tiistai 7. joulukuuta 2010

LUNTA, LUNTA , LUNTA VAAN

Lunta, lunta, lunta vaan sataa maahan valkeaan.... sitä on jo liki puoli metriä paksu kerros täällä eteläisemmässä Suomessa. Eilen, itsenäisyyspäivänä, tie aurattiin vasta iltapäivällä. Mutta hyvä että edes silloin. Koko lumenpoistokalusto on ollut tehokäytössä ja sivutiet aurataan viimeisiksi. Tänään taas prinssipuoliso urakoi ensin metsässä ja sitten lumitöissä. Kyllä siinä kunto kohisten nousee! Me Simon kanssa käytiin takametsän lenkki ja koira sai juosta vapaana ja kylläpä juoksikin pää kolmantena jalkana.

Aamulla yritän saada Simolle lääkäriaikaa, sillä poika on alkanut kaltata ja nuolla toisen etutassun päältä niin, että olen pitänyt siinä jo sidettä estämään lipomista. Ihossa on punertava läiskä ja Betadine estää vähän aikaa nuolemista. Mutta ei syytä huoleen. Käydään näyttämässä käpälää. Kiltisti antaa Simo käpälän sitoa.

Tänään aloitin illalla telkkaria katsoessa neuloa punaisia kintaita. Sain ne liki valmiiksi, toisesta peukalosta puuttuu vähän, mutta jääköön huomiseksi. Muutenkin huomenna on otettava itsestä niskalenkki ja tehtävä rästityöt, joita olen laistanut pitkään. Jouluvalmistelujakin pitäisi aloittaa. No, eilen paistoin uunipellillisen lihapullia, lapset syövät niitä mieluummin kuin kinkkua. Huomasin samalla, että blendarilla meni sipulit ja sienet silpuksi lihapullataikinaan. Kas kun en ole aikaisemmin ajatellut sitä!

Ruokapöydän yläpuolella Prahasta raahaamani "kristallikruunu" on ihan pakko perusteellisesti puhdistaa jouluksi. Muut lamput hutaisen pölyhuiskalla. Siivoaminen ei ole intohimo, pakolliset pesut teen kyllä.
Tämän huushollin perusputsaus veisi koko joulukuun! Vaatehuoneesta pitäisi aloittaa. Mutkun sitä aina luulee tarvitsevansa ja mahtuvansa joskus hengarissa roikkuviin hutaleisiinsa. Sota-ajan lapsi kun on.

Meni mollin puolelle tämä jutustelu. Tosiasiahan on, että valkoinen lumi on kaunista peittäessään alleen kaiken marraskuun loskan. Lapsena otettiin lumihiutaleita kiinni lapaselle ja ihailtiin niiden siroa rakennetta. Eikä yhtään samanlaista hiutaletta! Lumikolan työntäminen on syönyt meistä lapsen ilon lumisateesta!

Ei vaan, tässä minä veivaan ja pitäisi hiipiä nukkumaan. Iloksi ja lopuksi laitan kuvaa joulukaktuksestani, täydessä kukassa nyt.

Ja ne Hulda Huolettoman amarylliksen mukulat on edelleen ylösalaisin apukeittiön pöydällä! Sisso!

11 kommenttia:

  1. Jospa on Simo allerginen jollekkin.
    kaunis tuo joulukaktuksesi taydessa kukassaan.
    Sinulla on niin aurinkoinen kirjoitustyyli,etta aina tulee hyvalle mielelle,kun kay lukemassa.Kiitos,ystavain.

    VastaaPoista
  2. Hei, tyttäreni Lapinkoira oli minulla viime talven hoidossa, tassuihin kerääntyi lunta, ja tassut haisivat tosi oudolle, ne kuivuivat ehkä asuntomme lattialämmityksestä ja lumesta, löysin tassuvoidetta kaupasta ja iltaisin tassuja rasvasimme ja tulivat kuntoon. No Simolla olivat punaiset taitaa olla eri oire, hyvä että menette lääkäriin.

