tuo prinssipuoliso vaan häärää haasteissaan. On pelimannien "viihdetuokiota", on niskahierontaa, on sitä ja on tätä. Oli tänään luokkakokouskin Heinolassa. Jäin suosiolla kotiin kun en heistä niin montaakaan tunne. Onneksi nyt siintää näköpiirissä niemen nokkaan pääseminen, tosin siellä synttäriä ja rippiskillinkiäkin. Mut silti.

Mihin me joutuisimmekaan jos ei olis mainoksia eikä facebookia! Olis elämä tylsääkin tylsempää. Tosin se on tylsää näidenkin suhteen. Voi postipoikaa, miten paljon törkyä se työntää ihmisten postilaatikkoihin. Ja voi näitä "lapsukaisia" ja vähän isompiakin ihmisiä, joiden pitää kirjoittaa sivuilleen ihan mitä sylki suuhun nostaa. Mietin, pänniikö minua eniten se itsensä tyhjänpäiväinen kehuminen vai lapselliset touhut, jotka kaikki raportoidaan. Ja ollaan sitä mieltä, että omalle sivulleen saa laittaa mitä haluaa. No toki, toki. Mutkun ne on siellä kaikkien silmäiltävänä. Menee työn ja henk.koht.elämän asiat ihan sekaisin. Jos olisin työnantaja, en ihan varauksetta hyvällä katselisi, vaikka mainostahan toki sekin on, että itseään hyvänä työntekijänä mainostaa. No sepä taas siitä.

Toisaalta face on nopea tiedonvälityskanava kiireellisissä asioissa, verkostoitumiseen ja kavereiden etsimiseen. Että on hyvätkin puolensa. Sori että taas paasasin samaa, mutta otti aamupäivällä pattiin. Tai provosoiduinko siitäkin, kun virustorjunta koneestani tuli nollaan, olin pari viikkoa sitten ostanut lisää vuoden, vaan eipä antanutkaan latautua. Herjasi vaan meikäläistä. Soitin tukeen ja sieltä taas jälleen etänä ronkittiin turvat kohdilleen. Miten jotkut asiat voivatkin olla niin käsittämättömän vaikeita?!? Minussa vika, myönnän. Mutta ei lataus hyväksynyt tuotenumeroa joka oli tilauksessani. Jostakinhan se on kiinni, sillä kopioin numero-kirjainsarjan ja yritin siirtää enkä yksitellen naputellut. Siinäpä se.

Eräs nuori mies - ja toinenkin - kysyi eilen vedettäviä kelloja kirppiksellä. Tiesin, että minulla on ollut sekä äitini kello että pari omaakin vedettävää rannekelloa. Kaveri tiukkasi, että käy etsimässä. Kävin enkä löytänyt. Jossakin haamumuistissa häivähti, että tiputin kellot roskapussiin joku aika sitten. Sama kävi vanhojen rullapuhelinten kanssa. Roskapussiin nekin sulloin. On se jännä, että toisen roska on toisen aarre. Ja kirppiksiltä haetaan aarteita. Niinkuin eräskin herra, joka etsi Karhulan ja Riihimäen lasitölkkien kansia. Niitä löytyi, mutta eihän herrantähden kaikkea roinaa voi perässään vetää, vaikka kyllä sitä on reippaasti vedettykin tähän saakka. Prinssipuoliso on luvannut pitää perusharavoinnin rompekasoissaan. Pelkääköhän se haitareittensa sujahtavan roskapussiin?!? 

Roinapitoinen postaus. Mutta sattuupa näitä. Nyt odotellaan pyykkien kuivumista ulkonaruilla ja sitten saa jo sataa. On luvassa. 

Luonto jo kaipaa vettä. Pikkulammessa iso sammakko istui puolittain vedessä, liekö pienet nuijapäät saaneet jalat jo alleen. Kaikki on niin aikaisessaan, puut jo kukkineet. Takapihan hevoskastanjaa luulin poikapuuksi, mutta ilmestyi siihen yksi ainut "kynttilä" erääseen oksannokkaan. Odotin, että olisi kukkinut täysillä niinkuin muiden pihoissa. Luin kastanjapuulle madonlukuja; jos et kuki, kuolet. Siksi varmaan pukkasi sen yhden malliksi, että en heti alkanut nyrhiä sitä tylsällä sahalla poikki juuresta.

