torstai 2. joulukuuta 2010

KIRJE SAVOON

Hei Riina!

Sinun ja koirasi Ernon kuva oli Sisä-Savon Sanomissa. Ilahduin suuresti, sillä Erno on minun isoveljeni! Minä olen Simo Sallinpoika Hurtta ja saatan olla se pentu, jolla oli kolmosen numero naamassa. Ehkä siitä johtui, että minua ei kukaan ollut huolinut ennen kuin mamma soitti Sallin isännälle ja tuli meitä katsomaan. Ja usko tai älä, mamma oli täysin myyty!

Niinpä minä sitten lähdin mamman kainalossa mökkiniemeen auton takapenkillä ja itkin  koko matkan. Kunnes meidän naapurissa maitotalon isot koirat haukahtivat, silloin tajusin, miten turvallista oli mamman sylissä ja itkut jäi siihen paikkaan. Illalla oli vielä vähän ikävä emo-Sallia, mutta mamma nosti minut sänkyyn viereensä enkä ole siitä sitten kotonakaan väistynyt. Nukun aina peiton alla pitkin pituuttani pää mamman nilkkojen päällä. Joskus kömmin myös papan peiton alle koisailemaan.
Kaikilla muilla pentueen poikasilla on kuuleman mukaan isämme (austr.rottaterrieri) pystyt korvat. Vain minä olen saanut äiti-Sallin (parson) taittuvat, sametinpehmeät luppakorvat. Mammasta korvani ovat tosi söpöt.

Niin kuin Ernokin minä tykkään lumesta ja metsälenkeistä. Oravat ajan pihasta lintulaudalta ylös puuhun ja jänikset saavat myös kyytiä. Pakkasella en oikein välitä siitä, että mamma pukee minulle takin päälle. Vaikka kyllä se vähän lämmittää, kun turkkini on lyhyttä ja aluskarvatonta.

Olen kova poika syömään ja istun takajalkojen ja hännän varassa odottamassa herkkupaloja. Mamma kutsuu sitä mangustamiseksi, tiedäthän ne aavikolla asuvat mangustit, jotka vartioivat samalla tavalla istuen pesäkolojensa läheisyydessä.

On minulla kavereitakin. Naapurissa asuu kolme isoa fila brasilero-koiraa. Ja meillä tietysti chinchillapoika Elvis.

Toivottavasti veljeni Erno on pysynyt terveenä. Minä en syö vehnää enkä naudanlihaa, sillä niistä saan allergiaoireita. Olen käynyt hammaslääkärissäkin ja mamma harjaa hampaitani koirien hammastahnalla. Sitten minulta leikattiin vatsaonteloon jäänyt toinen kives ja olin kyllä aikamoisen kipeä silloin. Rokotukset tietysti, mutta ne oli pieniä nipistyksiä. Sirua ei mamma halunnut minuun.

Jos haluat tietää minusta enemmän ja katsoa kuviani, mamma pitää blogia osoitteessa anja-reginan aitta. Googlella löydät sinne helposti.

Ensi viikolla olen tulossa taas sinne kotiseudulle päin, tosin vain yhdeksi yöksi, sillä jatkan Vuokattiin parin viikon loma- ja laskettelumatkalle ja jouluksi tulen taas kotiin. Jännää. 

Olipa kiva, että huomasin kuvanne lehdestä ja onneksi meille tulee tänne Porvooseen se lehti.
Rapsuta Ernoa ja kerro terveisiä pikkuveljeltä. Erno muistaa että olen Mortti, se oli minun ensimmäinen nimeni. Mamman mielestä Mortti on hiiren nimi ja koiran pitää olla Simo Hurtta. Varsinkin kun on niin iso ego - ja vaikka olisikin varrelta vähäinen ja ”tappijalka”. Niin kuin minä. Ja varmaan Ernokin.

HAU-HAU-terveisin                      Simo Sallinpoika Hurtta

OIKEIN HYVÄÄ JOULUA SINULLE JA RAPSUTUKSIA VELIPOIKA-ERNOLLE 

8 kommenttia:

  1. Koirakuume senkuin pahenee, todella ihana kirjoitus :)

    VastaaPoista
  2. Anja;itkin ilosta kun tarinaa Simon kuvioista luin.Mikähän minuun Simossa niin vetoaa??
    Arvaan sisimmässäni osapuilleen..olikohan minunkin naamassani joku kolmonen kun pesueesta pois annettiin.
    Simo se vaan on ONNENPOIKA, saapi nukkua mamman viekussa ja rapsutellaan ja rakastetaan.Halit Simolle!

    VastaaPoista
  3. Huomenta Simo, kohta nähdään. :)

    VastaaPoista
  4. Voi sinua Simo, kun mamman avulla osaat kertoa ihanasti elämästäsi! Olet ihana! Terkkuja Simolle ja mammalle sinne Porvooseen.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana kirje koiraveljelle. Kaivoinpa lehden esiin ja lukaisin jutun. Toivottavasti Simon terveiset menevät perille.

    Rapsutuksia Simolle ja terkut mammalle täältä Sisä-Savosta.

    VastaaPoista
  6. No semmoset terveiset koiraveljelle, ihana juttu kerta kaikkiaan.

    VastaaPoista
  7. Kukkahattuneiti; minun koirakuumeeseeni parasta lääkettä oli Simon löytyminen!

    SinikkaHelena; Simo on onnenpoika, kaikki siitä kovasti tykkäävät. Ja minulle (ja meille) se on niin tärkeä, että lempinimi on "pieni rakas". Kyllä minullakin on varmaan ollut kolmonen naamassa silloin, kun isovanhemmat minut hoitoonsa hakivat.

    Unelma; kiitos Simon varamammalle! Niin reippaasti koiruli ovellesi ryntäsi ja muutama kilometri ennen teitä jo tajusi, minne mennään! Loppumetrit jo ulvoi innosta päästä varamamman kainaloon.

    mummeli; terkkuja myös Himmun pesueelle, sieltä kasvaa pieniä, ihania suklaapalleroita perheiden iloksi.

    Minttuli; me lähetettiin ihan oikeasti kirje sinne Erno-veljelle, postitin sen eilen aamulla satamasta, joten alkuviikosta on perillä Sisä-Savossa. Kiitos terkuista ja rapsutuksista!

    oman onnen seppä; ihan kaikki ei ymmärrä tätä koirulihulluuttani, mutta pieniä ilonpisaroita pitää mielestäni jakaa. Kiva kun pidit jutusta!

    VastaaPoista
  8. Olipa hauska tarina lukea illan päätteeksi ennen nukkumaan menoa. Tulin taas hyvälle mielelle, tänään onkin ollut pientä harmia mutta onneksi ohimenevää.

    VastaaPoista