    Jouluamaryllis on UPEA.

    t. maiju

    VastaaPoista
  3. No se on kyllä varma, että Amaryllis ei kuki alas suin keittiönkään pöydällä :)

    VastaaPoista
  4. Meillekin tuli eilen kunnolla lunta tänne "pohjoiseen". Joulukaktus on kyllä ihanan kaunis. Minä etsiskelin viimevuotista amarylliksen sipulia, luulin että laitoin sen talteen, mutta eipä sitä löytynytkään... Simon tassulle paranemsta!!

    VastaaPoista
  5. Voi pientä Simoa, mikähän käpälään on tullut? Toivotaan paranemista.
    Tätä lunta on jo niin paljon, että mihinkähän sitä kohta saa tungettua, kun joulukuu on vasta alussa. Kaunista ja puhtoista hankea on mukava katsella. Taata meillä lumityöt on joutunut tekemään, onneksi ei ole kovin suurta aluetta.
    Rapsutukset Simolle.

    VastaaPoista
  6. Sateenkaari; Simo on naudalle ja vehnälle allerginen, joten syy voi olla siinä. Olen kyllä yrittänyt olla tarkkana, mutta makupaloja kerjäävälle aina jotakin tipahtaa.

    Maiju; tassuvoide ei kestä kuin hetken kun se on lipaistu pois, samoin menee Beantinet. Mutta nyt näyttää paremmalta tuon Betadine-pesun jälkeen.
    Ei enää lipsuta tassua koko aikaa. Jatkan desinfioimista ja katson vielä huomiseen kun näyttää jo paremmalta tassun päällys.

    Amalia; niin, ei kuki ilman multaa ja ylösalaisin amaryllikset! Levätköön nyt sipulit, istutan ne viimeistään keväällä jos on vielä elomerkkejä.

    Anja; Minulla sama vika, ei löydä eikä muista mihin laittoi. Senpä vuoksi feng-shui -tuulenpyörre tekisi hyvää tässä huushollissa.

    Unelma; Simon käpälän päällinen oli jo paljon parempi nyt aamulla. Ja lunta on riittävästi, silti prinssipuoliso lähti kahlaamaan metsään jo aamuvarhaisella. Mikä kenestäkin on kivaa: minulle riittää nää pihapolut. Simo kyllä nauttii suunnattomasti kun on lunta.

    VastaaPoista
  7. Tuttua on koiran allergiat meillä. Jospa Simo selviäisi vähällä. Meillä on taisteltu pari vuotta, antibioottia, kortisonia ja tiukka ruokavalio ja nyt on parempi tilanne.

    Kauniit joulukaktukset sinulla.
    Laulajan lähtö on koskettanut tänä aamuna, mutta siitä huolimatta jouluiset terveiset lähtevät sinne suuntaan.

    VastaaPoista
  8. Minttuli; Simon allergiset oireet alkoivat korvien kutinalla. Nyt olen liottanut tassun päällystä ja sitonut sen, ettei pääse nuolemaan. Vatsaongelmiin Canicuria aina silloin tällöin annan. Pieni vatsa on melko herkkä, ei sipulia eikä mausteita. Muuten menee hienosti.

    Kylläpä kosketti iltayön uutinen, vaikkakaan ei kysymys ihan lähisukulaisesta. Voimia läheisille toivotaan. Ja samoin jouluisia terkkuja sinne päin, perjantaina huristelemme ohi edelleen pohjoisemmaksi.

    VastaaPoista
  9. Voi suloista Simohauvvaa! Anoppini pitää usein koirillaan talvisin vauvojen jarrusukkia juuri estämään tassujen nuoleskelun. Pääasia että homma toimii.

    VastaaPoista
  10. Kaktus on oikein kaunis, mutta mikä on blendari?

    VastaaPoista
  11. Olivieno; Simon vauhdissa ei pysy jarrusukat jalassa. Nyt laitoin jo kaulurin ja mennään näyttämään eläinlääkärille tassua iltapäivällä.

    stansta; Blendari on oikeastaan tehosekoitin, jolla teen marjoista pirtelöitä, mutta huomasin sen käteväksi myös lihapullataikinan lisukkeiden silppuamiseen. Sellainen perusmalli, joka oli Sokkarissa tarjouksessakin.

    VastaaPoista