Kirppiksellä istuksiessani tuli mieleeni: "akka joka vaihtaa, hyvää ostaa, tyhjää myy".  Olisinko se minä? Ja päässä pyörii se Pohjanpään runo, joka sopii moneenkin ihmiseen:

"Piti harakka puhetta vierailleen: tilapäinen on ihan pesä!

Älä putoa varis, tein kiireisen. Mut annas kun on kesä

niin vannon, kartano korskehin, hyvät herrat, tässä löytään.

Ei metsässä toista, sen näättekin. Hoi muori, pötyä pöytään!

Mut ennenkuin harakka huomaskaan jo putos syksyn lehti. 

Ja ennen hurskaita aikeitaan se itse kuolla ehti.

Älä hymyile, tarina totta on. Pian ohi on päivät kesän.

Moni aikoi ja aikoi kartanon. Sai valmiiksi harakanpesän."

Tää runo niinkuin ulkomuistista sitä mistään tarkistamatta.

Minäkin täällä harakanpesääni.....jne

KIRPPISVALMISTELUJA

Tämän päivän askareina on ollut telttakatosten pystytys viikonlopun pihakirppistä varten. Tapahtumia on viikonlopuksi niin monia, että voipa olla laihaa kirpputorien kanssa, niitä kun on useitakin lähitienoolla. Mutta katsotaan, sanoin lääkäri.

Kävin tänään terveyskeskuksessa. Ei lääkitystä, jääpaloja vaan pureskeltavaksi neuvoi. Kun todennäköisesti viruksen aiheuttama äänihuulten tulehdus, puhumiset sikseen. Kuiskatakaan ei saa sillä se rasittaisi vieläkin enemmän. Sepä on sitten hiljaisen tytön viikonloppu tulossa. Toki melkoisen hiljaa olen tämän viikon jo joutunut olemaankin. Onneksi prinssipuolisolle!

Autokatoksessa on asukkaita. Kumollaan oleva kumisaapas on oiva pesäpaikka. Eipä ole kukaan saapasta tarvinnut, joten munista kuoriutui reippaita linnunpoikia. Kaikkein kuumimmalla keskipäivällä hinautuivat ihan saappaan varren suulle, mutta illemmalla sitten peruuttivat pesään takaisin. En ole keksinyt, kenen lapsilauma tämä on. Kohta lähtevät jo omille retkilleen.

Jätehuolto ei ole oikein pelannut, tai sitten otin kuvan huonolla hetkellä kun emot olivat ruokaa etsimässä. 

Helteet on hellittämässä, sadekuuroja luvassa vihdoin tännekin.
Jatkuva liki kolmenkymmenen asteen helle on aika rasittava, ikäihmiselle eritoten. Syksyn lapsi kun olen, monesti jo haikailin raikasta  ja kuulasta syyskuun poutapäivää.

Tänään tuli poikaystävältä kukkakimppu. Ei, ei prinssipuolisolta, hän kantaa vaan sireenin kukkaoksia pöydälle niiden tuoksun vuoksi. Kaveri, jonka huushollissa kävin putsausreissulla, muisti kiitoksena kukkakimpulla. 

Kaunis kimppu, perhosia mukana. Kiitos vaan.

Elämä on ollut kuin hidastetussa filmissä muutaman päivän. Ehkä huomenna, kun lämpötila laskee, löytyy normaali vauhti päivärytmiin. Ja  pakkokin on, jos aikoo saada romppeet tyrkylle pihakirppikselle la-su. Sielläpä sitten kököttelen kaupittelemassa.
Ennen sanottiin, että "kauppa käy kuin siimaa ja ostajat on kuin ongenkoukkuja". Että sellaista kalastamista täällä.

ÄRSYTYSTÄ JA ÄNGELMIÄ

Ikinä ei ole ollut tällaista siitepölyallergiaa. Männyn kukinta parhaillaan, mökilläkin kuisti ja järvenpinta keltaisena siitepölystä. Vähänkös siitä hengitystiehyet ärsyyntyy. Mitään muuta syytä en ole keksinyt tälle tilanteelle, missä hengitys vinkuu, ääni painuu kellariin ja yskittää, yskittää. Ei nuhaa, mutta kurkussa kuin karvatuppo kutittamassa. Tätä on jatkunut jo muutaman päivän.

