perjantai 9. heinäkuuta 2010

HOME SWEET HOME

Keskeytimme työleirin sisemmässä Suomessa ja tulimme katsomaan, mitä kuuluu kahdelle chinchillapojalle ja muulle huushollille. Kaikki hyvin. Takapihan pihanurmikko tuoksui aamulla yökosteuden jäljiltä hunajalle; valkoapilat pian siementävät ja nurmikon voi sitten leikata. Pikkulammikon sammakot ovat nousseet vedestä ja loikkivat pitkin apilaviidakkoa. Toivottavasti siirtyvät "metsähallituksen" puolelle ennen nurmen niittämistä.
Pikatarkastus puutarhassa näytti, että valkoisista varjoliljan nupuista avautui vaaleanpunertavia. Siis eivät valkeita. No, minulle on luvassa valkeita syksymmällä.Takana "normaalit" varjoliljat.

Mooseksen palavapensas oli hukkua Monrepo`n puistosta vuosia sitten kaivamani angervon alle. Pelastin sen varjosta ja nyt avautuu kukkimaan.
Keväällä kukkapenkkiin tälläämäni kevätesikko aloitti uuden kukinnan. Ja monen vuoden äitienpäiväruusut availevat pieniä nuppujaan päivänpaisteelle.
Töyhtöangervot kukkivat sekä pikkulammen rannalla että etupihalla pitkässä aitapenkissä hienosti saatuaan lähitallin luomulantaa keväällä kasvukauden alussa juurelleen.  Heinolasta tien varresta kaivamani isot kissankellot (?) ovat myös avautuneet ja voi melkein kuulla niiden helinän tuulen niitä heiluttaessa.



Kuvasarja takapihalta valppaasta vahtikoirasta, Simosta, joka kuuli - tai luuli kuulleensa - oravan liikehtivät pihapuissa. Hitaalla kamerallani en oikein ehtinyt saada kuvaa moisesta hyrrästä. Että sellainen poika tuo Simo.

3 kommenttia:

  1. Hieno koira ja kauniita kukkia. :)
    Tuo vaaleanpunainen varjolilja on hennon kaunis, en muista tuota väriä nähneenikään.
    Eilen täällä oli kaatosade.

    VastaaPoista
  2. Kauniita,kauniita, kukkasesi.Jospa minäkin saisin jatkossa perennani kukoistamaan.Haettava sitä hevonkakkaa vauhdittamaan. Huomasin että jossain kuvassasi oli niitä Petteri-pojan lausumia pensaitten peruukkeja(rastasverkkoja).
    Kissankellojen helinästä sinulle joskus runoni lähetän..
    Ja tuo ihana koiruli Simo,minä suorastaa rakastuin siihen. Aina kun blogisi avaan,Simo läikähdyttää sisintäni.

    VastaaPoista
  3. Unelma, ei veden pisaraakaan ole riittänyt meidän kohdalle. Toivon sadetta, sillä kohtapa lammikon ruutanatkin uivat selkäuintia! Maanpinta on kuin biafralaisen kantapää, kuiva ja halkeileva.

    Sinikka; tietämättä tästä kommentistasi postasin aamutuimaan tarinaa Simosta. Olen siitä todella onsku. Pensaitten peruukkeja on ollut pakko viritellä, kun punaherukat on vaarassa räkätinpoikasten hypellessä puutarhassa. Tosin muutama kissapatsas vähän hillitsee niitä.
    Lähetä runosi sähköpostiini. Lämmöllä muistelen teitä siellä Käläviällä.

    VastaaPoista