Kesää on pidellyt. Sunnuntain iltapäivällä ajelimme etelään ja eilen oltiin Varsinais-Suomessa prinssipuolison veljen mökillä. Aurinko paistoi ja Simokin piti suihkuttaa vesiletkun alla ettei ihan läkähtynyt koko koiruli. Käväistiin välillä lammessa polskimassa kun prinssipuoliso asensi laituritikkaat sinne. Kamera mulla oli mukana mutta kassissa.... Kuvattavaa siellä varsinaisessa arboretumissa olisi ollut vaikka kuinka.

 Vaan on tyytyminen kotipihan kuvauskohteisiin. Ilokseni huomasin lehtoängelmän, joka tähän asti ollut hento lila, saaneen kaverikseen valkoista ängelmää, oikein useampia kukintoja. Ei ilmeisesti mikään mutaatio, tai ehkä sittenkin. Keltaängelmä on olemassa, mutta mistä tämä kermanvaalea singahti meidän kukkapenkkiin on arvoitus.

No ihmeitä luonnossa tapahtuu. Kiertelin pihan reunoilla tarkistamassa, mitä kuuluu. Istutin tumman kurjenpolven taimen, jonka toin eilen tullessani, sekä punaisen esikon.

Nokinenä-orvokki rehottaa, vaikka kukat on pienikokoisia.
Toin taimen Türistä ja nyt on siementänyt ympäristöönsä.

Tässä kehittyy karhunvatukoita talon seinustalla ja tosi lämpimässä.

 Päärynäpuussa on paljon raakileita, mutta tuskin kaikki jaksavat riippua oksissa hamaan kypsymiseen asti.

Mustikkapiirakan aineksia tulossa. Harmi että jäi kuva niin vaaleaksi.

Tässä vähän selvempi kuva mustikkapiirakan tulevista aineksista.

Tässäpä yksi lempikukistani. Sininen kurjenmiekka.

Nyt on pakko vaan hengitellä eteenpäin, käydä välillä kylmässä suihkussa ja yrittää ajatella positiivisesti. Talvella sitten muistellaan, miten kesäkuu alkoi lämpimänä. Huh hellettä! (sanoi jänis pakkasella...)

NUKKAMATTO

Olin varmaan viisivuotias, kun Martta-tätini häitä vietettiin. Ainoa, mitä häistä muistan, on, että minulla ja serkullani oli samasta kankaasta ommellut punaruudulliset mekkoessut ja meiltä oli ajeltu hiukset ns. "kuliksi".  Hiusten ajelemiseen oli tietysti hyvä syy;  papan tervatessa pihalla reen jalaksia me molemmat painoimme päätämme enojemme kehoituksesta terva-astiaan. Kyllä sitä tervaa yritettiin sitten pestä suopasaippualla ja harjalla, mutta niin oli tiukassa kuin "täi tervassa". Niin lähti tyttösiltä vaaleat hiukset hulmuamasta.

Häissä meiltä sitten kysyttiin: kenenkäs poikia olette? Ja meitä kun kismitti, vastasimme: kissanpoikia!
No miksi tämä episodi tulikaan mieleeni?  Istuin mökin rappusilla solmimassa matonpäitä. Olin saanut tätini "perintöinä" hänen nuorikkona kutomiaan nukkamattoja metritolkulla. Näistä perintömatoista lyhentelin mökin ja saunan kuistille sopivia matonpätkiä, samoin keittiöön mielestäni nämä sopivat hyvin.

Nukat mattoon on solmittu matonkuteesta leikatuista pätkistä.

Pellavasta loimet, kuteet riepumattokudetta, samoin nukat. Jalan alla mukavasti mykyjä matolla kävellessä!

Osa matoista on punasävyisiä, osassa päävärinä on sininen ja vihreä. Jalan alla nämä matot ovat metkan möykkyisiä, keräävät varmasti myös pölyä mutta roskia ja hiekkaakin hyvin, niinkuin maton kuuluukin kerätä. Vahvoja mattoja, yli 60 vuotta kestäneet.

Ja nyt palvelvat keittiön, kuistin ja saunan kuistin mattoina edelleen.

Postauksen loppuun en malta olla lisäämättä muutamaa kuvaa kukkamaalta. Tämä on Virosta saamani esikko!

 Rönsyleimu ilahduttaa pitkän varren nokkaan avautuvilla kukillaan.

 Kellukka hehkuu täyttä kesää. Upea väri minun mielestäni.

 Jalokielo on tehnyt rengasmatkan; ensin täältä mummolan kukkapenkistä eteläiseen Suomeen ja sieltä takaisin kukkimaan mökin kukkapenkkiin. Ihana tuoksu!

 Tästä voi puhjeta upea varjolilja. Valkoiset varjoliljat ovat jo sirkkalehdellä, siemenet kylvin viime keväänä. Ovat tekeytymässä.

 Arovuokko kukkii mökillä, kotona se hävisi kokonaan kukkamaalta.

Olen varmaan tämän rakennuksen postannut aikaisemminkin. Totean vaan, että "tässä on huussi, jonka rakensi Anja...."... hih.
Mukava siellä kuunnella käen kukkumista aamuisin ja laskea vielä edessä olevia vuosia.

Kesäpäiviä näitä - ja puntarpäitä katsellen....(Kivikk´ahoa)

KESÄINEN LAUANTAIN AAMUHETKI

Aivan ihana lauantain aamu. Aurinkoa, tyyntä järvenpintaa. Laiturille, uimaan, aamupalalle. Rauhallista mökkielämää, kunnes:

 Kuistin katonrajassa pienet kurrelaiset ovat lähteneet liikkeelle.
Kuuluu houkuttelevaa rapinaa, näkyykö ketään?

On heti eikä kohta päästävä ulos tai ainakin yritettävä tavoittaa oravia vaikka mökin sisällä. Tämä pieni "kengurukoira" ei malttanut katsoa telkkarista ohjelmaa kenguruista, vaan aloitti pomppimisen ihan itse!

 Pihapuussa näkyy olevan yksi poikasista. Mutta korkealla on.

 Orava riippuu takajalkojensa kynsillä tiukasti pihamännyn rungossa, paikallaan ja hiirenhiljaa seuraten Simon meuhkaamista.

 Täältä tullaan, orava! Odotas vaan, kohta sinut tavoitan!

 Tää kyllä näyttä ihan hurjalta koiran touhulta! Mutta Hurtta olen!

 Ja ei kun uudestaan vaan ylös yritän!

Meuhkaamisesta tulee nopeasti jano, onneksi on ämpärissä raikasta vettä.

Ei minun kynnet pidä männyn rungossa, miksi tuo mamma juuri leikkasi niitä lyhemmiksi!

Alkaa olla vitsit jo vähissä, mamman blogi on samaa oravajahtia aina vaan. Onhan täällä mökillä nyt muutakin, kai? Mutta tämä aamu nyt on tällainen. Pari kierrosta vielä mökin ympärillä ja sitten komennetaan sisälle. Vuh!

TIKU, TAKU JA TUKU

Simolla päivystystä riittää. Pienet vipeltäjät kiipeilevät kuistin katonrajassa ja aiheuttavat koirulille sydämen tykytystä!

        Haloo oravaiset! Olette minun reviirilläni! Hau-hau!

Mun on pakko tulla lähemmäksi kuistille, kun vipellätte siellä ylhäällä.

Älkääpä nakerrelko telkkarin antenninjohtoa poikki, mitenkäs mamma sitten voi Lemmen  viemäänsä seurata!

       Nähty! Leikitään vain hippaa, minä haluan mukaan...

            Kyllä minä kohta pystyn hipaksi hipaisemaan!

(Ai-ai, kynnenjälkiä jää oveen eikä mamma siitä tykkää...)

Hienosti jo kynnet pitää hirren pinnassa, putoamisvaaraa ei ole!

No hyvä on, leikkikää hippasta keskenänne, minä katson alhaalta.

Mökillä on kyllä kivaa, paitsi oravia, myös paljon lintuja, joita pitää haukkua, kun ilmestyvät ilmatilaani. Ja kuikat järvellä. lokki laiturilla ja voi ei, nyt nuo oravanpojat taas alkavat juosta kuistin katonrajassa. Nyt ei ehdi enempää juttelemaan, tsau vaan! Terveisin Simo Sallinpoika Hurtta kesämaisemista.